UlkomaatVapaa liikkuvuus ja useaan otteeseen todettu sinisilmäisyys näyttää jälleen pahempia puoliaan. Suomessa vuonna 2013 kolmen vuoden vankeuteen tuomittu irakilaismies pidätettiin Luxemburgissa epäiltynä yhteensä 12 eri
UlkomaatVapaa liikkuvuus ja useaan otteeseen todettu sinisilmäisyys näyttää jälleen pahempia puoliaan. Suomessa vuonna 2013 kolmen vuoden vankeuteen tuomittu irakilaismies pidätettiin Luxemburgissa epäiltynä yhteensä 12 eri
UlkomaatÄärivasemmistolainen terroristijärjestö Antifa julisti nälkälakon italialaisessa Turinin vastaanottokeskuksessa havaitsemiensa epäinhimillisten olosuhteiden vuoksi. Antifan mukaan keskuksessa tarjoiltava ruoka, ilmainen majoitus ja terveydenhuolto ei ollut riittävän hyvää
KotimaaSosiaali- ja terveysministeriössä varmasti paukutellaan tänään henkseleitä, vaikkakin eilisten tapahtumien jälkeen "vain" toimitusministeristön osasena. Ex-pääministeri Antti Rinteen vaalien alla lupaaman vappusatanen nimittäin vaihtui indeksikorotukseen joka
Päätoimittajan palstaKun tänään aloitin perinteiseen tapaani aamuni kahvilla ja uutisia lukemalla, olin lähes varma, että Raimo Helmisen siirtyminen TPS:n päävalmentajaksi ensi kaudelle olisi sekä päivän mielenkiintoisin,
UlkomaatRuotsin siirtolaisongelma on omissa mittasuhteissaan, verrataan sitten mihin tahansa Euroopan maahan. Malmössä pommit paukkuvat tiheämmin kuin missään muualla sotatoimialueiden ulkopuolella ja julkishallinnon pennin venyttämiselle ei
KotimaaMaahanmuuttovirasto on ilmoittanut käyvänsä läpi noin 500 viraston tekemää turvapaikkapäätöstä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 14.11. antaman ratkaisun takia. Ratkaisu koski Suomen Irakiin palauttamaa siirtolaista, joka menetti kotimaassaan
NäkökulmaKohti Vapautta-järjestö pohtii sivuillaan, kunnioittaako poliisi kokoontumisvapautta itsenäisyyspäivänä. Järjestön mukaan on ollut viitteitä, että mm. kyseisen järjestön organisoimassa "Kohti vapautta"-kulkueessa tultaisiin tänä vuonna näkemään yleensä
FeaturedTodellinen vaara ei ole hiilidioksidi,vaan se on mahdollinen asteroidin törmäys. Hiilidioksidiin liittyvä kriisi (huom.kriisi, ei katastrofi), olisi hidas ja antaa siten paljon aikaa sopeutua ilmaston
Lukijoiden kynästäMinä rakastan suomalaista miestä. Sitä mörrikkää, joka tuijottaa tissejä ja läpsäisee takamukselle, mutta pitää huolen siitä, etteivät muut tee samaa. Sitä, joka nauraa partaansa niitä ”naista halventavia”
KotimaaSosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut elinaikakertoimen vuodelle 2020. Elinaikakerroin on 0,95404. Nyt vahvistettu elinaikakerroin pienentää vuonna 1958 syntyneiden vuonna 2020 tai sen jälkeen alkavia työeläkelain
NäkökulmaNykysuomeen kolumneja ja näkökulmia kirjoittava nimimerkki "Päämies" kirjoitti hiljattain julkaistavaksi näkemyksensä Suomen Sisun tulevasta puheenjohtajavaalista. Toinen ehdokkaista, Kristian Viding kirjoitti "Päämiehelle" vastineen, jonka Nykysuomi, hyvää
KotimaaMaahanmuuttovirasto on ilmoittanut aloittavansa yt-neuvottelut henkilöstön lomautuksista. Neuvottelun piirissä on koko viraston henkilökunta eli 1 025 työntekijää. Virasto harkitsee henkilöstön lomauttamista 14 päiväksi marras-joulukuussa. Lomautusten kesto ja
NäkökulmaKansallismielisellä yhteistyöjärjestö Suomen Sisulla vaihtunee puheenjohtaja loppuvuodesta pidettävässä kokouksessa. Nykyinen pj on kansanedustaja Olli Immonen, joka on täyttänyt virkaa vuodesta 2013. Ehdolle on asettunut kaksi
KotimaaMm. ruoka- ja vaateapua vähävaraisille suomalaisperheille tarjoavaa Suomalaisapu ry:tä ei hyväksytty esittelemään toimintaansa Tampereella järjestettävään Kansalaisvaikuttamisen juhlapäivään. Järjestäjän, Tampereen kaupungin mukaan yhdistyksen toiminta on kaupungin
ViihdeAntisemitismiä ja omien sanojensa mukaan "kaikenlaista vihaa vastaan" taisteleva Anti defamation league (ADL) on lisännyt jälleen uusia ulkonäköön ja käyttäytymiseen liittyviä asioita "vihalistalleen". Jo aiemmin
FeaturedIlmasto siis lämpiää joka tapaukessa 1,5 asetta tai enemmän jos mitään ei tehdä. Jos tehdään, lämpiäminen saadaan pysäytettyä 1,5 asteeseen. Eli pidetään tuota 1,5 astetta
KotimaaOppikirja, jossa ylä-asteikäisille koululaisille väitettiin kiven kovana faktana, että mieskin voi synnyttää on herättänyt voimakasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Kirjan tekijä Jaakko Lindfors on lähtenyt peitsen
KotimaaSuomen Kansa Ensin-puolue, tutummin SKE on jo pitkän tovin ollut todellisessa myrskyn silmässä milloin sisäisten erimielisyyksien ja milloin ulkopuolelta tulleiden paineiden vuoksi. Nyt puolueen tilanne
Päätoimittajan palstaYleisradion ydintoiminnot tuntuvat olevan hivenen hukassa. Journalistisen sisällön luotettavuuden ja laadun laskiessa kuin lehmän häntä, tuo valtio-omisteinen mediatalo keskittyy esimerkiksi pelituotantoon ja huoleen siitä, että
KotimaaPohjanmaan poliisi on suorittanut esiselvityksen viime kesänä Vaasan Onkilahdessa havaitun jätevesivuodon osalta. Selvityksen perusteella Kirkkopuistikon varressa olevan uuden kerrostalokiinteistön asumajätevedet ovat menneet hulevesiviemäriin ja kulkeutuneet
UlkomaatLontoossa, Englannissa toimii Euroopan kiireisin lentokenttä Heathrow, jonka kautta matkustaa päivittäin noin 200 000 matkustajaa. Suomessakin toimiva "Extinction rebellion" (Elokapina)-liike on uhannut keskeyttää liikennöinnin Heathrow'n
EUEuroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (European Commission against Racism and Intolerance, ECRI) on 10.9.2019 julkaissut viidennen Suomea koskevan raporttinsa. ECRI toki antaa Suomelle tunnustusta
KotimaaKokoomuslaiset naiset Sari Sarkomaa ja Sofia Vilkman aikovat jättää eduskunnassa lakialoitteen, joka erikseen kieltäisi tyttölapsille tehtävän ympärileikkauksen. Perustelut ovat varsin järkeenkäypät, sillä ympärileikkaus aiheuttaa tytöille
KolumnitMaalaisliitto-keskustalla on pitkä taival keskeisenä ja vaikutusvaltaisena puolueena. Viime vuosikymmenet on veikkailtu puolueen kuukahtamista. Nyt se on lähempänä kuin koskaan. Keskusta on demareiden tapaan kuin