Mainos:

Kokoomusnaiset ajavat jo rangaistavan tyttöjen ympärileikkauksen kieltämistä – Sallittaisiin yhä poikalapsille

Päivitetty 20.9.2019, Julkaistu 10.9.2019 – Kirjoittaja Toimitus
Kokoomuslaiset naiset Sari Sarkomaa ja Sofia Vilkman aikovat jättää eduskunnassa lakialoitteen, joka erikseen kieltäisi tyttölapsille tehtävän ympärileikkauksen. Perustelut ovat varsin järkeenkäypät, sillä ympärileikkaus aiheuttaa tytöille ja naisille monenlaista haittaa, mutta siitä ei ole minkäänlaista terveydellistä hyötyä. Sen sijaan poikalasten ympärileikkaus olisi yhtä hyväksyttävää kuin ennenkin.

Lakialoite tyttöjen ympärileikkauksen kieltämiseksi ei ole uusi asia, vaan sitä on väläytelty vuosien saatossa useampaankin kertaan. Myöskin poikien ympärileikkauksen kieltämiseksi on tehty ainakin kaksi lakialoitetta, joista kumpikaan ei kuitenkaan ole konkretisoitunut uudeksi laiksi.

Lakialoitteessa rangaistus olisi vähintään kaksi vuotta vankeutta. Nykyisin tyttöjen ympärileikkaus tulkitaan Vilkmanin mukaan törkeäksi pahoinpitelyksi, mutta yksikään tätä muslimeille tunnuksenomaista uskonnollista operaatiota käsittelevä käsittelevä juttu ei ole toistaiseksi päätynyt oikeusistuimeen asti.

Poikien ympärileikkausta sen sijaan ei olla erikseen kieltämässä, vaan sen osalta laki säilyisi ennallaan. Poikien ympärileikkaus on ominaisempaa juutalaisille kuin muslimeille, joten toimenpiteiden määrätkin lienevät Suomessa huomattavasti pienempiä. Myöskin niiden tyttöjen määrästä, jotka ovat vaarassa joutua tyttöjen ympärileikkauksen uhriksi tai joille operaatio on jo tehty, on vain arvioita.

Nähtäväksi jää, poimitaanko käsiteltävät lakialoitteet naamarajalla, sillä aiemmat ympärileikkauksen kieltävät lakialoitteet oli tehty Perussuomalaisten eduskuntaryhmän toimesta ja ne tulivat lopulta hylätyiksi.

Mainos:

Lähde: Verkkouutiset, Eduskunta, Kaleva, YLE

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

13 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Vihreä ajatus
Vihreä ajatus
7 years ago

Tasa-arvon nimissä: Jos tyttölasten ympärileikkaus kriminalisoidaan niin poikalastenkin ympärileikkaus pitää kriminalisoida.

Molemmat perustuvat eri rotujen- ja heimojen pitkiin perinteisiin ja uskomuksiin. Kummallakaan ei ole mitään tekemistä henkilön elämänlaadun parantamisen kanssa. Joten, jos toinen kriminalisoidaan Suomessa niin toinenkin pitää.

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Kookosmus-naiset ajavat VOK-bisness rahojaan offshore yrityksiin piiloon ja samalla piilottavat ympärileikattua lihaa mekkoonsa.

Minä Vain
Minä Vain
7 years ago

Kokoomuksen suusta tämä kuulostaa jotenkin juutalaiselta avaukselta. Miksi ei kyseenalaisteta kaikkea silpomista? Kristityssä maassa kristityllä tavalla. Jerusalemin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa päätettiin, ettei pakanoiden ts. ei-juutalaisten tarvitse ympärileikkauttaa itseään.

Börje
Börje
7 years ago

Silpojat linnaan vaikka elinkautiseen.

jeppe jöpöttäjä
jeppe jöpöttäjä
7 years ago

Minkälainen sairas paska silpoo lasten sukuelimiä ?

Nehän ne sitä tekee
Nehän ne sitä tekee
7 years ago

Vastaus: musu

Fatwa Al-Coholi
Fatwa Al-Coholi
7 years ago

Millähän keinoin kokoomus aikoo tämän lain noudattamista valvoa. Esimerkiksi musliminaisten ei tarvitse riisuutua edes uimahallissa alasti. Silpomisen estämiseksi pitäisi kieltää esim. somalien puolen vuoden lomamatkat Somaliassa ja lopettaa niiden rahoittaminen Kela-tuin. Vai aikooko hallitus sitten lain hyväksymisen jälkeen perustaa jokaiselle poliisiasemalle oman pillupoliisiyksikön, joka on kumihanskat käsissä lentokentällä vastassa lomalta palailevia. Toisaalta esim. PK-seudulla kukaan ei pysty valvomaan ketään tai puuttumaan kenenkään elämään, ellei siitä ole haittaa tai merkittävää häiriötä ulkopuolisille ja silloinkin pitää jotain todella rikollista tapahtua. Tällaisiin ei kuulu muslimiperheen elämä jossain Itäkeskuksen kaltaisessa ghettossa. Näin ollen on mahdollista, että turvapaikkaa Suomesta on hakenut joku silpomista sivuammatikseen harrastava puoskarikin

Nähtyon
Nähtyon
7 years ago

Suomessa lääkärit ei tiedä hevon helvettiä, sillä he silpovat poikien sukuelimiä muka terveydellisitä syistä, vaikka on jo ajat sitten selvinnyt että ko menetelmällä ei tule mitään myönteisiä terveysvaikutuksia.

Kaikki leikkely on sairasta
Kaikki leikkely on sairasta
7 years ago
Reply to  Nähtyon

Kulttuurimarxilaiset punavihreet vois leikellä pois silmäluomensa. Sopis niin hyvin niiden ajatusmaailmaan.

maninright
maninright
7 years ago

Ylipäänsä kokoomuksen tilanteesta voisi todeta, että miten on mahdollista että puolue ajaa Suomea Natoon (ulkoinen turvallisuus), mutta ei puutu haittamaahanmuuttoon. (sisäinen turvallisuus). Mistä ylipäänsä löytyy ehdokas, jonka mielestä on korkea aika puuttua haittamaahanmuuttoon ja sen lisäksi viedä Suomi Natoon?! (Nato on jo Suomessa).

Ilari Luhtanen
Ilari Luhtanen
7 years ago

Hän on Sofia Vikman ei Vilkman. Pieni korjaus!

Lartsa
Lartsa
7 years ago

Ympärileikkaus miehille (pojille) voi joskus olla lääketieteellisesti perusteltu, muussa tapauksessa se on silpomista joka pitäisi kieltää laissa.
Tyttöjen SILPOMINEN taas EI ole mikään ympärileikkaus ( miksi edes käytetään kyseistä sanaa?).
Se on AINA törkeä pahoinpitely, jopa KIDUTUSTA!
Miten kiduttaminen voidaan sallia?
Puhuttakoon asioista oikeilla nimillä!
Sama kuin jonku uskonnon tai perinteen perusteella ihmiseltä irroitettaisiin vaikka silmä!
Suvaitsevaisuuus on mennyt sairaaksi!
Takapajuista hulluutta katsotaan läpi sormien!

Irina Gagarin
Irina Gagarin
7 years ago

Viranomaiset, terveydenhoito ja koululaitos ovat tähän asti sulkeneet silmänsä silpomiselta.
Mikä muuttuu, jos jo valmiiksi kielletty asia kielletään toiseen kertaan?

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.