Mainos:

Haiseeko ”hyväveli”? Vaasassa paskavedet vesistöön – ”Ei tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta”

Päivitetty 24.9.2019, Julkaistu 20.9.2019 – Kirjoittaja Toimitus
Pohjanmaan poliisi on suorittanut esiselvityksen viime kesänä Vaasan Onkilahdessa havaitun jätevesivuodon osalta. Selvityksen perusteella Kirkkopuistikon varressa olevan uuden kerrostalokiinteistön asumajätevedet ovat menneet hulevesiviemäriin ja kulkeutuneet sitä kautta Onkilahteen, koska jätevesiviemäri oli kytketty virheellisesti.

Virheellisyys on virkavallan mukaan tapahtunut jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa ja LVI- suunnittelussa, eikä virhettä ole myöhemminkään huomattu rakennuttajan, rakentajan tai rakennusvalvonnan toimesta. Selvityksen mukaan tapahtumaan ei kuitenkaan liity kokonaisarvostelun perusteella tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta eikä riskinotto ole ollut vähäisimmässäkään määrin tietoista.

Näin ollen, vaikka rikottu huolellisuusvelvollisuus on sinänsä ollut suhteellisen merkittävästi laiminlyötynä, ei ole syytä epäillä, että asiassa olisi menetelty törkeän huolimattomasti. Tapauksessa ei siten ole syytä epäillä törkeää ympäristön turmelemista, ympäristön turmelemista tai ympäristörikkomusta.

Myöskään Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksen kannanoton mukaan ympäristölle tai terveydelle aiheutettu vaara ei kokonaisuutena arvioiden ole ollut erityisen suuri. Tämä kannanotto sekä erityisen suurta vaaraa koskeva oikeudenkäytäntö huomioon ottaen ei asiassa ole syytä epäillä myöskään tuottamuksellista ympäristön turmelemista.

Rakentamisrikkomuksen tunnusmerkistö edellyttää puolestaan tahallisuutta ja kuten sanottua, sitä ei esiselvityksen perusteella ole syytä epäillä siitäkään huolimatta, että virhe on jäänyt jokaiselta suunnittelijalta, virkamieheltä ja urakoitsijalta huomioimatta.

Mainos:

Esiselvityksen perusteella asiassa on syytä epäillä lähinnä terveyden vaarantamisrikkomusta, josta kirjataan erillinen rikosilmoitus. Mahdolliset korvausvaatimukset kuuluvat puolestaan siviilioikeudellisiin asioihin.

Lähde: Poliisi

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

15 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Puolueeton
Puolueeton
7 years ago

Toistuva huolimattomuuskaan ei ole tuomittavaa, kun ketjussa on puolueisiin kuuluvia virkamiehiä, joilla ja joiden esimiehillä olisi ollut vastuu vahingosta. Ei tämä ole ensimmäinen tapaus. Nokialla oli tahallinen teko, josta seurasi kuoleman tapauksia. Ei siinäkään kai ketään tuomittu.

Timo Kariluoto
Timo Kariluoto
7 years ago
Reply to  Puolueeton

Kusessa ollaan.
Mitä pitäisi tapahtua, että talvisodan henki saataisiin takaisin?

Tämä kansalaisaloite on perusteellisen ja pitkän ammattilaisten avustuksella suoritetun valmistelun tulos.

Tämä kansalaisaloite pitäisi saada raivokkaaseen levitykseen.

Aikaa vajaa puolitoista kuukautta, 30 000 nimeä puuttuu.

Onko tämä kansa valmis sukupuuttoon kädettömyyttään ja laiskuuttaan, vai saadaanko näytönpaikka?

Mikäli olet sitämieltä, että sisuamme ei vielä ole ulkoistettu planeetalta, ryhdy taisteluun, pommita tätä aloitetta aivan kaikkialle, mihin ikinä keksitkään, näytetään ettei meitä ole vielä pyyhitty planeetalta.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4360?fbclid=IwAR3Pl2oF1I3QzHpuLenneLzHvHLclMFvQJW6OS3xyxT1aB77b1Kd00lhcqc

Nähtyon
Nähtyon
7 years ago
Reply to  Timo Kariluoto

Huumeilla se tämä maa pelastetaan, sinunko mukaan suomi taisteli sodissa ainostaan huumeiden voimin? En ole ainoa joka on sitä mieltä että kaikki huumeet pitää kieltää.

ELY-keskukset, taistolaisten suojatyöpaikkoja
ELY-keskukset, taistolaisten suojatyöpaikkoja
7 years ago

Täälä meilläpäin kun Tampereen kaupungin mittauslaitos/-toimi otti näytteitä likaisilla laitteilla ja sai ”hurjia pitoisuuslukemia” niin paikalle tultiin ELY.keskuksen toimesta ja maaperään porattiin putkireikiä tuiki tiuhaan joilla etsittiin tätä ”vuotavaa viemäriä”. Ja kun selvisi että mittalaitteet olivat saastuneet ja sen johdosta tuli vääriä lukemia, niin koko homman lasku lähetettiin pienelle kunnalle. Joka kuitenkin voitti käräjillä ja ELY-keskus paniikkinappulaa painaneena sai maksaa koko lystin.

Tässä on se ero. Jos on kaupungissa missä hallinto-oikeus ratkoo esim. pienen kylä asioita joka vastustaa suuria monikansallisia yrityksiä, asioita katsotaan sormien läpi. Jos taas on ieni kylä joka vastustaa monikansallisia hankketia ja haluaa säilyttää ympäristönsä seuraavillekkin sukupolville, saa tunte nahoissaan ELY.keskuksen vihat. Ei rahaa asfaltteihin vaikka ympäristökuntien asfaltit korjattiin. Ei rakennuslupia tai jokaisesta valitus. Kaikkea seurataan suurennuslasin läpi jokaiseen asiaan tartutaan johon vain jotenkin voidaan tarttua. Mm. ampumaradat on pistetty suljettavien listaan ja tilalle tarjotaan toista, jonka rakentamista ei vielä edes ole aloitettu.

savonsulttaani
savonsulttaani
7 years ago

Tässä herää kysymys, mitä virkaa suunnittelijoilla ja rakennustarkastajilla enää on?

He eivät mistään vastaa, eivätkä joudu tilille…
Kova palkka kyllä kelpaa!

Taitaa olla jo maan tapa.

juha.
juha.
7 years ago

Korruptio, korruptio ja vielä kerran korruptio. Yleinen ”lainkuuliaisuuden” madaltuminen paarialuokkaan valtaapitävien taholta aina pyhimmästä eli Suomen perustuslain kunnioittamisesta lähtien sekä poliisille annettu ”kunniatehtävä” valehdella kansalaiille matujen tekemistä rikoksista peitellen ja vääristellen niitä poliittisista syistä ja kuin järjettömän kieroutuneen vihan yllyttämänä käydä tavallisten rehellisten suomalaisten kimppuun syystä, että he vaativat vastauksia ja kun eivät niitä saa. Itse ottavat rikoksentekijöistä selvää ja jakavat tätä tietoa netissä syystä, että Suomesta on tehty kommunistinen totalitaristinen maa, jossa poljetaan länsimaisia demokraattisia periaatteita lähtien aina sananvapaudesta ja päättyen yhdenvertaisuuteen lain edessä riippumatta siitä, mitä poliittista kantaa edustat suhteessa EU:hun ja Suomen valtaapitäviin poliittisiin johtajiin, jotka ovat pettäneet oman kansakuntansa ja tehneet valtiopetoksen Suomen Tasavaltaa kohtaan itsenäisenä, riippumattomana ja vapaana maana joka kunnioittaa kansalaistensa oikeuksia ja pitää kunniatehtävänään suojella sitä sekä sen vastaista menestystä globalistisilta riistokapitalisteilta, jotka haluavat tuhota tämän maan valtiorakenteet ja väestöpohjan niin, että Suomi menettää kaiken sen minkä puolesta se on taistellut lähes 100-vuotisen historiansa aikana läpi maailman myrskyjen silloisten valtioviisaiden ja isänmaaallisten poliittisten johtajiensa johdolla, jonka takana Suomen kansa on seissyt kuin suomalainen peruskallio totuuden järkähtämättömällä perustalla, jonka olisi ainoastaan Itse Jumala voinut saattaa luhistumaan tuhkapölyksi iäisyyksiin asti.

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Jaha. On tainnut alkaa Vaasan veri vapista kun suojeluskuntia ei ole vieläkään herätetty ja aseistettu ajamaan viherpunakukkoa lopullisesti pois Suomesta. Ovat prrkeleet jopa omaksuneet punikkien metkut ja rötöstelyt.

yksniitinen
yksniitinen
7 years ago

Vapaamuurarit ja vapaamuurarilliset hyväveliverkostot on kiellettävä. Vapaamuurarius on okkultismia opetuksen perustuessa ns. salaiseen tietoon ja salaisiin rituaaleihin. Muurarit itse ’korjaavat’ järjestönsä olevan ainoastaan seura, jolla on salaisuuksia. Kuitenkin… sellainen seura, joka tarjoaa otollisen kasvualustan rikollisuudelle, on kitkettävä pois.

CFF
CFF
7 years ago
Reply to  yksniitinen

Vapaamuurareiden vai eduskunnan puhemies?

https://www.youtube.com/watch?v=uzWbowNm92w

CFF
CFF
7 years ago
Reply to  CFF

Eduskunnan puhemies otetaan salajärjestön jäseneksi. Matti Vanhanen ym. osallistuvat tällaiseen toimintaan.

https://i.pinimg.com/474x/b7/2b/9b/b72b9b55d85985b97527352b2189d7b0.jpg

CFF
CFF
7 years ago

Hyvä veli Jyrki Katainen tuli takaisin Suomeen. Sai kalliin suojatyöpaikan.

Sitran yliasiamies Jyrki Katainen saa lähes 20 000 euroa palkkaa paskan jauhamisesta.

Kalergi-suunnitelma
Kalergi-suunnitelma
7 years ago
Reply to  CFF

Löyhkää, löyhkää läpimädälle!

CFF
CFF
7 years ago

Vapaamuurarien käsikirja neuvoo mitä vapaamuurarin tulee oikeudessa tehdä toisen vapaamuurariveljen puolesta.

’Sinun täytyy peittää kaikki muurariveljen rikokset, paitsi murhan ja maanpetoksen, missä voit käyttää omaa harkintaa. Jos joudut todistajaksi muurariveljeä vastaan, suojele häntä aina. Älä kerro tapauksessa koko totuutta, pidä hänen salaisuutensa, unohda kaikkein tärkeimmät asiat. Saatat tässä tapauksessa tottakai tehdä väärän valan , mutta sinä pidät velvoitteesi.’

Vapaamuurarien käsikirja antaa ohjeen myös muurarin rehellisyydestä.

’Jos petät, teet väärin tai riistät petollisesti mitä tahansa toista yhteisöä tai yksilöä, se on täysin oma asiasi.
Vaikka pettäisit jopa valtiota, muurarit eivät voi eivätkä halua koskea sinuun. Mutta pidä varasi, että et petä, tee väärin tai riistä petollisesti muurariveljeä tai loosia, ketä tahansa muuta pettäisitkin.’

JaPa
JaPa
6 years ago

Kyllä Nokian vesikriisistä annettiin rangaistus: apulaislaitosmiehelle. Rangaistus oli ankara: vajaa kaksi vuotta vankeutta ja useita kuolemntuottamuksia. Ei rangaistusta kaupungin tekniselle johtajalle, ei vesi- ja viemärilatoksen johtajalle eikä kenellekään työnjohtajalle, vaan miehelle, joka tuskin edes ymmärsi, mitä hanan avaaminen merkitsi: viemärivesi pääsi vesijohtoverkostoon. Näitä kytkentöjä on ollut todennäköisesti kymmenillä vesilaitoksilla ja ne korjattiin kaiksessa hiljaisuudessa.

haiseva juutalainen hintti
haiseva juutalainen hintti
4 years ago

Vitun juutalaisten kätyrit! Earth is flat rapparien salaisuus

Majava pysäytti liikenteen Kokemäellä

Julkaistu 14.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa Kokemäellä, mutta jyrsitty runko osoitti syyn tukkeutuneeseen kaistaan. Kuvituskuva.

Majava nakursi Kokemäellä puun, joka kaatui tien poikki tukkien toisen ajokaistan. Palokunta joutui siivoamaan jäljet yöllisen puunkaatajan jäljiltä, jota ei näkynyt missään.

Tapaus sattui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Sääksjärventiellä Kokemäellä. Majavan kerrotaan halunneen rakentaa padon. Kokemäen palokunta joutui vastaamaan hälytykseen ja siirtämään puun pois tieltä.

— Puu oli siististi jyrsitty poikki, joten syy-yhteys siihen, miksi se makasi tien poikki, oli selvä, päivystävä palomestari Tuomas Kiskola kertoo Ylelle.

Sääksjärven ympärillä olevat laajat koskemattomat erämaa-alueet soveltuvat hyvin majaville. Silti Satakunnan palomiehet vastaavat harvoin majaviin liittyviin hälytyksiin. Useimmat puut kaatuvat lahon, iän tai myrskyjen vuoksi.

Mainos:

Palomiehet eivät koskaan nähneet majavaa.

— Minulla on ollut vain yksi aiempi hälytys majavan takia, joten onhan tämä varmasti epätavallista, Kiskola sanoo.

Suomalaiskoulu hyödyntää YouTubea saadakseen oppilaat lukemaan

Julkaistu 13.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Koulu Kauniaisissa käyttää VR-lasien kautta katsottavia videoita binokulaarisen näön harjoittamiseen perinteisten lukuharjoitusten sijaan. Kuvituskuva, ei koulun kokeilusta.

Lukuharjoitusten sijaan erään suomalaiskoulun oppilaat katsovat videoita, mukaan lukien YouTube-sisältöjä, VR-lasien läpi. Ideana on harjoittaa heidän silmiään lukemisen helpottamiseksi.

Helsingin kupeessa Kauniaisissa sijaitseva Hagelstamska skolan on korvannut perinteiset lukuharjoitukset laseilla, Yle raportoi. Kahdentoista viikon ajan oppilaat ovat katsoneet videoita 15 minuuttia päivässä erityisen sovelluksen kautta, joka on asennettu lasien sisään sijoitettuun matkapuhelimeen.

Videot, jotka sisältävät materiaalia YouTubesta ja Ylen ohjelmistosta, on kahdennettu siten, että kumpikin silmä näkee oman versionsa. Tavoitteena on harjoittaa binokulaarista näköä – eli sitä, miten silmät ja aivot toimivat yhdessä. Videot korvaavat lukuharjoituksen, eivät kirjoja.

Useat oppilaat kertovat tuntevansa olonsa vähemmän väsyneeksi lukiessaan.

Mainos:

Lukunopeutta mittaa lasit kehittänyt Imvi-yritys, eikä kokeilulla ole vertailuryhmää. Projektia seuraava Helsingin yliopiston kasvatustieteen yliopistonlehtori Jeanette Koskinen kirjoittaa Ylelle lähettämässään sähköpostissa, että jotkut oppilaat lukevat yhtä vähän ja yhtä vastahakoisesti kuin ennenkin, vaikka lukeminen tuntuisi vähemmän rasittavalta silmille.

"Tieteellisesti emme siis voi vielä tietää, parantaako VR-laseilla harjoittelu binokulaarista näköä tarpeeksi, jotta sillä olisi positiivinen vaikutus oppilaiden lukemiseen", hän kirjoittaa.

Suomen resepti kustannusten leikkaamiseen: Pidempi työura ja lisää tekoälyä

Hyvinvointivaltion romahdus

Julkaistu 8.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriön virkamiehet esittelivät ehdotuksensa 7. lokakuuta 2026. Alimman eläkeiän nostaminen 70 vuoteen vaatisi poliittisia päätöksiä.

Suomalaisten on ehkä työskenneltävä 70-vuotiaaksi asti ja pienten lasten perheet voivat menettää kotihoidon tuen, jos poliitikot noudattavat valtiovarainministeriön virkamiesten esityksiä. Mitään ei ole vielä päätetty – ehdotukset ovat virkamiesten näkemys seuraavan hallituksen säästötalkoisiin.

Valtiovarainministeriö julkaisi 7. lokakuuta virkamiestensä virkamiespuheenvuoron ”Luottamus tulevaan”. Ministeriön virkamiehet ovat toimittaneet vastaavia asiakirjoja ennen hallitusneuvotteluja vuoden 1991 vaaleista lähtien. Päätökset tekevät vaaleilla valitut edustajat.

Taustalla on parlamentaarisen työryhmän helmikuussa asettama tavoite: julkista taloutta on vahvistettava 8–11 miljardilla eurolla vuoteen 2031 mennessä. Ministeriön mukaan mitään menoja tai veroja ei voida jättää tarkastelun ulkopuolelle, ja päätökset tulisi tehdä heti seuraavan vaalikauden alussa.

Finanssipolitiikan koordinaattori Lauri Kajanoja kirjoittaa, että sopeutus on ”valitettavasti niin laaja, että se vaikuttaa väistämättä monien suomalaisten arkeen”.

Mainos:

Eläkkeelle 70-vuotiaana ja kotihoidon tuen lakkauttaminen

Virkamiehet haluavat nostaa vanhuuseläkkeen alaikärajan asteittain 70 vuoteen siten, että se nousisi kuudella kuukaudella kutakin peräkkäistä ikäluokkaa kohden. Tämän jälkeen eläkeikä sidottaisiin elinajanodotteeseen. Svenska Ylen mukaan muutoksen arvioidaan lisäävän työllisten määrää ajan mittaan 50 000–120 000 hengellä.

Kotihoidon tuki, jota maksetaan perheille, jotka hoitavat pieniä lapsiaan kotona päivähoidon sijaan, poistettaisiin tai sen kestoa lyhennettäisiin merkittävästi ehdotuksen mukaan. Ministeriö haluaa tällä tavoin nostaa ”pienten lasten vanhempien osallistumisastetta työmarkkinoilla”. Toimenpide voisi luoda 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös opiskelijat saisivat osansa. Toista samantasoista tutkintoa suorittavilta suomalaisilta perittäisiin ehdotuksen mukaan vuotuiset lukukausimaksut.

Tekoälyä, vähemmän kuntia ja polttopuun verotus

Kuntien ja hyvinvointialueiden määrää on tarkoitus vähentää rajusti. Jos kuntarakennetta ei voida muuttaa, hyvinvointialueet tai valtio voisivat ottaa tehtäviä hoitaakseen. Valtion virastojen yhdistämisen odotetaan tuovan noin 100 miljoonan euron pysyvät säästöt vaalikauden 2031–2035 loppuun mennessä.

Julkisen sektorin on myös tarkoitus ottaa tekoäly laajasti käyttöön, erityisesti verotuksessa ja asiankäsittelyssä. Lainsäädäntöä on tarkoitus muuttaa tämän mahdollistamiseksi.

Tehottomia yritystukia leikattaisiin, ja valtio myisi ehdotuksen mukaan 2–3 miljardin euron arvosta julkisesti noteerattuja osakkeita, joiden tuotot ohjattaisiin sen sijaan listaamattomiin kasvuyrityksiin. Samalla virkamiehet haluavat nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja, poistaa turpeen energiaveron huojennukset ja ottaa käyttöön veron lämmöntuotannossa käytettävälle puulle ja polttopuulle.

Ministeriö julkaisee 26. lokakuuta tarkemmat katsaukset menoista, rakenteista ja veroista.

Suomi: Google-yhtiö raivasi metsää ilman vaadittua arviointia

Ympäristö

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Hakattua metsää. Kuva on yleiskuva eikä esitä Muhoksen kohdetta.

Googlen suomalainen tytäryhtiö Tuike Finland raivasi Muhoksella noin 330 hehtaaria metsää suunniteltua datakeskusta varten ilman Suomen lain edellyttämää ympäristövaikutusten arviointia. Hakkuut jatkuivat elokuuhun asti, vaikka viranomainen oli jo toukokuussa päättänyt, että arviointi on välttämätön.

Tiedot perustuvat suomalaiseen Helsingin Sanomat -lehteen, joka sai haltuunsa asiakirjoja Lupa- ja valvontavirastolta (LVV).

Suomen laki edellyttää ympäristövaikutusten arviointia (YVA), kun metsää poistetaan pysyvästi yhtenäiseltä alueelta, jonka koko ylittää 200 hehtaaria.

Tuike toteaa asiakirjoissa, että hakkuut ja valmistelutyöt Muhoksella kattavat 330 hehtaaria.

Mainos:

Hakkuut alkoivat tämän vuoden maaliskuussa. Huhtikuun lopulla Tuike pyysi LVV:tä määrittelemään, tarvitaanko arviointia lainkaan.

Yhtiö ja konsulttiyhtiö Ramboll väittivät, ettei säännös soveltunut, koska se esiintyy luonnonvarojen hyödyntämistä koskevan otsikon alla, kun taas metsää raivattiin rakentamista varten.

LVV vastasi 22. toukokuuta, että hanke kuuluu suoraan YVA-velvoitteen piiriin lain hankeluettelon kohdan 2(f) perusteella. Viranomaisen mukaan metsäelinympäristöihin kuuluvat koskemattomien metsien lisäksi myös talousmetsät.

Satelliittitietojen mukaan hakkuut jatkuivat tästä huolimatta elokuuhun saakka. LVV tutkii parhaillaan, toimiko Tuike lainmukaisesti.

A composite image contrasting a clear-cut area with dense forest.
Koosteotos, jossa näkyy avohakkuualue ja tiheää metsää (arkistokuva). Kuva: PxHere/Tero Laakso (CC BY 2.0)

Yhtiö: täysin laillista

Tuikkeen vastaus saatiin maanantaina.

Yhtiö kirjoittaa, että "Tuike Finland Oy kantaa täyden vastuun omasta toiminnastaan" ja että se suoritti ennen töiden aloittamista "perusteellisen selvityksen yhteistyössä kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien ja oikeudellisten neuvonantajien kanssa".

Yhtiön mukaan johtopäätös oli, että sen toimintatapa oli "täysin laillinen ja asianmukainen". Itse puiden kaatamisen osalta yhtiö sanoet Googlen noudattaneen metsälakia.

Google suunnittelee datakeskusta myös Kajaaniin. Siellä Tuike sanoo hakkuiden kattavan "hieman alle 200 hehtaaria", mikä jää juuri arviointia edellyttävän kynnyksen alapuolelle.

Hankkeita tulisi tarkastella sitä taustaa vasten, että Google ilmoitti vain päiviä aiemmin – Helsinki Timesin mukaan – 13 miljardin euron investoinneista suomalaisiin datakeskuksiin.

HS kysyi LVV:n yksikönpäälliköltä, oliko yhtiö toteuttanut hakkuut ilman YVA-prosessia LVV:n päätöksestä huolimatta.

— Siltähän se vähän näyttää, LVV:n yksikönpäällikkö Sari Myllyoja sanoo HS:lle.

Suomen eduskunnalle luovutettiin pari viikkoa sitten 50 000 allekirjoitusta sisältävä adressi, jolla vastustetaan suuren mittakaavan datakeskuksia.

Allekirjoittajien suurimmat huolenaiheet liittyvät vaikutuksiin sähkömarkkinoilla ja paikalliseen ympäristöön.