Yleinen Joensuun poliisi on suorittanut loppukesän ja alkusyksyn aikana esitutkintaa tapauksessa, jossa 34-vuotiaan naisen epäillään suunnitelleen ja valmistelleen perheensä surmaamista polttamalla heidät talon mukana. Perheeseen on
Yleinen Joensuun poliisi on suorittanut loppukesän ja alkusyksyn aikana esitutkintaa tapauksessa, jossa 34-vuotiaan naisen epäillään suunnitelleen ja valmistelleen perheensä surmaamista polttamalla heidät talon mukana. Perheeseen on
Yleinen Liikenne- ja viestintäministeriö on käynnistänyt kyselyn siitä, missä ajassa Suomen tulisi jatkossa toimia: kesäajassa vai talviajassa - vai jossain muussa ajassa. Kysely kellojen siirtelyn lopettamisesta
Featured Vuonna 1980 syntyneen miehen epäillään lyöneen teräaseella vuotta nuorempaa miestä jalkakäytävällä Malmilla. Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä. Helsingin poliisi mukaan epäilty rikos tapahtui tiistaina 25.9.2018 noin
Kolumnit Vihreiden edellinen pj. Ville Niinistö oivalsi nykyajan infosodan tärkeimmän tehokeinon. Se on toisto, toisto ja toisto ja asian tiivistäminen pariin virkkeeseen. Siis enintään 30 sekuntiin.
Viihde Syksyn aikana Peppi Pitkätossusta luodaan ruotsalaisessa lastenradiossa romanilapsi, joka asuu Rinkebyssä. Uuteen kuosiin muokattu Peppi julkaistaan lokakuussa ruotsiksi ja muillakin kielillä - sekä kirjana. Peppi
Yleinen Toimija X kritisoi Yhdysvaltoja ja tulee siksi tulkituksi Venäjä-mieliseksi julkaisuksi. Samalla toinen toimija, sanotaan vaikka Y, kummastelee sitä, miksi Skripal ei kuollut "maailman tappavimpaan hermomyrkkyyn"
Yleinen Kaksi ylemmän kouluasteen oppilasta loukkaantui, kun kouluretken aikana auton ajaja yhtäkkiä tähtäsi oppilasjoukkoon. Ajaja pakeni paikalta. Noin yhden aikaan iltapäivällä maanantaina noin sata Mjällbyn koulun
Yleinen Saksaan yksin tullut pakolaislapsonen tappoi julmasti nuoren tytön Saksassa. Puolustus vaati eilen miehen tuomitsemista nuoriso-oikeudessa, vaikka mies on ikätutkimuksen mukaan jopa 29-vuotias. 17-vuotias tyttö tapettiin
Kotimaa Keskustan eduskuntaryhmä tiedotti eilen aikovansa pitää tänään, 25.9 klo 17:00 ylimääräisen ryhmäkokouksen. Hallituksen kainalosauva-puolueeksi joutunut Sininen tulevaisuus aloitti oman kokouksensa samaan aikaan ja vaikka aihetta
Yleinen Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja ottaa kantaa suomalaisten, ja viimeisimpänä tapauksena Jösse Järvenpään, oikeuteen ilmaista mielipiteitään. - Yhteiskuntamme on taantunut, toteaa Huhtasaari. Laura Huhtasaari ruotii videoblogissaan suomalaisten
Yleinen - Kolme viikkoa löysää hirttä lisää, toteaa Janitskin päivityksessään. MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin ja kolmen muun henkilön, allekirjoittanut mukaan lukien, tuli saada kansliapäätös mahdollisista MV-lehteen
Ulkomaat Ruotsin sosiaalidemokraattien puheenjohtaja ja maan toistaiseksi istuva pääministeri Stefan Löfven joutuu väistymään pääministerin pallilta. Uusi parlamentti äänesti Löfvenin pois äänin 204-142. Vaaleissa hienoisen tappion kärsinyt sosiaalidemokraattinen
Yleinen Jussi "Jösse" Järvenpää on joutunut kantaa ottavilla lauluillaan syyttäjän tähtäimeen. Syyttäjä ei tyytynyt kansan tuntojen tulkille tuomittuun 80 päiväsakkoon, vaan haluaa laulajan kaltereiden taakse. Järvenpää
Kotimaa Kahta viime viikonloppuna varsin näyttävästi kiinniotettua ja pidätettyä henkilöä vaaditaan vangittaviksi Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa huomenna. Keskusrikospoliisi toimitti vangitsemisvaatimukset oikeudelle tänään iltapäivällä. Kyseessä on paljon huomiota herättänyt
Yleinen Poliisi on julkaissut tekijästä kuvia ja tarjoaa ilmiantajalle yli 2000 euron palkkiota. Musliminaiseksi pukeutunut mies meni Pohjois-Itävallan Linzin kaupungissa sijaitsevaan DenizBankiin. Mies uhkasi kassarouvaa aseella,
Kolumnit Vuonna 2011 aloittaessani eduskuntatyön tein lakialoitteen, joka toteuduttuaan olisi rajoittanut EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten ja yritysten kiinteistökauppoja. Valmistelin aloitteen huolellisesti lakiasiantuntijan ja eduskunta-avustajani kanssa. Jätin
Video Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia on usein parjattu tämän kovasta kielenkäytöstä ja ylipäätään varsin uudenlaisesta tavasta tehdä politiikkaa. Oheisella videolla presidentti Trump antaa huutia vastustajilleen, muun
Featured Varusmiehet ovat Nykysuomelle tulleiden tietojen mukaan olleet hämmentyneitä viimeaikaisista ruumispussitoimituksista. Pitkin kevättä ja kesää liikkui huhuja, että sekä varuskuntiin että keskussairaaloihin pitkin Suomea olisi toimitettu
Kolumnit Minua ärsyttää itseään hyvinä pitävien ihmisten innokkuus paheksua henkilöä, jonka jalka heikkona hetkenä lipsahtaa kaidalta polulta. Armoa ei anneta. Varsinkin nykyisenä someaikana agendatoimittajien johtama mukasuvaitseva
EU Epävirallisessa päämieskokouksessa keskusteltiin mm. muuttoliikkeen sekä Britannian EU-eron lisäksi erityisesti EU:n sisäisen turvallisuuden kehittämisestä. Kokous pidettiin Salzburgissa 19 ja 20 syyskyyta ja Suomesta kokoukseen osallistui
Yleinen 7-vuotias tyttö on kriittisessä tilassa Intian New Delhissä. 21-vuotias naapuri houkutteli tytön maanantai-iltana läheiselle maantäyttöalueelle lupaamalla hänelle suklaata ja rahaa 10 rupiaa, eli euroon muunnettuna
Yleinen Poliisi on tässä vaiheessa vaitonainen asunnosta löytyneestä ruumiista. Poliisi sai eilen 20.9. klo 15.30 aikaan hätäkeskuksen kautta ilmoituksen pahoinpitelystä Vaasan Suvilahdessa. Kerrostalossa asuva nainen oli
Jyrki Åland Niin se vaan viikko kuluu ja hetken jouduin miettimään, että – mistä sitä tällä kertaa kirjoittaisi. Kertoisinko hiilinielusta, joka rajoittaa Suomen vihreän kullan vientiä. Entäpä
Yleinen Nasujaisia, toiselta nimeltään nahkiaisia, on järjestetty tänä syksynä Vantaalla useana peräkkäisenä perjantaina, mutta niiden luonne on muuttunut entistä väkivaltaisemmaksi. Poliisin mukaan lukion alkamiseen liittyvillä nasujaisilla