Mainos:

Hallitus tahtoo laittaa raskaan liikenteen tienkäyttöverolle

Päivitetty 26.12.2018, Julkaistu 20.12.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Hallitus antoi 19.12.2018 eduskunnalle esityksen raskaiden kuorma-autojen tienkäyttöverosta ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä. Hallituksen sorvaaman lakiehdotuksen mukaan raskas kuorma-autoliikenne maksaisi tulevaisuudessa tienkäyttöveroa. Samalla veroa kuitenkin kompensoitaisiin ajoneuvoveroa alentamalla.

Tienkäyttöveroa kannettaisiin kuorma-autoilta ja ajoneuvoyhdistelmiltä, joiden kokonaismassa on yli 12 tonnia. Vero koskisi Suomessa ja ulkomailla rekisteröityjä ajoneuvoja.

Vero määrättäisiin veroilmoitusten perusteella. Verovelvollinen voisi ilmoittaa kuorma-auton käyttökaudeksi 1, 7, 30 tai 365 päivää. Veron määrä olisi 400–1122 euroa vuoden käyttökaudelta ajoneuvon euro-päästöluokan ja akseliluvun mukaan. Päivän käyttökaudelta vero olisi kahdeksan euroa kaikille kuorma-autoille.

Kotimaisille raskaille kuorma-autoille tienkäyttöveroa kompensoitaisiin ajoneuvoveroa alentamalla

Esityksen mukaan raskailta kuorma-autoilta kannettavaa ajoneuvoveroa alennettaisiin mahdollisimman lähelle EU-lainsäädännön edellyttämää minimitasoa ja veron rakennetta muutettaisiin. Ajoneuvovero määräytyisi kuorma-auton kokonaismassan, akselien lukumäärän ja jousitustyypin perusteella sekä sen mukaan, onko auto varustettu perävaunujen vetämiseen.

Valtiovarainministeriön mukaan ajoneuvoveron alentaminen kompensoisi keskimäärin tienkäyttöverosta kotimaiselle raskaalle kuljetuskalustolle aiheutuvan verotuksen kiristymisen, joten joku voisi kysyä uuden veron tarkoituksen perään.

Mainos:

Lainsäädännön on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2021 alusta. Uudistus sisältyy hallitusohjelmaan, jonka mukaan tienkäyttöveron kustannus kompensoitaisiin ammattiliikenteelle EU-maksimin mukaisesti.

Lähde: Valtiovarainministeriö

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

37 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
markkatakaisin eroeurosta
7 years ago

Ehkä hivenen asiaakin tuossa jutussa, ainakin täällä tiet murenee rekkojen alle kun niitä liikkuu joka vuosi enemmän ja enemmän.

Jeppes
Jeppes
7 years ago

Tuolla vain myydään idea juuri noin ajatteleville ja hivutetaan tienkäyttömaksuja astetta edemmäs suunnitelman mukaisesti kohti henkilöautoilijoita. Tosiasiassa liikenteestä kerätään suomessa vuosittain lähes 8 miljardia €uroa verotuloja joista vain muutama sata miljoona palautuu tienpitoon ja infran kustannuksiin, joten vallanpitäjien selitys rahan puutteesta on naurettavan röyhkeä valhe.

markkatakaisin eroeurosta
7 years ago
Reply to  Jeppes

En kertonutaan uskovani että rahat menisi tien hoitoon, vaan oikea ajatus antaa lisämaksut niille jotka tietä hajottaa, ehkä pistäsi miettimään.

Pintapaine
Pintapaine
7 years ago

Et vissiin ole pintapaineesta kuullut ikinä. Vaikka se rekka painaisikin sen 70T, niin siinä on aika pieni tiehen kohdistuva pintapaine sen takia, koska se paino on jaettu monelle eri renkaalle ja akselille. Rasitus olisi suurempi jos se olisi jaettu vain esim. 4 renkaalle ja 2 akselille. Sama juttu on kun menet hiihtämään tai lumikenkäilemään niin suksien/lumikenkien takia et uppoa hankeen yhtä syvälle kuin ilman niitä.

Sillanrakentaja
Sillanrakentaja
7 years ago
Reply to  Pintapaine

Entäs kun ne kaikki renkaat on samalla sillalla.. Ne kun ilmeisesti ovat luvattoman huonossa kunnossa meillä`?

Pintapaine
Pintapaine
7 years ago
Reply to  Pintapaine

Silloilla on painorajoitukset yleensä olemassa. Aika harvalle sillalle saat ajaa 70T yhdistelmällä. Tässä myös puhuttiin teistä, ei silloista.

markkatakaisin eroeurosta
7 years ago
Reply to  Pintapaine

Ei n tarvitte olla kun silmät päässä, ennen tuli asuttua hiekkatien varressa ja tie oli kunnossa, kun rekat aloitti sillä liikennöinnin, tie mureni paskakasi, ei tarvinnut miettiä pintapaineita, lapsikin tuon huomasi.
valtatiet on jo valmiiksi reikiä täynnä ja kun siitä rekat jyrää niin kyllä alkaa reiät isonemaan äkkiä.

Pintapaine
Pintapaine
7 years ago
Reply to  Pintapaine

Suomessa on monet muutkin hiekkatiet menneet nykyään surkeaan kuntoon, koska niitä ei enää kukaan käy lanaamassa tai muitakaan hoitotoimenpiteitä tekemässä. Tien kuntoon ja reikien syntyyn asfalttiin vaikuttaa myös aika moni muukin eri tekijä kuten talven ja kesän lämpötila, kelirikot jne…Kyllä ne hiekkatietkin kunnossa pysyisi jos niitä lanattaisi, kuten aikoinaan.

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Kuljetus yrittäjiltä otetaan ensin toisesta taskusta ja sitten otetaankin toisesta taskusta kaikkien muiden verojen ja maksujen lisäksi joita pieniltä kuljetusyrittäjiltä nyhdetään. Tässäkin ajetaan oikeasti jättimäisten korporaatio kuljetusfirmojen etulyönti asemaa pienten kustannuksella. Teiden kunnossapitoon ei liikene yhtään sen enempää kuin tähänkään asti, koska Sipilän kutsuvieraiden hyysääminen nieleee yhä enemmän rahaa.

Janis Petke
Janis Petke
7 years ago
Reply to  Röhkäle

Samaa paskaa kuin tämä uusi verorekisterikin, kaikki pieni hengissä sinnitellyt tapetaan. ”Kottia” ei voi ottaa eikä antaa. Perseelläkö sitä syö?

Ajatusrikollinenko?
Ajatusrikollinenko?
7 years ago
Reply to  Janis Petke

Vain surkeat lampaat tottelevat umiprikollista mafiahallitusta sit kunnioittaen.

Ajatusrikollinenko?
Ajatusrikollinenko?
7 years ago
Reply to  Röhkäle

Tämä hallituksen toimenpide vaikuttaa olevan yhteydessä kiinalaiseen teknologiaan, jossa rekkarikilpien etälukemisen teknologiassa on saavutettu uusia virstanpylväitä:

https://www.spiedigitallibrary.org/journals/journal-of-electronic-imaging/current?SSO=1

juha.
juha.
7 years ago

Suomeen ollaan ”hankkimassa” miljoonittain uusia mutiaisia, joten ”rahoituspohja” täytyy olla sen mukainen.
Siis ei ole puhettakaan siitä, että näitä valtiolle kertyviä lisätuloja käytettäisiin edes Suomen 100 miljardin valtionvelan lyhentämiseen tai edes uusien investointien rahoittamiseen.
Tämän surullisen tekstin lopuksi vielä ”loppukevennykseksi”…. Tieverkon parantamiseen,,,,

Arvopohjaa
Arvopohjaa
7 years ago
Reply to  juha.

Tämä kahdeksan puolueen yhteinen ilmastolinjaus on kyllä kaiken huippu. Sipilä mainostaa jo etukäteen sosiaalista oikeudenmukaisuutta ennen kuin edes tiedetään miten noihin muita maita kireämpiin ja kunniahimoisempiin tavoitteisiin päästään. Siinähän on taas erinomainen syy lisätä verotusta eikä kukaan perään hauku. Mykkänen riemuitsee sen vielä olevan kilpailutekijä, mutta ei selitä miten? Verot kun yleensä vyörytetään kustannuksiin ja jos meillä on kalllimpi kustannustaso kuin kilpailijoilla niin mehän siinä kisassa taas hävitään. No onhan se kilpailutekijä negatiivinenkin tekijä.

pissilä
pissilä
7 years ago
Reply to  Arvopohjaa

Sipilä puhuu taas täyttä paskaa siellä.

Anonyymi
Anonyymi
7 years ago
Reply to  juha.

Nyt luvataan 5000 euroa jokaiselle afgaanille, somalille tai irakilaiselle, joilla ei ole oikeutta jäädä maahan ja lähtevät vapaaehtoisesti! Kivoja keikkoja Suomeen tulee riittämään ja täytyyhän nekin rahat jostakin kaivaa! Erikoista, kun muualla maailmassa suunnitellaan pääsevän 2500:lla eurolla eroon näistä työvoimapulan paikkaajista ja moniosaajista, Suomessa laitetaan taas tuplasti paremmaksi! On meillä varaa!

Kuffarigoyimi
Kuffarigoyimi
7 years ago
Reply to  Anonyymi

Hallituksemme haluaa näitä tänne, muuta syytä ei tällaisille houkuttimille ole!

Matut kiertävät ”shengenin hengessä” maasta toiseen, poimien pari- ja viisitonnisia, samalla kehittäen näihin maihin neljä vaimoa kuhunkin, yksinhuoltajiksi, ja veronmaksaja kustantaa tämänkin.

Tätäkö halutaan, ketkä?

Kommentoija
Kommentoija
7 years ago

Tuohan on suomalaiselle kuljetusleekkeelle lähes veroneutraali ratkaisu mutta ulkomaiset rekat saadaan tällä tavoin osallistumaan maksuihin kun tällähetkellä ne vain kuluttavat teitä mutteivat maksa siitö mitään.

Tästäkin tulee jotain pahaa
Tästäkin tulee jotain pahaa
7 years ago

Taas vatuloidaan jotain hämärähimmeleitä kulisseissa.

Kalergin anoppi
Kalergin anoppi
7 years ago

Monet ympäristöjärjestöt ovat valehtelun ammattilaisia. Tuossakin eräs osaa ”kertoa” että energian hinta tuskin kasvaisi vaikka hiilivoimaloista luovuttaisiin. Ruskea hiili on yhä niitä halvimpia, josta syystä esimerkiksi Saksa korvaa ydinvoimaloita hiilivoimalla, kotimaista tuotantoa.

Tässä eräs järjestö, joka Greenpeacen tavoin levittää valheita joista katutason kuluttajat maksavt myöhemmin sähkölaskuissaan, ja kalliisti:

https://www.reputex.com/media-releases/media-release-cost-of-closing-brown-coal-generation-offset-by-falling-retail-electricity-prices/

Silkkaa puppua jo otsikossa, koska hiilivoimala pitää korvata jollakin kalliimmalla, ja se nostaa automaattisesti sähkön hintaa.

Aurinkon siirtymässä n. 350 vuoden hiljaiselolle, josta syystä tarvitaan hiilidioksidia ilmaan, pitämään olomme lämpimämpänä, jos siis uskoo siihen, että 4 kymmenestuhannesosaa hiilidioksidia ilmassa voisi mitenkään vaikuttaa lämpötiloihin, aurinkoon verrattuna. Jo ero pilvisen ja kirkkaan päivän välillä osoittaa suoraan auringon vaikutuksen lämpötiloihimme. Tai ero talven ja kesän välillä. Vai mitä?

Minä
Minä
7 years ago

”joten joku voisi kysyä uuden veron tarkoituksen perään”

Olisiko syy siinä, että ulkomaisten rokotaminen maksuilla olisi muutoin vaikeaa?

make
make
7 years ago

Suomalaista taloustaitoa myydään tuottavat yritykset pörssipelureille verot jää saamatta. Venäjän vienti surkeassa jamassa. Pyrogratia ahmii euroja enenevässä määrin. Tämäkin rekka vero nostaa tuotteiden hintoja. Millä se köyhtyvä kansa ostaa ja kuluttaa.

Kuffarigoyimi
Kuffarigoyimi
7 years ago
Reply to  make

Soros, ja hänen kaksi poikaansa, jotka jatkavat hänen dynastiansa tihutöitä, maksavat mielellään osan uusien kuluttajien ostoksista, kunhan kansa vaihtuu niin, että ketään täällä enää kiinnosta suojella metsiä ja valtavia vesiresursseja. Soros haluaa myydä paljon vettä ja puuta, mutta vielä on liikaa vartijoita näiden rikkauksiemme äärellä. Vaan kohta ei ole, kunhan islam on ainoa sallittu ajatusmalli, ja islam tähtää kaikessa tuonpuoleiseen.

Jlamari
Jlamari
7 years ago

https://www.youtube.com/watch?v=Hh1rIPw-tqU

nyt on hyvä räppi biisi varmasti jopa täällä tykätään tästä!! PIstäkää jakoon!!

murre riepunen
murre riepunen
7 years ago

ulkomaalaisia rattiin tarttujia on jo aloittanut toiminnan, saadaan bussi sekä rekkaliikenteeseen vähän viilistä..

Kolvi
Kolvi
7 years ago

Emmä oikeen ymmärrä. Ulkomaisten yritysten tiemaksun kyllä. Mitä hyötyä asettaa ”turha” maksu ku se kompensoidaan? Ei tajuu, eikö pitänyt karsia turhaa byrokratiaa? Eikö meillä kuljetusyritykset jo muutoinkin kärsi korkeista kustannuksista? Tuleeko sitten virosta kuljettajat, me otetaan lainaa että voidaan maksaa kohonneita työttömyyskorvauskuluja. Tienattiin tällä, talouskasvua ja vanhustenhuoltoa, voimavara ja kansainvälisyys. Kovin juutalainen logiikka, hyyyshhh…antisemitismi?

Mä oon rekkamies
Mä oon rekkamies
7 years ago

Täytyypä tulla rekkakuskina kommentoimaan.

Suomi on ainoa länsi-Euroopan maa, jossa ulkomainen raskas liikenne kuluttaa teitä ilmaiseksi.
Tästä kun lähden Scanialla manner-Eurooppaan, alkaa tienkäytöstä maksaminen Ruotsissa. Ja jatkuu Tanska, Saksa, Ranska, Italia, Espanja…ym Eli siellä suomalainen rahtari maksaa tien käytöstään.

Entäpä Suomessa? Venäläiset ajaa kalaa Norjasta kotiinsa. Kaikki Pietari-Eurooppa raskas liikenne kuluttaa Suomen tiestöä. Ja venäläiset tulee tankit ja jääkaapit täynnä, mistään ei jää euroakaan Suomeen.
ABC:n vessassa käydään suihkussa.

Kabotaasi kun vapautui, on Suomessa operoivat ulkomaiset kuljetusyritykset vieneet ison osan kuljetuksista, ja osuus kasvaa edelleen. Välillä käydään kotimaassa tankkaamassa muutama tuhat litraa halpaa dieseliä ja täyttämässä ruokavarastot. Edelleenkään ei Suomi hyödy taloudellisesti, päinvastoin. Ei suomalainen, TES palkkaa maksava firma näitä 400€/kk tienaavia kuskeja vastaan voi kilpailla.

Miten tähän puuttuisi / valtio tienaisi jotain näiltä ketkä meidän leipäämme syö?

Tienkäyttömaksu KAIKILLE joka kompensoidaan suomalaisyrityksille ajoneuvoveroa alentamalla.

Ihme nilitystä aikaisemmilla kommentoijilla…

Ja tässä myös vastaus toimittajalle joka ilmeisesti kyseli moisen veron perään (:

Mä oon rekkamies
Mä oon rekkamies
7 years ago

Ja siis tämä oli pakko toteuttaa kaikille, sehän olisi ollut kauheaa rasismia jos vaan ulkomaiset maksaisivat. Olisiko ollut jopa mahdoton toteuttaa niin…?

En oo rekkamiäs
En oo rekkamiäs
7 years ago

Lues uudelleen ku olet rauhoittunut ja ihan ajatuksella, jospa tuo sitten aukeaisi sinullekin.

huugo
huugo
7 years ago

Tämän hallituksen typeryydelle ei tule loppua. Laittaisitte ulkomaiset, lähinnä itä Eurooppalaiset halpayhtiöt ja verojen kiertäjät kuriin. Kotimaassa sentää maksetaan verot Suomeen. Joku saatanan takapiru ja idioottimaisuuden klonkku siellä hallituksen takan on kun näille katastrofeille ei tule lopppua. Onko bernerin korvaankuiskija ollut jälleen asialla.

markkatakaisin eroeurosta
7 years ago

Eihän ne rekat hajota teitä kun ”pintapainen” kirjoittaja niin kertoo, eihän.
Suomessa kun lähes kaikki tiet on reikiä täynnä ja rekat on niitä jotka sitä hajottaa.

https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/jattirekkoja-lisaa-kaikki-tiet-ja-sillat-eivat-niita-kesta-203828/

Kyse toki jättirekoista mutta hajottaa ne pienemmätkin teitä.

Heino Keppi
Heino Keppi
7 years ago

Miten vain suomalaisten elämä saataisiin mahdollisimman hankalaksi, kalliiksi ja wittumaiseksi. Sitäkö varten meillä on virkahenkilöitä reilua 20 miljoonaa ihmistä varten?

Saastuttava VR
Saastuttava VR
7 years ago

Pistäisivät raideliikenteen ”erikoissaasteverolle”. Nimittäin ilman raideliikennettä voitaisiin kaksi ydinvoimalaalle sammutta heti. Ja ydinvoiman saasteet ovat niitä pahimpia saasteita.

Kunnon vero junalipuille. Sellainen 250-kertainen. Koska niitä jätteitä pitää puljata pitkään. Satoja tuhansia vuosia. Pakokaasut menevät sentään suoraan kasvien kasvukiertoon.

Sirkka-Liisa
Sirkka-Liisa
7 years ago

Kohta tulee varmaan vero jos korjaa omat tuotteensa?? Tässä Red Boot 8111 -kengän purkaminen, korjaaminen ja kasaaminen tee-se-itse -tyyliin:

https://www.youtube.com/watch?v=ieKYK6HPJok

Ebay-hintojen perusteella nousee kengän arvo n. 200 Euroa korjaamalla/entisöimällä.

Niksipirkka
Niksipirkka
7 years ago

Veroja voisi kerätä paljon vähemmän jos uusin tieto keskipako-voiman muuntamisesta sähköksi sovellettaisiin teollisessa mittakaavassa.

Katso todiste; henkilö saa ulos paljon enemmän energiaa kuin laittaa sisään – todiste, jonka kokeen voit itse helposti ja edullisesti toistaa:

https://www.youtube.com/watch?v=5ho0_obiakM

Niksipirkka
Niksipirkka
7 years ago
Reply to  Niksipirkka

Eron huomaa vaikka siitä, kuinka nopeasti väsyy liikuttamalla itse tuota palkkia ylös ja alas saadakseen yhtä paljon valoa lampuista, sensijaan että heiluttaa pendulumia.

Tuollainen on helppo ja halpa rakentaa niinkin että 50 watin moottorit työntävät pendulumia silloin kun anturi ilmoittaa liikkeen hidastuvan. Ulos saadaan monta kertaa enemmän sähköä. Lamppuihin energiaa työntävän ylös-alas -liikkeen voi muuttaa pyöriväksi, jolloin sähkön tuotanto on jatkuvaa.

Vaari
Vaari
7 years ago

Ajoin rekkaa Eurooppaan jo 50 vuotta sitten ja jo silloin lähes kaikissa keski-euroopan maissa maksetettiin tieveroja. Erittäin kannatettava lakiesitys, jota ollaan odotettu jo suomeenkin vuosikymmeniä. Kerättävät rahat korvamerkittävä teiden kunnossapitoon.

Harvinainen Muumimuki myytiin ennätyssummalla

Julkaistu 24.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Testiversio "Diving with Seashells" valmistettiin kymmenen kappaletta ja jaettiin Arabian tehtaan henkilökunnalle.

Harvinainen Muumimuki on myyty 46 023 eurolla. Muumimukit rahaksi -verkkokaupan mukaan kyseessä on korkein tunnettu summa, joka Muumimukista on koskaan maksettu.

Kauppa kertoi keskiviikkona, että huutokauppa alkoi viime vuoden lopulla ja viisi huutajaa tarjosi yli 40 000 euroa. Ostaja on liikkeen mukaan pitkäaikainen keräilijä Pohjoismaista. Kauppa viimeisteltiin huhtikuussa.

Muki on nimeltään Uimahyppy simpukoilla, ruotsiksi Simhopp med snäckskal. Tavallinen Uimahyppy-muki oli sarjan ensimmäinen kesämuki ja se ilmestyi vuonna 2006. Simpukkaversio oli Arabian koesarja, joka ei koskaan tullut myyntiin. Se annettiin tehtaan henkilökunnalle. Kauppa arvioi, että mukeja on jäljellä noin kymmenen kappaletta.

Ennätys on kaupan oma, ei riippumaton rekisteri

Muumimukit rahaksi -yrityksen toimitusjohtaja Rasmus Rantanen kertoi ruotsinkieliselle Ylelle odottaneensa ennätystä, sillä vastaava muki myytiin edellisen kerran julkisesti viisi vuotta sitten noin 23 000 euron vastaavalla summalla ruotsalaisessa huutokaupassa.

Mainos:

Hän myöntää myös, että vielä korkeampi summa on saatettu maksaa yksityisesti. Piirit ovat kuitenkin pienet, ja hänen mukaansa tällainen kauppa olisi todennäköisesti tullut tietoon.

Kauppa viittaa myös vuoden 2004 Fazer-mukiin, jota valmistettiin 400 numeroitua kappaletta, toisena erittäin arvostettuna painoksena. Kauppa arvioi sen arvoksi 15 000 euroa.

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 18.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Google on allekirjoittanut sähkön ostopöytäkirjan, joka kattaa puolet Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Arkistokuva vuodelta 2020.

Google kertoo investoivansa vähintään 13 miljardia euroa suomalaisiin datakeskuksiin vuosina 2027 ja 2028 – yhtiön mukaan kyseessä on sen suurin yksittäinen investointi Euroopassa. Samalla Google on allekirjoittanut Fortumin kanssa sähkönostosopimuksen, joka varaa vuodesta 2030 vuoteen 2049 asti jopa puolet Suomen Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista.

Ilmoitus tehtiin 9. syyskuuta. 13 miljardia euroa on Googlen oma kaksivuotinen investointikehys, ei laskelma täysin uusista projekteista.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kutsui päätöstä osoitukseksi Suomen vahvuuksista ja sanoi lehdistötilaisuudessa:

— Tämä tarkoittaa työpaikkoja, paljon työpaikkoja suomalaisille ympäri Suomen. Investointien odotetaan tuovan kunnille merkittäviä verotuloja.

Mainos:

Puolet voimalasta varattu – uusi ydinvoima vasta paperilla

Paketin konkreettinen osa on sähkö. Google ja Fortum ovat allekirjoittaneet 22-vuotisen sopimuksen, joka kattaa 50 prosenttia Loviisan kapasiteetista vuosina 2030–2049. Kyse on verkossa jo olevasta energiasta, ei uudesta voimalasta. Reaktorit otettiin käyttöön vuosina 1977 ja 1980, ja ne vastaavat noin 10 prosentista Suomen sähkönntuotannosta. Puolet tästä on noin 4 terawattituntia vuodessa – suunnilleen saman verran kuin kaksi miljoonaa pientä kerrostaloasuntoa kuluttaa vuodessa.

Fortumilla on jo käynnissä miljardiohjelma voimalan toiminnan jatkamiseksi vuoteen 2050 asti. Noin 700 miljoonaa euroa odottaa vielä investointipäätöksiä. Googlen sopimuksen on Fortumin mukaan tarkoitus tuoda jatkamiseen tarvittavaa tulovirran varmuutta. Sitä vastoin uusi ydinvoima Loviisassa on vasta selvityskumppanuus, ei rakentamispäätös.

Google arvioi rakennusvaiheen tukevan yli 37 000 työpaikkaa Suomessa. Luku on yhtiön ennuste koko toimitusketjulle ja paikallisille kerrannaisvaikutuksille – ei Googlen omia palkkauksia. Seuraavat ratkaisevat päätökset tehdään Fortumin hallituksessa niiden satojen miljoonien eurojen osalta, joita ei ole vielä hyväksytty.

EU-pankki sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa ydinlämpöön Suomessa

Euroopan energiakriisi

Julkaistu 16.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kuva Steady Energyn LDR-50:stä, reaktorista, joka on suunniteltu rakennettavaksi maan alle ja toimittamaan lämpöä kaukolämpöverkkoihin.

EU:n oma pankki, Euroopan investointipankki (EIP), sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa suomalaiseen Steady Energy -yhtiöön. Rahalla edistetään pientä modulaarista reaktoria (SMR), joka ei tuota lainkaan sähköä, vaan ainoastaan kuumaa vettä kaukolämpöverkkoihin – kyseessä on pankin historian ensimmäinen sijoitus SMR-teknologiaan.

Ilmoitus tehtiin 15. syyskuuta, ja summa on osa laajempaa rahoituspakettia, jossa on mukana institutionaalisia, strategisia ja yksityisiä sijoittajia. EIP:n lehdistötiedotteen mukaan varat käytetään tutkimukseen ja kehitykseen, testaukseen sekä lisensointiin Suomessa vuosina 2026–2028 – työhön, joka edeltää ensimmäistä kaupallista laitosta. Yhtään reaktoria ei ole vielä toiminnassa.

Rahoitus on etuoikeutettu vakuudeton laina, joka voidaan vaihtaa osakkeiksi, jos yhtiö listautuu pörssiin. Pankki kuvailee sitä pitkäaikaiseksi kärsivälliseksi pääomaksi – käytännössä asemana, joka antaa EIP:lle mahdollisuuden tulla osakkeenomistajaksi, jos hanke onnistuu. Toimintaa tukee EU:n InvestEU-ohjelma.

Lämpöä sähkön sijaan

Steady Energyn LDR-50-reaktorikonseptin teho on 50 MW, ja se käyttää vettä sekä hidastimena että jäähdytysaineena, mikä on sama perusteknologia kuin nykyisissä kevytvesireaktoreissa. Ero on paineessa ja lopputuotteessa: matalamman paineen muotoilu tuottaa ensisijaisena tuotteenaan lämpöä, joka voidaan syöttää suoraan kaukolämpöjärjestelmiin – putkistoihin, jotka jakelevat kuumaa vettä koteihin, toimistoihin ja muihin rakennuksiin.

Mainos:

Koska lämpöä ei tarvitse ensin muuntaa sähköksi, huomattavasti suurempi osa reaktorin lämpötehosta voidaan hyödyntää EIP:n mukaan. Laitos on myös tarkoitus rakentaa maan alle, minkä pankki sanoo parantavan turvallisuutta ja suojausta.

Yhtiön toimitusjohtaja viittaa siihen, missä suurin osa energian kysynnästä todellisuudessa on.

— Yli 40 prosenttia lopullisesta energian kysynnästä on lämpöä. Suurin osa kuluttamastamme lämmöstä tulee fossiilisista polttoaineista., sanoo Tommi Nyman.

Hän sanoo yhtiön ratkaisun mahdollistavan "riippuvuutemme vähentämisen tuontipolttoaineista entisestään".

VTT:n spin-offista suunniteltuun listautumiseen

Steady Energy eriytettiin Suomen valtion tutkimuslaitos VTT:stä vuonna 2023. Helsinkiin rakennetaan parhaillaan ei-ydinkäyttöistä pilottilaitosta, jossa keskeisiä turvajärjestelmiä testataan ennen lisensointiprosessia.

EIP:n mukaan 3North Partners ja Steady Energy ovat ilmoittaneet suunnitellusta fuusiosta, jonka myötä yhdistynyt yhtiö listautuisi Nasdaq First North -markkinapaikalle Suomessa.

World Nuclear News raportoi, että yhtiö on allekirjoittanut sopimuksia 15 reaktorista Suomessa ja tavoittelee ensimmäisen rakentamisen aloittamista vuonna 2029. Vuonna 2025 Suomen Säteilyturvakeskus (STUK) totesi alustavassa konseptiarviossaan, että ratkaisut voitaisiin suunnitella täyttämään turvallisuusvaatimukset. Arvio ei ollut varsinainen lupa.

Nuorten miesten palkat laskevat Suomessa

Julkaistu 15.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
STTK:n mukaan alle 35-vuotiaiden tulojen taso Suomessa on edelleen alle ennen finanssikriisiä olleen tason.

Suomalaiset nuoret aikuiset ovat jääneet taloudellisesti jälkeen, kun taas vanhempien ikäryhmien tulot ovat kasvaneet voimakkaammin. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK varoittaa erityisesti nuorista miehistä, joiden palkkatulot ovat laskeneet.

STTK:n ostovoimakatsauksessa seurataan reaaliansioiden muutoksia Suomessa vuodesta 1966 lähtien ja vertaillaan eri ikäryhmiä. Erot heijastavat sekä palkkakehitystä että työllisyyttä, ja myös nouseva eläkeikä vaikuttaa tuloksiin.

STTK raportoi, että reaaliansiot ovat nousseet kaikissa ikäryhmissä vuodesta 1966, mutta hyöty on koitunut pääasiassa vanhemmille ikäryhmille. Alle 35-vuotiaat ovat edelleen 10–15 prosenttia vuoden 2008 tasonsa alapuolella, kun taas 25–34-vuotiaiden palkkatulot ovat lähellä vuoden 2010 tasoa.

— Sitä vastoin saman ikäryhmän miesten palkat ovat laskeneet lähes 2 500 euroa vuodessa alle pandemiaa edeltävän tason, STTK:n ekonomisti Tom-Henrik Sirviö kertoi Ylelle.

Mainos:

Yhdeksi mahdolliseksi selitykseksi STTK toteaa, että työttömyys on viime aikoina ollut miesten keskuudessa noin kaksi prosenttiyksikköä korkeampaa kuin naisilla. Järjestö haluaa uudistaa nuorisotakuun ja laajentaa korkeakoulutusta.

— Nuorisotakuu on uudistettava siten, että nuorille taataan aidosti pääsy työhön tai koulutukseen, Sirviö sanoi tiedotteessa.