Goottien oma kertomus pohjoisesta kotimaasta saa nyt tukea muinais-DNA:lta. Nykyisen Puolan alueella sijaitsevat haudat kätkevät ihmisiä, joiden syntyperä viittaa ensisijaisesti Itä-Skandinaviaan ja rautakauden Ruotsiin.
Löytö on peräisin laajasta geneettisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin Naturessa 28. lokakuuta ja jonka osallistuneet yliopistot esittelivät 4. marraskuuta. Tutkijat sekvensoivat 712 muinaisen yksilön genomit ensimmäistä kertaa ja analysoivat ne yhdessä 4 099 aiemmin julkaistun genomin kanssa.
Heidän joukossaan on yksilöitä nykyisen Puolan alueen Wielbarkin kulttuurista, jotka elivät noin 2 000 vuotta sitten. Kulttuuria pidetään varhaisimpana Skandinavian ulkopuolisena jälkenä väestöistä, jotka todennäköisesti puhuivat itägermaanista kieltä – kieliryhmää, johon gootit kuuluivat.
Jäljet johtavat kohti Ruotsia
Analyysi osoittaa, että Wielbarkin yksilöiden genomit voidaan suurelta osin kuvata sekoitukseksi pronssikautista itäskandinaavista syntyperää ja rautakautista ruotsalaista syntyperää. Tutkijoiden mukaan tämä tukee muuttoliikettä eri alueelta ja eri väestöstä kuin se, josta länsigermaaniset kansat saivat alkunsa. Anglosaksien ja langobardien juuret viittaavat sen sijaan ensisijaisesti Jyllantiin ja Pohjois-Saksaan.
Kuva on yhteneväinen goottien oman perinteen kanssa. 500-luvulta peräisin oleva syntyperätarina sijoittaa heidän kotimaansa Skandinavian niemimaalle, ja tutkimuksen johtopäätöksissä tutkijat toteavat, että Wielbarkin kulttuurin löydökset tukevat myöhäisantiikin myyttiä vaelluksesta Itä-Skandinaviasta.
Itäskandinaavisella väestöllä itsellään on pitkä historia Pohjolassa. Tutkimuksen mukaan se saapui Ruotsiin noin 4 000 vuotta sitten, todennäköisesti Baltian alueelta, ja levittäytyi Skandinaviaan pronssikauden aikana. Tutkijat tunnistavat juuri tämän ryhmän todennäköisimmäksi kantajaksi kielelle, josta myöhemmin tuli germaaninen kieli.
Goottilainen identiteetti sulautti itseensä uusia kansoja
Gootit, jotka ilmestyivät myöhemmin etelämmäs, kantavat kuitenkin vain vähän geneettisiä jälkiä pohjoisesta. Ukrainan ostrogootit ja Iberian niemimaan visigootit osoittavat pääasiassa paikallista syntyperää. Kaksi iberialaista visigoottia erottuu joukosta sijoittuen balttilaiseen geneettiseen gradienttiin, joka viittaa Koillis-Eurooppaan, mutta ei nimenomaan Itä-Skandinaviaan.
Tutkijoiden mukaan kuvio sopii kaksivaiheiseen malliin goottien synnystä: ensin muutto pois Skandinaviasta, jota seurasi muiden ryhmien, mukaan lukien balttilaisten ja slaavilaisten kansojen, sulauttaminen goottilaiseen yhteisöön. Goottien kieli ja goottilainen identiteetti siirtyivät siten pitkälti kulttuurin kautta ihmisille, joilla ei ollut pohjoismaisia juuria.
Tutkimusta johtavat Kööpenhaminan yliopisto, Leidenin yliopisto ja Göteborgin yliopisto, ja siinä yhdistetään genetiikkaa arkeologiaan ja kielihistoriaan.
— DNA-sekvenssit eivät suoraan kerro meille, mitä kieltä ihmiset puhuivat. Mutta yhdistämällä muinais-DNA:ta kielelliseen ja arkeologiseen todistusaineistoon voimme alkaa jäljittää, miten kielet levisivät ja muuttuivat tuhansien vuosien aikana, sanoo Eske Willerslev, vastaava kirjoittaja ja professori Kööpenhaminan yliopiston Globe-instituutista.
