KotimaaAjokorttikoulutus ja kuljettajatutkinnot muuttuvat heinäkuun alussa. Säädökset muun muassa mahdollistavat uusien vaihtoehtoisten opetus- ja oppimismenetelmien käytön. Uudistuksen myötä pakollisen opetuksen määrä vähenee ja tutkinnon merkitys
KotimaaAjokorttikoulutus ja kuljettajatutkinnot muuttuvat heinäkuun alussa. Säädökset muun muassa mahdollistavat uusien vaihtoehtoisten opetus- ja oppimismenetelmien käytön. Uudistuksen myötä pakollisen opetuksen määrä vähenee ja tutkinnon merkitys
KotimaaHyvää iltaa arvoisat lukijat! Nykysuomi on viimeisen parin vuoden aikana täyttänyt menestyksekkäästi vapaan median tyhjiötä Suomessa ja tarjonnut valtamedian mädännäisyydelle rehellisen vaihtoehdon. Rehellisyydellä tarkoitan sitä,
Petri PertaLaura Huhtasaarta kohtaan on esitetty jälleen uusia plagiointisyytöksiä. Tai ei oikeastaan uusia, vaan vanhaa soppaa lämmitetään. Jostainhan se päivän "persut on perseestä"-uutinen on tehtävä? Todellakin,
KotimaaOulun yliopistossa alkaa elokuussa ensimmäinen maahanmuuttajataustaisille suunnattu valmistava koulutus. Kokonaisuuden aiheena on työskentely suomalaisessa koulussa ja päiväkodissa, ja se on laajuudeltaan 15 opintopistettä. Opettajaksi Suomeen
Viihde"Chicago's finest", puhekielellä Chicagon poliisin mukaan nimetty twitter-kanava twiittasi eilen videokuvaa rikollisesta, joka uhkaili kadun poskessa seisoskelevia ihmisiä aseella, ilmeisesti ryöstämistarkoituksessa. Tilanteeseen hyppäsi väliin varsin
KotimaaTurun poliisin mukaan kantasuomalainen vuonna 1992 syntynyt mies haukkui Jyrkkälänkadulla sijaitsevalla bussipysäkillä ulkomaalaistaustaista, vuonna 1997 syntynyttä miestä mm. raiskaajaksi. Tämän jälkeen solvaaja otti miehen rinnuksista
UlkomaatPariisissa, Place de l'Opérassa on tapahtunut puukkoisku. Paikallisen poliisin mukaan useita on loukkaantunut ja hyökkääjä on tehty vaarattomaksi. Päivitys klo 23:18: Ainakin kahdeksan henkilöä on haavoittunut
KotimaaPerussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vetää facebook-päivityksellään puolueensa linjan aselakien tiukennukseen. Halla-aho kertoo hallituksen esitysluonnoksen olevan nyt syynin alla ja vaikka sisäministeriö on ilmoittanut samansuuntaisista aikomuksista kuin
YleinenSosialismin isänä pidetyn Karl Marxin syntymästä on tänään tullut kuluneeksi 200 vuotta. Yhteiskuntafilosofina tunnetuksi tullut sosialisti aloitti poliittissävytteisen lehtikirjoittelun vuonna 1842 ja jo tammikuussa 1843
KotimaaPuolustusvoimien Inttielämää-Snapchat-tilillä tutustutaan varusmiespalveluksen eri osa-alueisiin. Sisältöä on niin taisteluharjoituksista kuin muonituskeskuksen hernerokkajonosta. Inttielämää-tilin sisällöntuotannosta vastaavat varusmiehet. Tilillä snäpätään kolmesta joukko-osastosta. Mukana ovat Ilmasotakoulu, Rannikkoprikaati
KotimaaOletko kiinnostunut kehittämään suomalaista vaihtoehtomediaa? Kannatatko aitoa sananvapautta ja puolueetonta tiedonvälitystä? Saavatko valtamedian sensuroidut, valikoidut, totuutta vääristelevät ja asenteelliset uutiset sinut näkemään punaista? Tule tekemään
ViihdeFacebookin harjoittama sensuuri kiristyy entisestään. Kyse on Facebookiin tehdystä julkaisusta, jossa suomalainen nainen toivotti Facebookissa hyvää yötä hymiön kera. Sosiaalisessa mediassa leviää kuvakaappaus, josta näkyy,
Petri PertaMm. IS uutisoi YLE:n yllättävästä siirrosta hyllyttää lasten suosikkeihin kuulunut lastenmusiikkiin keskittyvä ohjelma "Herra Heinämäki". Syy oli nykypäivänä varsin tavanomainen: Ohjelma oli rasistinen. Kipupiste löytyi
NostotToukokuussa voimaan tulevaan uuteen katsastusaikaväliin siirrytään vähitellen ja ensimmäinen katsastus uuden lainsäädännön aikana tehdään vielä vanhan mallin mukaan. Jatkossa auton katsastusajankohtaa voi myös vaihtaa, mikä
Kotimaa20-vuotiaalle Pirkanmaalla asuvalle Tainalle (nimi muutettu) sanottiin TE-toimistossa, ettei hän saa pitää töissä tavallista toppia, koska se voi loukata joitain uskontoja. Lisäksi häntä ohjeistettiin olemaan
ViihdeVappuna moni kaivaa grillin varastosta ja valmistaa kevään ensimmäiset grilliherkut. Jos grillauspaikaksi valikoituu parveke, ruuanlaitto saattaa herättää naapureissa ristiriitaisia tunteita. Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen muistuttaa, että parvekkeella
NäkökulmaKäsiini osui Aamulehti, jossa puhuttiin varussotilaista. Piti oikein hetken aikaa miettiä, että mitkä ihmeen varussotilaat. Sitten muistin, että Aamulehti otti viime vuonna kaikessa feminismissään käyttöönsä
KotimaaPäivän ykköspuheenaihe julkisuudessa on ollut sinisten kansanedustaja Kaj Turusen loikkaaminen kokoomuksen riveihin. Vasta viime kesänä Turunen loikkasi sinisiin perussuomalaisista. Jo kolmas eri puolue vuoden sisään
LiikenneMoottoripyöräilijän epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Espoossa Tiellä 1 lauantaina 21.04.2018 kello 23.50. Liikennevalvontaa suorittamassa ollut poliisipartio havaitsi moottoripyörän, joka tuli silminnähden huomattavaa ylinopeutta Helsingin
NäkökulmaSuomalaisten medioiden päätoimittajat esittivät viime tiistaina kannanoton, jota lukiessa ei tahattomilta naurunpyrskähdyksiltä voinut välttyä. Kirjoituksesta tuli mieleen Pohjois-Korea, jossa kansalle syötetään virheellistä ja valheellista maailmankuvaa,
KotimaaRavintola Kaisaniemen edustaja vastasi vasemmistoliiton Dan Koivulaakson lokakirjoituksiin. Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä levinnyt vasemmistolaisten junailema vihakampanja, jonka puitteissa muun muassa vasemmistoliiton poliitikot Suldaan Said
KotimaaVasemmiston vaino yksityisyrittäjää kohtaan jatkuu. Uutisoimme eilen, kuinka helsinkiläisen Ravintola Kaisaniemen Facebook-sivulle tuli suuria määriä aiheettomia negatiivisia arvosteluita ja kielteisiä kommentteja sen jälkeen, kun paljastui,
KotimaaVihervasemmisto syyllistyy uusimmassa viha- ja lokakampanjassaan liiketoiminnan haittaamiseen ja sananvapauden rajoittamiseen. Pitkin sosiaalista mediaa on levinnyt tieto, että viikonloppuna järjestetty oikeistolainen Awakening-konferenssi on pidetty Ravintola
ViihdeFacebookilla on ihmeellinen käsitys ihmisen biologiasta. Uutisoimme äsken, kuinka eräs nainen oli saanut Facebookilta peräti 30 päivän bannin kirjoitettuaan, ettei mies voi synnyttää. Heti sen