Mainos:

Näkökulma: Varussotilas ja muita kiertoilmaisuja

Julkaistu 25.4.2018 – Kirjoittaja Toimitus

Käsiini osui Aamulehti, jossa puhuttiin varussotilaista. Piti oikein hetken aikaa miettiä, että mitkä ihmeen varussotilaat.

Sitten muistin, että Aamulehti otti viime vuonna kaikessa feminismissään käyttöönsä sukupuolineutraalin uuskielen, johon eivät kuulu -mies-päätteiset ammatti- tai muutkaan nimikkeet.

Täten Aamulehti ei puhu enää esimerkiksi eduskunnan puhemiehestä, vaan eduskunnan puheenjohtajasta.

Kuitenkin Suomen Puolustusvoimat käyttää riveissään asepalvelusta suorittavista henkilöistä nimitystä varusmies, sukupuolesta riippumatta. Samoin eduskunnan puhemies on virallinen ja täten ainoa oikea nimitys eduskunnan puhemiehelle, oli hän sitten mies, nainen tai joku muu.

Mainos:

Käyttämällä itse keksimiään kiertoilmaisuja oikeiden ja virallisten käsitteiden sijaan Aamulehti syyllistyy täten virheellisen ja harhaanjohtavan tiedon jakamiseen. Suomeksi sanottuna väärän tiedon levittäminen on valehtelua.

Niin kauan kuin mediat harjoittavat tämäntyyppisiä omavaltaisia irtiottoja, on päätoimittajien turha esittää vetoomuksia totuudenmukaisesta uutisoinnista ja keksiä kaikenlaisia merkkejä osoittamaan oman journalisminsa hyvyyttä ja rehellisyyttä.

Puhukaa ensin asioista niiden oikeilla nimillä, ennen kuin liikaa kiillotatte kilpeänne.

Katso myös:

https://www.nykysuomi.com/2018/04/14/nakokulma-paatoimittajien-koominen-kannanotto-olisiko-totuus-mitaan/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

10 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
mika
mika
8

Mies on MIES ja nainen on NAINEN ja kaikki muu on pelkkää pölhöilyä. Jos joku aikuinen ITSE haluaa tai vaatii että hänestä puhutaan vain ”henkilönä” ilman sukupuolisuutta, eli sukupuolineutraalisti, niin toki sellaista pitää kunnioittaa ja osata käyttäytyä aiheen mukaisesti. Mutta se. että valtiovalta tai lehdistö vaatii kansalaista olemaan puhumatta sukupuolisesti maalitettuna mieheksi tai naiseksi, ei käy laatuun, haistakoon paskan.

mika
mika
8

Kysykääpä Sauli Niinistöltä mitä hänen ”henkilöilleen” kuuluu tänään. Itse pitäisin tuota helvetin mauttomana kysymyksenä vs. mitä vaimollesi ja pojallesi kuuluu tänään.

matsui
matsui
8

Noo.. Viherpunikit yrittää. Heh.

VMP
VMP
8

Saako puhua pyykkipojista?
Entäs pissapoika?
Mitenkäs varsiNAINEN, kokoNAINEN tai avoNAINEN?
Ei tällaista ole ollut MIESmuistiin…
Armeija ei voi enää MIEHITTÄÄ mitään aluetta. Se varmaan HENKILÖITETÄÄN.

Sana kertoo paljon
Sana kertoo paljon
8

Joo, -80 luvulla edellisen kerran feministit koittavat saada sanaa NAINEN joka paikkaan. Veistelijtä kehittivät heti että neitsyt on umpiNAINEN ja sen vastakohta ona avoNAINEN. Mies ei olisi mies vaan varsiNAINEN.

On ehkä aika pysähtyä miettimään mistä sanojen voimakas ”mies” pohja tulee. Olisiko niin että se juontaa jollain tavalla saksankieleen missä on das, der ja die? Joka taas saa roolituksensa miesten- ja naisten ammateista ja tehtävistä.

Eli, naisilla on naisten ammatit ja miehillä miesten. Ehkä jo fyysiseltä pohjalta.

John
John
8

Autoni virtsahenkilön neste on vähissä.

juha.
juha.
8

Äärimmäisen lapsellista kielenkäyttöä. Kunhan nämä varushenkilöiden todellinen tarve tulisi ajankohtaiseksi niin merkittävällä tavalla, että WWIII kaikkine uusimman aseteknologian siivittämänä harventaisi ihmisten yltäkylläisen (joidenkin) elälämän laatua niin kosolti, että kaikki rotat, hiiret, kissat, koirat ja naapurin muksukin tulisi syödyksi pitkään nälkään. Lopputulos olisi sellainen, jossa kaikki turhakkeet ovat kuolleet ja jäljelle jääneet täysjärkiset ja entiset turhakkeet ovat siinä määrin kärsineet reaalisosialismia, että jälleenrakennus ja lasten teko ilman minkäänlaisia henkisiä rajoitteita olisi sitä luokkaa, joka vastaa tervettä henkistä tilaa ja täten sanoilla leikkiminen jäisi pois muodista, sillä pellon saaminen tuottavaksi ja perunat istuttaminen maahan veisi sellaisen osan ihmisten ajasta ja henkisistä arvopohjasta ja tuo kummajais -ilmestys takaisi sen, että Suomenniemeä asustaisi taas kansakunta, joka ei ole kuullutkaan Sipillästä, Orvosta, Soinista ja kummisetä Saulista jonkin helevetin joponsa kanssa.

res.korp.
res.korp.
8

Armeija on muuttunut tyttöjen leikkipaikasi jossa voi käydä jos huvittaa. Ja jos saa käytyä, sitä revitellään medioissa minkä urotyön on tehnyt. Homot ovat myös arvostetussa asemassa ja saavat tehdä mitä lystää koska heidän media arvonsa on mittaamaton. Voi hillua naama meikattuna vaikka minkälaisissa paraateissa ja kantaupseerit kannustavat. Hyi helvetti.

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään.
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään.
8

Näinhän se on ja valkoinen suomalainen heteromies on noissa piireissä mitättömintä p..skaa mitä maa päällään kantaa.

wille
wille
8

Heh, tuli vaan välittömästi mieleen otsikosta ”Varussotilas ja muita kiertoilmaisuja”.
Kun näitä sanoja alkaa käyttämään niin se on kiertoilmaisu sille että puhujalla on vajaaksi jäänyt downin syndrooma itsellään.

Suomessa kun ei puhutella erilailla sukupuolen perusteella niin rapakon takaa tuotu kolmannen aallon feminismi menettää hiukan puhtiaan jos ei tartuta lilliukanvarsiin kuten ”pyykkipoika”.
Alunperinkin pelkkään ideologiaan turvannut liike pystyy kuitenkin tekemään sen, ei näihin juttuihin uskovilla ole minkäänlaista omaa aivotoimintaa.

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Toimitus

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Mainos:

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

Mainos:

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Mainos:

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 2.8.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Toimitus

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Mainos:

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/