KotimaaHelsingin poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan 27.9.2018 tapahtuneesta epäillystä henkirikoksesta. Uhri oli vuonna 1991 syntynyt nainen ja epäilty uhrin vuonna 1987 syntynyt aviomiehensä. Epäilty rikos
KotimaaHelsingin poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan 27.9.2018 tapahtuneesta epäillystä henkirikoksesta. Uhri oli vuonna 1991 syntynyt nainen ja epäilty uhrin vuonna 1987 syntynyt aviomiehensä. Epäilty rikos
Arto LuukkanenVuoden 2015 pakolaisaallon selvittäminen tulee olemaan historioitsijoille mielenkiintoinen ongelma. Kuka pisti prosessin liikkeelle? Entä miten Saksa toimi? Miten ihmissalakuljettajat osasivat ennakoida ihmisaallon? Entä miksi Ruotsin
YleinenKuntaliiton kuntatalousosaston valtionosuusasiantuntija Sanna Lehtonen torppasi twiitissään pääministeri Sipilän väitteet siitä, ettei tämänhetkinen hallitus olisi leikannut kunnilta. Lehtosen mukaan leikkaukset on tehty ovelasti, "monen mutkan kautta". Yleisradion
KotimaaTurussa tapahtui hiljattain jälleen kansan mieleen jäänyt järkyttävä rikos, kun taksikuski tunkeutui asiakkaansa kotiin ja epäillysti syyllistyi vierailullaan seksuaalirikokseen. Lounais-Suomen poliisi pyysi havaintoja taksista ja
KotimaaNykysuomeenkin kolumnia kirjoittava Helsingin yliopiston dosentti Arto Luukkanen paljasti uudensuomen puheenvuorossaan huolestuttavan tapauksen, jossa afganistanilainen oletettu sarjaraiskaaja on saanut oleskeluoikeuden Suomessa. Mikäli kansliapäällikkö Nergin väitteet
KotimaaHelsingin poliisi tutkii maanantaina 5.11.2018 Oulunkylän kirjastossa tapahtunutta pahoinpitelyä. Rikoksesta epäilty on toistaiseksi tuntematon aikuinen mies ja uhri 13-vuotias poika. Virkavalta ei julkaise valvontakameran kuvaa,
Featured”Se on niin väärin, että pitää pelätä” - Näin tuumaa nuori tyttö Oulussa. Häntä ja kavereita pelottaa liikkua kauppojen sulkemisajan jälkeen ulkona. Kouluissa Oulun tapahtumia ei
KotimaaHallitus antoi 19.12.2018 eduskunnalle esityksen raskaiden kuorma-autojen tienkäyttöverosta ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä. Hallituksen sorvaaman lakiehdotuksen mukaan raskas kuorma-autoliikenne maksaisi tulevaisuudessa tienkäyttöveroa. Samalla veroa kuitenkin kompensoitaisiin
UlkomaatBelgiassa kytee seuraava Eurooppalainen kriisipesäke. Maan nyttemmin entinen pääministeri Charles Michel sai reilu viikko sitten lisää stressattavaa, kun "The New Flemish Alliance"-puolue lähti hallituksesta. Sittemmin
KotimaaOikeusministeriön koordinoimassa Rainbow Rights Promoting LGBTI Equality in Europe -hankkeessa on julkaistu selvitys seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden kokemasta moniperusteisesta syrjinnästä. Oikeusministeriön mukaan eri vähemmistö-,
Päätoimittajan palstaEi kai tässä kukaan tahallaan yritä kenenkään mieltä pahoittaa. Me vain elämme sellaista aikaa, että on täydellisen yhdentekevää mitä sanot ja miksi, siitä joku pahoittaa
KotimaaKaksi Maahanmuuttoviraston maatietopalvelun tutkijaa vieraili Syyrian Damaskoksessa ja Libanonin Beirutissa tiedonhankintamatkalla huhtikuussa. Matkan tarkoituksena oli hankkia tietoa Syyrian hallintoa tukevista aseellisista ryhmistä ja liikkumisesta Syyrian
KotimaaYK:n sorvaamaa kansainvälistä siirtolaissopimusta, eli tuttavallisemmin GCM-sopimusta vastaan on perustettu kansalaisaloite. Aloite on sisällöltään varsin tyhjentävä ja sisältää mm. vaatimuksen siitä, ettei sopimukseen saa vedota
KotimaaPerussuomalaisten Ville Tavio kohahdutti hiljattain Suomen eduskunnassa verratessaan Euroopan unionia Natsi-saksaan. Vaikka laajaa mielipahaa aiheutuikin, eduskunnan puhemiesneuvosto ei päätynyt rankaisemaan Taviota. Turun Sanomat kuitenkin julkaisivat
FeaturedSipoon sanomissa 10.12.2018 erään koululaisen äiti toi esille syvän huolensa siitä, miten lapsensa koulussa harjoitetaan lasten ajatustenmuokkausta poliittisin keinoin. Kyseisen lapsen äiti kertoi, miten Sipoon
YleinenTaas joutui elämään viikon, joka olisi saanut olla tulematta. Kyynel tulee silmään myös miehelle, niin järkyttäviä uutisia saimme kuulla Oulusta. Kysymys kuuluu miksi valtiovallan pitää
KotimaaSuomen sisäministeri Kai Mykkänen hyväksyi eilen Marokon Marrakeshissa YK:n sorvaaman GCM-siirtolaissopimuksen, joka täydelleen noudatettuna käytännössä avaa maan rajat kenelle tahansa tänne tahtovalle. Ennen Marrakeshin yöhön
Arto LuukkanenSuomen senioriväestölle on saatava laki ilmaisista lääkkeistä. Jokaiselle yli 65-vuotiaalle. Miksi tällainen laki olisi tarpeellinen? Siksi, että toreilla kierrellessäni kohtaan joka päivä seniorikansalaisia, joiden ongelma on se,
KotimaaKokoomuslainen Paula Kylä-Harakka sai lokakuussa seitsemän kuukauden ehdollisen vankeustuomion törkeästä kavalluksesta. Siitäkin huolimatta, että Kylä-Harakka on epäiltynä myös törkeästä petoksesta, saa tämä jatkaa Tuusulan kunnan
KotimaaKaarnaveneitä ja erityisasiantuntijoita! Mitä kaikkea Suomeen saapuvilla siirtolaisilla onkaan tarjottavanaan. Startup-yrittäjyys on ollut työluvan hakuperuste keväästä saakka ja erityisasiantuntija pääsee töihin noin kolmessa viikossa. Maahanmuuttovirasto
KotimaaRokotteet ovat aiheuttaneet monia tulikiven katkuisia keskusteluja aina somen mamma-ryhmistä työpaikkojen kahvihuoneisiin. Suomessa esimerkiksi hoitoalalla työskenteleviltä voidaan vaatia tiettyjen rokotteiden ottamista työpaikan tarjoamiseksi ja nyt
KotimaaToim. huom. Nykysuomeenkin kolumnia kirjoittavan Arto Luukkasen artikkeli "Antautumismatka Afrikkaan" poistettiin uusisuomi.fi:n blogipalvelusta, syystä taikka toisesta. Tässä artikkelissa on sekä Luukkasen vastine Uudensuomen päätoimittaja Huuskolle,
KotimaaTyöttömien ihmisten aktiivisuutta edellyttävä aktiivimalli on voimaantulonsa jälkeen poikinut läjäpäin kanteluita niin oikeuskanslerinvirastolle kuin eduskunnan oikeusasiamiehelle. Aktiivimalli edellyttää työttömältä joko työllistymistä tai työllisyyspalveluihin osallistumista. Aktiivimalli
Jyrki Åland30.11.1939 alkoi talvisota. 79 vuotta on kulunut siitä kun tämä 105 päivänen sota alkoi, silloin nuoret miehet uhrasivat henkensä kotimaan puolesta ja taistelivat Suomen itsenäisyyden