Mainos:

Mykkänen hyväksyi GCM-sopimuksen, Suomi ei

Päivitetty 17.12.2018, Julkaistu 11.12.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen sisäministeri Kai Mykkänen hyväksyi eilen Marokon Marrakeshissa YK:n sorvaaman GCM-siirtolaissopimuksen, joka täydelleen noudatettuna käytännössä avaa maan rajat kenelle tahansa tänne tahtovalle. 

Ennen Marrakeshin yöhön lähtemistään Mykkänen korosti sisäministeriön tiedotteessa siirtolaiskysymyksen jokaisen osapuolen velvotteiden täyttämisen tärkeyttä.

- Yksikään maa ei pysty ratkomaan maailmanlaajuisia muuttoliikekysymyksiä yksin. On kaikkien etu, että yhteisiin kysymyksiin etsitään ratkaisuja, jotta muuttoliike olisi hallittua ja yhtä lailla lähtö- ja kauttakulkumaat kuin vastaanottavatkin valtiot täyttäisivät velvoitteensa. Esimerkkinä tästä on omien kansalaisten takaisinottaminen, ministeri Mykkänen leiskautti.

Sopimusta on mm. ulkoministerimme Timo Soinin toimesta kuvailtu "mihinkään sitomattomaksi" asiakirjaksi, mutta toisaalta on herännyt ymmärrettävää huolta siitä, että Suomi tulee noudattamaan sopimusta kuten aiempiakin kansainvälisten sitoumustensa osasia, pilkulleen.

Sisäministeriö ei tiedotteessaan kutsunut GCM-sopimusta sopimukseksi, vaan kierteli sanan käyttämistä ja nimesi sen vain "asiakirjaksi". Siinä, onko kyseessä sopimus vai pelkkä asiakirja, on merkittävä ero asian painavuuteen. Ennen sopimuksen kirjoittamisen aattoa sana "sopimus" oli vakiintunut käyttöön niin poliitikkojen kuin kansan suussa.

Mainos:

Vaihtoehtomedioiden keskuudessa on herännyt huolta siitä, kuinka GCM-sopimus tulee vaikuttamaan esimerkiksi sananvapauteen ja kansalaisten oikeuteen vapaaseen mediaan. Ennakkosensuuri on kielletty jo perustuslaissa, mutta viimeaikoina virkavallalle käytännössä internetin kyttäämiseen annetut miljoonat pitänevät huolen siitä, että sensuuri tulee olemaan varsin reaaliaikaista.

Nykysuomen kyselyn mukaan 94% lukijoista on sitä mieltä, että sopimus olisi pitänyt hylätä.

Lähde: Sisäministeriö

Aiheeseen liittyvää:

https://www.nykysuomi.com/2018/11/26/nykysuomi-kysyy-pitaisiko-suomen-hylata-gcm-sopimus/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

29 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Arvot Pohjassa
Arvot Pohjassa
7 years ago

Tässä kiteytyykin esimerkillisesti EU:n demokratian vastaisuus. Totalitarismi on iloinen asia. Ei mulla muuta.

Ajatusrikollinenko?
Ajatusrikollinenko?
7 years ago
Reply to  Arvot Pohjassa

”Yllättäen” löytyy väitteillesi vedenpitävät todisteet.. Tässä primääri syy, miksi kuuluminen tiettyihin järjestöihin on kiellettävä Suomessa. Mitään viranomaistahoa ei kuitenkaan Suomessa ole, joka tämän voisi tai edes haluaisi toteuttaa.

Maamme lähitulevaisuus on kokonaan kansan itsensä käsissä. GCM-sopimus on saatava purettua, se on pakko-invaasiota kansanvaihdon varmistamiseksi. Se on suora sotatoimi maamme kansalaisia kohtaan, Mykkäsen ja hyväveli-kamujensa toteuttamana.

Siksi muun muassa valtamedia (rappareiden hallussa) on niin kiivas vihakirjoituksissaan vaihtoehtomedian edustajien suhteen. Tieto näistä asioiden taustoista ei saisi missään nimessä levitä laajasti äänestäjien keskuuteen.

Ruokaa ajatuksille: ”Perustelut massamaahanmuuton pakottamiselle ovat hullunkurisia juuri siksi, että ne ovat rikollista tuholaistoimintaa, jota yritetään myydä kansalle puoskarimaisin menetelmin.”

Globalistisen hyvävelijärjestelmän, eli Vapaamuurareiden OMISTA DOKUMENTEISTA on paljastunut, että toteuttivat jo kaksi maailmansotaa, ja kolmatta valmistellaan:

”Kirjassa kerrotaan mm. sellaisista vapaamuurarien aikaansaannoksista kuten salamurhat, massamurhat, kaksi maailmansotaa (tähän mennessä!), Euroopan Unionin perustaminen ja vähittäinen (jotta ihmiset eivät huomaisi) muuttaminen täydelliseksi diktatuuriksi, yhtenä välivaiheena lopulliseen päämäärään eli totalitääriseen maailmanhallitukseen. Kirjan englanninkielisen pdf-version voi ilmaiseksi imuroida esim. seuraavasta: http://curezone.com/ig/i.asp?i=29906 ”

Karri Nyman
Karri Nyman
7 years ago

Soihdut ja talikot esiin ja rasvatkaa köysi. Soini ja Mykkänen ensimmäisinä maanpettureina roikkumaan. Sananvapaus on mennyt ja rajat auki kaikille kehitysmaalaisille.
Älä arvostele tai joudut vankilaan!
NWO on täällä, sitähän Niinistö ja Lipponen halusivat, kyllä sitä köyttä riittää heillekin.
Suomalaiset ovat hampaattomia lampaita ja ensimmäisen miljoonan elintasomuuttajan jälkeen ääni ei kuulu senkään vertaa.

Suomi, tuleva SHITHOLE
Suomi, tuleva SHITHOLE
7 years ago

Minnehän täältä voisi paeta?
Taidan ilmoittautua ensimmäiselle matkalle Marsiin, takaisin tuskin pääsee mutta onko väliäkään?
Kansan pitäisi riehaantua ranskalaisten malliin mutta eihän nämä tyhmät suomalaiset mitään tajua.
Ehkö tosiaan siinä vaiheessa kun maamme on puolillaan kehitysmaalaisia, talous, yhteiskunta ja kaikki järjestys on kaatunut ja täysi sotatila on päällä.
Se voi olla täällä jo 10-20 vuoden kuluttua.

Puolueeton
Puolueeton
7 years ago

Eihän tässä mihinkään kannata riehaantua. Seuraavissa vaaleissa vain harkiten uurnalle.

Vaikka eihän se taida toimia. 90% katselee TVn roskaohjelmia (esim. uutisia ja tanssii tähtien kanssa) eikä tiedä todellisuudesta mitään. Tanssii tähtien kanssa kuvaa hyvin suomalaisten elämää. Luuserit poistukoon kuvioista. 10% lukenee nykyuutisia esimerkiksi tätä sivustoa.

juha.
juha.
7 years ago

Olen jo itse pyöritellyt karttapalloa – sanoisinko – monta vuotta. Mitä tulee uurnista ja vaaleista. Ne tulevat olemaan epärellisimmät, mitä koskaan Suomessa on järjestetty. Oppositiolle annettuja ääniä katoaa, tuhotaan ja hylätään. Jo ennen sitä opposition vaalikampanjaa häiritään, tuhotaan, sensuroidaan, vääristellään, uhkaillaan fyysisesti ja henkisesti, pilkataan, hakataan ja vaietaan kuoliaiksi sekä komeaksi lopuksi banaani valtio Suomen vaalit ”voittavat” kokoomus, SDP. RKP, Vihreät ja Vasemmistoliitto, joista muodostetaan ”poikkeuksellisten aikojen” vuoksi yhteishallitus persujen jäädessä yksin oppositoon ellei sitten koko puoluetta lakkauteta ”äärioikeistolaisena” ja ”natsistisena” puolueena.

Jäsenrekisteri takavarikoidaan ja kaikki rekisteröidyt puolueen jäsenet vangitaan haittaamasta Suomen liittymistä EU:n federaatiiviseen liittovaltioon ehdoitta.
Suomi-EU:n hallituksen palkkaamana ja opetusministeriön jo nyt toimeenpannun oppilaiden ilmianto
-projektin tuloksena pyritään pidättämään perstuntumalla kaikki persuja äänestäneet kansalaiset tahi epäilyn alaiset myrkylliset ”solut” yhteiskuntarauhan ja vihapuheen nollatoleranssin nimissä terroristeina, jotka kumouksellisina pyrkivät horjuttamaan monikulttuurisen suurvallan Eur-Afrikan perheiden yhteisöä, jossa kukkii onni ja loputon rauha ikuisuudesta ikuisuuteen siihen aina siihen saakka kunnes tylsimys nimeltä Isä Jumala tulee tänne sotkemaan ihmiskunnan ylimmän ”viisaudenhampaan”.

Eikä ole kovin paksua.

Kaikki sopimukset ovat myös purettavissa
Kaikki sopimukset ovat myös purettavissa
7 years ago

Ainut lohtu on, että onhan sopimukset myös purettavissa, tosin täytyy toivoo ettei tätä maata täytetä loisilla pika pikaa.

markkatakaisin eroeurosta
7 years ago

Tuskimpa tuota ”murha” sopimusta suomelle tullaan koskaan purkamaan, päinvastoin, takuulla eu keksii lisää paskaa jota jo nyt suomen apinahallitus kiimassa odottaa allekirjottavansa.

Duunari
Duunari
7 years ago

Taidan ampua itseni!

Laskenta ekonomi
Laskenta ekonomi
7 years ago
Reply to  Duunari

Ihan sama fiilis.

Rousku
Rousku
7 years ago

Olen onneksi niin vanha että taidan heittää ihan luonnolisesti lusikan nurkkaan ennenkuin matu invaasio tapahtuu !!! Ainakin toivon niin !

Puolueeton
Puolueeton
7 years ago

Siirtolaissopimus voisi toimia, jos kaikki maailman väestöstä olisivat korkeasti koulutettuja. Toisaalta ihmisen käyttäytymisestä tiedetään, että suurin osa väestöstä ei ole koulutettua eikä ihminen osaa toimia sopimuksen mukaisesti varsinkaan siirtolaisten joukossa. Siksi sopimus ei toimi ja on yksi asiakirja läntisen sivilisaation tuhon nopeuttamiseen.
Kansan kultuuri voi itse aiheuttaa tuhonsa sopeutumalla tai sotimalla. Suomalaisuus on kestänyt painostusta satoja vuosia soputumatta. Nyt pieni osa tuhoaa meidän kultuuria ja kulttuurien monimuotoisuutta. Osa tätä joukkoa taas toisaalla puolustaa liiankin suurella innolla luonnon moniarvoista ”kulttuuria”. Epä-älyllistä joukkoa.

Minä
Minä
7 years ago

Nykysuomen kysely tuskin antaa kuvaa koko kansan mielipiteestä, mutta jos kansalle kerrottaisiin avoimesti totuus sopimuksesta, olisi kansasta varmaan vähintään 70 – 80 prosenttia sitä mieltä, että ehdottomasti ei.

Totuuden kertominen olisi ollut lehdistön asia, mutta lehdistö kansaa pettävää politiikkaa, vie kansaa kuin pässiä narussa teuraalle. Lehdistö ei kanna vastuutaan tiedonvälityksestä, vaan tekee politiikkaa manipuloimalla sopivasti kaikkea tiedonvälitystä.

JKH1975
JKH1975
7 years ago

Täysijärkiset eivät kirjoittaneet mutta Mykkänen lensi paikalle hyvissä ajoin.

pöh
pöh
7 years ago

Demokratiasta on huolissaan hallitus ja puolueet jotka käyttää valtaansa (väärin) kuin diktaattorit oman maansa ja kansansa vastaisesti.
Lopun alkua, kohta se on 100 000 siirtolaista vuodessa ja siitä 200k, 300k…
Syntyvyysongelmat ainakin ratkeaa eikä tarvitse enää olla huolissaan sosiaaliturvasta, terveydenhuollosta ym, koska niitä ei enää sitten ole.

Ei meille
Ei meille
7 years ago
Reply to  pöh

Kyllähän joka talouteen, joka tätä politiikkaa kannattaa täytyisi yksi musu-mamu saada mahtumaan. Kotimamu siis kaikille tärähtäneille..

Kivapuhuja
Kivapuhuja
7 years ago

Kyseenalaistan pelkästään tämän vuoksi Mykkäsen taktikon kyvyt poliittisilla pelikentillä.

Eikö mies havaitse mitä Suomessa, Euroopassa ja muualla maailmassa tapahtuu? Minäkin havaitsen täältä kotisohvalta käsin, eikä minulla ole avustajia ja asiantuntijoita etsimässä tietoa puolestani.

Kansallismielinen politiikka tulee ottamaan Suomenkin otteeseensa ja sitten täällä ei enää hyysätä ja halailla maailmaa nykyisen hulluuden tapaan.

Mykkänen saattaa saada hetkellistä etua itselleen, mutta onko se maallinen etu todella niin tärkeää, että on valmis elämään yhtenä kotimaansa vihatuimpana ihmisenä?

Ja vaalit ovat pian, joten se Mykkäsen asemakin viedään hyvin pian. EU natisee liitoksistaan, joten vaikka sieltä joku palkintovirka tulisikin, niin se ei ole välttämättä ikuista sekään.

Mykkänen ei EU:n oikeaa tilaa asiaa havaitse tai halua hyväksyä havaitsemaansa, joten mies rakentaa itselleen aikamoisen maineen loppuiäkseen ilman, että edes pohtii voiko tuo hänen hetkellinen hyötynsä olla hänelle vielä haitaksi.

keijo k
keijo k
7 years ago

Suosittelen jokaiselle jolla on mahdollisuus niin lahtea suomesta. Asiat hoituu muuallakin kun on tahtotila oikea. Musulmaaneja paasee pakoon moneenkin paikkaan. Suosittelen valitsemaan sellaisen maan jossa KRISTINUSKO on todella vahva ja voimissaan. Vaikka et itse kuuluisikaan kirkkoon. Jalansijaa ei musulmaaneille anneta ja islamille ei ole jalansijaa.

Rousku
Rousku
7 years ago
Reply to  keijo k

Muutto on ollu jo muutaman vuoden harkinnassa, nyt taitaa olla se aika kun täytyy se toteuttaa. Asun juuri sen takia vuokralla että voin hyvinkin nopealla aikataululla toteuttaa muuton sellaiseen maahan jossa on järkipäättäjät. ikävä vaan että ei ole montaakaan maata josta en joudu maksamaan eläkkeestäni veroa kotimaahan perkele !!!

Roudari-Roope
Roudari-Roope
7 years ago

Ketkähän suomalaisista poliitikoista osallistuivat linkissä olevaan juhlaan 2017. https://www.youtube.com/watch?v=50F9906QzII .

huugo
huugo
7 years ago
Reply to  Roudari-Roope

Koko nykyinen valtionjohto presidenttiä myöten. Tämä sopimus lähentelee maanpetturuutta, koska näin isoista asioista ei voi joku globalisti kerho päättää ilman kansan lupaa. Verrattavissa Suomen liittäminen euroon. Maailmalla tapahtuu todella outoja asioita. Sillä on myös seurauksia ja Ranskan tapaiset mellakat voivat levitä kulon tavoin kunhan tietty raja ylitetään.

Röhkäle
Röhkäle
7 years ago

Suomi on täysin Deep Staten käskyvallan alla. Sopimusta ei edes otettu käsittelyyn eduskunnassa. Mykkänen on vain pelinappula jota käytettiin allekirjoittamaan Suomen lopullisen tuhoamisen asiakirja. Hankkeen aivot ovat aina taustalla. He eivät likaa käsiään vaan aina löytyy Mykkäsen kaltaisia hyödyllisiä idiootteja joita voi vetää nenästä pientä palkkiota vastaan. Kun homma menee täyteen kaaokseen Mykkänen on se joka laitetaan vastuuseen koska pölvästi laittoi nimensä alle.

Sitoutumaton
Sitoutumaton
7 years ago

Juu ei sitouduta mihinkään mikäs se sit tälläinen kohta on:

”Täyttääksemme tämän sitoumuksen hyödynnämme seuraavista toimista:

a) Säädetään, täytäntöönpannaan tai pidetään voimassa lakeja, jotka tekevät siirtolaisiin kohdistuvista viharikoksista ja törkeistä viharikoksista rangaistavia, ja koulutetaan lainvalvontaviranomaisia ja muita viranomaisia tunnistamaan tällaiset rikokset ja muut siirtolaisiin kohdistuvat väkivallanteot, ehkäisemään niitä ja puuttumaan niihin samoin kuin tarjoamaan lääketieteellistä, oikeudellista ja psykososiaalista apua uhreille”

Urpiilainen Reijo
Urpiilainen Reijo
7 years ago

Kyllä vain, alamme olla vastaavassa tilanteessa kuin 1800-luvun loppupuolella, jolloin venäläiset suomisyöjät onnistuivat ylipuhumaan heikkotahtoisen Nikolai ll. Hallitsijavakuutus mitätöitiin ja Suomen suuriruhtinaskunnassa astui voimaan Venäjän lait. Oikeuslaitos, poliisilaitos ym. virastot alettiin täyttää venäläisillä virkamiehillä. Venäjän kieli tuli pakolliseksi ylemmissä oppilaitoksissa. Suomen oma sotalaitos lopetettiin ja venäläiset joukot levittäytyivät yli maan. Santarmilaitos aloitti urkinnan ja laittomat pidätykset ja sensuurin. Ilmiantajia värvättiin paljastamaan kansallimielisiä piirejä ja kokoontumisvapautta rajattiin. Nyt ovat remmissä tämän uuden ajan suomisyöjät ja tuntuvat tutuilta kaikki nämä historiassa tapahtuneet pahat asiat. Menevät jopa ohi näiden routavuosien kurjuuden, sillä meidän selkärangaton johtomme näyttää kykenevän kumartamaan EU:n ja globalismin edessä vielä syvempään kuin routavuosien johtajat. Silloin oli vielä joitakuita, jotka eivät taipuneet, vaan lähtivät mieluummin Siperiaan karkotukseen. Kiihtyvällä tahdilla Suomen kantaväestöä raiskataan, kurkkuja leikataan ja terrorisoidaan, mutta kansa on hiljaa alistuen kohteluunsa, sillä onhan meillä kuitenkin sirkushuveja, vaikka sitä leipää ei tahdo enää kaikille riittää.

Part
Part
7 years ago

GCM-sopimukselta selkeimmin voisi pelastaa se, että EU hajoaa. Ja näillä näkymin paras mahdollisuus hajoamiseen on siinä, että Ranskan keltaliivit tekevät selvää maan globalistihallinnosta. Siksi kannattaa tukea keltaliivien liikettä, ja vaikka pitää niitä päällä Suomessakin pieneksi muistutukseksi poliittiselle hallinnolle.

Timo Törmikoski
Timo Törmikoski
7 years ago

Kyllä Mykkänen on tehnyt maanpetoksen, kun on vienyt vaivihkaa GCM sopimuksen hyväksyttynä Marokkoon.Ensinnäkin olisi pitänyt ottaa perustuslakivaliokunnassa ja sen jälkeen eduskunnassa käsittelyyn. Turha Mykkäsen on yrittää selitellä että haitallisesta määrättömästä maahanmuutosta on hyötyä. On ollut hallituksen höynäyttämä ääliö. Nykyinen hallitus on muutenkin pyrkinyt pyyhkimään perustuslailla peräpeiliään. Hallitus ei aja enää suomen kansan etua, eikä ymmärrä yhdenkään tekonsa seurauksia. Jo partaSipilän lupaus arabiankielisillä sivuilla julkaistuna: lupaus omakotitalosta, vaaleilla naisilla kuvan kera, juomat käsissään, täysi ylöspito ja rahaa lisäksi. Sai sillä nuorten miesten ryntäyksen suomeen aikaiseksi. Seuraukset on nyt nähtävissä Oulussa tapahtuneissa raiskauksissa. Aloitti sillä teolla maanpetoksellisen maansa myynnin jota jatkaa hallituksessa Mykkänen avustajana. Pitää muistaa suomen kansaa kun äänestää.

Kuffarigoyimi
Kuffarigoyimi
7 years ago

Tämäkin kansakuntien tuhoamisprojekti on juutalainen projekti. Sen siitä saa, kun uskoo juutalaisiin, jotka on heitetty kansallisvaltiosta toisensa perään yli sata kertaa viimeisen 2000 vuoden aikana.

Sosiaalisen median monopoli on juutalaisilla, heillä on google, youtube jne. Ja vielä ihmetellään miksi gentiilit kielletään totalitaristisesti puolustamasta omien kansojen intressejä näiden some-jättien toimesta?

Googlen johtaja on tänään saatu kiinni suorasta valehtelusta valan vannoneena, kongressin kuulemisessa nettisensuurin ja vaaleihin sekaantumiseen liittyen:

https://www.infowars.com/watch/?video=5c106813c07ebc4f68854da3

aki
aki
7 years ago

Sipilä, Soini, Orpo, mykkänen vastuusee ainaku tapahtuu matujen rikoksia

Sopii miettiä
Sopii miettiä
7 years ago

Kuinkahan tiukasti tällä kokoomus persläpi mykkäsellä on sidonnaisuuksia matu bisnekseen, sillä suurinta sallivuutta matuihin ja neekereihin ajaa juurikin ne, joilla on ”extra” tuloja matu bisneksestä, aivan kuten sillä matu rasimallakin, mikä eduskunnasssa istuu..

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.