30.11.1939 alkoi talvisota. 79 vuotta on kulunut siitä kun tämä 105 päivänen sota alkoi, silloin nuoret miehet uhrasivat henkensä kotimaan puolesta ja taistelivat Suomen itsenäisyyden puolesta julmaa valloittajaa vastaan. Sadan viiden päivän ihme muovasi meistä yhteiskunnan joka olemme vielä tänä päivänäkin. Kansa taisteli ja miehet kertoivat juttujaan rintamalta. Enää ei ole miehiä kertomassa ja se heijastuu myös maanpuolustustahtoon.
Suomalaisista kaksi kolmasosaa eli 66 prosenttia on nyt sitä mieltä, että jos Suomeen hyökätään, suomalaisten on puolustauduttava aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta. Viimeksi näin alhainen tulos on saatu 29 vuotta sitten, vuonna 1989, jolloin myöntävän vastauksen antoi 67 prosenttia. Voimakkainta maanpuolustustahdon lasku on ollut alle 25-vuotiaiden keskuudessa. Tämä suuntaus on hyvin huolestuttavaa, sillä Suomen puolustus lepää tahdossa puolustaa isänmaata.
Uhka tulee aina idästä, jollei näin ole tapahtunut niin se on koukannut. Näin opetti sotilasmestari Laisto aikanaan nuorta varusmiestä. Myönnettäköön, että sanoissa piilee totuus, sillä idän yli on pyrkinyt niin Novgorod, Venäjän suurruhtinaskunta ja Neuvostoliitto ja aina pyrkimyksenä on ollut hallita Suomea. Kun katselee nykyisen itänaapurin toimia, niin puskuri- ja etupiiri ajattelu elää syvällä Venäläisten mielessä. Kenenkään ei kannata tuudittautua siihen uskoon, että muut auttaa meitä. Jos et usko, niin kysy sitä Ukrainalta.
Mikäli katsotaan mitkä asiat johti talvisodan syttymiseen? Ensinnäkin kaksi suurvaltaa Neuvostoliitto ja Saksa (Kolmas valtakunta) sopivat keskenään kuka saa ja mitä. Kun tänä päivänä on kyse Venäjän kanssa tehtävistä sopimuksista, niin sopijoina on Kiina, Yhdysvallat (Nato), pidit tai et, niin Euroopan Unioni ei ole tällä neuvottelulistalla.
Pala poliittista historiaa
Neuvostohallitus oli varma jo vuonna 1938, että Saksa suunnitteli hyökkäystä Neuvostoliittoon ja että sen suunnitelmiin kuului sivustaisku Suomen kautta Leningradiin. Tästä asiasta neuvoteltiin pitkään ja hartaasti, mutta lopputuloksena olikin Itävallan liittäminen Saksaan. Suomen vakuuttelut siitä ettei Suomi sallisi, että sen koskemattomuutta loukataan tai sen kautta hyökättäisiin Neuvostoliittoon, ei vakuuttanut Stalinia.
Stalinin tahtotila oli turvata riittävällä puskurilla Saksan muodostamaa uhkaa ja mahdollista hyökkäystä. Neuvostoliitto vaati muun muassa salaista sopimusta, joka mahdollistaisi sen osallistumisen Suomen ja ennen kaikkea sen merirajojen puolustamiseen Saksan hyökätessä sekä Ahvenanmaan linnoittamiseen. Lisäksi Stalin olisi halunnut myös linnoitetun ilma- ja meripuolustustukikohdan Suursaareen puna-armeijan käyttöön. Tähän vaatimukseen Suomi ei myöntynyt. Vielä 1939 kevättalvella Suomelle ehdotettiin suomenlahden saarten vuokraamista Neuvostoliitolle, tähänkään ei myönnytty.
Saksan ja Neuvostoliiton välinen hyökkäämättömyyssopimus, joka solmittiin 23.8.1939 Moskovassa, piti olla tae rauhalle. Molotov – Ribbentrop sopimuksen solmimisen yhteydessä laadittiin kuitenkin salainen lisäpöytäkirja, jossa Itä-Eurooppa jaettiin Saksan ja Neuvostoliiton etupiireihin. Latvia, Viro ja Suomi määriteltiin lisäpöytäkirjassa kuuluviksi Neuvostoliiton etupiiriin, lisäksi Puola jaettiin kahden suurvallan välillä.
Neuvostoliitto kutsui tai pikemminkin käskivät Suomen edustajat neuvottelemaan Moskovaan ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä” 5. lokakuuta 1939. Neuvostoliitto halusi edelleen samoja suoja-alueita kuin aikaisemminkin eli osia kannaksesta ja Suomen ulkosaaret, lisäksi vaadittiin muun muassa Hangon satamaa Neuvostoliiton hallintaan. Vastalahjaksi Stalin tarjosi vaihtokaupaksi korpimaata itäkarjalasta. Tämäkään ratkaisu ei miellyttänyt Suomea, sillä olihan sodan uhka jo väistynyt vasta allekirjoitetun Molotov – Ribbentrop sopimuksen myötä tai ainakin niin luultiin.
Neuvostoliiton ulkoministeri Molotovin loppusanat neuvottelujen jälkeen oli enteilevät tuleviin tapahtumiin ”Nyt ovat siviiliviranomaiset käsitelleet asiaa, ja kun ei ole päästy sopimukseen, täytyy asia antaa sotilaiden haltuun.”. Mainilan laukaukset kajahtivat 26.11.1939 ja siitä neljän päivän päästä olimme sodassa.
Entäpä nyt?
Tällä kertaa en puhu niistä uhrauksista, joita tehtiin itsenäisyyden takaamiseksi. Vaan halusin avata poliittisia syitä jotka johtivat sodan syttymiseen. Toinen maailmansota jatkui vielä talvisodan päättymisenkin jälkeen ja sen kehitys vaikutti ratkaisevasti myös Neuvostoliiton ja Suomen väliseen tilanteeseen. Raskaista menetyksistä huolimatta Neuvostoliitto ei luopunut suunnitelmista valloittaa Suomea.
Vaikka Suomi kuinka kuuluisi EU:n, niin se ei tarkoita sitä etteivätkö muut päättäisi kohtalostamme kysymättä sitä meiltä ensin. Sanomattakin on selvää, että Eurooppa ei edusta enää sotilaallista uhkaa, vaan Euroopan puolustus lepää Naton ja Yhdysvaltain harteilla. Kuka voikaan sanoa, että ketkä neuvottelevat nykyään mistäkin etupiiristä? Nyt sotaa käydään Ukrainassa. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että 2008 Putin sanoi "Jos Ukraina menee Natoon, se menee ilman Krimiä ja itää” ja näin myös kävi. Muistatko vielä Molotovin sanat?
Veli Venäläisen kanssa ei saa olla naiivi. Kun katsoo miten kaiken maailman Soinit ja Stubit ovat valmiita ottamaan selfietä tai röyhistelemään rintaansa ”hei Lavrov sanoi mua kaveriksi”. Venäläiselle tämä kaikki on vain merkki heikkoudesta. Mikäli nykyiset poliitikot olisivat neuvotelleet aikanaan, vaikka YYA-sopimuksen sisällöstä, niin olisimme jakaneet saman kohtalon kuin muutkin entisen Itä-Euroopan maat. Nyt jos koskaan tarvitaan suoraselkäisiä ja taitavia henkilöitä johtamaan Suomea.
Surulla joudun katselemaan mitä kaikkea Suomi joutuu sopimaan ja allekirjoittamaan. Tässä kohtaa on hyvä muistaa jalkaväen kenraalin Adolf Ehrnroothin sanat: "Sopimus olkoon se hyökkäämättömyys-, ikuinen- pyhä- tai mitä historiasta te löydätte. Se palvelee, niin kauan kuin se palvelee vahvemman sopimuspuolen etua." näissä sanoissa elää viisaus, jonka olisi jokaisen päättäjän hyväksyttävä.
Kiitos teille veteraaneille, jotka puolustitte isänmaata. Kiitos teille, jotka ette tätä enää kuule. ”Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa.". A Ehrnrooth.
Teille nuorille haluan sanoa ”ihmisen muisti on lyhyt, mutta historia pitkä”. Vaikka nyt olemme saaneet elää kymmeniä vuosia rauhanaikaa, niin se ei tarkoita etteikö nämä asiat muuttuisi hyvinkin nopeasti. Ison ja pahan maailman näkökulmasta Suomi on vain pieni tekijä muiden joukossa ja tarpeen vaatiessa uhrattavissa. Herra kenraali, Marskin ritarille no:162 sinulle valan vannoneena haluan sanoa, että ”me emme unohda”.






