Lifestyle Voiko kehityksen kelkassa enää pysyä kiinni vai pitääkö jäädä tuleen makaamaan alati muuttuvien älylaitteiden kanssa? No ei todellakaan. Tekniikan kehityksen kelkassa pysyy varmasti kiinni kunhan
Lifestyle Voiko kehityksen kelkassa enää pysyä kiinni vai pitääkö jäädä tuleen makaamaan alati muuttuvien älylaitteiden kanssa? No ei todellakaan. Tekniikan kehityksen kelkassa pysyy varmasti kiinni kunhan
Kotimaa Poliisi epäilee 1950-luvulla syntyneen naisen ajaneen pankin ikkunasta sisään Helsingissä. Tapaus sattui Munkkivuoren ostoskeskuksen alueella 21.1.2020 kello 13.50. Virkavallan mukaan henkilövahinkoja ei syntynyt mutta tilanne
Lifestyle Yrittäminen alkaa ideasta. Yrittäjiksi ei opiskella eikä yritysideoita saa mistään ideapankista, ja itse ajatus yrittäjyydestä syntyykin yleensä siinä vaiheessa, kun ihminen eräänä hienona hetkenä tajuaa:
Kotimaa Viimeaikoina paljon keskusteluissa pyörinyt ja myöskin agressiivisista, jopa ihmisoikeuksia ja demokratiaa loukkaavista ulostuloistaan melkoista kritiikkiä osakseen saanut Silakkaliike on laittanut vireille erikoisen adressin. Adressissa vaaditaan,
Kotimaa Vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela twiittasi hiljattain vihreille varsin tutunomaisen, autoilua demonisoivan ja sen aiheuttamia päästöjä ilmeisestikin roimasti liioittelevan twiitin. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan tieliikenne kokonaisuudessaan aiheuttaa
EU Britannia eroaa EU:sta 1.2.2020, EU:n ja brittien välisen erosopimuksen astuessa voimaan. Erosopimuksella puretaan hallitusti kaikki Britannian EU-jäsenyyteen perustuva yhteistyö ja määrätään vuoden 2020 loppuun asti
EU EU:n maatalousministerit keskustelivat vihreän kehityksen ohjelmasta (ns. Green Deal) maatalous- ja kalastusneuvoston kokouksessa Brysselissä maanantaina 27. tammikuuta. Vihreän kehityksen ohjelman esittelivät neuvostolle komission varapuheenjohtaja Frans
Featured Ensiksikin tässä en pyri todistamaan ilmastonmuutosta epätodeksi vaikka sekin olisi aiheellista, sillä jos esittää vastaväitteitä,sanotaan toisinajattelijaa helposti denialistiksi,kieltäjäksi. Lähdetään siitä,että muutos ilmastossa on totta. Se mikä
Kotimaa Itä-Uudenmaan käräjäoikeus määräsi perjantaina 24.1.2020 United Brotherhoodin ja sen alajärjestö Bad Unionin väliaikaisiin toimintakieltoihin. Poliisi valvoo käräjäoikeuden toimintakieltojen toteutumista kuten se on valvonut Pohjoismaisen vastarintaliikkeenkin
Lifestyle Internetistä on tullut osa jokapäiväistä elämäämme, sillä sen mahdollisuudet ovat rajattomat. Tarjontaa on aivan kaikille, ja jokapäiväiset asiat ovat helposti hoidettavissa sen avulla. Internet voi
Lifestyle Harrastuksissa täytyy olla vaihtelua – niin urheiluharrastuksissa kuin myös muillakin elämän sektoreilla. Myös työelämään kaipaamme silloin tällöin joitakin muutoksia, joten selailemme työpaikkasivustoja säännöllisesti ja haemme
Tottako? Äärioikeiston ja erityisesti natsien pelko on ottanut paikkansa ilmastoahdistuksen vierestä yhteiskuntamme ykköspelonaiheiden joukosta ja se aiheuttaa jo konkreettista fyysistä kärsimystä ainakin vähemmistöille. Näin ainakin, mikäli
Lukijoiden kynästä Lähtökohta on se, että Kansalaispuolueen osallistumisoikeus eduskuntavaaleihin oli kyseenalainen, koska sen toimeenpanevan elimen eli hallituksen valinta oli Helsingin käräjäoikeuden lainvoimaisella päätöksellä keskeytetty. Dokumentit kuitenkin osoittavat, että Sami
Kotimaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle tehtiin eilen 23.1.2020 ilmoitus Lohjalaisesta Källhagenin koulusta, jossa kerrottiin koulun oppilaan aikomuksesta yrittää hankkia patruunoita aseeseen. Koulussa toimii sekä ylä-aste että lukio. Poliisi
Kotimaa Kalajoella viikonloppu alkoi karmivalla tavalla kun yksityisasunnosta löydettiin perjantaina 10.1.2020 puolenyön aikaan hengettömänä reilu 60 -vuotias paikkakuntalainen nainen. Poliisi on yöllä ottanut kiinni neljä henkilöä
Urheilu Kotimaisen jääkiekon korkein sarjataso Liiga palasi vuodenvaihteen tauolta tositoimiin reilu viikko sitten. Kevättä kohden odotettavissa on, että sarjaa jopa hienoisesti dominoinut Oulun Kärpät jatkaa vahvoja
Featured Ai että mitäkö mietin? No sitä, että on nälkä. Nälkä ei johdu siitä,etteikö olis ruokaa, eikä siitä että olisi jokin paasto kysessä. Jääkaapissa on kyllä
Kotimaa Valtamedian suurin kikkare, Helsingin sanomat on jälleen kunnostautunut valeuutisten saralla. Tällä kertaa maalitauluksi valikoitui viime päivinä yhtenä valtakunnan polttavista puheenaiheista ollut, vastikään toimintansa aloittanut Toimittajaliitto.
Kotimaa Helsingin, Sisä-Suomen ja Hämeen poliisilaitokset sekä Keskusrikospoliisi ovat selvittäneet laajan huumaus-, doping- ja lääkeaineiden maahantuontia ja myyntiä koskevan rikoskokonaisuuden. Poliisi on tutkinut kokonaisuutta muun muassa
Kotimaa Nykysuomen lukijat saivat viikon ajan äänestää kysymyksestä "Pitäisikö Suomessa järjestää uudet eduskuntavaalit" ja tuomio oli suorastaan murskaava. Nykyinen eduskunta ja sen kirsikkana hallitus on saanut
Kotimaa Talouden kasvu hidastuu ja asettuu yhden prosentin tuntumaan lähivuosina, ennustaa valtiovarainministeriö 18. joulukuuta julkaistussa taloudellisessa katsauksessaan. Myöskin julkinen talous asettaa nokkansa jyrkästi alaspäin ja syykin
Lifestyle Kalan rasvan toinen nimitys on kalaöljy ja se on erittäin pehmeää, terveellistä rasvaa, joka muuttuu huoneenlämmössä juoksevaksi. Kalaöljyssä on runsaasti tyydyttämättömiä omega-3-rasvahappoja. Ne ovat erittäin
Päätoimittajan palsta Kuka herättää lasiarkussa makaavan Sannan jahka paha oppositio on onnistunut myrkyttämään tämän herttaisen nuoren naisen? Mistä löytyy prinssi, joka suutelee Sannan ja tämän puolueen uuteen
Kotimaa Al-Hol leirillä majailevat Suomen kansalaiset ovat aiheuttaneet melkoista mylläkkää niin kotimaan politiikassa ja mediassa kuin somessakin. Tuodako vain lapset, lapset vanhempineen vai kaikki, jotka tulla