Nykysuomi.com – Selkeästi. Itsenäisesti. Suomesta.




Viikon kysymys

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti. Miten Pohjoismaiden pitäisi toimia, kun suuret teknologiayhtiöt sitovat kotimaista sähköä pitkiin sopimuksiin?

Mainos:

Vanhainkodissa kolme tuhopolton yritystä saman yön aikana

Ulkomaat Ruotsissa, Bengtsforsin kunnassa on tapahtunut maanantain-tiistain välisenä yönä kolme tuhopolton yritystä samaiseen kohteeseen - kunnassa sijaitsevaan vanhainkotiin. Poliisi on melkoisen vaitonainen tapauksen yksityiskohdista, mutta kertoi kuitenkin


Vuoden 2019 kutsunnat ovat päättyneet: 73% kelpasi palvelukseen

Kotimaa Maavoimien aluetoimistojen järjestämät kutsunnat päättyivät 13.12.2019. Kutsuntoihin pääkohderyhmänä olivat vuonna 2001 syntyneet miespuoliset miehet, ikäluokan vahvuus on noin 30 200 henkilöä. Valtaosa kutsunnoissa palvelukseen määrätyistä


Jääkiekon U20-MM-kisat – Onko Suomi jälleen voittaja?

Urheilu Suomalaisella urheilun ystävällä on paljon seurattavaa ja jännitettävää joulu-tammikuun juhlakautena. Liiga on täydessä vauhdissaan ja Suomen miesten maajoukkue on vihdoin pääsemässä jalkapallon EM-kisoihin. Nämä eivät






Oletko nähnyt rovaniemeläistä Esaa? Poliisi kaipaa vihjeitä

Kotimaa [caption id="attachment_47127" align="alignleft" width="231"] Esa Lämpsä[/caption] Rovaniemen poliisi kaipaa havaintoja sunnuntaina 8.12.2019 Rovaniemellä kadonneesta 49-vuotiaasta Esa Lämpsästä. Hän on 180 cm pitkä ja hoikkavartaloinen. Katoamispäivänä




Rinne tiedotustilaisuudessa: ”sama hallituspohja jatkaa”

Kotimaa Hallitustunnustelijana toimiva toimitusministeristön pääministeri Antti Rinne totesi tiedustustilaisuudessaan, että sama hallituspohja tulee jatkamaan täsmälleen samalla hallitusohjelmalla. Teatterin vuoksi pidettävät hallitusneuvottelut alkavat klo 14, mutta myöskin





Valepoliisit kalastelevat jälleen pankkitietoja Lounais-Suomessa

Kotimaa Satakunnan seudulla on tullut muutamia rikosilmoituksia valepoliiseista, jotka ovat aktivoituneet soittelemaan ihmisille pankkitunnusten ja tilien saldojen kalastelutarkoituksissa. Poliisi muistuttaa tiedotteessaan, että viranomaiset eivät koskaan tiedustele






Presidentti Mauno Koivisto saa muistomerkin Helsinkiin

Kotimaa Presidentti Mauno Koivisto saa muistomerkin Helsinkiin. Muistomerkki on tarkoitus paljastaa 25.11.2023, jolloin tulee kuluneeksi sata vuotta Koiviston syntymästä. Valtioneuvoston kanslia on asettanut toimikunnan muistomerkin toteutusta