”Päätoimittajan” palsta – Valomerkkini koitti mutta valssi jatkuu
Hieman yli kaksi vuotta sitten astuin vetovastuuseen Nykysuomi-lehdessä. Tilanne oli tuolloin surkea… Lehdellä ei pystynyt tekemään rahaa edes sen vertaa,
lue lisääFeatured posts
Hieman yli kaksi vuotta sitten astuin vetovastuuseen Nykysuomi-lehdessä. Tilanne oli tuolloin surkea… Lehdellä ei pystynyt tekemään rahaa edes sen vertaa,
lue lisääYmpäristömme on täynnä erilaisia ärsykkeitä. Erilaisia viihteen muotoja on tarjolla enemmän kuin koskaan aiemmin, ja yhä useampi käyttää leijonanosan sekä
lue lisääPuolustusministeriö on valtuuttanut 18.6.2020 Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen solmimaan hankintasopimuksen paukkupatruunan korvaavasta sähköisestä järjestelmästä israelilaisen Bagira Systems Ltd:n kanssa. Järjestelmän toimitukset tapahtuvat
lue lisääPoliisiin esitutkinta Hietaniemen rannan juhannusyön tapahtumista on edennyt. Etnisesti värikäs nuorisojoukko kävi Hietaniemessä poliisin kimppuun heittäen mm. kiviä ja ampuen
lue lisääEilen oli ensimmäinen tapaaminen lastenvalvojalla sitten 2015 joka oli Hangossa. 2017 oli tapaaminen Hämeenlinnassa jossa minut tavattiin ensimmäisen kerran. Tällöin
lue lisää