Petri Perta ”Viina on viisasten juoma”, vanha sanonta jonka merkitystä voi kukin tulkita omalla tavallaan. Jotkut ajattelevat sen niin, että viina sopii viisaaseen päähän parhaiten, jotkut taas
Petri Perta ”Viina on viisasten juoma”, vanha sanonta jonka merkitystä voi kukin tulkita omalla tavallaan. Jotkut ajattelevat sen niin, että viina sopii viisaaseen päähän parhaiten, jotkut taas
Featured Ville Tavio (PS) kirjoittaa Facebookiin asiasta seuraavasti: "Hakkarainen sai eduskuntaryhmältä vakavan varoituksen ja luopuu itse puolueen 2. varapuheenjohtajuudesta Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on eduskunnan pikkujoulujen
Featured Viime vuosilta tuttu, valtamedian suorastaan herttaisen yhteneväinen uutisointilinja saattaa perustua muuhunkin kuin yhteisiin arvoihin ja ”pyrkimykseen mahdollisimman totuudenmukaiseen uutisointiin”, ainakin mikäli katsellaan suurimpien mediatalojen omistussuhteita.
Featured Pitkin päivää on saatu lukea eri tiedotusvälineistä. Miten perussuomalaiset ovat juhlineet rajusti eduskunnan pikkujouluissa ja samaan aikaan isossa salissa on keskusteltu alkoholilainsäädännön löysentämisestä. Teuvo Hakkarainen
Featured Komissio totesi, että Hollannissa toimiva Inter Ikea, joka on yksi ruotsalaisjätin kahdesta osastosta, saa Hollannin kautta epäoikeudenmukaiset verotus edut. EU aikoo tutkia, että rikkooko Ikea:n
Kotimaa Poliisi kaipaa havaintoja tapauksesta, jossa on Kouvolassa Mäenpääntiellä puhkottu ainakin neljästä autosta renkaita. Poliisille tulleiden ilmoitusten mukaan renkaita on rikottu 15.12. klo 18.00 - 16.12.2017
Ulkomaat Mies on pidätetty hänen yrittäessään tunkeutua Yhdysvaltain lentotukikohtaan Englannin Suffolkissa. Ison-Britannian puolustusministeriö ilmoitti olevansa tietoinen tapahtumasta tukikohdassa ja että poliisi on ottanut tilanteen haltuun. Yhdysvaltojen
Kotimaa Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kirjoittaa Facebook-sivullaan: "On hyvä, että asioita selvitetään. Toisin kuin usein luullaan, asioiden selvittäminen ei kuitenkaan vielä ole toimenpide. Saman asian toistuva
Liikenne Poliisi valvoi Helsingissä 11.–17.12.2017 tehostetusti joukkoliikenteen kuljettajia. Tehovalvontaviikolla pysäytettiin eri puolilla kaupunkia yhteensä 172 linja-autoa. Erityisenä valvontakohteena oli mobiililaitteiden käyttö ajon aikana. – Poliisi sakotti
Featured Paavo Väyrynen kertoi vuosia sitten, että luettuaan O. Hallesbyn kirjan ”Ihmisluonteet Raamatun valossa” hän tunnisti olevansa koleerinen tahtoihminen. Minulla on itselläni tuo samainen kirja, joten
Kotimaa Helsingin poliisi on tutkinut syksyn aikana useita tulipalotapauksia, joissa rikoksesta epäillyt ovat olleet lapsia tai nuoria. Pääasiassa kyseessä ovat olleet alle 15-vuotiaat, joista nuorimmat jopa
Liikenne Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR-Yhtymä ovat neuvotelleet parannuksia ostoliikennesopimuksella toteutettavan liikenteen palvelutasoon vuosille 2018-2019. Sopimus koskisi kaukoliikenteen ostoja. Tavoitteena on parantaa raideliikenteen tuetun liikenteen palvelutasoa
Kotimaa Työmarkkinakeskusjärjestöt kehottavat, että jokaisella työpaikalla otetaan nollatoleranssi seksuaaliseen häirintään. Jokainen häirintäteko on liikaa. Seksuaalista häirintää koskeva lainsäädäntö antaa jo laajat mahdollisuudet puuttua häirintään. Nyt tarvitaankin
Kotimaa Helsingin poliisi tutkii lauantaina 16.12.2017 kello 8.30 jälkeen Herttoniemessä tapahtunutta törkeän ryöstön yritystä. Naamioitunut mies nousi Suolankivenkadulla pysäkille pysähtyneeseen linjan 81 bussiin ja yritti saada
Kotimaa Suomi rahoittaa 15 miljoonalla eurolla uutta eteläisen ja itäisen Afrikan alueellista energia- ja ympäristökumppanuusrahastoa vuosina 2018–2022. Tammikuussa toimintansa aloittava EEP Trust Fund toimii Pohjoismaisen kehitysrahaston
Kotimaa Maahanmuuttovirasto on päivittänyt Afganistanin, Irakin ja Somalian turvallisuustilannetta koskevat tilannekatsaukset. Tilanne kaikissa kolmessa valtiossa jatkuu epävakaana ja tietyillä alueilla on tapahtunut muutoksia huonompaan. Esimerkiksi Afganistanissa väkivallan
Kotimaa Keskusrikospoliisi on tehnyt eilisiltana erityisen kotietsinnän Helsingin Sanomien toimittajan asuntoon Helsingissä. Etsintä tehtiin pakkokeinolain 8 luvun 15 pykälän tarkoittamalla välttämättömällä kiireellisyysperusteella. Poliisin tutkinnanjohtajan harkinnan mukaan
Kotimaa Poliisi on suorittanut esitutkinnan Joensuun Niinivaaralla marraskuussa vanhuksiin kohdistuneiden ryöstö-rikosten osalta. Tapaukset etenevät nyt syyteharkintaan. Teoista epäilty vuonna 1978 syntynyt joensuulaismies on edelleen vangittuna. Syyte
Kotimaa Poliisin lupa-asioiden chat-palvelukokeilu on alkanut poliisin internetsivuilla. Jo aiemmin tämän vuoden keväällä Itä-Suomen poliisilaitos aloitti asiakkaille tarkoitetun chat-palvelun pilotoinnin omilla www-sivuillaan ja nyt kokeilua on
Kotimaa Maahanmuuttajat ovat hyvin moninainen ryhmä, josta osa on korkeasti koulutettuja ja toisaalta osa tarvitsee koulutusta myös luku- ja kirjoitustaidossa. Maahanmuutosta aiheutuvat taloudelliset vaikutukset pitävät sisällään
Kotimaa Eilen 17.12.2017 klo 19.20 -aikaan putosi osa ilmastointiputkesta ja osa valokiskosta Vaasan jäähallin, eli Vaasa Arenan, katosta kesken meneillä olevan konsertin. Rakenteet putosivat suoraan yleisön
Kotimaa Tänään 18.12.2017 klo 06.56 koulubussi (pikkubussi) ja kuorma-auto ajoivat risteyskolarin Iisalmessa Sonkajärventiellä. Koulubussi oli ajamassa Iisalmessa Sonkajärventietä Sonkajärven suuntaan. Pohjoisen suunnasta VT 5:ttä etelään matkalla
Yleinen Poika löytyi kuolleena Karakalliosta. Poika katosi lauantai-iltana Espoossa Karakallion – Laaksolahden - Kauniaisten alueella. Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan paikalla suoritetaan edelleen tutkimuksia, ja vielä on liian
Reijo Tossavainen Helsingin Sanomat syyllistyi erittäin salaiseksi määrätyn tiedon julkistamiseen. Iltalehdessä julkisoikeuden professori emeritus Teuvo Pohjalainen pitää asiaa yksiselitteisesti laittomana. "On lainvastaista julkaista salassa pidettäviä aineistoja, jotka