Kotimaa "Puolustusvoimissa arvostetaan hyviä käytöstapoja ja ihmisen kunnioittamista. Seksuaalista häirintää, syrjintää tai muuta epäasiallista käytöstä ei tule hyväksyä, vaan siihen tulee puuttua. Tasa-arvotyötä on tehty jo
Kotimaa "Puolustusvoimissa arvostetaan hyviä käytöstapoja ja ihmisen kunnioittamista. Seksuaalista häirintää, syrjintää tai muuta epäasiallista käytöstä ei tule hyväksyä, vaan siihen tulee puuttua. Tasa-arvotyötä on tehty jo
Kotimaa Pirkanmaan käräjäoikeuden päätöksestä huolimatta vastarintaliike tulee jatkamaan toimintaansa ja on löytänyt sekä tuomiosta, että sen perusteista rutkasti valittamisen aihetta. Koska tuomio ei ole lainvoimainen, aikoo
Viihde Tuhoisan historian omaava, jopa surullisenkuuluisa Gävlen olkipukki on jälleen rakennettu. Nykysuomen Facebook-sivulla on avattu kilpailu, jossa arvuutellaan sitä, minä päivänä pukki tänä vuonna palaa. Olkipukin
Kotimaa Helsingin poliisi löysi viime viikolla useita huonovointisia koiranpentuja, joiden epäillään liittyvän laajempaan petos- ja salakuljetusvyyhtiin. Pennut löytyivät, kun poliisi oli turvaamassa valvontaeläinlääkäreiden tarkastuskäyntiä Östersundomissa sijaitsevaan
Kotimaa Mies ryöstettiin puukolla uhaten Lahdessa Niemenkadun ja Lepolankadun välisellä hiekkapolulla eilen torstaina 30.11. hieman ennen puoli kuutta illalla. Tekijä oli ensin kysynyt kelloa. Tämän jälkeen
Kotimaa 1980-luvulla syntynyt nainen asioi Pirkkalassa sijaitsevassa kauppaliikkeessä marraskuun viimeisenä päivänä noin klo 16. Nainen keräsi liikkeestä neljä LED Lumihiutale-jouluvalosarjaa ja avasi tuotepaketit. Avattuaan paketit nainen
Kotimaa Hätäilmoituksen voi nyt lähettää tekstiviestillä hätänumeroon 112. Käyttäjän pitää lain mukaan rekisteröityä ennakkoon hätätekstiviestipalveluun. Valtakunnallinen hätätekstiviestinumero 112 on käytössä 1. joulukuuta alkaen. Hätäkeskuspalvelujen johtaja Marko Niemisen mukaan
Kotimaa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden huipentava Valtakunnallinen Suomi 100 -juhla rakentuu Ouluun, ja on kaikkien suomalaisten ja Suomen ystävien seurattavissa Ylen suorana lähetyksenä lauantaina 2. joulukuuta kello
Kotimaa Poliisi tiedotti pari viikkoa sitten, että vaihtorahaa pyytäneen miehen epäillään anastaneen 13.11.2017 Postitalon edustalla 70-vuotiaan naisen käsilaukusta lompakon. Tapaus tallentui valvontakameralle. – Olemme nyt saaneet
Kotimaa Oulun kaupunginvaltuutettu ja Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Satu Haapanen (vihr) arvosteli ankarasti valtuutettu Jenna Simulan (ps) esitystä, jossa ehdotettiin seuraavaa: "Maahanmuuton runsaan kasvun vuoksi
Featured Suomessa on nyt saavuttu mukasuvaitsevaisuudessa pisteeseen, jonka en koskaan toivonut enkä uskonut tulevan todeksi. Se on väärien näkemysten kieltäminen. Siitä on kysymys äärioikeistolaisen ja natseja
Kotimaa Talvisodan kansallinen muistomerkki paljastettiin Helsingin Kasarmitorilla 30.11.2017. Muistomerkillä Suomi kunnioittaa veteraanien ja kaikkien sotaponnisteluihin osallistuneiden arvokasta työtä. Muistomerkin paljastamispäiväksi valittiin marraskuun viimeinen päivä, joka oli
Kotimaa Opetusalan toimijat opiskelijoista, opettajista, koulutuksen järjestäjistä ministeriin saakka haluavat ilmaista voimakkaan tukensa ja sitoutumisensa kaikenlaisen seksuaalisen häirinnän havaitsemiseksi, esiintuomiseksi ja lopettamiseksi Suomen kouluissa ja oppilaitoksissa.
Urheilu Videopalvelu YouTubessa on julkaistu video, johon on koottu kotimaisen jääkiekon mestaruussarjan Liigan parhaimmat tappelut. Varsinkin liigajoukkueiden pohjoisamerikkalaiset vahvistukset kunnostautuvat tällä saralla. Nyrkkejään heiluttavat muun muuassa
Kotimaa Susi kuoli liikenneonnettomuudessa Siikajoen Revonlahdella 1.12.2017. Siikajoen Revonlahdella Valtatie 8:lla henkilöauto kolaroi suden kanssa perjantaiaamuna kello 5.40. Onnettomuuspaikka oli Revonlahden eteläpuolella riista-aidan päässä. Susi oli
Yleinen Rap-artistina tunnettu ja erityisesti lasten keskuudessa mainetta niittänyt Mikael Gabriel kärysi huumeista. Asiasta kertovan iltasanomien mukaan pormestarin perinteisillä itsenäisyysjuhlilla lähes kuusituhatpäiselle lapsiyleisölle esiintynyt räppäri tuli keikalle suoraan putkasta. Tilaisuuden
Ulkomaat Jemenin sisällissota alkoi maaliskuussa 2015 ja sen jälkeen maata on koetellut humanitäärinen kriisi toisensa perään. Länsivaltojen tukeman Saudi-Arabian asettamat materiaaliset saarrot muunmuassa polttoaineessa sekä tämän
Kotimaa Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksen karkottamispäätösten täytäntöönpanon nopeuttamisesta. Lakiluonnosta on päivitetty edellisen lausuntokierroksen palautteen pohjalta. Esityksessä ehdotetaan, että maasta karkottamista koskevien päätösten täytäntöönpanokelpoisuutta koskevia
Historia Tasan 78 vuotta sitten alkoi talvisota, 105 kunnian päivää. Sodasta on kirjoitettu kirjoja ja tehty elokuvia, veistetty muistomerkkejä ja pidetty kauniita puheita, mutta sen merkitystä
Kotimaa Suutarilassa sijaitsevassa ravintolassa tapahtui keskiviikon ja torstain välisenä yönä ennen kello yhtä usean ihmisen joukkotappelu. Tappelussa käytettiin myös biljardikeppejä, juomalaseja ja ravintolan kalusteita. Poliisipartio pysäytti
Kotimaa Pirkanmaan käräjäoikeus on hyväksynyt Poliisihallituksen kanteen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston sekä siihen suoraan tai välillisesti kuuluvien alaosastojen sekä Pohjoinen perinne ry:n lakkauttamiseksi. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan Poliisihallitus
Kotimaa Äärivasemmistolainen Varsiverkosto on julkaissut verkkosivuillaan artikkelin, jossa se leimaa isänmaallisten tahojen järjestämän 612-soihtukulkueen äärioikeistolaisten fasistien ja natsien tapahtumaksi. Äärioikeisto-sanaa toistellaan kirjoituksessa useita kymmeniä kertoja. Totuttuun
Featured Eräässä erittäin suositussa, noin 65 000 käyttäjän Facebook-ryhmässä herätti tänä aamuna suurta ihmetystä postaus, jossa aloittaja tiedusteli muilta hoitajilta, miten he säilyttävät ammattietiikan, kun sovinistit
Kotimaa Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi tänään antamassaan päätöksessään lakkautettavaksi kaksi uusnatsijärjestöinä pidettyä järjestöä. Kyseiset toimijat ovat Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) ja Pohjoinen Perinne ry. Käräjäoikeuden mukaan PVL on