Eu




Viikon kysymys

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti. Miten Pohjoismaiden pitäisi toimia, kun suuret teknologiayhtiöt sitovat kotimaista sähköä pitkiin sopimuksiin?

Mainos:






Kuka väittää kaiken olevan mustavalkoista?

Yleinen   Minä! Ja kyllä on se. Yllättävän yksinkertaista ja mustavalkoista, se elämä. Valitse puolesi-kulttuuri kukoistaa ihan kaikessa, ei ole kultaista keskitietä, jolla voisit olla kaikille


Eurooppalaisten aikuisten varallisuus kuvana

EU Suomen pääministeri Sanna Marinin pyrähdys Brysseliin poiki Suomelle maksuvastuita pitkäksi aikaa. Credit Suisse -pankin kuva viime vuodelta kertoo, miten varallisuus on jakaantunut Euroopan aikuisväestön kesken.






Komissio julkisti ehdotuksensa EU:n ensi vuoden budjetiksi

EU Euroopan komission ehdotuksen painopisteitä ovat elpyminen koronakriisistä, Euroopan talouden uudelleenkäynnistäminen muun muassa työllisyyttä ja investointeja tukemalla sekä ulkosuhderahoitus. Budjetissa on myös huomioitu siirtyminen vihreään, digitaaliseen






Jari Vuorinen: Suomi piippuhyllylle?

Jari Vuorinen Korona on muuten jännä lautapeli. Ensimmäisen ja viimeisen kerran pelasin sitä Lopella heinätöissä landeserkkujen luona ollessani 10 vuotias. Heillä oli muuten sinä kesänä vielä hevonen,seuraavana