Kotimaa Matalapalkkatöiden vaikutusta ihmisten talouteen on selvitetty niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Siitäkin huolimatta, että Suomessa tehdään vain vähän matalapalkkatyötä muihin Euroopan maihin verrattuna, ei vaikutukset ole
Kotimaa Matalapalkkatöiden vaikutusta ihmisten talouteen on selvitetty niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Siitäkin huolimatta, että Suomessa tehdään vain vähän matalapalkkatyötä muihin Euroopan maihin verrattuna, ei vaikutukset ole
Luonto Samalla kun Suomessa tahdotaan rajoittaa yksityisautoilua, kieltää uusien polttomoottoriautojen myynti ja verottaa esimerkiksi lihaa ja maitoa entistäkin kovemmin päästöjen vähentämiseksi, maailman merillä surraa yli 90
Ulkomaat Mediajätti Google on joutunut kiusalliseen tilanteeseen tarjottuaan yhdysvaltalaiselle Obria Groupille yli 120 000 dollarin ilmaisen rahoituksen Googlessa tehtävään markkinointiin. Obria Group on tiettävästi katolisen kirkon
Kotimaa Jessikka Aro nauttii virkavallan erityistä suojelua. Hiljattain twitterissä käydyssä keskustelussa ylikomisario Jari Taponen otti Aron siipiensä suojaan. Keskustelu koski huumausaineita ja niistä annettavia rangaistuksia. Eräs
Kolumnit Viime aikoina on kohistu perussuomalaisten sijoittumisesta poliittisella kartalla. Osin syystäkin, sillä perinteinen jaottelu pelkästään vasemmistoon tai oikeistoon ei enää vastaa tämän hetken arjen todellisuutta. Ihmiset/valtiot
Kotimaa Tunnettu Vasemmistoliiton aktiivi, anarkistista antifa-liikettä näkyvästi tukeva Dan Koivulaakso on tuotu osaksi punavihermultaisten hallitusneuvottelujen kokoonpanoa. Koivulaakso ei ole osa Vasemmistoliiton eduskuntaryhmää, vaan päätyi tehtäväänsä "takaportin"
Näkökulma Eurooppa-päivää "juhlitaan" tänään. Samaan aikaan, kun EU juhlistaa omaa erinomaisuuttaan, tuntuu unohtuvan historian synkät lehdet. Eurooppa-päivä ei nimittäin ole vain unionin ylistämisen päivä, vaan itä-Euroopassa
Ulkomaat Singaporen valtio on hyväksynyt uuden lain, joka tekee valeuutisista laittomia ja rangaistavia rikoksia. Rikoksesta annettavien tuomioiden ylärajat ovat 10 vuotta vankeutta ja sakkorangaistuksenkin yläraja lähes
Kotimaa Mikkelissä säikähdettiin tänään toden teolla, kun Raviradantiellä 2-vuotias lapsi jäi parkkipaikalla peruuttavan henkilöauton alle tänään 9.5.2019 hieman ennen kello kahdeksaa. Päiväkodin pysäköintialueella oli kaksi autoa
Kotimaa Uudenmaan prikaatissa on tullut esiin puolustusvoimien mukaan vakava varusmiesjohtajan alaiseen kohdistama väärinkäytöstapaus, jossa alikersantin epäillään törkeästi haukkuneen ja nimitelleen jääkäriä mm. hänen ulkomaalaistaustaansa liittyen. Alikersantin
Kolumnit Aiemmin arvioin, että kepu kaikkien aikojen suurimman vaalitappionsa jälkeen ymmärtää mitä äänestäjät halusivat eli kepun pois vallankahvasta. Näyttää käyvän toisin. Vallanhimossaan kepu lähtee hallitukseen ja
Kotimaa Hallitustunnustelut ovat ainakin toistaiseksi lakanneet ja mm. Nykysuomen ennustus hallitusneuvotteluihin päätyvistä puolueista on toteutunut. Antti Rinteen vetämiin hallitusneuvotteluihin lähtevät SDP, Keskusta, Vihreät, Vasemmistoliitto ja lisäreivaksi
Kotimaa Vuonna 2018 yhä useampi maahanmuuttaja haki oleskelulupaa työn tai opiskelun perusteella. Tilastot ovat olleet samansuuntaiset jo muutaman vuoden peräkkäin vaikkakin humanitäärisin perustein oleskelulupaa haetaan vieläkin
Ulkomaat Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on maanantaina armahtanut maan armeijassa palvelleen luutnantti Michael Behennan 25 vuoden vankeustuomiosta. Behenna tuomittiin "harkitsemattomasta murhasta taistelualueella" ja ehti kärsiä tuomiotaan
Kotimaa Toimitusministeristön pääministeri, Keskustan väistyvä puheenjohtaja Juha Sipilä on kertonut twitterissä jopa 80% puolueensa kermasta olevan hallitukseenlähdön takana, mikäli "kynnyskysymykset toteutuvat". [embed]https://twitter.com/juhasipila/status/1126022472200019969[/embed] Keskusteluissa on esitetty arveluita
Kotimaa Hallitustunnustelijaksi valittu Antti Rinne (SDP) ilmoittaa tänään ennen puoltapäivää ne puolueet, jotka näkee sopiviksi neuvottelemaan tulevasta hallituspohjasta ja sen linjasta. Tällä hetkellä todennäköisimmältä kokoonpanolta näyttäisi
Lukijoiden kynästä Nykyään ei ole yhtä päivääkään ilman ilmastonmuutosta. Jokaisella jo lienee käsitys tästä globaalista ilmiöstä. Käsityksestä olisi kuitenkin syytä siirtyä käsitteeksi, jos todella haluaa ymmärtää. Tiedon
Kotimaa Tulli on takavarikoinut väärennettyjä lääketabletteja, jotka sisältävät hengenvaarallista U-47700 opiodia ja muita vaikuttavia aineita. Lääkeväärennökset on hankittu pääasiallisesti omaan käyttöön, mutta tullin mukaan on todennäköistä,
Ulkomaat Ruotsista kantautuu vaihteeksi kummia... Paikallinen Hem&Hyra lehti kertoo, että veronmaksajat käytännössä pakotetaan maksamaan jopa kuusinkertaisia vuokria normaalitasoon nähden, kun kyseessä on pakolaisiksi kutsuttujen siirtolaisten majoittamiseen
Kotimaa 60 vuotiaan Laihialaisnaisen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi heinäkuussa 2018. Keskusrikospoliisi tutkii tapausta tappona ja tutkintaa tehdään yhteistyössä Pohjanmaan poliisilaitoksen kanssa. Kovin tarkkoja tietoja poliisi ei luonnollisestikaan
EU Suorasta demokratiasta, nykyisin varsin erikoisesta asevelvollisuusjärjestelmästään ja teräksisestä pankkisalaisuudestaan tunnettu Sveitsi järjestää 19.5 sitovan kansanäänestyksen EU:n uuden aselakidirektiivin hyväksymisestä. Erikoisen tilanteesta tekee se, ettei maa
Ulkomaat Ruotsin valtio yhteistyössä maan puolustusvoimien tutkimuslaitoksen (FOI) kanssa on kehittänyt ns. "vihapuhealgoritmin", jonka tehtäväksi kerrotaan nimensä mukaisesti vihapuheen etsiminen verkosta. Algoritmi osaa lukea vain ruotsinkielistä
Kotimaa Suomi osallistuu Naton kumppanimaana 9.-15.5. järjestettävään CMX19-kriisinhallintaharjoitukseen (Crisis Management Exercise 2019). CMX on Naton säännöllinen konsultaatio- ja päätöksentekoharjoitus. Harjoitus perustuu kuvitteelliseen skenaarioon, eikä siihen osallistu
Arto Luukkanen Seniorikansalaiset muistanevat sen mikä oli ”Rooman klubi”. Rooman Klubi julkaisi 1972 laati tuhon ennustuksia ja kirjoitti pamfletin: ”Kasvun rajat”. Siinä kirjasessa Massachusetts Institute of Technologyn