EU:n oma pankki, Euroopan investointipankki (EIP), sijoittaa jopa 40 miljoonaa euroa suomalaiseen Steady Energy -yhtiöön. Rahalla edistetään pientä modulaarista reaktoria (SMR), joka ei tuota lainkaan sähköä, vaan ainoastaan kuumaa vettä kaukolämpöverkkoihin – kyseessä on pankin historian ensimmäinen sijoitus SMR-teknologiaan.
Ilmoitus tehtiin 15. syyskuuta, ja summa on osa laajempaa rahoituspakettia, jossa on mukana institutionaalisia, strategisia ja yksityisiä sijoittajia. EIP:n lehdistötiedotteen mukaan varat käytetään tutkimukseen ja kehitykseen, testaukseen sekä lisensointiin Suomessa vuosina 2026–2028 – työhön, joka edeltää ensimmäistä kaupallista laitosta. Yhtään reaktoria ei ole vielä toiminnassa.
Rahoitus on etuoikeutettu vakuudeton laina, joka voidaan vaihtaa osakkeiksi, jos yhtiö listautuu pörssiin. Pankki kuvailee sitä pitkäaikaiseksi kärsivälliseksi pääomaksi – käytännössä asemana, joka antaa EIP:lle mahdollisuuden tulla osakkeenomistajaksi, jos hanke onnistuu. Toimintaa tukee EU:n InvestEU-ohjelma.
Lämpöä sähkön sijaan
Steady Energyn LDR-50-reaktorikonseptin teho on 50 MW, ja se käyttää vettä sekä hidastimena että jäähdytysaineena, mikä on sama perusteknologia kuin nykyisissä kevytvesireaktoreissa. Ero on paineessa ja lopputuotteessa: matalamman paineen muotoilu tuottaa ensisijaisena tuotteenaan lämpöä, joka voidaan syöttää suoraan kaukolämpöjärjestelmiin – putkistoihin, jotka jakelevat kuumaa vettä koteihin, toimistoihin ja muihin rakennuksiin.
Koska lämpöä ei tarvitse ensin muuntaa sähköksi, huomattavasti suurempi osa reaktorin lämpötehosta voidaan hyödyntää EIP:n mukaan. Laitos on myös tarkoitus rakentaa maan alle, minkä pankki sanoo parantavan turvallisuutta ja suojausta.
Yhtiön toimitusjohtaja viittaa siihen, missä suurin osa energian kysynnästä todellisuudessa on.
— Yli 40 prosenttia lopullisesta energian kysynnästä on lämpöä. Suurin osa kuluttamastamme lämmöstä tulee fossiilisista polttoaineista., sanoo Tommi Nyman.
Hän sanoo yhtiön ratkaisun mahdollistavan "riippuvuutemme vähentämisen tuontipolttoaineista entisestään".
VTT:n spin-offista suunniteltuun listautumiseen
Steady Energy eriytettiin Suomen valtion tutkimuslaitos VTT:stä vuonna 2023. Helsinkiin rakennetaan parhaillaan ei-ydinkäyttöistä pilottilaitosta, jossa keskeisiä turvajärjestelmiä testataan ennen lisensointiprosessia.
EIP:n mukaan 3North Partners ja Steady Energy ovat ilmoittaneet suunnitellusta fuusiosta, jonka myötä yhdistynyt yhtiö listautuisi Nasdaq First North -markkinapaikalle Suomessa.
World Nuclear News raportoi, että yhtiö on allekirjoittanut sopimuksia 15 reaktorista Suomessa ja tavoittelee ensimmäisen rakentamisen aloittamista vuonna 2029. Vuonna 2025 Suomen Säteilyturvakeskus (STUK) totesi alustavassa konseptiarviossaan, että ratkaisut voitaisiin suunnitella täyttämään turvallisuusvaatimukset. Arvio ei ollut varsinainen lupa.
Toinen näytös alkanee, alkusoitto on menossa.
Uudet vaalit on ainoa oikea vaihtoehto. Tuo ”alkusoitto” on ollut jo pidemmän aikaa pelkästään hautajaismusiikkia.
Ennen vanhaan sirkus jatkui, mutta pellet vaihdettiin. Enää ei pellejä vaihdeta.
Punatuho-hallituksen sisäministeri Ohisalo vaarallisella tiellä:
”Maria Ohisalo vaatii aktiivista muslimien rekrytoimista Poliisin riveihin – ehdottaa huntuja univormuihin
…
Halla-aho ja Perussuomalaiset näkevät asian ilmeisen epäkohdan ja eivät kaipaa Suomeen islamilaisittain hunnutettuja islamisteja poliiseiksi.
”Etenkin keskustan on syytä miettiä asiaa hyvin tarkkaan. Haluatteko selitellä seuraavat kolme ja puoli vuotta äänestäjillenne sitä, että sisä-, ulko- ja ympäristöministeriötä hallitsevat vihreät romuttavat turvapaikkajärjestelmän, junailevat salaisilla operaatioilla isis-naisia Suomeen, rekrytoivat hunnutettuja islamisteja poliiseiksi ja tekevät teollisuuden ja maatalouden toimintaympäristön entistä tukalammaksi?”, kommentoi Halla-aho Facebookissa.
Näkyvät islamilaiset uskonnolliset tunnukset kuten hunnut kertovat henkilön tunnustautuvan islamistiksi, poliittisen islamin kannattajaksi. Varsinkin jos henkilö väittää, ettei pysty tai saa työskennellä ilman huntua, kyse on yleensä jo radikaalista islamin tulkinnasta ja se kertoo kyseessä olevan myös poliittisen islamin kannattaja. Islamistien rekrytoiminen Poliisiin ja muihin luottamuksellisiin turvallisuustehtäviin on aivan ilmeinen turvallisuusriski.
Jos Suomen sisäministerinä toimiva henkilö ei ymmärrä asiaan liittyvää täysin ilmeistä turvallisuusriskiä, tilanne on turvallisuuden kannalta erittäin vakava.”
Koko artikkeli: https://oikeamedia.com/o1-126800
Kalergi-suunnitelma
Voi kun tämä katajainen kansa tajuaisi miten VÄHÄLLÄ ÄLYLLÄ tätä maata johdetaan!
Näiden vihervassareiden kannatuksen TÄYTYY olla jo tapissaan! Saatana kuka noita äänestää?
Tulisipa ÄKKIÄ UUDET VAALIT!
Ehkä vielä näemme vielä sen päivän jolloin ensimmäinen valistunut länsimaa kieltää lailla koko islamin?
Mahtaako mikään valtamedia-lehti kertoa tästä Sebastian Tynkkysen viestistä Ohisalolle:
”Kentällä poliisien keskuudessa tyytymättömyys teitä kohtaan kasvaa vauhdilla, sisäministeri @MariaOhisalo. Lupasin välittää teille terveiset, joita ei uskalleta työpaikan menettämisen pelossa kertoa suoraan…”
https://twitter.com/SebastianTyne/status/1203312201567744000?s=20
Terästetty versio punatuho-hallituksesta:
”Uuden ja kärkevän ”toveri pääministeri” Sanna Marinin äärimielisyys huolestuttaa | UMV-Pääkirjoitus”,
https://mvlehti.net/2019/12/09/uuden-ja-karkevan-toveri-paaministeri-sanna-marinin-aarimielisyys-huolestuttaa-umv-paakirjoitus/
Kannatuksen kannalta taisi Kepu joutua ojasta allikkoon, kun lähti vielä uudestaan punatuho-hallituksen aisankannattajaksi:
”Keskusta on ajautunut historialliseen kriisiin | UMV-Kolumni”,
https://mvlehti.net/2019/12/09/keskusta-on-ajautunut-historialliseen-kriisiin-umv-kolumni/
Suomalaisesta politiikasta on tullut vastenmielistä. Sukupuolittuminen, setaismi ja muut vasemmiston arvot nostetaan tikunnokkaan kun pitäisi puhua maan sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta sekä siitä miten estää kansakunnan jatkuva ylivelkaantuminen. Ihmettelen keskustan johdon asennetta olla aisankannattajana sosialistihallituksessa, onko se edes kentän ja keskustan äänestäjien toive?!
ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ ITSENÄISYYDEN PUOLUSTAJAT EIVÄT LÖYTYNEET PRESIDENTIN LINNASTA:
http://ylewatch.blogspot.com/2019/12/itsenaisyyspaivana-itsenaisyyden.html
Keskustan hillotolpanhimo on niin suuri että muuttuivat vihervasemmistolaiseksi.
Tämä sataa Perussuomalaisten laariin
ja AINOA vaihtoehto oikeistohallitukseen on Kokoomus ja Perussuomalaiset, Nyt-liike ja Kristilliset lisänä.
Tämä tarkoittaa sitä että Kokoomuksen on PAKKO luopua kehitysmaalaisten hyysäyksestä.
Nykyhallitus on tahallaan poikennut asia-argumentein tarjottavasta tiedottamisesta kansalle sen suhteen mitä se touhuaa ja miksi.
Tilalla on ”sivistyneessä maailmassa” häviäjän surkeaksi retoriikaksi todettu AD HOMINEM -hyökkäys asia-argumenttia tarjoavaa kohtaan.
Jos penäät vaikkapa miksi lapsemme pitää kärsiä arjessaan koska tuomme testosteroni-pommeja tänne tahallaan, saat vastaukseksi että kysyjässä on vikaa. Oot rasisti tai vihapuhuja tai säälimätön natsi.