Mainos:

Jääkiekon U20-MM-kisat – Onko Suomi jälleen voittaja?

Julkaistu 17.12.2019 – Kirjoittaja Toimitus
Suomalaisella urheilun ystävällä on paljon seurattavaa ja jännitettävää joulu-tammikuun juhlakautena. Liiga on täydessä vauhdissaan ja Suomen miesten maajoukkue on vihdoin pääsemässä jalkapallon EM-kisoihin. Nämä eivät vielä kuitenkaan riitä, sillä myös jääkiekon U20-MM-kisat, eli jääkiekon jo vuodesta 1977 virallisesti pidetyt nuorten maailmanmestaruuskilpailut, käydään 26.joulukuuta-5.tammikuuta. Suomen odotukset tälle kilpailulle ovat kovat, sillä Nuorten Leijonat voitti vuoden 2019 maailmanmestaruuskilpailut. 

Vuoden 2020 jääkiekon nuorten maailmanmestaruuskilpailut pelataan neljättä kertaa Tshekissä, Ostravassa ja Trinecissä. Ruotsin, Sveitsin, Slovakian ja Kazakstanin kanssa A-lohkossa pelaava Suomi aloittaa kisansa pelaamalla Ruotsia vastaan 26 joulukuuta Trinecissä. Se, että Suomi pelaa ensimmäisen pelinsä naapurimaansa kanssa antaakin pelille heti jännittävän ja tiukan alun. Tiukkaa ensipeliä ennen Nuoret Leijonat ottelevat tosin Saksaa ja Kanadaa vastaan 21.12.19 ja 23.12.19 käytävissä harjoittelupeleissä. Tieto vuodenvaihteen MM-kisajoukkueesta tulee julki joulupyhien aikana. 

Nuorten Leijonien voittoisa historia

Vaikka alle 20-vuotiaiden Leijonien joukkuetta kohtaan kohdistuvat odotukset ovat korkealla, ei ole epäilystäkään siitä, etteikö joukkue tekisi parhaansa. Ja parhaansa se on tehnytkin kuluvalla vuosikymmenellä, sillä Nuorten Leijonat ovat tuoneet Suomelle MM-kultaa kolmesti tämän vuosikymmenen aikana. Leijonien menestys ja kisataidot olivat tosin nähtävissä jo 1980-luvulla, jolloin joukkue pääsi kärkikolmikkoon kuudesti, saaden joka kerralla joko kultaa, hopeaa tai pronssia. Suomen nuorten menestys jääkiekon MM-kisoissa onkin nostattanut kisojen suosiota Suomessa kuluneina vuosina, antaen lisäpuhtia jopa kisoihin liittyvälle vedonlyönnille.

Suomen jääkiekon nuoret lupaukset

Vuoden 2019 MM-kisojen voittoisa ottelu käytiin Kanadan Vancouverissa, jossa Suomi voitti Kanadan 3-2. Peliä on luonnehdittu trillerinomaiseksi, sillä Suomen voiton ratkaiseva maali tehtiin aivan viime hetkellä, alle kaksi minuuttia ennen kuin kolmas erä päättyi. Viime hetken voittomaali olikin jännittävä käänne pelille, jossa joukkueet eivät onnistuneet tekemään maalia ensimmäisen 30 minuutin aikana. Viime minuuttien voittomaali ei ollut ainoa Leijonien taidonnäyte, mikä herätti huomiota. Leijonat onnistuivat nimittäin saamaan neljä maalia MM-välierän avauserässä, mihin muut maat eivät ole vielä pystyneet. Kisoissa pärjäsivät erityisen hyvin Kaapo Kaakko ja Ukko-Pekka Luukkonen, joista Kaakko onnistui tekemään Suomen kultamitalin varmistaneen maalin. Kumpikin pelaaja on NHL:n pelaajatarkkailijoiden mukaan jääkiekon suuri pelaajalupaus, mikä vain vahvistaa Suomen Nuorten Leijonien mainetta ja lujuutta. 

Tulevan pelin pelaajat

Vuoden 2020 leiriryhmän pelaajat saadaan selville 12. joulukuuta 2019, mutta ehdokaslistalta löytyy kovia nimiä, kuten Ville Heinola ja Lassi Thomson, jotka ovat kummatkin NHL:n ykköskierroksen varauksia. Myös Rasmus Kuparin liittymisestä MM-leiriryhmään on iloittu, sillä Los Angeles Kingsissä pelaava nuori kiekkoilija on saanut Los Angelesista positiivista palautetta. Tätä kuvastaa myös se, että pelaajan Los Angelesin seura on tukenut Kuparia ja hänen osallistumistaan MM-kisoihin mielellään. Suomen UO20-MM-kisoissa pelaavat nuoret tulevat myös varmasti saamaan paljon huomiota ja kiitosta pelitaidoistaan. Onkin mielenkiintoista seurata, ketkä pelaajat nostetaan suurten lupausten tasolle, ja tuleeko tässä pelissä viimehetken voittomaalin tekijää.

Mainos:

Ottaen huomioon Nuorten Leijonien pelimenestyksen ja pelaajien tason, vuoden 2020 maailmanmestaruuskisoistakin tulee hyvällä todennäköisyydellä Leijonien kannalta hieno kokemus. Tällä vuosikymmenellä saadun kolmen kultamitalin perään olisikin hienoa, jos Leijonat saattelisivat Suomen uuteen vuosikymmeneen kullan ja hurraa-huutojen kera. Sen rinnalla kalpenisi uudenvuoden ilotulituksetkin. Toivotaan Suomen nuorille pelaajille menestyksekästä uutta vuotta 2020 ja voitontäyteistä vuosikymmentä. 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

1 Kommentti
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Toi on selvää
Toi on selvää
6 years ago

”jolloin joukkue pääsi kärkikolmikkoon kuudesti, saaden joka kerralla joko kultaa, hopeaa tai pronssia.”

Eikö se joku mitali tule aina, jos päätyy kolmen parhaan joukkoon.

Kimi Antonellista tulee Formula 1 -maailmanmestari

Julkaistu 2.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kimi Antonelli pukeutuneena Pirelli-lippikseen ja kääriytyneenä Italian lippuun konfetin ympäröimänä.
Kimi Antonelli juhlii maailmanmestaruuttaan Meksikossa, missä hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin Formula 1 -maailmanmestari.

Kimi Antonelli on kaikkien aikojen nuorin Formula 1 -maailmanmestari. Mercedes-kuljettaja varmisti mestaruuden sunnuntaina sijoittumalla kolmanneksi Meksikon GP:ssä.

Italialainen on vasta 20-vuotias ja rikkoi Sebastian Vettelin ennätyksen kolmella vuodella. Saksalainen oli 23-vuotias voittaessaan ensimmäisen F1-tittelinsä vuonna 2010.

Antonelli lähti Meksikon GP:hen neljännestä ruudusta ja nousi kolmanneksi varhaisessa vaiheessa, erityisesti Ferrarin Charles Leclercin rohkean ohituksen myötä.

Hän piti sen jälkeen kolmannen sijansa ja sijoittui voittaja Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin jälkeen.

Mainos:

Verstappen hyödyntäisi Ferrari-kuljettajien Hamiltonin ja Leclercin välisen hurjan taistelun avauskierroksella.

Kilpailu keskeytettiin Valtteri Bottaksen rajun kolarin vuoksi, ja Verstappen piti Hamiltonin takanaan uusintastartin jälkeen.

Kaksi Ferrari-autoa Formula 1 -kentän kärjessä Meksikon radalla.
Kärkikamppailu Meksikon Grand Prix'n aikana. Kuva: Xinhua/Francisco Canedo

Italian ensimmäinen mestari sitten vuoden 1953

Kun 19 kilpailun jälkeen pisteitä on 380, kukaan ei voi enää saavuttaa häntä, vaikka neljä kilpailua on vielä jäljellä.

Kimi Antonelli on myös Italian ensimmäinen mestari sitten Alberto Ascarin vuonna 1953.

— Me teimme sen. Ilman Mercedestä ja ilman perhettäni en olisi tässä, Antonelli sanoi kilpailun jälkeen.

Kimi Antonelli nostaa nyrkkinsä ilmaan Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin kantaessa häntä hartioillaan.
Kimi Antonelli juhlii maailmanmestaruuttaan Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin kanssa Meksikon Grand Prix'n jälkeen. Kuva: Xinhua/Francisco Canedo

Kimi Antonelli halasi perhettään ja Mercedes-tiimiä ennen nousemistaan palkintokorokkeelle Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin rinnalle.

Verstappen voitti kaikki muut Singaporessa aiemmin tänä syksynä, mutta Meksikossa juuri Antonelli vei arvostetun maailmanmestaruustittelin.

Formula 1 jatkuu Brasilian GP:llä São Paulossa 6.–8. marraskuuta.

Real Madrid voitti El Clásicon

Julkaistu 26.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kylian Mbappé Real Madridin valkoisessa peliasussa kurottaa jalkaansa palloa kohti Barcelonan pelaajan ollessa vieressä.
Kylian Mbappé teki molemmat maalit Real Madridin voittaessa Barcelonan 2–1 sunnuntain El Clásicossa.

Kylian Mbappé teki molemmat maalit, kun Real Madrid voitti Barcelonan 2–1 vieraskentällä Espanjan jättiläisten El Clásico -kohtaamisessa sunnuntaina.

Ranskalainen supertähti Kylian Mbappé vei Realin johtoon 41. minuutilla suuren onnenpotkun saattelemana.

Barcelonan epäonnistunut purkupallo omalla rangaistusalueella osui ranskalaiseen, ja pallo kimposi verkkoon Barcelonan suureksi turhautumiseksi.

Barcelona kuitenkin tasoitti Raphinhan maalilla tunnin pelin jälkeen.

Mainos:

Brasilialainen sai syötön pelintekijä Pedriltä ja laukoi pallon Jude Bellinghamin jalkojen välistä ohi Realin maalia vartioineen Andri Luninin.

Pelin loppuminuuteilla Mbappé iski jälleen.

Kun Gabriel Jesus menetti pallon, Eduardo Camavinga ohitti Pau Cubarsín ja syötti takaviistoon Mbappélle, joka rullasi voittomaalin tyhjään verkkoon.

Barcelona koki näin kauden ensimmäisen liigatapionsa, kun taas Real Madrid saavutti ensimmäisen voittonsa Barcelonassa kolmeen vuoteen.

Realin valmentaja José Mourinho juhli voittoa polviliukulla.

Voiton myötä Real Madrid on nyt sarjataulukossa kolmantena, kolme pistettä Barcelonaa jäljessä.

Atlético Madrid on toisena – vain kaksi pistettä katalonialaisjohtajaa jäljessä.

Lamine Yamal Barcelonan peliasussa antaa keskityksen Real Madridin pelaajien ympäröimänä.
El Clasico: Barcelonan supertähti Lamine Yamal antaa keskityksen.

F1: Max Verstappen voitti Singaporen osakilpailun

Julkaistu 12.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Max Verstappen saavutti uransa ensimmäisen Grand Prix -voiton Singaporessa ja kauden toisen peräkkäisen voittonsa.

Max Verstappen juhlisti sunnuntaina 250. Grand Prix -lähtöään johtamalla Singaporen osakilpailua alusta loppuun. Hollantilainen saavutti uransa ensimmäisen voiton Marina Bayn radalla.

Charles Leclerc haastoi Verstappenin tiukasti ensimmäisessä mutkassa. Ferrari-kuljettaja pysyi aivan hänen kannassaan avauskierroksilla kosteassa iltakuumuudessa.

Nelinkertainen maailmanmestari karkasi kuitenkin vähitellen ja kasvatti vankan eron.

Hänen varikkokäyntinsä, jonka aikana hän vaihtoi pehmeät renkaat keskikoviin, sujui ongelmitta, eikä hänen johtoasemansa ollut missään vaiheessa uhattuna.

Mainos:

Verstappen ylitti maaliviivan 7,3 sekuntia ennen Leclerciä, saavuttaen uransa 73. voiton ja toisen peräkkäisen ykkössijansa.

Kyseessä oli Red Bullin ensimmäinen voitto Singaporessa sitten vuoden 2022.

— Kaikki toimi, joten olen tietysti erittäin iloinen voitosta täällä, Verstappen sanoi kilpailun jälkeen.

A Red Bull car ahead of two Ferrari cars and the rest of the Formula 1 field in a turn at Marina Bay in Singapore.
Formula 1 -letka kiertää mutkaa Marina Bayssa Singaporessa. Kuva: Xinhua/Shu Zelin

Antonelli kasvattaa MM-sarjan johtoaan

Johtajan takana Lewis Hamilton teki kilpailun suurimman riskivaihdon. Ferrari toi hänet aikaisin sisään renkaiden vaihtoon, ja hän vastasi ajamalla sarjan nopeita kierroksia.

Renkaat kestivät maaliin asti, mutta pito ja vauhti hiipuivat viimeisillä kierroksilla.

Lando Norris lähti hyökkäykseen, ja tuo taistelu avasi raon Kimi Antonellille. Mercedes-kuljettaja pujahti molempien ohi ja nappasi kolmannen sijan.

Myös Norris ja Oscar Piastri ohittivat Hamiltonin, joka joutui lopulta tyytymään kuudenteen sijaan.

Kilpailun jälkeen brittiläinen myönsi, että strategia oli ratkaiseva tekijä hänen putoamisessaan kuudenneksi.

Andrea Kimi Antonellille palkintokorokesijoitus oli kullanarvoinen. Italialaisella on nyt 102 pisteen johto tämän vuoden MM-sarjassa.

Kaudesta on jäljellä kuusi kilpailua ja 150 pistettä. Jos Antonelli poistuu Austinin kisaviikonlopulta 23.–25. lokakuuta vähintään 125 pisteen johdossa, mestaruus on hänen.

Italialainen itse vaikutti yllättyneeltä kuullessaan, kuinka lähellä mestaruus yhtäkkiä oli.

— Voinko? Todellako? Älkäämme murehtiko sitä! Yritetään tehdä mahdollisimman hyviä viikonloppuja ja viedä homma loppuun, Antonelli sanoi.

Raportit: Cristiano Ronaldo on pelannut viimeisen maaottelunsa

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Cristiano Ronaldo on vahvistanut lähteneensä maajoukkueen leiriltä, mutta ei sitä, että hänen maajoukkueuransa olisi ohi. Arkistokuva vuoden 2026 MM-kisoista.

Cristiano Ronaldo, 41, lähti Portugalin maajoukkueen leiriltä Kööpenhaminasta keskiviikkona ennen torstain Kansojen liigan ottelua Tanskaa vastaan. Portugalilaislehti O Jogon mukaan hänen maajoukkueuransa on ohi. Ronaldo itse on vahvistanut vain lähteneensä leiriltä.

Hänen lähtönsä tapahtui sen jälkeen, kun päävalmentaja Jorge Jesus sanoi Gonçalo Ramosin olevan käytännössä varma avaaja Tanskaa vastaan ja että Ronaldo tulisi kentälle vain, jos joukkue tarvitsisi häntä.

Ronaldo vietti koko sunnuntain Norja-ottelun vaihdossa. Hän teki selväksi, ettei ollut tyytyväinen tilanteeseen.

Omassa julkaisussaan Ronaldo kirjoittaa: "Päävalmentajan lehdistötilaisuuden ja liiton puheenjohtajan (Pedro Proença) kanssa käydyn keskustelun jälkeen päätin lähteä maajoukkueen leiriltä".

Mainos:

Ronaldo lupaa, että hän kertoo aikanaan Portugalin kansalle totuuden lähtönsä syistä.

O Jogo raportoi, että päätös maajoukkueen jättämisestä on tehty ja se on lopullinen. Jos näin on, 24. syyskuuta pelattu 1–0-voitto Walesista jää Ronaldon viimeiseksi maaotteluksi.

Cristiano Ronaldo on pelannut 234 ottelua ja tehnyt 146 maalia Portugalin paidassa. Useiden seurajoukkuemestaruuksien lisäksi hän voitti Euroopan mestaruuden vuonna 2016 ja kaksi Kansojen liigan mestaruutta.

Portugalin jalkapalloliiton (FPF) kurinpitomääräysten mukaan pelaaja, joka jättää maajoukkueen ilman perusteltua syytä, voidaan asettaa 1–6 kuukauden pelikieltoon ja hänelle voidaan määrätä 500–1 000 euron sakko.

Säännökset mahdollistavat myös automaattisen varotoimenpiteenä annettavan pelikiellon. Tässä vaiheessa rangaistuksia ei ole määrätty.

Tätä kirjoitettaessa Ronaldo ei ole vahvistanut lopettavansa Portugalin maajoukkueessa.