Politiikka, tai enemmänkin sen viime aikaiset käänteet tulevat jo korvista ulos mutta kun ei sen ajattelemista oikein voi lopettaa. Politiikka koskettaa jokaisen ihmisen jokaista elämän aluetta ja vaikka ne herrat, tai nykyhallituksessa rouvat siellä marmoriportaiden yläpäässä tuntuvatkin niin etäisiltä, ettei heitä uskoisi samaksi ihmisapinalajiksi laisinkaan, edustavat he meistä jokaista, hyvin tai huonosti.
Kansanedustaja on ylevä tehtävä, siitä ei ole epäilystäkään. Sen sijaan siitä millaisilla motiiveilla jotkut kansanedustajat ovat tehtäväänsä pyrkineet ja päätyneet, saattaa ylevyys olla kaukana. Ministerit taas ovat aivan toinen asia. Ministerin tulee kuulemani mukaan olla luotettava ja taitavaksi koettu kansalainen. Toisaalta, nimitysvaiheessa tätä ei vielä tulisikaan arvioida.
Ministerin tulisi perinteisesti ajatella Suomen kansan parasta. Tämä käy tottakai järkeenkin sillä sanotaan mitä sanotaan, ministeri käyttää ylintä valtaa omalla hallinnonalallaan ja ministereiden esimies, "capo di tutti capi" eli pääministeri taas käyttää valtaansa heihin ja ajoittain heidän ylitseenkin. Useammin kuin harvoin on asian laita kuitenkin niin, ettei sen enempää kansanedustajille kuin kansalaisillekaan oikein aukea, että millä tavoin ministereiden päätökset sitten ajaa Suomen kansan parasta. Aivan kaikesta viime vuosina nähdystä päätellen voitanee sanoa, ettei sillä ole mitään väliä.
Ministerin siinä missä kansanedustajankin tulisi olla myöskin rehelliseksi tunnettuja, luotettavia kansalaisia. Kuten edellinen pääministeri Antti Rinne sanoi, valehtelemalla voi päästä politiikassa pitkälle. Monet ovat päässeetkin ja saavat "siellä pitkällä" vielä jatkaakin etenemistään. Ei se haittaa, vaikka jää valheesta kiinni tai mokaa työssään, ei ministerillä. Siirto toisiin tehtäviin riittää siihen, että asia voidaan lakaista maton alle ja siirtyä eteenpäin. Monet varmasti ovat leikkineet lapsekkaita leikkejä vaikkapa tuttavan häissä ja hauskaahan se on. Tuolileikki piristää ministeriäkin, eikä siinä loppujen lopuksi kukaan huomaa eroa, jos osaamaton tai valehteleva ministeri siirretään toiselle ministeripallille toisen valehtelijan tai toistaitoisen tilalle.
Niin... Ministerin tulee olla jos vaikka mitä. Mutta voi tuo näköjään Suomessa olla olemattakin. Mikä sitten tekee ministerin? Ei ainakaan koulutus, ei ministerin hallinnonalan osaaminen, ei luotettavuus, ei uskottavuus, ei uskollisuus, ei kansallistunne, ei vastuuntunto omaa kansaa kohtaan... Loppujen lopuksi vaikkapa roskakuskiksi pääsemiseksi on paljon, Paljon enemmän vaatimuksia kuin ministeriksi pääsemiseksi. Täytyy ajaa isoja ajokortteja, hankkia ammattipätevyyttä, olla sekä fyysisesti että henkisesti terve, olla valmis tarvittaessa kolmivuorotyöhön, tyytyä neljän viikon kesälomiin, tehdä töitä alituisessa paskan hajussa jne...
Mitä sen ministerin pitää olla, jos mikä tahansa käy? Kansanedustaja vaikuttaisi olevan ainoa vaatimus ja jos on kavereita oikeassa paikassa, kuten vaikkapa edellisen hallituksen liikenne ja viestintäministeri Anne Bernerillä, sekään ei ole kuin järjestelykysymys vaikka asuisit savimajassa Zimbabwessa. Kenties Haaviston tarkoitus onkin tuoda Al-Holin leiriltä itselleen tai jollekin seuraavaksi liipaisimella olevalle hallitustoverilleen seuraaja? Ylioppilas voi työskennellä ulkoministerinä ja johtaa suurehkoa puoluetta aina presidenttiehdokkuuteen saakka, joten kyllä "Abu-babusta" on vähintäänkin kansanedustajaksi ja yhden kauden jälkeen vaikka pääministeriksi. Passihan saadaan tarvittaessa parissa viikossa...
Petri Perta
Nykysuomi-lehden päätoimittelija






