Nykysuomi.com – Selkeästi. Itsenäisesti. Suomesta.



Kaksi kuoli autosta ammuttuihin laukauksiin Helsingborgissa

Ulkomaat Kaksi ihmistä kuoli ammuskelussa saamiinsa vammoihin sunnuntai-yönä Helsingborgissa, Ruotsissa. 26 ja 27 vuotiaat uhrit kiidätettiin sairaalaan maahanmuuttajaenemmistöiseltä Fredriksdalin asuinalueelta, mutta turhaan. Poliisin mukaan laukaukset ammuttiin


Viikon kysymys

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti. Miten Pohjoismaiden pitäisi toimia, kun suuret teknologiayhtiöt sitovat kotimaista sähköä pitkiin sopimuksiin?

Mainos:









Miten luot jännitystä omaan vapaa-ajan viettoon?

Lifestyle Kaikilla meillä on vapaa-aikaa. Aikaa, jolloin voi tehdä mukavia juttuja, laskea omaa stressitasoa rentoutumalla tai kerätä itselleen uusia kokemuksia. Eli viettää muuten vaan aikaa niiden



Jari Aarnio epäiltynä Volkan Ünsalin palkkamurhasta

Kotimaa Helsingin Vuosaaressa lokakuussa 2003 tapahtuneen Volkan Ünsalin palkkamurhaan liittyvä uusi esitutkinta on valmistunut. Esitutkintaa ovat johtaneet Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto ja Keskusrikospoliisi. Esitutkintapöytäkirja siirtyy nyt loppulausunnoille asianosaisille. Asiasta on





Pikaluottojen saaminen on entistä edullisempaa

Yleinen Elämässä saattaa tulla eteen aikoja, jolloin rahan tarve on suurempi. Silloin lainan tarve arjessa pärjäämiseksi voi olla valtava. Lainan saaminen eri elämäntilanteisiin ei aina ole


Sirpalekranaatti räjähti ”bemarin” panospesään Parolassa

Kotimaa Panssariprikaatin varusmiesten koulutuskauden mukaisessa ampumaharjoituksessa Hätilässä tapahtui eilen, 17.4 noin kello 17.30 melko harvinaislaatuinen onnettomuus. 30mm:n sirpalekranaatti rynnäkköpanssarivaunun automaattitykin panospesässä. Tapauksesta ei aiheuttanut henkilövahinkoja. BMP-2