FIXIT-aloitteen voi allekirjoittaa netissä.

Kotimaa Fixit-kansalaisaloitteen allekirjoitusmäärä on ylittänyt 30 000 nimen rajan ennen kuin keräysajassa on päästy edes puoleen väliin (allekirjoita aloite täällä). Aloite tarvitsee taakseen 50 000 nimeä


Kirkko ja kuningas pettivät Temppeliritarit.

Historia Euroopan maineikkaimpia puolustajia muslimeita vastaan kriittisinä vuosina 1118-1307 olivat Temppeliritarit. Paavi ja Ranskan kuningas kuitenkin hyökkäsivät tämän järjestön kimppuun tuhoten sen. Kuinka näin pääsi käymään?


Viikon kysymys

Miten viranomaisten ajoneuvojen laitteista digitaalisia sormenjälkiä muodostavan teknologian käyttöä tulisi säännellä?



Neanderthalin älykäs ihminen

Historia Daily Mail raportoi, että aiempi käsitys Neanderthalin ihmisestä on osoittautunut vääräksi. Eurooppalaisten ja aasialaisten kanssa risteytynyt Neandethalin ihminen oli taitava ja älykäs. Heidän tarinassaan on


Italian Mafian levinneisyys Euroopassa

EU European Journal of Criminology raportoi Italian mafian levinneisyydestä Euroopassa. Tutkimus on tehty julkisten poliisiraporttien pohjalta vuosilta 2000-2012 ja julkaistu 2015. Italian mafioiksi tutkimuksessa tunnistetaan Cosa


Miten mielipiteitäsi muokataan?

Näkökulma Nykyisin mielipiteen muokkauksessa apuna ovat tieteelliset ja psykologiset keinot, joilla voidaan vaikuttaa sekä suoraan, mutta myös tavoilla, joita vastaanottaja ei ymmärrä, eikä edes huomaa. Mielipiteitä


Turun koulu varoittaa itsensäpaljastajista

Kotimaa Turun Hannunniitun koulu on varoittanut vanhempia alueella liikkuvista itsensäpaljastelijoista. Lapsia on kehoitettu liikkumaan ryhmissä. Tekijäksi epäillään nuorta miestä, joka on aktivoitunut alueella jo aikaisemmin keväällä.


Saksalaispankki Commerzbank irtisanoo 10,000 työpaikkaa

Ulkomaat Saksalaispankki Commerzbank irtisanoo 10,000 työntekijää ja keskeyttää osinkojen jaon. Hermostuneisuutta on myös muillakin saksalaispankeilla. Toiseksi suurin Deutsche Bank joutuu pian vastuuseen vuosikymmenen takaisesta obligaatiosotkusta. Tästä sakoksi on




Yle muutti taas totuutta mieleisekseen

Kotimaa Yle on tänään päivällä uutisoinut kuinka MV-Lehden Ilja J olisi pyytänyt Vangitsemisoikeudenkäyntiä salaiseksi. yle Todellisuudessa ja oikeassa elämässä syyttäjä on pyytänyt käsittelyä salaiseksi. Asiasta kertoi


Suomen kivikautiset rakennelmat olivat aurinkokalentereita.

Historia Kivikaudella ihmiset tekivät muutakin, kuin kasasivat kiviä merkillisiksi pinoiksi, mutta sen he tekivät huolella.  Tunnetuin kivikauden monumentti on Stonehenge Salisburyn tasangolla Englannissa. Suomessa näkyvimpiä kivikauden




Tampa, USA: Graffiti ohjeistaa tappamaan valkoiset

Ulkomaat ABC Action News raportoi, että Tampassa runsaasti liikennöidyn tien varteen on ilmestynyt graffitit "Black Power" ja "Kill White People". Edellinen viittaa mustien ylivaltaan ja jälkimmäinen


Onko rasismia sanoa, että matut raiskaa enemmän?

Kotimaa Verkkouutiset raportoi, että Eva Biaudet sanoi eduskunnassa, että "[j]os sanotaan, että tiettyihin kansallisuuksiin liittyy enemmän rikollisuutta, niin mielestäni se on rasismia". Sen sijaan yhteiskuntafilosofiaan erikoistunut



Poliisia tarvittiin koulussa keskiviikkona Järvenpäässä.

Kotimaa Järvenpään Jampassa sijaitsevassa Koivusaaren koulussa tarvittiin poliisia kesken koulupäivän keskiviikkona (28.09.) klo. 13 aikaan. Oppilas hyökkäsi toisen kimppuun..  Välikohtaus tapahtui kello 13 aikaan koulun käytävällä


Käräjäoikeuskäsittely paljastaa mitä kouluissa todella tapahtuu.

Kotimaa Iltalehti reportoi tuoreesta kouluväkivalta-tapauksen oikeuskäsittelystä. Yksitäistapaus toki, mutta kuvaava kokonaistilanteelle. Ehdollinen tuomio annettiin 15-vuotiaalle syytetylle tiistaina. Koulupoika sai vastattavakseen peräti kymmenen syytettä, joista pahoinpitelyjä oli


Iltalehti tylyttää Kokoomusta: Terveysbisnes kovin kiinnostaa.

Kotimaa Stubbin erityisavustajan Joonas Turusen siirtyminen Mehiläisen palvelukseen kehityspäälliköksi näyttää ylittävän sietokynnyksen monessakin paikassa. Sitä mukaa kun Sote-uudistus luo lihavat markkinat yksityisille terveyspalvelujen tuottajille, ainakin kokkareista


Ruotsin Ydinaseohjelma

Historia Ruotsi on usein tuominnut Yhdysvaltojen toiminnan, kuten kuolemanrangaistuksen käytön ja USAn osallistumisen Vietnamin sotaan, jossa mielestäni demokratia taisteli kommunistista diktatuuria vastaan. Yleisesti ottaen, Ruotsin kuningaskunta


Viisi Isis terroristia pidätetty ympäri euroopan

EU Tänään isossa poliisioperaatiossa on pidätetty 5 epäiltyä isikseen kuuluvaa terroristia. Pidätykset tehtiin Saksassa, Belgiassa ja Espaniassa. Pidätyksen syynä pidettiin propagandan levittämistä ja ihmisten yllyttämistä hyökkäyksiin.