Kotimaa Pirkanmaan Käräjäoikeus vapautti tuomiollansa irakilaiskaksoset kaikista syytteistä. Syyttäjä ei ole vielä tehnyt päätöstä siitä, aikooko se valittaa tuomiosta hovioikeuteen. Jos syyttäjä ei valita tuomiosta saa
Kotimaa Pirkanmaan Käräjäoikeus vapautti tuomiollansa irakilaiskaksoset kaikista syytteistä. Syyttäjä ei ole vielä tehnyt päätöstä siitä, aikooko se valittaa tuomiosta hovioikeuteen. Jos syyttäjä ei valita tuomiosta saa
Kotimaa Poliisi valvoi tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa tällä viikolla tiistaina 24 tunnin ajan. Valvonnassa todettiin ajo- ja lepoaikarikkomuksia 168 kappaletta sekä ajopiirturirikkomuksia 43. Epäkuntoisuuksien takia
Kotimaa Suomen entisen presidentin, Mauno Koiviston, siunaustilaisuutta ja hautajaissaattoa turvattiin sotilaiden, lukuisien poliisien ja raskaiden ajoneuvojen avulla. Näin riittäviä suojaustoimia ei Suomessa oltu aiemmin nähty. Tilaisuudet sujuivatkin
Ulkomaat Manchesterin verisen terrori-iskun jälkimainingeissa on hyvä muistutella mieliin brittimuslimien parissa vuonna 2016 tehdyn kyselytutkimuksen tuloksia. Tulokset julkaistiin huhtikuussa 2016. Tulosten mukaan 75 prosenttia Britannian muslimeista
Yleinen Vuosi sitten skottilainen koomikko-tubettaja Markus Meechan aka Count Dankula latasi Youtubeen videon, jossa hän opettaa tyttöystävänsä koiraa olemaan natsi. Videon tarkoitus oli olla vitsi tyttöystävälle
Yleinen Kiinaan on astumassa laki 15. kesäkuuta, joka kieltää koiranlihan syönnin. Tämä kielto lopettanee vuodesta 2009 alkaneet Yulinin koirien syönti festivaalit, joiden piti alkaa tänä vuonna
Näkökulma Hallitus on pyytämässä eduskunnalta lupaa laskea valtion omistusosuutta Neste Oy:ssä ja Vapossa 50,1%:sta 33,4%:iin. Yli sen jäävä osakeosuus myydään Valtion Kehitysyhtiön, Vake Oy:n, kautta. Kriittiset
Kotimaa Äskettäin Tampere-Pirkkalan lentokentän läheisyydessä sattuneen lääkärihelikopterin häirinnän lisäksi kaksi muutakin pienoiskopterin väärinkäyttöä ylittää Liikenteen turvallisuusviraston Trafin mukaan syytekynnyksen. Tutkintapyynnöt poliisille tehdään lähipäivinä. Muut epäillyt ilmaliikenteen
Kotimaa Turva-hanke pyrkii edistämään turvapaikanhakijoiden sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Oulun vastaanottokeskus sekä poliisihallitus ja poliisiammattikorkeakoulu pyrkivät yhteisellä TURVA–hankkeella edistämään turvapaikanhakijoiden perus- ja ihmisoikeuskäsityksiä ja ymmärrystä suomalaisesta yhteiskunnasta,
Ulkomaat Sotilaat ovat jalkautuneet Britanniassa kaduille turvaamaan maan kaupunkien turvallisuutta. Armeijan läsnäolon lisääminen on seurausta päätöksestä korottaa Britannian terrorismin uhkatasoa vakavasta kriittiseksi. Pääministeri Theresa Mayn mukaan
Kotimaa Suomessa voitaisiin ottaa käyttöön 5G-taajuuksia jo vuoden 2019 alusta lähtien. - 5G-teknologian käyttöönotto tulee mahdollistamaan uusia palveluita ja lisäämään yritysten liiketoimintamahdollisuuksia monilla sektoreilla. Haluan käynnistää
Kotimaa Seksuaalirikoksia tutkivan poliisin mukaan alaikäisten tyttöjen kanssa liikkuu sekä ulkomaalaistaustaisia että kantasuomalaisia miehiä. Ilmiö on tuttu myös muualla Suomessa, uutisoi Yle. Alaikäisten tyttöjen ja aikuisten
Historia Simpansseihin johtavasta kehityslinjasta eronneet ihmisen esivanhemmat ovat liikkuneet Euroopan maaperällä jo ennen varsinaisiin ihmisiin luettavaa homo-sukua, johon kuuluvat mm. homo erectus, homo heidelbergenis ja homo
Ulkomaat Frankfurter Allgemeine -lehden tietojen mukaan komission jäsenet uskovat euroalueen olevan vahvempi ja demokraattisempi, jos siihen kuuluvat kaikki EU-maat. EU-komissio haluaa kaikkien EU-maiden ottavan euron käyttöön
Näkökulma Eilen illalla ja viime yönä menehtyi 22 brittiläistä teini-ikäistä ja heidän vanhempiaan, kun itsemurhapommittaja iski konsertista poistuvaan yleisöön Manchesterissa. "Yksittäistapaus" on sanonta jota käytetään, mutta
Ulkomaat Poliisi tyhjentää parhaillaan Arndalen ostoskeskusta Manchesterissa. Paikalla oleva BBC:n toimittaja Dan Johnson kertoo ihmisten juoksevan ulos ostoskeskuksesta. Jotkut pakenijat ovat kyynelsilmin. Toistaiseksi on epäselvää, millaisen
Kotimaa Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo tilanteen olevan ohi. Kukaan ei loukkaantunut eikä sivullisille aiheutunut vaaraa. Poliisi tiedottaa piirittäneensä pakettiautoon linnoittautunutta miestä Porin Visatiellä. Tie jouduttiin eristämään tapauksen
Kotimaa Sisäministeri Paula Risikko vierailee Yhdysvalloissa 23.–26.5.2017. Hän osallistuu YK:n terrorismin vastaisen komitean kokoukseen torstaina. Ministeri esittelee komitealle hyväksi havaittuja suomalaisia, YK:n väkivaltaisen ekstremismin torjuntaohjelmaan liittyviä käytäntöjä,
Näkökulma Jälleen saatiin yksi kauhistuttava tapaus lisää Eurooppaa ravistelevien terrori-iskujen sarjaan, kun parisenkymmentä ihmistä kuoli ja ainakin 50 loukkaantui Manchester Arenalla tapahtuneessa räjähdyksessä. Tapausta tutkitaan terrori-iskuna
Ulkomaat Tiedot Manchesterista ovat tätä kirjoitettaessa vielä niukkoja, mutta poliisi vahvistaa rajähdysten sattuneen. Kuolonuhrien määrän kerrotaan olevan 19, loukkaantuneita on 50. Räjähdykset tapahtuivat klo. 22.30 paikallista aikaa, esiintyjän
Yleinen Ruotsalaiset eivät halunneet jääkiekkoilijoiden tervetuliaisjuhlassa kuulla pääministeriltään Stefan Löfveniltä edes lyhyttä puheenvuoroa. Videolta kuulee selvästi, 1:07 kohdassa, yleisön huudot "Neiiijjj!, BuuuuUUU!", kun juontaja, TV-kommentaattori Åke Unger,
Yleinen Linnanmäen kupeessa Helsingin Kalliossa on ilmeisesti käynnissä pysyväisluonteinen mielenilmaus: Ryhmä telttoja on havaittu kalliolaisten toimesta, ja poliisille on ilmoitettu. Tiettävästi tälle telttailulle ei ole haettu
Näkökulma Brittien tiedustelupalvelun entinen johtaja, Sir Richard Dearlove, varoittaa hallitsemattoman maahanmuuton aiheuttavan jatkuessaan Euroopan sisäisten jännitteiden kiristymistä. Häntä ennen sanontaa #sisällisota on käyttänyt mm. Ranskan sisäisen
Kotimaa Tänään (22.05.) klo. 13. Helsingin kaupunki päätti sallia "Oikeus elämään" -nimikkeellä kokoontuvien aiheettoman turvapaikkahakemuksen jättäneiden mielenosoitusleirin jatkumisen Rautatientorilla. Po. leiriytymistä vastustavat "Suomi ensin!" -mielenosoittajat joutuvat