Digitaalisessa murroksessa menestymisessä tarvitaan ennakoivuutta, rohkeutta ja aktiivisia toimia julkisella ja yksityisellä sektorilla. Toimet on kohdennettava analysoimalla Suomen vahvuudet ja määrittelemällä toteutumiskelpoisin ja toivottu kehityskulku. Toimet edellyttävät yhteistyötä, pitkäjänteistä sitoutumista ja johdonmukaisuutta toimeenpanossa. Näin todetaan Digimuutos-hankkeen loppuraportissa ”Digimuutoksessa onnistumisen eväät”.
Digitalisaatiosta puhutaan usein ilmiönä, joka äkisti vie työpaikat mukanaan ilman, että muutokseen voisi mitenkään vaikuttaa. Muutos on kuitenkin ollut käynnissä jo kauan, ja monilla alueilla se tapahtuu melko pieninä, vaiheittaisina, ja hyvin usein työntekijän kannalta myönteisinä muutoksina työtehtävissä.
Digitaalinen muutos nopeutuu ja laajenee yhä uusille alueille tulevina vuosina, jolloin muutokset vaikuttavat työn tekemisen muotoihin ja osaamistarpeisiin voimakkaasti. Oikeanlaisilla toimenpiteillä digitalisaatiosta voidaan hyötyä, ja siten nostaa Suomen kilpailukykyä: tehtäviä voidaan hoitaa nykyistä tehokkaammin ja paremmin yhdistämällä koneiden ja ihmisten vahvuuksia.
Digimuutos-hankkeen raportissa esitetään kirjallisuuskatsauksen pohjalta laadittuja suosituksia toimista, joilla muutosta voidaan paremmin hallita ja digitalisaatiosta kyetään Suomessa hyötymään lisääntyvänä hyvinvointina. Suositukset on jaoteltu neljään aihealueeseen: 1) Suomen vahvuudet ja tavoitetila, 2) Yritysten toiminnan edistäminen, 3) Tasa-arvosta huolehtiminen ja 4) Teknologian ja ihmisen yhteistyö.
Kulmakivinä koulutus ja työntekijöiden osaaminen
Korkeatasoinen koulutus ja työntekijöiden hyvä osaamistaso ovat Suomessa jatkossakin kulmakivenä hyvinvoinnille ja menestykselle. Työelämän vaatimusten muuttuessa kiihtyvää tahtia koulutusta tulisi kuitenkin kehittää ketterämmin ja tarjota entistä monimuotoisemmin, lähtien peruskoulutuksesta ja yltäen aina täydennys- ja uudelleenkoulutukseen.
Digitalisaation tuomien hyötyjen arvioidaan jakautuvan epätasaisesti yhteiskunnassa, ellei oikeudenmukaisuuteen tähtääviä toimenpiteitä tehdä. Onkin selvitettävä malleja, miten digitalisaation hyötyjen jakautumista tasaisesti yhteiskunnassa voidaan edistää, esimerkiksi koulutukseen, työmarkkinoihin ja verotukseen kohdistuvien politiikkatoimien avulla. Työn muutoksessa on myös tärkeää ymmärtää koneiden ja ihmisten erilaiset roolit ja tehtävät, jotta molempien vahvuudet voidaan huomioida parhaalla mahdollisella tavalla, ja ihmisen ja koneen yhteistyö koituu yhteiskuntamme hyväksi.
Hankkeessa tehtiin myös TE-palveluihin liittyvä kokeilu, jossa käytettiin Saksassa tehdyn intervention mukaista lähestymistapaa työllistymisen tiedollisten valmiuksien lisäämiseksi. Kokeilun keskeisimpänä antina olivat opit siitä, millaisia haasteita kevyestä valtionhallinnon parissa tehtävästä kokeiluasetelmasta syntyy ja kuinka ongelmat saadaan ratkaistua. Hyväksi käytännöksi osoittautui asiantuntijatyöpajojen järjestäminen kokeilun käytännön suunnitteluun ja päämääristä sopimiseen. Toisaalta datan anonyymi käsittely monimutkaisti koeasetelmaa. Kokeilu lisäsi myös ymmärrystä siitä, mitä asioita on huomioitava muualla käyttöön otettujen toimintamallien tai kokeilujen testaamisessa.
Digimuutos -hankkeen loppuraportti ”Digimuutoksessa onnistumisen eväät” on laadittu osana valtioneuvoston vuoden 2016 - 2017 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Hankkeen toteuttivat Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ja Demos Helsinki. Hankkeessa tehdyn kirjallisuusselvityksen tulokset on julkaistu aiemmin erillisenä raporttina ”Osaaminen ja työllisyys digimurroksessa”.
Lähde: Valtioneuvosto
Näin vähän vanhempana ja asioita sivusta seuraavana sanoisin että kannattaa keskityä olennaiseen ja vähemmän ATK:hon. Maailmassa on seitsemän suuretta jota voi mitata ja kaikki tekniikka perustuu niihin. On paljon releohjattuja järjestelmiä jotka on korvattu atk:lla. Usein huonoin menestyksin jos mittapuuksi otetaan esmi. huollettavuus, toimitavarmuus, käyttöaika jne. Releet, kontaktorit ja kytkimet on korvattu liian monessa prosessissa atk:lla ja kaukokäytöillä. Niille on toki paikkansa, mutta yleisellä tasolla ei kannata hirttää itseään yhteen ohjelmistotaloon tai ohjelmistoon jos vaihtoehtona on hyväksi havaittu mekaaninen järjestelmä, jota voi kehittää ja korjata kuka tahansa sähkömies. Ketään ei koskaan saa päästää monopoliasemaan.
Kun katson nykistä koulutustasoa peruskoulun ala-asteesta aina tekniseen korkeakouluun niin tulevaisuus näyttää synkältä. Viime syksynä koulunsa alottaneille ei opeteta enää kaukokirjoitusta. Parin vuoden päästä ei enää tekstaustakaan eikä tikkukirjaimia. Ja ammattikouluista poistetaan fysiikan sekä kemian tunteja yhdessä tiettyjen alojen matematiikan tuntien kanssa. Meille on kasvamassa uusia sukupolvia jotka osaavat lääppiä lasia oikeiden merkkien kohdalta, mutta jotka eivät osaa laskea päässään yksinketaisimpiakaan laskutoimituksia. Eivätkä pysty mihinkään jos sähkö loppuu. Nykyiset väitöskirjatkin ovat etupäässä hypeä. Niissä ei juuri ole tiedettä. Ne ovat olemasa olevien asioiden sovittamista digitalisaation muottiin, ja poikkeuksetta tietokantojen muodossa. Tämä rasittaa organisaatiota järjettömästi sekä taloudellisesti että henkilölliseti. Vanhan sijaan on monta uutta ylläpidettävää sekä varmuuskopioitavaa.
Jos esim. suutari/puuseppä/meijeristi/sähkömies/rakennusmies tms toimii paikallisesti. Mitä hyötyä heille on digitalisaatiosta? Se ei luo muuta kuin kustannuksia ja ottaa aikaa tuottavasta työstä. Sielä missä digitalisaation pitäisi toimia tehokkaasti, sairaanhoidossa terveyskeskusten ja sairaaloiden välillä, lääkärit ovat rakentaneet selalaiset muurit että niitä ei läpäise edes valvira. Eikä poliisikaan tiedä että etsintäkuulutettu on ostanut lentolipun ja on lähdössä maasta tai on ajanut autonsa satamaan.
Digitalisaatio ei siis ole mitään itseisarvo eikä itsestäänselvyys. On hyvä käsittää mitä digitalisaaatio on. Digit on yksi osa ”bit” jostain osasta. Jos joku asia digitalisoidaan, tietty asia jaetaan osiin, eli digitteihin. Sen kummemmasta asiasta ei ole kyse. Miksi siis kokonaisuuksien jakaminen osiin olisi jotenkin erinomainen asia? Kaikkea kun ei voida jakaa tasaisiin osiin. Ei sitten millään.
Erittäin hyvänä esimerkkinä on auton kaasutin, joka toiminnaltaan perustuu ilman virtaukseen ja sitäkautta alipaineen ohjaamaan polttoaineen syöttöön. Vaikka ruiskujärjestelmä kuinka jaettaisiin pieniin portaisiin, se ei koskaan saavuta ilmanpaineen ja virtauksen optimaalista polttoaineen syöttöä. Lyhyellä aikavälillä muita välillisiä hyötyjä ruiskujärjestelmästä toki on, mutta pitemmällä aikavälillä nekin osoittautuvat poikkeuksetta huonoiksi.
Pitäytykäämme siis ykinkertaisessa ja toimivassa tekniikassa.
Totta. Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Sanni Grahn-Laasosen johtama koulujen ilmiöoppiminen ja digiloikka ovat osaltaan romuttuneet ajattelun taitoja. Mm. kertotaulut ja prosenttilasku ovat monille jo liian haastavia, samoin päässälaskutaidot. Kädentaidot ja käsiala ovat tärkeitä hienomotorisia taitoja, jotka ovat yhteydessä ajattelun kehittymiseen. Aivoja ja ajattelua ei voida kehittää sillä, että kaikki annetaan valmiina ruudusta.
Elämme mielenkiintoista ihmiskoevaihetta, joiden tulokset tulevat näkymään vasta vuosikymmenien kuluttua, mikäli suomalaisia vielä on silloin enää olemassa!