Mainos:

Sukupuolineutraalit vessat yleistyvät vauhdilla – ”Väärään vessaan” menneet kohdanneet jopa väkivaltaa

Julkaistu 19.6.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Yhä useammassa kirjastossa ja koulussa on otettu käyttöön sukupuolineutraalita wc-tilat. Niiden kerrotaan tarjoavan turvallisen tilan myös heille, jotka eivät koe itseään yksiselitteisesti mieheksi tai naiseksi.

Turun yliopisto on tehnyt päätöksen muuttaa kaikki yliopiston wc-tilat sukupuolineutraaleiksi vuoden 2019 loppuun mennessä. Kaikissa Espoon kaupungin kirjastoissa unisex-vessat otetaan käyttöön jo tämän vuoden aikana.

Myös Helsinkiin valmistuvan keskustakirjaston vessoista tehdään sukupuolineutraaleja.

Setan koulutussuunnittelija Marita Karvinen kertoo sukupuolineutraalien vessojen yleistyneen muutaman vuoden sisällä, samalla kun yleinen tietoisuus sukupuolen moninaisuudesta on lisääntynyt.

Mainos:

Karvisen mukaan tarve yhteisille wc-tiloille on suuri, sillä yllättävän suuri osa ihmisistä ei koe olevansa mies tai nainen. Myös transprosessin aikana oma sukupuolen kokemus voi olla ristiriidassa ulkoisen olemuksen kanssa.

– Se aiheuttaa itselle epävarmuutta siitä, mihin voi mennä, Karvinen kertoo.

"Väärään vessaan" menemisestä voi saada osakseen epäasiallista huomauttelua. Vessoissa on koettu myös väkivaltatilanteita.

– Se on turvallisuuskysymys ja yhdenvertaisuuskysymys.

Etenkin nuorille tilanne voi olla herkkä.

– Sellaistakin tapahtuu, että transnuori tai muunsukupuolinen nuori ei voi mennä vessaan välitunnilla, koska ei löydä itselleen sopivaa, tai häneltä kysellään miksi menit tuohon vessaan, kertoo Karvinen.

Sukupuolineutraaleja vessoja onkin otettu käyttöön varsinkin sellaisissa paikoissa, joissa liikkuu paljon nuoria, eli kouluissa, nuorisotaloissa ja kirjastoissa.

Karvinen pitää tärkeänä, että edes osa vessoista olisi kaikille tarkoitettuja, vaikka osa niistä jätettäisiin erikseen miesten tai naisten vessoiksi. Mitään erillisiä muunsukupuolisten vessoja ei kuitenkaan haluta.

Helsingissä vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Anna Vuorjoki ehdotti viime marraskuussa aloitteessaan, että kaikissa Helsingin kaupungin tiloissa olisi vähintään yksi sukupuolineutraali wc.

Toukokuussa kaupunginhallitus päätti kehottaa kiinteistöviraston tilakeskusta ryhtymään toimiin sukupuolitunnusten asteittaiseksi poistamiseksi kaupungin palvelu- ja toimipisteiden wc-tilojen yhteydestä.

Lähde: MTV

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

14 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Sekopäitäkö?
Sekopäitäkö?
9 years ago

Jos nuoret on niin sekaisin ettei tiedä ovatko he fyysisesti miehiä vai naisia niin ehkä on sitten parempi että käyvät vessassa vain kotonaan. Koulujen biologian tunnilla käydään läpi fyysiset ominaisuudet ja jos on vähänkin kuunnellut tai aivot pitävät tietoa ja osaavat tuoda sitä esille oikeaan aikaan niin hommassa ei ole mitään outoa.

PP
PP
9 years ago

Muutaman sairaan yksilön takia, pakotetaan koko väestö heidän kulttuurimarxilainen ideologian mukaiseksi.
Ennen oli hullujenhuoneet ja siellä sai toteuttaa itseään!

Teemu Ylönen
8 years ago
Reply to  PP

Niin totta

AO
AO
9 years ago

”yleinen tietoisuus sukupuolen moninaisuudesta on lisääntynyt.”

Ei ole. Ainoastaan harhaiset käsitykset sukupuolista on lisääntynyt.

” Sellaistakin tapahtuu, että transnuori tai muunsukupuolinen nuori ei voi mennä vessaan välitunnilla, koska ei löydä itselleen sopivaa, tai häneltä kysellään miksi menit tuohon vessaan, kertoo Karvinen.”

Selvä juttu. Jos nuori ei osaa mennä vessaan ilman SETA:n apua niin ehkä sukupuoli ei ole isoin ongelma.

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
9 years ago

Kouluista on tullut kulttuurimarxistisia aivopesukeskuksia. Tästä kirjoitti M a g n e e t t i m e d i a 24.4.2017 otsikolla ”Kouluista tehtiin poliittisia aivopesukeskuksia – ketkä ovat syyllisiä?”

Ope
Ope
9 years ago

Magneettimedian artikkelin tulisi jokaisen vanhemman, isovanhemman ja kasvatusalalla työskentelevän lukea. Suomen kansan identiteetti todella halutaan tuhota, ja koulujen monikulttuurinen aivopesu sekä kulttuurimarxismi on siellä täysin totta.

Kovat keinot ovat käytössä, jossa ajetaan kansallisvaltioiden tuhoa ja uutta paneurooppalaista rotua. Surullista, että kovin monia vanhempia tämä ei näytä liikuttavan lainkaan. Ei ajatella, millaisen perinnön jätämme jälkeemme seuraaville sukupolville eikä kunnioiteta esivanhempiemme uhrauksia meidän hyväksi.

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
9 years ago
Reply to  Ope

Tuo tapahtuu varmasti EU-diktatuurin ostamista EUnukeista koostetun maanpetturihallituksen vähintäänkin hiljaisella suostumuksella ellei suoraan sen tukemana. Valta-VALE-mediaa dominoivat kulttuurimarxistiset/kommunistiset toimittajat
kohdistavat vastaavanlaisen taukoamattoman mädätys-propagandarummuksen aikuisväestöön.

Kantaeurooppalaisten tuhoamiseen ennenkaikkea Afrikasta tulevalla mutavyöryllä tähtäävästä Kalergi-suunnitelmasta vaietaan, samoin vuoden 1995 Barcelonan sopimuksesta, joka tarjoaa 9 muslimimaan asukkaille vapaan pääsyn EU-diktatuuriin alistettuihin maihin.

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
9 years ago

”Tampereen yliopiston journalistiikan ja viestinnän opiskelijoista kolme neljästä kannattaa vihreitä tai vasemmistoliittoa – perussuomalaisia tai kristillisdemokraatteja ei yksikään. Vapaa tiedetoimittaja Marko Hamilo jatkaa niin sanottua Punavihreää kuplaa käsittelevää artikkelisarjaa…”

Koko artikkeli: https://www.suomenuutiset.fi/nyt-se-on-tutkittu-journalistiyliopistot-lapikotaisin-punavihreita/

Repe53
Repe53
9 years ago

Jos ihmisellä ei ole pimppiä, eikä pippeliä, tarvitseeko sellainen vessaa ollenkaan?

äijä
äijä
9 years ago

Kävin kerran naisten vessassa, kun tulin ulos yks nainen alko mussuttaa et naisten vessassa äijä kävi.
Sanoin et jos mulla onkin pimppi, et voi tietää!

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
9 years ago

Mätä vetää puoleensa mätää:

”Nazima kutsuu petturiministerit Sipilän, Orpon ja Soinin Pride-kulkueeseen
Nazima on Helsingin apulaispormestarin ominaisuudessa homoseksikulkueen suojelija…”
http://mvlehti.net/2017/06/19/nazima-kutsuu-petturiministerit-sipilan-orpon-ja-soinin-pride-kulkueeseen/

KK
KK
9 years ago

Voi pyhä sylvi mitä menoa! Yllä hyviä kommentteja.

juha.
9 years ago

Ellei maailma ei ole sekaisin. Sitten se PITÄÄ laitaa sekaisin.
Paras kun kuseksii seinille.

hetero
hetero
9 years ago

Pride-kulkue on täysin TURHA.
Jokainen on mikä on, sitä EI tarvitse toitottaa ja julistaa julkisesti.
Pitäköön perversionsa omana tietonaan.
Ei tavallinen heteroväkikään marssi kaduilla.

Kahvinjuojilla oli enemmän lihasmassaa

Julkaistu 24.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Ihmisillä, jotka joivat eniten kahvia, oli vähemmän kehon rasvaa, vähemmän rasvaa sisäelinten ympärillä ja suurempi lihasmassa kuin ihmisillä, jotka kuluttivat kahvia vähän tai eivät lainkaan. Tämä selviää uudesta suomalaistutkimuksesta, vaikka tutkijat korostavat, etteivät tulokset todista kahvin aiheuttaneen eroja.

Tutkimuksen suorittivat Oulun yliopiston tutkijat, ja siihen osallistui 2 264 Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntynyttä henkilöä. Ryhmä on osa pitkäaikaista väestötutkimusta, jossa seurataan heidän terveyttään ajan mittaan. Osallistujat olivat 46-vuotiaita aineiston keruuhetkellä. Tutkijat jakoivat heidät itse ilmoitetun kulutuksen mukaan: ei kahvia, yhdestä kahteen kuppia, kolmesta neljään kuppia tai viisi tai useampia kuppeja päivässä.

Vaikka osallistujilla oli suunnilleen sama painoindeksi (BMI), heidän kehon koostumuksensa erosi ryhmien välillä. Niillä, jotka joivat enemmän kahvia, oli pienempi osuus kehon kokonaisrasvasta ja vähemmän viskeraalista rasvaa, kun taas heidän luustolihasmassansa oli suurempi heinäkuussa European Journal of Nutrition -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan.

Tutkijat analysoivat myös 164 aineenvaihduntamarkkeria sekä verensokeri-, insuliini- ja sukupuolihormonimarkkereita. Osallistujat olivat paastonneet ja pidättäytyneet kahvista ja tupakoinnista ennen näytteiden ottoa. 2 264 osallistujasta 2 194 joi kahvia ja vain 70 ei.

Mainos:

Eroja insuliinimarkkereissa ja hormoneissa

Sekä miehillä että naisilla suurempi kahvin kulutus oli yhteydessä veren haarautuvaketjuisten aminohappojen alhaisempiin pitoisuuksiin. Aiemmat tutkimukset ovat yhdistäneet näiden aminohappojen jatkuvasti kohonneet tasot insuliiniresistenssiin ja suurempaan tyypin 2 diabeteksen riskiin.

Miesten keskuudessa suurempi kahvin kulutus oli yhteydessä myös suotuisampaan glukoosi-insuliiniprofiiliin. Hormonaalinen kuva oli monimutkaisempi: kokonais- ja biosaatava testosteroni sekä sukupuolihormoneja sitova globuliini (SHBG) olivat korkeampia, kun taas vapaa testosteroni ja vapaa androgeeni-indeksi olivat hieman alhaisempia. Naisten kohdalla yhteyksiä oli vähemmän, ja ne koostuivat pääasiassa korkeammasta SHBG:stä ja alhaisemmista vapaiden androgeenien arvoista.

Miljoonat ihmiset kuluttavat kahvia joka päivä, mutta silti tiedämme yllättävän vähän siitä, miten se liittyy aineenvaihduntaamme ja hormoneihimme. Tuloksissamme korostui selvä hormonaalinen allekirjoitus, joka ei hävinnyt, vaikka otimme huomioon painoindeksin ja elintapatekijät. Useat näistä yhteyksistä erosivat miesten ja naisten välillä, sanoo tutkimuksen pääkirjoittaja ja Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Luca Verroest yliopiston tiedotteessa.

Oulun yliopisto korostaa myös, etteivät tulokset voi vielä muodostaa perustaa uusille ravintosuosituksille.

Osoittaa yhteyden, ei syy-seuraussuhdetta

Tutkimus on poikkileikkaustutkimus, mikä tarkoittaa, että kahvitottumukset ja fyysiset markkerit mitattiin samanaikaisesti. Se ei voi määrittää, vaikuttiko kahvi kehon koostumukseen, joivatko tietynlaiset elämäntavat omaavat ihmiset enemmän kahvia vai olivatko muut tekijät molempien taustalla.

Kulutus oli myös itse ilmoitettua, kahvia juomattomien ryhmä oli pieni, ja kaikki osallistujat tulivat suhteellisen homogeenisesta suomalaisesta syntymäkohortista. Muut elintavat ovat voineet vaikuttaa sekä siihen, kuinka paljon osallistujat joivat kahvia, että heidän kehon koostumukseensa, kuten News Medical toteaa arviossaan tutkimuksesta.

Tutkijat tekevät parhaillaan kokeita selvittääkseen, aiheuttaako kahvi itsessään muutokset ja mitkä juoman monista bioaktiivisista yhdisteistä saattavat olla vastuussa. Vasta sitten ihmisillä tehtävät interventiotutkimukset voivat osoittaa, onko yhteyksillä käytännön merkitystä.

Suomalaiset haluavat ikärajan sosiaaliseen mediaan

Julkaistu 21.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Monet suomalaiset kannattavat ikärajaa lasten sosiaalisen median käytölle, kertoo tuore kyselytutkimus.

Kyselyyn vastanneista 53 prosenttia tukee kieltoa alle 15-vuotiailta, kun taas 28 prosenttia vastustaa sitä ja 19 prosentilla ei ole mielipidettä, ruotsinkielinen Yle raportoi. Kyselyn toteutti keskustaoikeistolainen ajatushautomo Toivo.

Kannatus on korkeinta Kansallisen Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kannattajien keskuudessa. Molemmissa ryhmissä 59 prosenttia puoltaa ikärajaa. Vastaava osuus on 46 prosenttia Vihreän liiton äänestäjien ja 45 prosenttia Vasemmistoliiton äänestäjien keskuudessa.

Myös ikä vaikuttaa näkemyksiin. 18–24-vuotiaista 45 prosenttia kannattaa ehdotusta, kun taas yli 75-vuotiaiden keskuudessa vastaava luku on 56 prosenttia. Tutkimuksessa ei havaittu tilastollisesti merkittäviä eroja miesten ja naisten välillä.

Mainos:

Suomen hallitus aloitti helmikuussa selvityksen alle 15-vuotiaiden kiellosta. Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen (huom: alkup. tekstissä Karoliina Partanen) mukaan tavoitteena on ottaa ikäraja käyttöön vuonna 2027.

Suomi harkitsee rikosoikeudellisen vastuuiän alentamista

Julkaistu 18.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Suomen oikeusministeriö selvittää, pitäisikö rikosoikeudellisen vastuun ikärajaa alentaa. Asia on noussut valokeilaan Ruotsin parlamentin tekemän merkittävän nuorisorikollisuutta koskevan päätöksen myötä.

Elokuussa Ruotsin valtiopäivät äänesti rikosoikeudellisen vastuuiän alentamisesta 14 vuoteen erityisen vakavien rikosten osalta. Tämä tarkoittaa, että 14 vuotta täyttäneet lapset voitaisiin tuomita vankeuteen rikoksista, kuten murhasta, törkeästä raiskauksesta ja törkeistä aserikoksista. Äänestys päättyi lukemin 281 puolesta ja 66 vastaan.

Ehdotus on kohdannut voimakasta kritiikkiä viranomaisilta, lastenoikeusjärjestöiltä ja tutkijoilta. Ruotsin hallitus on perustellut sitä rikoksen uhrien oikeusturvalla ja tarpeella suojautua vaarallisilta yksilöiltä. Uudistus ei ole vielä astunut voimaan. Oikeusministeri Gunnar Strömmer on todennut, että laki voisi tulla voimaan vasta seuraavan vaalikauden loppupuolella, edellyttäen että Tidö-puolueet säilyttävät valtansa.

Suomen nykyinen oikeudellinen kynnys

Suomen rikoslain mukaan henkilön on oltava täyttänyt 15 vuotta ollakseen rikosoikeudellisesti vastuussa. Suomen oikeusministeri Leena Meri haluaa nyt tarkastella ikärajan alentamista.

Mainos:

”Pyynnöstäni myös Suomessa on käynnissä selvitys rikosoikeudellisen vastuun ikärajan alentamisesta alle 15-vuotiaiden osalta. Hanke käynnistyi oikeusministeriössä kesän 2026 aikana ja valmistuu tämän vuoden aikana. Toivon, että Suomessa seurattaisiin Ruotsin keinoja nuorisorikollisuuden torjumiseksi ja laskettaisiin ikärajaa, kuten perussuomalaisten vuoden 2022 kriminaalipoliittisessa ohjelmassa esitettiin,” kirjoittaa Leena Meri X-palvelussa.

Selvityksen on määrä valmistua ennen vuoden loppua. Vasta sen jälkeen selviää, eteneekö Suomen hallitus lainsäädäntötoimiin ja mitä rikoksia tai rangaistuksia se mahdollisesti koskisi.

Opettajiin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt voimakkaasti Suomen kouluissa

Julkaistu 17.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Joka viides peruskoulun opettaja Suomessa kertoo joutuneensa oppilaan väkivallan kohteeksi. Opetusalan ammattijärjestö OAJ varoittaa suuntauksen pahentuneen kahden vuoden aikana ja vaatii valtakunnallisia toimenpiteitä.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ raportoi vuoden 2026 työolobarometrissaan, että 14 prosenttia vastaajista oli joutunut työpaikkaväkivallan kohteeksi edellisen vuoden aikana. Edellisessä, vuonna 2024 tehdyssä kyselyssä vastaava luku oli 10 prosenttia.

Kasvu on erityisen selvää peruskouluissa. Siellä 21 prosenttia ilmoitti joutuneensa oppilaan väkivallan kohteeksi, kun vuonna 2024 luku oli 17 prosenttia. Varhaiskasvatuksessa kolmasosa vastaajista sanoi joutuneensa lasten tekemän väkivallan kohteeksi.

Väkivalta oli lähes täysin oppilassidonnaista. 99 prosentissa tapauksista, joissa opettajat ilmoittivat joutuneensa väkivallan kohteeksi, tekijänä oli lapsi tai oppilas.

Mainos:

Erityisopettajat erityisen alttiina

Erot ovat huomattavia. OAJ nimeää erityisopettajat ja erityisluokanopettajat ryhmiksi, jotka joutuvat useimmin väkivallan kohteeksi. Väkivalta on yleisintä varhaiskasvatuksessa, mutta se on lisääntynyt eniten peruskouluissa viimeisen kahden vuoden aikana.

Sitä vastoin lukioissa työskentelevillä ei barometrin mukaan ollut kokemuksia väkivallasta. Tilanne eroaa siis selvästi eri koulutusmuotojen välillä.

Oppimis- ja työympäristöjen turvattomuuteen on puututtava. Nykyinen suuntaus on erittäin huolestuttava, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.

Monet harkitsevat alanvaihtoa

Seuraukset voivat olla vakavia kohteeksi joutuneelle henkilöstölle: kuudessa prosentissa tapauksista väkivalta oli johtanut sairauslomaan.

Vastaajista 42 prosenttia oli harkinnut alanvaihtoa edellisen vuoden aikana. Alle 51-vuotiaiden keskuudessa luku oli noin puolet.

Väkivalta ei ole ainoa syy, miksi opettajat harkitsevat ammatin jättämistä. Samalla 75 prosenttia kertoi kokevansa vähintään toisinaan työperäistä stressiä.

OAJ vaatii valtakunnallisia toimintamalleja väkivallan ja uhkatilanteiden ehkäisemiseksi kouluissa ja päiväkodeissa. Järjestö haluaa myös opetusalalle suunnatun erillisen työsuojeluohjelman.

Jäsenemme ovat peräänkuuluttaneet valtakunnallisia toimintamalleja, joilla voidaan ehkäistä väkivaltaa ja uhkatilanteita, sanoo Katarina Murto.