Nykysuomi.com – Selkeästi. Itsenäisesti. Suomesta.


Puukkoisku Pariisissa- Useita loukkaantunut

Ulkomaat Pariisissa, Place de l'Opérassa on tapahtunut puukkoisku. Paikallisen poliisin mukaan useita on loukkaantunut ja hyökkääjä on tehty vaarattomaksi. Päivitys klo 23:18: Ainakin kahdeksan henkilöä on haavoittunut



Viikon kysymys

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti. Miten Pohjoismaiden pitäisi toimia, kun suuret teknologiayhtiöt sitovat kotimaista sähköä pitkiin sopimuksiin?

Mainos:

Kadoksissa ollut 11 vuotias poika löytyi Helsingissä

Kotimaa Helsingin poliisi tiedotti aiemmin tänään 11 vuotiaan pojan kadonneen koulureissulleen. Kokonaisuudessaan poliisin tiedote kuului seuraavasti: "Poliisille tulleen ilmoituksen mukaan 11-vuotias poika on lähtenyt aamulla kouluun





















Hallitus selvittelee ”irtisanomislain” laittoa uusiksi

Kotimaa -"Laki on mielletty julkisuudessa irtisanomislaiksi, eikä aivan syyttä. Nyt etsimme uusia välineitä avoimeen, hyvään ja kehittävään yhteistyöhön työtekijän ja työnantajan välillä." Näin kommentoi YT-lakiin mahdollisesti