Mainos:

Valtiovarainministeriö katsoo kristallipalloon: Talouskasvu jatkuu tulevien vuosien ajan

Julkaistu 20.6.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Valtiovarainministeriö on jälleen katsonut talouden kristallipalloon ja ennustaa yhä kasvua, joskin tulevina vuosina heikkenevää sellaista. Suomen talouden suhdannenousu jatkuu vuonna 2018. Valtiovarainministeriö ennustaa 18.6.2018 julkaistussa taloudellisessa katsauksessaan talouskasvun kiihtyvän 2,9 prosenttiin tänä vuonna. Talouskasvun ennustetaan hidastuvan tulevina vuosina alle kahteen prosenttiin.

Suomen talous kasvaa 1,8 prosenttia vuonna 2019 ja 1,7 prosenttia vuonna 2020. Investoinnit tukevat talouskasvua edelleen, vaikka rakennusinvestoinnit vähenevät ensi vuonna. Viennin kasvu tasoittuu maailmankaupan kasvun mukaiseksi, ja nettoviennin vaikutus Suomen talouskasvuun pienenee. Kotitalouksien kulutuskysyntää rajoittaa se, että reaalisten käytettävissä olevien tulojen määrä ei kasva samaan tahtiin kuin aiemmin.

Hyvä suhdanne pienentää julkisen talouden alijäämää ja velkasuhdetta. Myös hallituksen päättämät menojen kasvua hillitsevät toimet vahvistavat julkista taloutta. Julkisen talouden rahoitusasema lähes tasapainottuu vuoteen 2020 mennessä, ja julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen painuu alle 60 prosentin ensi vuonna.

- Suomen suhdannekuva on suotuisa. Talous kasvaa ripeää vauhtia tänä vuonna. Sen jälkeen kasvu hidastuu. Häiriöt kansainvälisessä kaupassa ovat uhka, joka iskisi toteutuessaan kipeästi Suomen talouteen. Suotuisan suhdanteen aikana pitäisi rakentaa puskureita julkiseen talouteen vaisumpien aikojen ja ikävien yllätysten varalle. - näkee valtiovarainminsiteriön kansantalousosaston ylijohtaja Mikko Spolander.

Valtion velka jopa alle 60% BKT:sta?

Talouskasvu ja hallituksen päättämät menojen kasvua hillitsevät toimet vahvistavat valtiovarainministeriön mukaan julkista taloutta. Julkisen talouden alijäämä pienenee, ja velka suhteessa bruttokansantuotteeseen laskee lähivuosina. Velkasuhde laskee 60 prosenttiin jo kuluvana vuonna ja alittaa 60 prosentin rajan ensi vuonna.

Mainos:

Julkisen talouden sektoreista valtionhallinto on  kaikkein alijäämäisin. Valtion tulojen ja menojen välisen epätasapainon nähdään ministeriössä pienenevän lähivuosina, kunhan valtion menojen kasvu on maltillista ja verotulot kasvavat hyvin. Valtionhallinto on silti edelleen alijäämäinen vuonna 2020.

Vaikka talouskasvu siivittää julkisen talouden vahvistumista, on julkinen talous pitkän heikon talouskehityksen kauden jäljiltä edelleen selvästi finanssikriisiä edeltänyttä aikaa haavoittuvammassa tilassa. Puskurit tulevien menopaineiden ja taantumien varalle ovat lähivuosina vielä hyvin ohuet talouskasvun jo hidastuessa. Väestön ikääntyminen luo paineita julkiseen talouteen ensi vuosikymmenellä, kun erityisesti hoito- ja hoivamenojen kasvu jatkuu nopeana.

Lähde: Valtiovarainministeriö

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

10 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Sensuroimaton Totuus
Sensuroimaton Totuus
8 years ago

Saattaapi tulla muutama muuttuja matkalla…

Raksaäijä
Raksaäijä
8 years ago

Juu, pari vuotta ja sitten rytisee taloudessa, etenkin julkistaloudessa.
Ei kai kukaan kuvittele, että tämä EKP:n elvytyskampanjan nostattama kasvu olisi ”oikeata” kasvua? Tämä ”talouskasvu” hiipuu pois kun määrällinen elvytys loppuu…

Laissez-faire
8 years ago

Globaali velka on kolminkertaistunut vuodesta 1999 80 biljoonalla dollarilla 240 biljoonaan dollariin

”…ja todennäköisin skenaario on, että muutaman kuukauden keskuspankkien suorittaman tiukentamisen (Quantitative Tightening QT) jälkeen varallisuusmarkkinat romahtavat ja luottomarkkinat lakkaavat toimimasta. Siinä vaiheessa maailman keskuspankit ovat paniikissa ja tulostavat rahaa enemmän kuin koskaan. Tämä on inflaatiovauhdin alku, joka johtaa nopeasti hyperinflaatiomaiseen taantumaan aivan kuten Venezuelassa ja Argentiinassa. Se on myös nykyisen rahajärjestelmän kuolema, koska useimmat valuutat putoavat niiden todelliseen arvoonsa eli nollaan.””

https://blogit.mvlehti.net/laissezfaire/2018/06/16/mista-tietaa-etta-suuri-romahdus-on-tulossa-seuraa-sveitsin-elakerahastoa/

Ei muutosta
Ei muutosta
8 years ago

Jatkuu jatkuu, mutta kenellä? Suomen osalta on oltu lamassa jo viisi vuotta. Kaveripiiriin tulee koko ajan lisää työttömiä eikä ammattikouluistakaan valmistuvat nuoret saa kaikki töitä. Myös se että 1/3-osa lukion päättäneistä putoaa suoraan väliin on hukattua työmateriaalia. Niidenkin olisi ollut parempi käydä ammattikoulu niin olisi edes joku ammatti.

Ehkä matu-busineksessa kasvu jatkuu. Mutta yhteiskuntaa kokonaisuutena tarkasteltaessa ollaan lamssa vielä neljä vuotta. Tuo aika voi nopeutua jos nuoriso alkaa tekemään lapsia. Muuten ei muutosta tule.

Nestori Lundahl
Nestori Lundahl
8 years ago

Juu, ja palkat ja eläkkeet nousee ja verot laskee!
Ja velkakellokin alkaa pyöriä takaperin.
http://velkakello.fi/

Putte
Putte
8 years ago

Jos tämä tekohengityksellä aikaansaatu näennäiskasvu tästä vielä hiipuu, niin eikös se tarkoita jo käytännössä täyttä romahdusta?

"Charlie"
"Charlie"
8 years ago

Saadaanko valtionvelka näyttämään pienemmältä siirtämällä sitä maakunnille, kunnille, julkisyhteisöille, valtionyrityksille ja lopulta tavallisille veronmaksajille ja kansalaisille.
Siis Suomeenkin malli Kreikka jolla järjetön velanotto saadaan jatkumaan ilman EU-sakkoja…

huugo
huugo
8 years ago

Ja köyhien kyykyttäminen jakuu ja siirtyy aivan uudelle tasolle. Hallituksen tavoite on kiillottaa Suomen kuvaa ja todistaa maailmalle ettei suomessa ole köyhyyttä. Tapetaan hankalimmat. Myös matujen rahtaaminen Suomeen kiihtyy koska EK tarvitsee halpatyövoimaa ja AY-liike on saatava tuhottua.

Laissez-faire
8 years ago
Reply to  huugo

”Köyhien kyykyttäminen jatkuu” ?

Pikemminkin köyhien houkutteleminen ja siten h u i j a a m in e n kaikenlaisilla etuuksilla, työttömyysturva, asumistuki, yksinhuoltajalisä, pitkät lomat, lomarahat, työkyvyttömyyseläkkeelle 40-kymppisenä jne. halvan rahan (matalan koron rahapolitiikka) avulla uusia autoja, asuntoja, televisioita ym. huvituksia

poliittisten päättäjien peukalon alle. Köyhyyttä ei ole olemassa. Poliittinen valtaeliitti tuottaa tarkoituksella köyhyyttä rikastuakseen ja saadaakseen valta-asemaa itse.

Laissez-faire
8 years ago

”Köyhien kyykyttäminen jatkuu” ?

Pikemminkin köyhien houkutteleminen ja siten h u i j a a m in e n kaikenlaisilla etuuksilla, työttömyysturva, asumistuki, yksinhuoltajalisä, pitkät lomat, lomarahat, työkyvyttömyyseläkkeelle 40-kymppisenä jne. halvan rahan (matalan koron rahapolitiikka) avulla uusia autoja, asuntoja, televisioita ym. huvituksia

poliittisten päättäjien peukalon alle. Köyhyyttä ei olemassa. Poliittinen valtaeliitti tuottaa tarkoituksella köyhyyttä rikastuakseen ja saadaakseen asemaa itse.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.