terrorismi




Viikon kysymys

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti. Miten Pohjoismaiden pitäisi toimia, kun suuret teknologiayhtiöt sitovat kotimaista sähköä pitkiin sopimuksiin?

Mainos:










Sisäministeriö julkisti selvityksensä jihadismista Suomessa

Kotimaa Sisäministeriön selvitys jihadistisesta toiminnasta Suomessa julkaistiin tänään. Sen mukaan jihadistisessa toiminnassa mukana olleiden määrä lisääntyi merkittävästi Suomessa 2010-luvulla. Suurin osa toiminnasta on kuitenkin edelleen varsin





Tanja Vahvelainen: ”Tapahtui Oulut”

Featured Kun Kauhajoella tapahtui kouluampumistapaus, kirjoiteltiin, että tapahtui ”Jokelat” uudelleen.  Paikkakunnan nimi Jokela tuo monille suomalaisille heti mielleyhtymän kouluampumisiin vielä tänäkin päivänä. Se johtuu osaltaan siitä,


Jyrki Åland: Vuonna 2018

Yleinen Vuosi 2018 alkaa olla jo taakse jäänyttä elämää, mutta mitä jäi päällimmäiseksi mieleen kuluneesta vuodesta? Ainakin se, että isänmaallisuus ja kansallismielisyys on haluttu kitkeä pois