Mainos:




Viikon kysymys

Grönlanti on keskeyttänyt yhdysvaltalaiset poraussuunnitelmat sääntöihin ja lupiin vedoten. Minkä periaatteen pitäisi painaa eniten, kun ulkomaiset yhtiöt haluavat hyödyntää arktisia luonnonvaroja?

Mainos:


Vaasassa leikkivää lasta hakattiin kepillä naamaan

Kotimaa Vaasalaisessa facebook ryhmässä isä ihmettelee mihin maailma on menossa. Hänen kuusivuotias poika oli kaikessa  rauhassa leikkinyt pihamaalla, kun naapuripihasta oli isän sanojen mukaan ilmestynyt tummahipiäisiä


KRP: Huumaus- ja lääkeaineista aiheutuvat liikennejuopumukset kasvaneet

Kotimaa Keskusrikospoliisi on julkaissut vuositilastot verinäytteistä tehdyistä alkoholi-, huumaus- ja lääkeainetutkimuksista vuodelta 2016. Tilastoihin on kokonaiskuvan hahmottamiseksi lisätty myös tilastoja tarkkuusalkometreillä tehdyistä alkoholin hengitysilmamittauksista. Tarkkuusalkometrimittaukset ovat



Kokoomus lahjoi äänestäjiä Eurajoella

Kotimaa Kokoomusehdokas Emin Karaca on järjestänyt bussikyytejä äänestäjille, jakanut vaalimainoksiaan paikanpäällä ja lahjonut suklailla "oikein" äänestäjiä. Tapahtuneesta on laitettu keskusvaalilautakuntaan valituksia ja kyselyitä kuinka näin on pässyt




Kela syrjii suomalaisia!

Kotimaa Vielä viime vuonna Kela maksoi kulukorvauksia kaikille tasapuolisesti. Kyse on siis siitä 9 euron verottomasta korvauksesta, johon työttömällä oli mahdollisuus, jos hän opiskeli esimerkiksi työvoimakoulutuksessa







Seppo Heino (ps.): Haluammeko turvallisen kunnan?

Näkökulma Sisäministeriön uusimman tutkimuksen mukaan suomalaiset kokevat turvapaikanhakijoiden laajamittaisen maahantulon uhkana sisäiselle turvallisuudelle. Kyseessä on rikollisuuden lisääntyminen, yhteiskunnan kahtiajako ja terrorismin uhka. IS uutisoi 24.3. että



Jouko Piho: Amerikan loppu

Näkökulma  Before It’s News –sivuston päätoimittaja Dave Hodges kirjoitti 26.3.2017 artikkelin ”How America Will End” (Miten Amerikka loppuu). Tässä on lyhyt tiivistelmäni kirjoituksen pääkohdista.   Hodges


Uusi gallup – kokoomus on suurin

Kotimaa Kokoomus on tällä hetkellä Suomen suurin puolue.   Gallupin toteutti Taloustutkimus Oy. Taloustutkimus Oy:n omistaa Eero Lehti. Eero Lehti on kokoomuslainen.



Reuters: Putin haluaa tavata Trumpin Suomessa

Kotimaa Reutersin kirjoittaa että Vladimir Putin haluaa tavata Trumpin Arktisen neuvoston kokouksessa. Venäjän presidentti Vladimir Putin on sanonut tänään torstaina, että haluaa tavata Yhdysvaltain presidentin Donald