Kotimaa Sisä-Suomen poliisi on päättänyt esiselvityksen Ruoveden venerannassa kahden miehen palovammoihin johtaneiden tapahtumien osalta. Esitutkintaa ei aloiteta. Esiselvityksessä on saatu luotettavasti selvitettyä tapahtumien kulku alusta loppuun.
Kotimaa Sisä-Suomen poliisi on päättänyt esiselvityksen Ruoveden venerannassa kahden miehen palovammoihin johtaneiden tapahtumien osalta. Esitutkintaa ei aloiteta. Esiselvityksessä on saatu luotettavasti selvitettyä tapahtumien kulku alusta loppuun.
Ulkomaat Moskovassa sijaitsevassa oikeustalossa on tapahtunut ampumavälikohtaus, uutisoi Britannian yleisradioyhtiö BBC. BBC:n uutisen mukaan jopa neljän kerrotaan kuolleen tänään tapahtuneessa ammuskelussa. Lisäksi yhden henkilön kerrotaan loukkaantuneen.
Kotimaa Perinteiset jokamiehenoikeudet ja Suomen runsaat metsät ja vesistöt tarjoavat erinomaisen ympäristön liikkumiseen ja virkistäytymiseen. Jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka omistaa alueen
Ulkomaat Italialainen laulaja-lauluntekijä Giuseppe Povia on herättänyt aiemminkin kohuja. Vuonna 2005 hänen kilpailukappaleensa I bambini fanno "ooh..." diskattiin Sanremon uusien tulokkaiden sarjasta, mutta siitä tuli jättimenestys. Hän
Kotimaa Oulun poliisi on selvittänyt 10 asuntomurtoa, jotka ovat tapahtuneet 20.6.–18.7.2017. Teot ovat tapahtuneet Välivainion, Mäntylän, Nokelan, Peltolan, Värtön, Koskelan sekä Rajakylän alueella. Teoista on vangittu
Kotimaa Iisalmelaismies vangittiin maanantaina Pohjois-Savon käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä kahdesta tapon yrityksestä. Tapaus sattui torstain ja perjantain välisenä yönä Iisalmelaisessa yksityisasunnossa, jossa kahta miestä lyötiin teräaseella
Kotimaa 1.8. astuvat voimaan koko maassa velvoittavat varhaiskasvatuksen pedagogiset suunnitelmat. Opetushallituksen laatimien valtakunnallisten perusteiden pohjalta kunnat ovat hyväksyneet omat, paikalliset suunnitelmansa. Niiden perusteella jokaiselle lapselle tehdään
Yleinen Mustana Barbaarina tunnetun muusikon James Nikanderin äitiä ja siskoa vastaan on nostettu syytteet virkamiehen vastustamisesta ja niskoittelusta poliisia vastaan, kertoo syyttäjä. Äitiä syytetään virkamiehen vastustamisesta
Kotimaa Kahden espanjalaisen F-18 -hävittäjäkoneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa tiistaina 1.8.2017 aamulla. Alueloukkaus tapahtui Suomenlahdella Upinniemen eteläpuolella kello 9. Rajavartiolaitos selvittää asiaa. Asiasta ei ole toistaiseksi
Yleinen Reilun kahden viikon päästä eli 18. elokuuta julkaistaan parlamentaarisen liikenneverkkotyöryhmän väliraportti, jossa poliittiset päättäjät julkistavat liikenneministeri Anne Bernerin (kesk) johdolla suuntaviivat siitä, miten Suomi vastaa
Näkökulma Maahanmuuttoviraston, poliisin ja muiden viranomaisten tulkkina toimivalla Beriwan Mahmoodilla on työssään parhain mahdollinen tilaisuus nähdä Suomessa oleskelevien lähi-itä-taustaisten arkeen: Hän on läsnä heidän asioidessaan viranomaisten
Kotimaa Helsinkiläisen taksin kyydissä ollut asiakas sattui vahingossa pudottamaan taksin maksupäätteen auton lattialle. Kuljettaja ilmoitti asiakkaalle, että laite meni rikki ja yritti periä 345 euron korvausta
Kotimaa Suomessa vuokralla asuvat opiskelijat siirtyvät yleisen asumistuen piiriin. Myös opintorahan ja opintolainan valtiontakauksen myöntämisperusteisiin tulee useita muutoksia. Opintotuen asumislisän maksaminen päättyy, ja Suomessa vuokralla asuvat
Kotimaa Lapin poliisilaitos on tutkinut vuoden 2017 aikana huumausainerikoskokonaisuutta, jossa rovaniemeläismiehen epäillään viljelleen kannabista ja välittäneen marihuanaa pääosin Rovaniemen ja Levin alueella. Tutkinnassa on tullut ilmi
EU Marxilaisfilosofi Slavoj Zizek sanoo, että nykyisessä talousjärjestelmässä 80% ihmisistä ovat tarpeettomia, jos humanitääriset näkökulmat unohdetaan. Hänen mukaansa talousjärjestelmän optimaalisen toiminnan kannalta ennemmin tai myöhemmin 80%
Yleinen Harnosandin sairaalassa Ruotsissa neljää on puukotettu. Tapahtumaan liittyy noin 20 henkilöä, joista viisi on otettu kiinni poliisin toimesta. Kahta puukotettua on hoidettu sairaalassa ja kahden
Yleinen Suomen merkittävimmäksi keksinnöksi arvioidulla 110-vuotiaalla ABLOY-lukolla ja sen keksijällä Emil Henrikssonilla on vaiherikas historia, joka on tehnyt maailmasta turvallisemman paikan. 1907 Abloyn tarina sai alkunsa 1907, kun
Yleinen Gujaratin osavaltio Intiassa kärsii tällä hetkellä pahoista monsuunisateista ja tulvista. Ainakin 213 ihmisen tiedetään kuolleen ja kuolonhrien määrän pelätään vielä nousevan. Edellisen viikonlopun aikana löydettiin
Yleinen Muhammad al-Maghribi, 41, ammuttiin kuoliaaksi sen jälkeen kun hänet todettiin kolmevuotiaan Rana Yahya Al-Matarin raiskaamiseen ja murhaamiseen. Al-Maghribi oli myöntänyt olevan syyllinen ja raiskanneensa kolmivuotaan
Yleinen Tikkurilan musiikkitapahtumassa missä esiintyi eri bändejä ja vieläpä valoisaan aikaan. Love Sport bändin jäsen kesken lauluesitystä tunnisti eläkeläismiehen joka kuvasi tapahtumaa. Bändin jäsen alkoi solvaamaan
Yleinen Oikeus on Missourissa katsonut, että professori Beverly Wilkins irtisanottiin yliopistosta hänen valkoisen ihonvärinsä takia. Oikeus osoitti Wilkinsille maksettavaksi lähes 5 miljoonan dollarin korvaukset sen takia,
Kotimaa Valtioneuvosto ja Helsingin kaupunki ovat luoneet konkreettisen toimintasuunnitelman kilpaillun Euroopan lääkeviraston siirtämiseksi Helsinkiin. Lääkevirasto loisi yhdessä Euroopan kemikaaliviraston kanssa Helsinkiin ihmisten terveyden suojelun huippuosaamisen keskuksen,
Kotimaa Helsingin poliisi on jatkanut viikonlopun aikana Lönnrotinkadun yliajon tutkintaa kuulemalla rikoksesta epäiltyä 51-vuotiasta miestä, asianomistajia ja todistajia, sekä käymällä läpi alueen valvontakameratallenteita. - Kuulustelut ja
Kotimaa Helsingin poliisi puhallutti viime viikon tehostetussa liikennevalvonnassa 4 427 kuljettajaa. Tehovalvonnassa paljastui kaksi törkeää rattijuopumusta, viisi rattijuopumusta, ja viiden kuljettajan epäillään ajaneen huumeiden vaikutuksen alaisena.