Mainos:

Petteri Orpo: Alkoholi- ja polttoaineveroihin korotuksia

Julkaistu 23.8.2017 – Kirjoittaja Toimitus

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) näkee haitta- ja ympäristöverojen korotuksen keinona sille, ettei ansiotulojen verotus ensi vuonna kiristyisi. Orpo sanoo, että hallitus käy läpi koko välillisten verojen listan arvioidakseen tilannetta.

–Minun katseeni on haitallisten asioiden verottamisen puolella. Silloin tarkastelussa ovat tupakka- ja alkoholivero, polttoainevero ja niin edelleen, Orpo sanoi kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Kouvolassa.

Eurooppa- ja kulttuuriministeri Sampo Terho (uv.) kommentoi maanantaina, ettei sähkö- ja bensaveroa saisi Sinisen ministeriryhmän mielestä nostaa. Hallituksen verotyöryhmä aloittaa ensi vuoden verotuksen puimisen jo tällä viikolla.

Orpo täsmensi, ettei hän ota vielä varsinaisesti kantaa minkään yksittäisen veron noston puolesta, vaan haluaa siirtää verotuksen painopistettä työn ja yrittämisen verottamisesta välilliseen verotukseen.

Mainos:

Kilpailukykysopimukseen sisältyvät maksumuutokset uhkaavat nostaa palkansaajien tuloverotusta ensi vuonna. Orpo tähdensi, ettei kyse siten ole tuloverotuksen keventämisestä, vaan kiristysten estämisestä.

–Minusta olisi hyvä luoda pohjaa maltilliselle palkkaratkaisulle sillä, että pystyttäisiin estämään tämä verotuksen kiristyminen.

Lähde: SK

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

11 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Talvisodanhenki
Talvisodanhenki
9 years ago

Helvetin kalliita nämä orpopojan lemmikit ylläpitää.

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
9 years ago

PettUri Orpo otti syksyllä 2015 kymmeniä tuhansia partalapsia vastaan Tornionjoen yli, vaikka hän olisi Dublinin sopimuksen perusteella voinut käännyttää ne kaikkin suoraan takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin. Näistä on aiheutunut miljardiluokkaa olevat kustannukset, joita maksamme sitten mm. korkeampana polttoaineverona. Orpo ilmeisesti tavoittelee politrukin virkaa Brysselin lihapatojen äärellä.

Handele
Handele
9 years ago

Koht mennää siihe et kaikil porvareil on enää varaa ajaa/ylläpitää autoa, ja kohdistaa sen järkevämmin kuin jokaikune kerta autoiluun.

Kulutus minimiin
Kulutus minimiin
9 years ago

Nostakaa vain välillisiä veroja, minä en välitä. Jos sähkövero nousee, polta tulipesissä entistä enemmän muovia sekä lastulevyä säästääkseni veronkorotukset. Katselin juuri sähköyhtiön raporttia että kuutena vuotena peräkkäin olen pystynyt pienentämään sähkönkulutustani. Joka on nyt melkein 40% pienempi kuin aikoinaan. Ja jos bensavero nousee, ajan entistä enemmän polkupyörällä ja kävelen. Silloin säästyy autokin ja siksi sitä ei tarvitsekkaan vaihtaa yhtä usein kuin ennen. Pikaisesti laskien, jos minimoin ajamisen niin auto pitää vaihtaa ehkä seitsemän vuoden päästä. Siihen asti saatte sitten odotella välillisiä verojanne.

Ilkka
Ilkka
9 years ago

”Katse haitallisten asioiden verottamisen puolella” Onko autolla töihin ajaminen,lastenhaku tarhasta,vientituotteiden rahtaus satamaan jne haitallinen asia?

Korppikotka
Korppikotka
9 years ago

Olisiko aika alkaa puhumaan todellisista raharei’istä, kuten yksityispankeille maksettavista koroista ja niitä miljardeista joita EU-mafialle maksetaan?

Matu tulee maahan, matu murhaa suomalaisen. Ratkaisu on suomalaisen lisääntynyt valvonta.

Matu tulee maahan, matu kuormittaa sosiaalijärjestelmän. Ratkaisu on korottaa verotusta, sen lisäksi että heitä elätetään korollisella EU-rahalla.

Kuvio on aina sama. Ihan sama kuka tekee mitä, ratkaisu on jotenkin suomalaiselta pois.

tp
tp
9 years ago

autoilun verotus ei koske kultamunia, taitaa olla järjestään verovapaus ja taikaseinästä tullut polttoaine

CFF
CFF
9 years ago

Ministeri Petteri Orpo kuuluu vankilaan!

Hän oli sisäministerinä kun yli 30 000 lauma suomalaisiin vihamielisesti suhtautuvia jihadisteja päästettin rajan yli kävellen Suomeen.

Sisäministerinä, eli ylimpänä rajavalvonnasta vastuussa olevana viranomaisena Petteri Orpo tiesi että päästämällä nämä kävelevät aikapommit Suomeen, on vain ajan kysymys milloin tapahtuu jossain Suomessa terrori-isku tai useita iskuja.

Petteri Orpolla on suomalaisuhrien verta käsissään konkreettisesti.

Hänen paikkansa ei ole valtionvarainministeriössä vaan Valtakunnanoikeudessa syytettynä.

Jukka Leppänen
Jukka Leppänen
9 years ago
Reply to  CFF

Hyvä, kun joku edes puhuu asioista niinkuin ne on. Tämä on totuus tästä Orposta ja erittäin vastenmielinen sellainen. Nyt järki köteen suomalaiset, älkää äänestäkö seuraavissa eduskuntavaaleissa, katotaan sitten kuinka suu pannaan. Vanha sananparsi sopii tähän hyvin; vitullakos vihellät kun suus on halki…

Putte
Putte
9 years ago

Suomihan on EU:n nettomaksajia, joten mitäs jos erottaisiin EU:sta ja pistettäisiin säästyvät rahat kaikkien verojen alentamiseen?

huugo
huugo
9 years ago

Pitäähän haittamaahnmuuttoon saada varoja. Myös hylsyn saaneiden lakimieskuluihin tulee miljoonien lisäys mutta orpohan hyötyy tästä akkansa bisneksien takia.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.