Vuoden 2016 työolobarometrin loppuraportista käy ilmi, että 23 prosenttia suomalaisista työpaikoista voidaan luokitella ”superduuneiksi”, jotka jyräävät muut työpaikat kaikilla hyvän työelämän mittareilla. ”Ongelmatyöpaikkoja” on taas noin 13 prosenttia.
Tilastollisen luokitteluanalyysin perusteella suomalaisista työpaikoista muodostettiin työolobarometrin tiedoista ensi kertaa viisi arkkityyppiä:
1. Superduunit
2. Vaativat mutta laadukkaat työt
3. Raskaat perusduunit
4. Kevyet mutta sosiaalisesti epätyydyttävät työt
5. Ongelmatyöpaikat
Näistä viidestä ryhmästä ”superduunit” eroavat edukseen kaikilla kuudella mittarilla. Nämä ovat työpaikkoja, jotka tarjoavat jokaisessa suhteessa erinomaiset työskentelyolosuhteet. Erityisen usein tällaisia työpaikkoja on yksityisen sektorin johtajilla, aineenopettajilla, korkeakoulujen opettajilla sekä teknisten ja kaupallisten alojen erityisasiantuntijoilla. Enemmistöllä on korkeakoulututkinto.
”Vaativat mutta laadukkaat työt” ovat muilta osin erinomaisia työpaikkoja, mutta henkisesti kuormittavia. Näissä hajonta koulutustaustassa on erittäin suurta. Joukossa on paljon julkisella sektorilla johtavassa asemassa olevia, mutta myös yksityisen sektorin toimistotyöntekijöitä, sekä prosessi- ja kuljetustyöntekijöitä.
”Raskaat perusduunit” ovat sosiaalisesti laadukkaita, mutta fyysisesti raskaita. Näihin kuuluu paljon suorittavan työn tekijöitä: rakennus-, korjaus- ja valmistustöitä, maa- ja metsätalouden työntekijöitä, sekä palvelualojen työntekijöitä, kuten lähi- ja sairaanhoitajia, siivoojia ja tarjoilijoita.
”Kevyet mutta sosiaalisesti epätyydyttävät työt” ovat ryhmä keskimäärin melko korkeasti koulutettuja, joiden työpaikalla ilmenee sosiaalisia ongelmia, mutta työ itsessään ei ole erityisen kuormittavaa.
Pienin ryhmä on ”ongelmatyöpaikat”. Nämä työpaikat jäävät muista ryhmistä jälkeen kaikilla mittareilla henkistä kuormittavuutta lukuun ottamatta. Työtehtävät ovat tyypillisesti suorittavan portaan tehtäviä, joita tehdään työpaikalla ilman joustomahdollisuuksia. Tyypillisiä ammatteja ovat mm. pikaruokalatyöntekijä, toimistoavustaja, kaivos- ja louhintatyön koneenkäyttäjä, postinkäsittelijä, siivooja ja koneasentaja. Enemmistöllä on keskiasteen koulutus.
Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemassa vuoden 2016 työolobarometrin loppuraportissa on käsitelty uudella tavalla kerättyä tietoa suomalaisesta työelämästä. Raportissa on ensi kertaa ryhmitelty suomalaisia työpaikkoja eri ryhmiin sen perusteella, millaista niissä työskentely on laadullisesti. Analyysissa työpaikkoja on vertailtu kuudella mittarilla, jotka ovat altistus häiriökäyttäytymiselle, työn henkinen kuormittavuus, yhteisöllisyys, vaikutusmahdollisuudet, avoin ja tasapuolinen kohtelu, sekä työn fyysinen raskaus. Ryhmien koot ovat suuntaa-antavia ja vertailu on toteutettu vain kansallisesti.
Työolobarometri on vuosittain toteutettava kyselytutkimus, jolla selvitetään suomalaisen työelämän tilaa.
Lähde: Valtioneuvosto
Voisin vaikka veikata että minulla on superduuni. Odottelen kotona tilauksia ja harrastelen mitä milloinkin. Kun tarjouskysely tulee, katson juorukalenterista paljonko ko. henkilö tienaa, arvioin työn keston ja teen tarjouksen henkilön tuntipalkan pohjalta. Isopalkkaiset usein marmattaa ja vedättää laskuja, mutta kun on nimi tilauksessa ja kuittaus toimituksessa niin ulosotosta ne saa aina. Työsäkäyvien kanssa ei moisia ongelmia olekkaan.
Ammattikoulupohjalta nejästä kuuteen viikkoon töitä vuodessa pitää talon rievässä ja rankissa. Ja mitäs sitä muuta.