Mainos:

Sébastien Loeb palaa WRC-sarjaan

Urheilu Peräti yhdeksän perättäistä rallin maailmanmestaruutta vuosien 2004 ja 2012 välillä voittanut Sébastien Loeb ajaa Citroënin WRC-tykkiä ensi kaudella kolmessa rallissa. Loebin ohjelmassa ovat Meksikon, Korsikan



Valepoliisi nosti vanhuksen tililtä 10 000 euroa

Kotimaa Karkkilassa asuvalle noin 80-vuotiaalle naiselle soitettiin lokakuussa alkuillasta. Soittaja esitti valheellisesti olevansa poliisi. Pitkä puhelinkeskustelu sisälsi taitavaa erehdyttämistä, jossa muun muassa naisen esitettiin joutuneen rikoksen


Viikon kysymys

Grönlanti on keskeyttänyt yhdysvaltalaiset poraussuunnitelmat sääntöihin ja lupiin vedoten. Minkä periaatteen pitäisi painaa eniten, kun ulkomaiset yhtiöt haluavat hyödyntää arktisia luonnonvaroja?

Mainos:



Empowerille 27 voimalan tuulipuistourakka Keski-Ruotsista

Ulkomaat Ruotsalainen OX2 ja Empower ovat sopineet Tönsenin tuulipuiston rakentamisesta Keski-Ruotsiin, Gävleborgin lääniin. Alueelle rakennetaan yhteensä 27 tuulivoimalaa ja Empower vastaa sekä tuulipuiston perustus- ja maarakennustöistä



Joka kuudeskymmenes vastaantuleva auto on katsastamaton

Liikenne Trafi ja poliisi tutkivat käyttökiellossa olevien ajoneuvojen määrää liikenteessä. Tutkimuksen aikana luettiin noin 2,3 miljoonan liikenteessä käytetyn auton rekisterikilvet. Autoista noin joka kuudeskymmenes oli katsastamaton.



Tossavainen: Sinisellä tulevaisuudella ei ole tulevaisuutta

Reijo Tossavainen Perussuomalaisten puoluekokous valitsi uuden puoluejohdon täysin demokratian pelisääntöjä noudattaen. Tosin hävinnyt osapuoli purki pettymystään ja syytti voittajia kampanjoinnista. Niin minä kuin muutkin kokouspaikalla olleet havaitsimme,


Israelin sotilaat ampuivat aseistettuja mellakoitsijoita

Yleinen Mellakat Gazan rajalla ovat saaneet isot mittasuhteet. Sotilaita vastaan on hyökätty veitsin, räjähtein ja ritsoin ja sotilaat ovat joutuneet puolustaakseen itseään käyttämään tuliaseita. Ammuttuja Palestiinalais




Ruotsalainen käräjäoikeus vapautti 5 joukkoraiskausepäiltyä

Yleinen Södertörn käräjäoikeus on tänään vapauttanut viisi maahanmuuttajaa, joita syytettiin törkeästä raiskauksesta sekä avunannosta törkeään raiskaukseen kesällä 2016. Tapauksen tullessa ilmi, poliisikin oli kommentoinut naisen altistuneen


Euroopan komissio julkaisi tutkimuksen Eu:n luottamuksesta

Yleinen Eurobarometri-tutkimuksen mukaan Euroopan unioniin luottavien määrä on laskussa. Tutkimuksen mukaan Itävaltalaisista enemmistö (55%) ei luota Eu:hun, Itävaltalaisten epäluottamusprosentti on viimeisestä tutkimuksesta noussut kolme prosenttia, Viimeisin



Poliisi uskoo, että he ovat estäneet terrori-iskun Englannissa

Yleinen Neljä miestä on otettu talteen kuulusteltaviksi Länsi Yorkshiren poliisiasemalle, sen jälkeen kun heidät oli pidätetty Sheffieldin ja Chesterfieldin tehdyissä etsinnöissä. Poliisiuskooestäneensäjoulumarkkinoillesuunnitellunterrori-iskun. Poliisin pommiryhmä kutsuttiin tarkistamaan



Emma Kari: Hävettää oman työpaikkani puolesta

Featured Vihreiden kansanedustaja Emma Kari ottaa voimakkaasti kantaa facebookissa Hakkaraisen tapaukseen. Emma Kari: Eduskunnan käsitellessä alkoholilakia viime torstaina useat ihmiset olivat talolla todella humalassa. Vahvasti humaltunut


Riistanhoitomaksu nousee vuodesta 2018 alkaen

Featured Korotuksella kehitetään riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja Omariista-palvelua sekä hoidetaan riistan elinympäristöjä entistä paremmin. Riistanhoitomaksu on vuodesta 2018 alkaen 39 euroa. Riistanhoitomaksu nousee kuudella eurolla. Suomessa on




EU-komissio esittää entistä tiukempia päästörajoja autoille

Liikenne EU:n komissio ehdottaa entistä tiukempien päästönormien asettamista uusille henkilö- ja pakettiautoille. Lisäksi komissio ehdottaa direktiiviä, jolla lisättäisiin vähäpäästöisten liikenneratkaisujen osuutta julkisissa hankinnoissa. Valtioneuvosto on antanut