Mainos:


Päivitys Meksikon maanjäristykseen

Yleinen Eilisen Meksikossa tapahtuneen maanjäristyksen jäljiltä tuho on ollut kammottavaa. Mexico City näyttää sotatantereelta betonisten kerrostalojen romahdettua. Pääkaupungin hävityksen lisäksi läheisen Jojutlan kaupungin kirkko, koulu ja


Mies kolaroi karhun kanssa Hankasalmella

Kotimaa Jyväskylässä Ruokkeentiellä poliisipartiota vastaan ajoi henkilöauto tiistai-iltana klo 20.15 aikaan 98 km/h rajoituksen ollessa 50 km/h. Auton mieskuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä


Viikon kysymys
DJI Romo 2 ylittää kynnyksen robottijalkojensa avulla.

Miten verkkoon liitettyjen kotitalousrobottien pitäisi käsitellä kodin sisältä kerättyjä tietoja?

Mainos:


Uudet verolait esillä, mm yle- ja tupakkaveroon muutoksia

Yleinen Hallitus esittää talousarvioesityksen yhteydessä muutoksia muun muassa ansiotulojen verotukseen, varainsiirtoverotukseen ja tupakkaveroon. Palkkatulon verotus pysyy ensi vuonna suunnilleen nykyisellään. Ansiotulojen verotukseen muutoksia Hallitusohjelman mukaisesti ansiotuloveroperusteisiin


Psykologi- ja kuraattoripalvelut 50 000 uudelle opiskelijalle

Yleinen Oikeus oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaisiin psykologi- ja kuraattoripalveluihin laajennetaan koskemaan kaikkia ammatillista perustutkintoa suorittavia opiskelijoita sekä valmentavassa koulutuksessa olevia opiskelijoita. Palveluiden laajentamiseen panostetaan 5,6 miljoonaa



Matkapakettia ostavan kuluttajan turva paranee

Yleinen Valtioneuvosto päätti tänään 19.9. antaa eduskunnalle hallituksen esityksen uudeksi laiksi matkapalveluyhdistelmien tarjoajista. Laki on tarkoitettu korvaamaan voimassa oleva valmismatkaliikelaki. Uusi laki olisi soveltamisalaltaan voimassa olevaa


”Maailmanloppu tulee 23.9.” – Oletko valmis?

Tottako? Erinäisten, varsin kekseliäiden laskelmien ja päätelmien lopputulemana on että maailmanloppu tulee 23.9.2017. Sen aiheuttaa planeetta Nibiru, tai Planeetta X, joka on pyörinyt maailmanlopun teorioitsijoiden ennustuksissa









Puolustusmäärärahoihin korotus ensi vuodelle

Kotimaa Puolustusministeriön hallinnonalan menojen yhteismäärä nousee hieman kuluvaan vuoteen verrattuna. Hallituksen esitys puolustusministeriön hallinnonalan määrärahoiksi vuodelle 2018 on 2 872 miljoonaa euroa. Esitys sisältää muun muassa


Tuore kyselytutkimus: Näin venäläiset suhtautuvat Suomeen

Kotimaa Suomen ulkoministeriö ja Moskovan suurlähetystö teettivät kesällä 2017 kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin venäläisten suhtautumista Suomeen. Mielipidemittaus teetettiin venäläisellä Levada-keskuksella. Siihen vastasi yhteensä 1 600 henkilöä eri






PS-Nuoret: Maito viinakauppoihin!

Kotimaa Perussuomalaiset Nuoret haluaa vapauttaa alkoholipolitiikan täysin. Tänään eduskunta käsittelee alkoholilain muutoksia ja sillä on valta tuoda alkoholipolitiikka muiden länsimaiden tasolle. Nuorisojärjestö näkee, että Alkon monopoli


Ydinsodan estänyt Stanislav Petrov on kuollut

Yleinen 26.9.1983 työvuorossa ollut Stanislav Petrov näki tutkastaan että Yhdysvallat ovat ampuneet useita ohjuksia kohti Neuvostoliittoa. Normaali protokolla olisi tarkoittanut välitöntä ilmoitusta johdolle ja lähes yhtä