Ulkoministeri Timo Soinin puhe suurlähettiläskokouksessa 21. elokuuta 2017.

En ole täällä ensimmäistä kertaa, mutta nyt olen uudessa tilanteessa. Aiemmin on hattuja ollut monta – pääministerin sijainen, Eurooppa-ministeri, puoluejohtaja, ministeriryhmän puheenjohtaja. Nyt hattuja on yksi ja ainoa – ulkoministerin.

Ulkopolitiikalla on suuri merkitys. Maailma on kovassa muutoksessa ja murroksessa. Kehitystä ei voi katsoa vain optimistin silmin. Riskejä on.

Turun veriteot osoittavat, että terrorismia on myös Suomessa. Vakavien ajatusten ääreltä, tunnen sanatonta surua.

Satavuotias maamme on rakennettu laillisuuden perustalle. Suomi on oikeusvaltio. Vain oikeusvaltiona voitamme terrorisminkin ja sellaisena voitamme varmasti.

Otan osaa läheisten suruun.

Kaikki liikkuu, sanoi kreikkalainen filosofi. Muutos on pysyvää. Mutta mihin suuntaan olemme menossa, on alati vaikea ja ajankohtainen kysymys. Ammatillinen haaste.

On ilmeisiä muutoksia – niitä, jotka päätyvät isolla otsikoihin –­ mutta hitaammat, asteittaiset muutokset voivat muuttaa maailmaa ja sen voimasuhteita vielä pysyvämmin ja väkevämmin. Tätä murrosta meidän pitää pohtia näillä suurlähettiläspäivillä.

Maailman voimasuhteet ovat voimakkaassa muutoksessa. Venäjästä on tullut kansainvälisen järjestyksen haastaja. Kiinan nousu on ollut pidempään kovassa käynnissä, mutta minkälaisen paikan se ottaa – ja saa – kansainvälisessä järjestelmässä?

Ilmastonmuutoksella on odottamattomia ja äkkinäisiä vaikutuksia.

Väestönkasvu asettaa meille uuden mittaluokan haasteita. Olen itse syntynyt kolmen miljardin ihmisen maailmaan. Kohta meitä on kahdeksan miljardia.

Usein on käynyt niin, että kun voimasuhteet muuttuvat, niin maailmalla kolisee, kun valta hakee uutta uomansa.

Maailma pitää nähdä kokonaisena ja ymmärtää se tosiasia, kuinka pitkiä ketjuja syy-seuraussuhteet ovat. Se tapahtumaketju, jossa meille ilmaantuu pakolainen Haaparannan sillalle, alkaa hyvin kaukana omilta rajoiltamme. Ihminen ei ole koskaan ongelma, hänen tilanteensa on.

Eikä muutos koske vain turvallisuutta. Teknologia tulee mullistamaan asioita niin kansainvälisesti kuin yhteiskuntien sisällä. Tekoäly muuttaa työelämän. 3D-tulostaminen muuttaa teollisuustuotannon. Energiajärjestelmät ovat voimakkaassa muutoksessa. Suomen talouden pitää koko ajan hakea uutta suuntaa ja olla valmis uudistumaan. Tämä ei tule olemaan helppoa, mutta se on välttämätöntä.

On sanomattakin selvää, että teillä suurlähettiläillä on olennainen tehtävä tämän kansainvälisen muutoksen havainnoinnissa ja analysoinnissa. Tässä tehtävässä olette Suomen kannalta korvaamattomia ja kovan edessä. Kiitän teitä hyvin tehdystä työstä.

Mutta samalla annan haastetta – ymmärtäminen on tärkeää, mutta ennakointi vielä arvokkaampaa. Myös näkemykset ja kyseenalaistaminen on aina tervetullutta. Kun maailma muuttuu, niin ei voida aina vain tukeutua entisiin askelmerkkeihin.

Satavuotiaan Suomen on oltava entistäkin ketterämpi, koska muutoksen tahti kiihtyy.

Ketteryydellä en tarkoita periaatteetonta opportunismia. Epävarmassa maailmassa on entistäkin tärkeämpää, että meillä on omat arvot kirkkaina mielessä. Ilman tätä kompassia olemme tuuliajolla.

Nämä arvot voi kiteyttää tunnettuina eurooppalaisina periaatteina ja pohjoismaisena yhteiskuntajärjestelmänä – demokratia, oikeusvaltio, ihmisoikeudet, tasa-arvo, humanismi.

Kristilliset arvot eivät saaneet aikanaan mainintaa EU:n perustuslakiin. Se oli mielestäni virhe.

En pidä teille pitkää saarnaa, saatikka esitelmää kansainvälisestä tilanteesta. Keskityn murrokseen ja riskeihin, mutta samalla myös siihen, mitä me voimme tehdä. Emme ole kansainvälisen politiikan katsomossa, vaan jäällä maila kourassa. Kovaakin voidaan pelata, aina kuitenkin sääntöjen mukaan.

Kun maailmaa katsoo eurooppalaisin silmin, on ilmeistä, että haasteet ovat kovat. Euroopan lähialueet eivät enää ole se vakauden kehä ja ystävien piiri, joksi se 2000-luvun alussa ehdittiin nimetä.

Syyrian sota vain jatkuu, ja Lähi-itä on monella tapaa entistä epävakaampi ja arvaamattomampi. Venäjä taas on haastanut vakiintuneen järjestyksen ja eurooppalaisen turvallisuuden pelisäännöt. Libyan epävakaus heijastuu Eurooppaan. Jemenin sota on synnyttänyt paljon kärsimystä ja voi sytyttää laajempaa kipinää. ISIL on ahtaalla, mutta ei kukistettu. Lista on pitkä, mutta ei loputon.

Lähialueemme haaste edellyttää sitä, että meillä on Eurooppana paremmat kyvyt vaikuttaa ulkoisesti – vakauttaa ja kehittää, mutta tarvittaessa myös vastata voimapolitiikkaan sen omilla välineillä. Tästä on kysymys. Tämä on se punainen lanka, kun EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisia kykyjä ollaan rakentamassa. Työtä, jonka kärjessä Suomi haluaa olla.

Eurooppa ei kuitenkaan kilpaile Yhdysvaltojen kanssa. Washingtonin päivänpolitiikassa ei ole näemmä tylsää päivää, mutta yhteistä perustaa ei pidä unohtaa – Yhdysvaltoja ja Eurooppaa yhdistävät monet siteet. Maailman haasteet on parempi kohdata yhdessä kuin erikseen. Mikään ei ole koskaan yhdestä miehestä kiinni, eikä politiikan suhdanteista.

Euroopan omia kykyjä ei kehitetä Yhdysvaltojen kanssa kilpaillen, vaan yhteisymmärryksessä.

EU:n kasvavat kyvyt eivät ole Natolta pois, vaan eurooppalaiset valmiudet palvelevat myös reilumpaa taakanjakoa. Ei ole pitkässä juoksussa kestävää jos Eurooppa on taloudellisesti vahva, mutta sotilaallisesti heikko.

Brexit ei helpota Euroopan haastetta. Se pitää hoitaa hyvin. Ilman kosto- ja revanssihenkeä. Reilusti kaikkia kohtaan. Voimakas perusta tuo työtä ja talouskasvua, ei pikkusieluinen kikkailu.

Euroopalle yksi kohtalonkysymys on Afrikka. Miten Afrikka autetaan kestävän kehityksen tielle.

Meillä on naapurina manner, jonka kasvava väestö lasketaan miljardeina. Reilu miljardi asukasta on vain muutaman vuosikymmenen päästä jo yli kaksi. Ilmastonmuutos heikentää elinolosuhteita Afrikassa. Väestönkasvu on voimakasta. Konfliktit piinaavat monia maita. Pelkästään Egyptissä väestö kasvaa Suomen verran vain kahdessa vuodessa.

Ilman kehitystä ja turvallisuutta ei ole todellista näkymää, että esimerkiksi muuttoliikepaine laantuisi. Ei paine katoa patoamalla. Se hakee väylänsä ennemmin tai myöhemmin. Meidän pitää mennä ongelmien juurille.

Konkreettisena ohjelmana tämä merkitsee talouskasvua ja turvallisuutta, ennen kaikkea toivoa Afrikan nuorille.

Tässä puhutaan suuren luokan vaikuttamisesta. Ei riitä, että yksittäinen maa – kuten Libya – saadaan jaloilleen. Meidän pitää Eurooppana tukea Afrikkaa entistä määrätietoisemmin.

Kun puhun teille uhkakuvista ja riskeistä, en puhu teoriaa. Konkreettisia esimerkkejä on viljalti.

Pohjois-Korean ydinase ja ohjuskokeet muodostavat kouriintuntuvan ja ilmeisen uhkatekijän. Se on kansainvälisen yhteisön yhteinen ongelma. Tämä on hyvä esimerkki kysymyksestä, jota ei ratkaista ilman Kiinaa.

Pohjois-Korean toiminta on hyvä esimerkki arvaamattomuudesta. Uskon ja luotan siihen, että järki voittaa. Riskit ovat olemassa.

Ydinaseet ovat ihmiskunnan vitsaus, mutta toiveajattelulla tilanteeseen ei vaikuteta. Teimme loogisen – vaikkei välttämättä helpon tai suositun – ratkaisun, kun jäimme ydinasekieltosopimusneuvottelujen ulkopuolelle. Meitä kiinnostavat konkreettiset tulokset, eivät irtopisteet. Ei ydinaseita riisuta ilman ydinasevaltoja.

Aseriisunta ja -valvonta on ala, jolla haemme koko ajan vaikuttajan paikkaa.

Realistinen ja pragmaattinen linjamme näkyy monina luottamustehtävinä, joita olemme saaneet, puhutaan sitten asekauppasopimuksesta tai ydinterrorismista, joihin valtiosihteeri Stenlund viittasi puheenvuorossaan.

Miten toimimme? Miten vaikutamme?

Kun aloitin ulkoministerinä, määrittelin toiminnallemme tiettyjä painopisteitä: i) yhteistyön tiivistäminen Ruotsin kanssa, ii) Itämeren alueen turvallisuus, iii) transatlanttiset suhteet, iv) rauhanvälitys, v) arktinen politiikka.

Puheenjohtajuus Arktisessa neuvostossa on hyvä esimerkki oivasta vaikuttamisen paikasta. Yhdysvallat pidetään mukana ympäristöä ja ilmastopolitiikkaa koskevassa yhteistyössä. Venäjä on neuvoston kautta sitoutunut rakentavaan alueelliseen yhteistyöhön. Myös EU otetaan aktiivisemmin mukaan arktisen politiikan kehittämiseen.

Suomen vetovastuu Arktisessa neuvostossa näkyy laajalle ja sitä on käytettävä tarmokkaasti hyväksi Suomen kansainvälisen aseman vahvistamiseksi ja suomalaisen osaamisen tunnetuksi tekemisessä.

Mustan hiilen torjuminen on tässä hyvä esimerkki – sen kautta saadaan konkreettisia edistysaskeleita ilmaston kannalta, tuodaan alueen maat yhteen, tarjotaan Suomen osaamista.

Rauhanvälitys on konkreettista toimintaa, jolla haemme ratkaisuja kriiseihin ja pyrimme ennen kaikkea niiden ennalta ehkäisyyn. Olen iloinen, että kansanedustaja Jutta Urpilainen on ottanut tehtävän vastaan ulkoministerin erityisedustajana.

Hänen on tarkoitus keskittyä kestävän turvallisuuden kannalta avainkysymyksiin – naisten asemaan, Afrikan nuoriin. Pekka Haavisto on tehnyt vaikuttavaa työtä rauhanvälityksessä ja kiitän häntä.

Voimme tyytyväisyydellä todeta, että Suomi on ajanut rauhanvälitystä todella pitkäjänteisesti. Nyt se on YK:n valtavirtaa ja uuden pääsihteerin prioriteetti. Kotimaiset toimijat – kuten CMI ja Kirkon ulkomaanapu – edustavat alan kansainvälistä kärkeä ja olemme heistä ylpeitä.

Itämeren alueen turvallisuus on meille olennainen, mutta jännite omalla lähialueellamme on kasvanut Venäjän toimien takia. Emme hyväksy Venäjän toimintaa Ukrainassa.

Samalla pitää hakea toimia, jotka edesauttavat eurooppalaista turvallisuutta – tässä tasavallan presidentin aloitteellisuus Itämeren lentoturvallisuuden kohentamiseksi on saanut paljon tuloksia ja tunnustusta.

Yksi tärkeä väylä, jolla vaikutamme Itämeren vakauteen, on se yhteistyö, jota yhdessä Ruotsin kanssa harjoitamme Naton kanssa. Tämä 29+2 -yhteistyö on edennyt erityisen hyvin ja voimme olla sen vakiintumiseen tyytyväisiä. Olemme tätä kautta oikeassa pöydässä.

Ero jäsenen ja kumppanin välillä on selkeä. Yhteistyön kautta olemme mukana niissä keskusteluissa, jotka meihin vaikuttavat.

Yksi ulkopolitiikkamme olennainen pyrkimys on tulla kuulluksi ja päästä vaikuttamaan. Olla pöydässä eikä porstuassa. Puhumattakaan siitä, että olisimme pihalla.

Kuten jo aiemmin totesin, on transatlanttinen yhteistyö keskeistä Euroopalle. En kiertele enkä kaartele sen suhteen, että Trumpin hallinto on meille uutta. Yhdysvallat-suhteissa pitää pikemminkin hakea sitä yhteistä eikä erottavaa. Yhteistä on paljon. Tärkeä väline on näkyä ja vaikuttaa Washingtonissa, yksin ja yhdessä. Pohjoismaat ovat erinomainen viiteryhmä.

Ruotsia läheisempää kumppania meillä ei ole. Olimmehan yhtä maata. Loppujen lopuksi Ruotsin kruunu ja Rooman kirkko tekivät Suomesta Suomen.

Sen, että olemme länttä emmekä itää.

Puolustuspolitiikassa Suomen ja Ruotsin yhteistyö on hyvällä mallilla. Jos emme voi hädän hetkellä tukeutua toisiimme, niin kehen sitten? Mutta tätä yhteistyötä pitää vahvistaa laaja-alaisemmin myös ulkopolitiikan koko skaalalla.

Tähän olen ruotsalaiskollegani Margot Wallströmin kanssa vahvasti sitoutunut. Tillsammans, kuten 100-vuotisjuhlinnassamme kuuluu.

Suomen ja Ruotsin yhteistyö näkyy konkreettisena Naton kanssa. Haemme myös syvempää yhteisymmärrystä niin EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisessä kuin Venäjä-politiikassa. Suomen ja Ruotsin ulkopoliittista yhteistyötä viedään vahvasti eteenpäin.

Tänä vuonna juhlistamme satavuotiasta Suomea. Suomi on kansakuntana kulkenut upean matkan, vaikeuksista voittoon. Köyhyydestä kehityksen kärkeen. Olemme rakentaneet hyvää yhteiskuntaa ja saavuttaneet vakaan kansainvälisen aseman. Mitkään saavutukset eivät ole koskaan pysyviä. Niiden eteen pitää tehdä työtä. Meidän sarkamme on Suomen ulkopolitiikka.

Tänä vuonna saatoimme haudan lepoon Suomen ulkopolitiikan merkittävän linjanvetäjän ja suunnannäyttäjän, presidentti Mauno Koiviston. Presidentti Koivisto oli peräsimessä, kun Suomi kohtasi kylmän sodan jälkeisen murroksen. Jälkiviisaus ja -viisastelu ovat aina keskuudessamme. Varmaa on, että parasta yritettiin. Moni asia olisi voinut mennä pahasti pieleen.

Koiviston ote oli varma ja suunta selvä. Sodan käynyt mies tunsi maailman realiteetit. Koivisto haki Suomelle vahvan aseman lännestä. Tätä perintöä ammennamme tänäkin päivänä.

Lähde: Valtioneuvosto