Kotimaa Hallitus esittää 16 vuoden vähimmäisikää vähentääkseen kofeiinin haittavaikutuksia lapsille ja nuorille.
Avainsana
Kotimaa Hallitus esittää 16 vuoden vähimmäisikää vähentääkseen kofeiinin haittavaikutuksia lapsille ja nuorille.
Kotimaa Maahanmuuton lisäämistä vastustavien osuus on kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana.
Kotimaa Yhtiö kaivoi ojia ennen työstä ilmoittamista – nyt viranomainen vaatii toimenpiteitä alueen happamoitumista vastaan.
Kotimaa FI-Alert lähettää viestejä matkapuhelinverkkojen kautta ilman erillistä sovellusta tai rekisteröitymistä.
Kotimaa Katsojat seuraavat Hilkkaa ja hänen pentuettaan kotoa käsin — nyt pätkiä koiraperheen elämästä näytetään myös Suomen ulkopuolella.
Kotimaa Monet pitävät kulisseja yllä töissä vakavista ongelmista huolimatta, ylilääkäri Kaarlo Simojoen mukaan.
Tiede Suomalaistutkimuksen mukaan sukupuolenkorjaushoitoja saaneiden nuorten psykiatrisen hoidon tarve kasvoi merkittävästi, eikä luvattuja mielenterveyden kohenemisen merkkejä havaittu seurannassa.
Kotimaa Alle 35-vuotiaiden reaalitulot ovat jääneet jälkeen muista ikäryhmistä. STTK varoittaa erityisesti nuorten miesten palkkakehityksen heikentymisestä ja työttömyyden kasvusta.
Terveys Oulun yliopiston tutkimus yhdistää runsaan kahvinjuonnin vähäisempään vistseraaliseen rasvaan ja suurempaan lihasmassaan. Tulokset paljastivat myös yhteyksiä aineenvaihdunnan merkkiaineisiin ja sukupuolihormoneihin.
Kotimaa Yli puolet suomalaisista kannattaa 15 vuoden ikärajaa sosiaaliseen mediaan. Hallitus tavoittelee rajoitusten käyttöönottoa vuoteen 2027 mennessä Toivon kyselytutkimuksen mukaan.
Kotimaa Oikeusministeriö selvittää rikosoikeudellisen vastuun alaikärajan laskemista. Hanke seuraa Ruotsin päätöstä laskea ikäraja 14 vuoteen vakavimmissa rikoksissa. Selvitys valmistuu tänä vuonna.
Pohjoismaat Oulun ja Haaparannan välinen junayhteys palauttaa matkustajaliikenteen rajan yli ensi kertaa sitten vuoden 1988, mahdollistaen jatkoyhteydet Ruotsin rataverkkoon ja Eurooppaan.
Kotimaa MLL:n mukaan 38 prosenttia nuorista kokee digitaalista ulkopuolisuutta. Ryhmäkeskusteluista sulkeminen ja sivuuttaminen verkossa murentavat itsetuntoa ja lisäävät koulupoissaoloja.
Yleinen Suomi valittiin maailman onnellisemmaksi kansaksi 7 kertaa peräkkäin. Maailman onnellisin kansa selvitti koronan, rikkomalla perustuslaillista oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen, sulkemalla uudenmaan rajan perustuslakia rikkoen. Tästä ei
Yleinen "Vuonna 2024 Suomi on osallistumassa Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin merivoimien yhdellä aluksella ja ilmavoimien enintään kahdeksan hävittäjän lento-osastolla. Merivoimien osalta kyse on pysyvän
Kotimaa Suomessa ihmiskaupan uhriksi joutuneita henkilöitä ohjautuu Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään yhä useammin. 1.1. - 30.6.2020 auttamisjärjestelmään ohjautui 48 henkilöä, jotka ovat olleet ihmiskauppaan viittaavissa olosuhteissa Suomessa.
Kuumat Suomen koronavirustilanteesta on kantautunut mitä erilaisimpia viestejä. Ravintolat aukesivat hiljattain ja koululaiset palautettiin kouluihin kahdeksi viimeiseksi viikoksi ennen kesälomaa. Tartuntoja ehti tapahtumaan kouluissakin ja hiljattain
Kotimaa Kansallisromantikko.fi julkaisi hiljattain videon eduskunnasta, jossa perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio tylyttää hallitusaitioon huolensa siitä, että hallitus on pimittänyt uusien EU-rahastojen hintalappua kansalta. Tavion mukaan Suomen
Jari Vuorinen Korona on muuten jännä lautapeli. Ensimmäisen ja viimeisen kerran pelasin sitä Lopella heinätöissä landeserkkujen luona ollessani 10 vuotias. Heillä oli muuten sinä kesänä vielä hevonen,seuraavana
Yleinen Valtiovarainministeriö on julkaissut raportin nimeltään "Talouspolitiikan strategia koronakriisissä". Paperi on odotetun synkkä ja jo sen tiivistelmässä maalataan mustat reunukset tummille pilville toteamalla Suomen ajautuvan syvään
Kotimaa Suomi sulki koronaviruksen vuoksi rajansa 19.3.2020 ja vaikka niiden avaamista on mm. ulkomaisen työvoiman saamiseksi väläytelty ja osittain toteutettukin, muiden siirtolaisten määrässä rajojen sulkeminen ei
Kotimaa Lauantaina 9.5.2020 klo 21.10 aikaan kaksi henkilöautoa ajoi todistajien kertoman mukaan kilpaa Matinkylän kohdalla Helsingin suuntaan. Poliisin mukaan nopeutta kisailijoilla oli ollut n. 140 km/h
Lifestyle Suomalaisille raha-automaattien ystävillä on ollut tänä keväänä pieni ajanvietteellinen ongelma, mitä tehdä, kun kaikki pelikoneet ovat sammutettuna eikä kaupan kassan jälkeen enää pääsekään pelailemaan niitä
Kotimaa Suomen kunnista kolme naljäsosaa teki vuonna 2019 negatiivisen tuloksen. Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhusen mukaan vuodesta 2020 odotettiin talouden suhteen hengähdystaukoa sysimustissa vesissä uiville kunnille, mutta