https://nykysuomi.com/mielikuva-maailman-tarkka-vahtiminen-tarkea-osa-vallankayttoa/

Näkökulma

Mielikuva-maailman tarkka vahtiminen tärkeä osa vallankäyttöä.

Päivitetty 2.3.2017, Julkaistu 5.1.2017 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Ulla Appelsiinin mainio bloggaus Iltasanomissa 01.01. sisälsi täyttä asiaa, mutta tärkeimmät kerrottavat veivät lukijan huomion eräästä hyvin paljon näkymättömästä vallankäytöstä paljastavasta huomiosta, liittyen YYA-kyyristelyn vuosikymmeniin:

Ajan henkeen kuuluivat muun muassa sotaveteraanien pilkka ja oikeaoppisuuden vainoharhainen vahtiminen. Neuvostoliitosta sai kirjoittaa vain sillä Yhdellä Ainoalla Oikealla Tavalla. Koulujen historiakartastoja laatinut filosofian tohtori muisteli taannoin, miten mahdotonta työ opetusvirastossa noina vuosina oli. Jos Neuvostoliiton hyökkäystä kuvaavat nuolet koulukartastossa olivat ”liian” paksuja, tuli syytös siitä, että Neuvostoliitto kuvattiin vihamielisenä sotatoimijana. Jos taas nuolet olivat ”liian” ohuita, syytettiin Neuvostoliiton sotavoimien tahallisesta aliarvioinnista.

Ulla Appelsin, Ilta Sanomat, 01.01.2017.

Mistä esimerkki kertoo:

Pikkuasioihin menevästä vahtimisesta, jota siis todella tapahtui tuskastuttavassa määrin.
Jollakin oli vahva motiivi valvoa koulukarttojen yms. värisävyjä, karttojen rajauksia ja kuvavalintoja.
Jollakin oli siihen keinot.

Esimerkki herättää myös kysymyksen, ketkä kaikki muut sitä tekivät? Ilmeisesti kaikki, joilla on tilaisuus, mutta mitä kautta kommunistinen Neuvostoliitto pääsi kyttäämään oppikirjan sivua laativan virkamiehen olan yli, mitä hän karttaan piirtelee. Sen olan-yli-katsojan täytyi olla fyysisesti läsnä siellä opetusvirastossa. Olihan niitä.

Kun Kokoomus-puolueeseen orientoituvista nuorista vastavalmistuneista osaajista(?) on yksityinen sektorikin kiinnostunut, puolueelle jää vain ”Mikkelin-merkonomit”, jotka siis eivät kenellekään kelpaa, -paitti kokoomukseen ja nyttemmuin Brysseliin. Pohjasakka päätyy näin Kansakoulukadulle. Vasemmistolaisten suhteen reaalitalouden rekrytoijat eivät olleet niin kiinnostuneita, joten julkinen sektori kutsui.

Sosialidemokratian määritelmähän tunnetusti on seuraava (-ja sopii Vasemmistoliittoonkin):

Kerätään kansalta rahat pois, ja jaetaan takaisin jäsenkirjan mukaan.

Julkisen sektorin työpaikat olivat juuri tätä jäsenkirjojen mukaan jakamista. Vasemmistolla oli tästä kakusta määräänsä suurempi osuus, sillä porvaripuolueet ottivat oman siivunsa selvänä rahana kaverien firmoille, ja kun vasurilla harvoin on firma, ”tuo-sulle-tuo-mulle”-pelissä vasemmisto sai virkoja. Eivät toki kaikki vasemmistolaiset saaneet.

Ollakseen sillä listalla, jolta ”meidän virat” täytetään, piti pysyä piiritoimiston änkyröiden kanssa väleissä, juosta asioilla ja puhua oikein. Tällä mekanismilla muuten sopeutettiin 60-luvun opiskelijaradikalismi Suomessa: Vaarallisia ovat kontrolloimattomat henkilöt ja ryhmät. Läntisessä Euroopassa niitä ei ajoissa otettu valvontaan ja ohjaukseen, ja siispä kaduilla mellakoitiin. Vuonna 1968 Ranskassa uhkasi jopa avoin kapina.

Suomessa suurennettiin ajoissa vasemmiston virkaläänityksiä. Nyt oli mitä luvata. Opiskelijaradikaalit alkoivat pian juosta virallisia puolueita lähellä olevien porukoiden kokouksissa, ja jättää vaaralliset äärivasemmiston porukat, kun lupaus virkatuolista lämmitti ääri-egalitaristinkin mieltä. Se oli sitä aikaa, kun Tampereen Yliopiston Marxilaisten Ryhmien bailuihin oli tilattu parturi, -ja virkapaikan eteen toki voi tehdä pikku myönnytyksiä. Radikaaleista leivottiin byrokraatteja, myös ulkoisesti.

60-70-lukujen radikaali-ikäluokkien dumppaaminen virkarälssiin tuplasi julkisen sektorin palkallisten määrän 1983-1991 300 000:sta 760 000:een. Elikkä riitti väkeä, joka sai kiittää puolue-apparaattia virkatuolistaan. Kun virkoihin hyväksyttyjen kategoriaan pääsi juoksemalla Sjömannin Ossin ja ”Malmberijan” asioilla, kiitollisuudenvelka juoksutti periaatteessa eläkkeelle asti. Niinpä olan-yli-kurkkijoita riitti joka virastoon, ja riittää yhä.

Samaa mitä tekee vasemmisto, on tehnyt RKP jo sukupolvia pidempään. Kenenkään ei siis pidä ihmetellä, jos kuvamme Suomen historiasta on aika mieto.

Kuten esimerkkimme kertoo, pieniäkin graafisia yksityiskohtia valvotaan. Siis niillä on merkitystä. Mielikuvat, varsinkin visuaaliset, ohjaavat tajuntaamme meidän sitä useimmiten huomaamatta.

Mielikuvat,
rinnastukset,
toisto,
poikkeuksettomuus.

Jos tutkimme tarkkaan tikun kanssa sitä tajunnantäytön virtaa, joka päivittäin kulkee viattomien silmiemme editse, saatamme löytää johdonmukaisuuksia, rinnastuksia ja rinnastusten välttelyä, ja graafisia viestejä, kuten ne joiden kanssa alussa siteerattu opetusviraston virkamies painiskeli. Kun opimme lukemaan tätä kieltä, meitä ei huijata.

Kansanomistama Yleisradiomme on muuten tehnyt ohjelman sotien aikaisten oppikirjojen asenteellisuudesta (otsikkokuvassa). Milloinhan heiltä ilmestyy raportti 79- ja 80-lukujen oppikirjoista, joiden karttanuolten säätämisessä virkamiehemme tuskaili aikoinaan virkataistolaisen sensorin silmien alla?

1,077 total views, no views today

5 things movies don't tell you about mental institutions(The lone election since 1936 it didn't hold true was 2012.)11. If Mike McCarthy was fed up with questions about the Packers' offense last week, the next few days are going to be a real bummer for him.12. Serena Williams told through Facebook of how, after asking her black, 18 year old, nephew to a series of meetings and seeing a police patrol car as they travelled, she remembered Diana Reynolds, who live streamed police killing her black partner Philando Castile in the state of Minnesota three months ago. Kaepernick forged the path to all of this.. That's where the jobs are. That's where people need to get to the jobs. But earlier this week, word got out in the animal advocacy community about the NFL player and convicted dogfighter's event, which led to a lot of angry messages directed cheap authentic jerseys at Buffalo Wild Wings. (Here's a sample post on Facebook: "You suck. At the turn of the decade, many busied themselves drawing up lists of top tech marvels that defined the decade that was. Amid a plethora of smart phones, tablet PCs and glitzy gadget that got us into a tizzy, with every upgrade and social networking sites that went micro towards the end of the decade is one that has grown consistently and collaboratively over the decade. Sager was in Dallas for a game in April 2014 when he felt ill and sought treatment from Mavericks team physician Dr. cheap oakleys Tarek O. Wipe off the excess oil and flip the shell over so that the primer end is now facing up. Drill out the primer and enlarge the hole to 7 mm. More importantly, they inspire others to loyally follow them to achieve lofty dreams and goals. People are naturally drawn to charisma. 25. New York Yankees (8 15) When Alex Rodriguez struggled out of the gate everyone jumped on him. But even after the Packers had turned the Steelers over for the third time, Pittsburgh still came back, pulling to within three with seven and a half minutes left. The Packers answered. cheap China Jerseys The Titans 2014 cheap football jerseys running Cheap NFL Jerseys back savior, Bishop Sankey, underwhelmed enough that Shonn Greene was extremely active in the Titans gameplan, which is Wholesale China Jerseys not a vote of confidence for Sankey. I expect him to get another shot at showing his collegiate skills before involving Cobb more. That was more than enough to top its closest challenger, Key and wholesale football jerseys china Peele newcomer Keanu (TWX +0.3%), which grossed $9.5M in 2,658 theaters. Another debut, Open Road's seasonal fare Mother's Day, took $8.3M to slot in fourth behind The Huntsman: Winter's War (CMCSA +1%), falling 52% in its second week to take $9.4M..

https://nykysuomi.com/janne-rysky-riihelainen-menetti-kaikki-tyot-uskottavuus-propagandistina-meni/

Näkökulma

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

https://nykysuomi.com/lukijan-kynasta-riihelaiset-ja-muut-maalittajat-ovat-joko-ex-narkkareita-tai-sarjaepaonnistujia/

Näkökulma

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

https://nykysuomi.com/kirja-arvostelu-jessikka-aro-putinin-usa/

Näkökulma

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

https://nykysuomi.com/maalittaminen-ja-vaaran-tiedon-agitaattorit-uhkaavat-ihmisten-turvallisuutta/

Näkökulma

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/