https://nykysuomi.com/lukijan-kynasta-avoin-kirje-antti-rinteelle/

Näkökulma

Lukijan kynästä: Avoin kirje Antti Rinteelle

Päivitetty 2.6.2017, Julkaistu 30.5.2017 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Petri Alastalo: Avoin kirjeeni Sos.dem. puheenjohtaja Antti Rinteelle

”Minä lupaan nyt lukea nämä sähköpostit, minä lupaa katsoa, mitä asialle voidaan tehdä ja lupaan nyt vastata sinulle tämän jälkeen varmasti. ”

Näillä sanoilla julkisesti vastaanotitte asiakirjat. Tulitte 4.2. Lahden puoluekokouksen jälkeen takki auki rinta rottingilla vastaanottamaan kaupunkilaisten kehuja ja kiitoksia paikalliseen kauppakeskukseen. Kolme kuukautta kulunut, missä lupauksenne? Mitään ei ole tapahtunut.

Olette ex Ay-yhdistyksen puheenjohtaja, juristi, erikoisosaamistanne. Miksi asia on ajankohtainen nyt? Liike-elämän ja turismin kautta Suomeen tulee yhä enemmän matkailijoita, investointi ja sijoitus mielessä. Mikä yhdistää nämä sadat tuhannet Suomeen saapuvat, jotka haluavat sijoittaa tänne; VIISUMI! Ilman asianmukaista matkustusasiakirjaa rajaa ei ylitetä. Kiinan valtiovierailu delegaatioineen tapasi valtion johtoa, mukana satoja liike-elämän huippuja. Kuka viisumin kirjoittaa heille? Suomen kansalainen, joka on työsuhteessa Suomen edustustoihin, ilman mitään lain suomaa työehtosopimusta, vain maininnalla ”noudatetaan asemamaan lainsäädäntöä”. Mitä lainsäädäntöä, Hgin KäO:ssa on menossa riitatapaus, joka pitäisi UM:n perustelujen mukaan istua Kiinassa. Miksi, UM:n lakimies Eeva Winter ja valtiosihteeri Peter Stenlund kieltäytyvät vastaamasta. Vetoavat poikkeuksiin, perustelematta, ehdottavat vain kantelua Oikeuskanslerille. UM vaikenee vuosia jatkuneesta kiusallisesta asiasta.

UM lähettää töihin edustustoihin määräaikaisine työsopimuksineen vailla mitään oikeusturvaa. Intialaisella kuin irakilaisellakaan työsuojeluvalvontaviranomaisella ole mitään vapaata pääsyä tutkimaan Suomen edustustoissa tapahtuvia työsuhde tahi työturvallisuuteen liittyviä epäilyksiä. Onko jokaisella palkatulla käytössä suomen kielelle käännettynä ”asemamaan työlainsäädäntö”? Ei ole. Virkasuhteiset konsulit, poliisit, tulli, ym. ovat suojatummassa asemassa. Kansalaispalveluvirkailijoille työt loppuvat, työantajalla, Suomen valtiolla, on kuitenkin jatkuva työvoiman tarve.

Työpaikat ovat haluttuja, oli se sitten Ivalossa tahi Delhissä. UM:n pelote, määräaikaiset ketjutetut työsopimukset, hiljentävät oikeutta haluavat. UM: teki esimerkin tästä, väki pelästyi. Toverisi Tuomioja lupasi tehdä ja selvittää, (YLE /Hesari 05/12) mitä tapahtui, ei mitään, kuten ei nytkään Teidän kohdalla. Stubb ja Soini tiesivät asioista, eivät välittäneet. Välinpitämättömyytenne näitä virkailijoita kohtaan, jotka pienellä palkalla joutuvat itse maksamaan lentonsa, asumisensa asemamaassa, verot Suomeen, versos konsulit, raja- ja poliisiviranomaiset; asunnot, lennot, päivärahat maksavat UM. Antti Rinne, Teillä on vaikutusvaltaa, toimikaa! Enää ei tarvita JHL-UM kanssa kahvitteluja, seitsemäs odottava vuosi menossa.

Kouvolan viisumikeskuksessa työskentelevät virkasuhteessa. Identtisesti samaa työtä tekevät kansalaispalveluvirkailijat edustustoissa, ilman mitään TES:ä, ristiriita? Miksi Antti Rinne? Ongelmaan puuttumatta tilanne jatkuu, virkailijoiden oikeusturva ei päde oikeusvaltio Suomessa. Hiljaisuudella hyväksytte tämän. Tähän puuttui myös Oikeuskansleri Jonkka, tosin jättäen asian kesken. Antti-hyvä, pyydän pysykää poissa Lahdesta, emme tarvitse helppoheikkejä, tyhjät tynnyrit kolisevat ilman Teitäkin. Olemme ylpeitä kaupungistamme, jossa demareiden totuudenvastaisilla puheilla ei ole sijaa.

Petri Alastalo

Rinteelle aiemmin lähettämäni kirje:

Hyvä Antti Rinne,

Olette SDP:n puheenjohtajaehdokkaana. Olette tuonut lukuisissa haastatteluissa ja lehtikirjoitteluissanne esille huolen suomalaisten työn pysyvyydestä ja jatkuvuudesta. Huoli on suuri Suomessa, missä lamaleka lyö ja työpaikkoja katoaa nopeammin, kuin viemärissä vesi.

Olen ollut useasti yhteydessä nykyiseen puolueen puheenjohtajaanne todella laihoin tuloksin. SDP:n kirjaamista arvoista välittäminen ja suomalaisten työpaikkojen pysyvyydestä ja oikeudenmukaisuudesta ovat olleet tyhjänpäiväistä sanahelinää. Julkisuudessa on mielekästä metsästää vaalikarjaa mutta teot ovat, jotka puhuvat puolesta.

Kysyn teiltä, miten te SDP:n tulevana puheenjohtajana toimisitte, jotta vuosia jatkuneet laittomuudet Suomen valtion osalta saatettaisiin vihdoinkin loppumaan Suomen edustustoissa kautta maailman? Tällä hetkellä ympäri maailmaa työskentelee valtion palveluksessa, Ulkoministeriössä noin 400 suomalaista ns. "asemamaasta palkattuja" viisumivirkailijoita, suurimpana ryhmänä Venäjän edustustoissa Pietarissa, Moskovassa, Petroskoissa ja Muurmanskissa. Suomen valtio ei noudata työsopimuslakia, työturvallisuuslakia, työsuojelulakia, yhdenvertaisuuslakia vain muutamia mainitakseen. UM tekee laittomia ketjutettuja työsopimuksia vuodesta toiseen mielivaltaisesti, vedoten työn luonteeseen ja vakiintumattomuuteen. Viisumivirkailijat ovat kymmeniä vuosia tehneet viisumipäätöksiä ja missään poliittisella tasolla EU:ssa ei ole päätetty, että viisumivapaus on tulossa. Suomen valtio kohtelee todella ala-arvoisesti, halveksuen, vähättelevin melkeinpä voisi kutsua orjamaisesti viisumivirkailijoita, jotka jo heti ensimmäisenä päivänä asetetaan "epäilyn" alaiseksi. Samaan aikaan Suomen valtio kohtelee, erityisesti Venäjän edustustoissa, venäläisiä natiivi kansalaisia kuin silkkihanskoin. Heidän status ja toiminta ovat todella käsittämätöntä verraten suomalaisiin. Syynäkö vieläkin suomettuminen?

Asioita on yritetty viedä eteenpäin ammattijärjestön kanssa, joka kuuluu JHL:ään, tuloksetta. Ulkoministeriö ei neuvottele lainkaan JHL:n kanssa, vain "kahvittelevat", ei kirjata pöytäkirjoja eikä käydä virallisia neuvotteluja. UM vetoaa, ettei JHL:llä ole "neuvotteluoikeutta" siis mitä? JHL luuli saaneensa SAK:n lakiosastolta apuja, turhaan. UM on ketjuttanut ja edelleen ketjuttaa määräaikaisia työsopimuksia täysin mielivaltaisesti, perusteet eivät ole olemassa. Henkilökohtaiset suhteet "yläkertaan" takaavat uuden määräaikaisen työsopimuksen, työn laatu ja ahkeruus ovat käsitteitä, jotka eivät vaikuta. Kuinka selittämättömältä tuntuu, että Suomen valtio/ UM voi toimia näin härskisti. Ketään poliittista tahoa tämä ei kiinnosta. Asioista oli jo 2008 silloinen ulkoministeri Alexander Stubb tietoinen, kuten hänelle myös toistamiseen tuotiin, 2011 hänen toisella vierailullaan Pietarin Suomen pääkonsulaatissa, esille samat asiat, myöhemmin vielä kirjallisena. Stubb, joka juuri tänään ilmoitti asettuvansa Kokoomuksen puheenjohtaja kilpailuun. Euroopasta kyllä välitetään, mutta ei omista kansalaisista. Asioista tehtiin kaksi kantelua Etelä-Suomen Aluehallintovirastolle 2012, kantelut jätettiin tutkimatta vedoten UM:n lausuntoon. Koskaan ESAVI ei antanut omaa lausuntoa. Tästäkin on kanneltu Oikeuskanslerille.

Viisumivirkailijat tekevät Schengen-alueella matkustusasiakirjapäätöksiä sallien matkustajan oleskella tietyn ajan Schengen alueella. UM väittää, että säännöllinen kierto takaa turvallisuuden. Nykyinen sähköinen viisumikäytäntö on poissulkeva kaikenlaisen väärinkäytöksen. Hämmennystä asiaa aiheuttaa se, miten Pietarin Suomen pääkonsulaatissa on alkanut kadota venäläisten passeja, koskaan niitä löytämättä. Venäläinen henkilökunta on tänä päivänä ainut, ketkä fyysisesti käsittelevät passeja ja niitä katoaa. Tämä ei ole UM:n mukaan turvallisuusriski, eikä sekään, että venäläiset työntekijät pääsevät vapaasti liikkumaan edustustoissa ja pääsevät lukemaan viisumipäätöksiä, niiden tekijät ja yhteystiedot ovat helposti saatavilla. Mutta itse suomalainen viisumikäsittelijä on UM:n mukaan suuri turvallisuusriski. Vuosia on valehdeltu UM virkamiesten taholta, olemassa olevasta ns. viiden vuoden säänöstä, mitä ei edes ollut olemassa ennen kesäkuuta 2013. Kukaan ei kanna tästäkään vastuuta, valehtelusta!

Yhdenvertaisuuden nimissä voidaan kysyä, miksi UM tekee toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia ns. muihin kolmansiin maihin, esim. Aasiaan? Eikö Aasiassa turvallisuusriski ole enää niin pelottava? Eniten määräaikaisia viisumivirkailijoita hämmentää seikka, että UM:n avattua Kouvolaan viisumikeskuksen, viisumivirkailijat ovat valtion virkasuhteessa toistaiseksi voimassa olevin virkamiessuhteessa, noudattaen VES:ä. Tämä osoittaa, kuinka härskiä ja loukkaavaa toimintaa UM harrastaa. Kyse on TYÖPAIKOISTA, JOKAPÄIVÄISESTÄ LEIVÄSTÄ, toimeentulosta!

Nykyinen puheenjohtaja ei ole puuttunut - ei SDP:n puheenjohtajana eikä ministerinä, tähän räikeään käytökseen. Asiasta on kanneltu Oikeuskanslerille, asiaa tutkivat Helsingin rikosyksikkö, Helsingin käräjäoikeudessa on tapaus. Miksi kaikki nämä viranomaiset ovat agitoituna, kun yksinkertaisempaa ja edullisempaa yhteiskunnalle olisi, noudattaa VES:ä kaikkiin viisumivirkailijoihin yhdenvertaisesti kautta edustustojen. Suuri huoli esim. Pietarin Suomen pääkonsulaatissa ja Moskovan Suurlähetystössä henkilöstöllä on, jatkuuko ½v määräaikainen työsopimus vai ei. Pitääkö alkaa muuttaa pois Venäjältä. Mistä uusi työ? Kun töitä riittää ja riittää edelleen. Ja samaan aikaan UM hakee lähes säännöllisesti uusia viisumivirkailijoita samoihin työtehtäviin. Muutto Venäjältä takaisin Suomeen ei ole yksinkertainen asia, sen tietävät kaikki ulkomailla asuneet.

Teidän on turha vedota, että nämä ovat UM:n sisäisiä asioita. Eivät ole! Tämä asia on yhteiskunnallisesti huomattavasti laajempi. Vain ja ainoastaan viisumivirkailijoiden pyyteettömän työnteon, välillä äärirajoja ylittäen pitkinä katkeamattomina ylityökuukausina kuukaudesta toiseen, takaavat sen, että venäläiset matkaajat pääsevät Suomeen, kuluttavat varoja, sijoittavat huoneistoihin, kiinteistöihin ym. Pelkästään Lappeenranta ja Imatra elävät venäläisten tuomilla euroilla. Kiitoksena tästä UM kohtelee viisumivirkailijoita kuin kapisia kulkukoiria, joita saa potkia päähän milloin tahtoo.

Kysyn tyhjentävän kysymyksen teiltä, miten te puuttuisitte tähän räikeään väärinkäytökseen, laittomuuksiin ja epäoikeudenmukaisuuteen? Onko teissä niin sanottua "munaa" toimia, vai jatkuuko SDP:n höpö höpö-fantastinen-linja edelleen teidän puheenjohtajakautena? Tästä asiasta on myös hyvin tietoinen lukuisat päättäjät mm. SAK:n ex pj nykyinen työministeri -yllätyskö, että hänkin SDP, kuten myös SAK:n Lauri Lyly, Presidentti Niinistö.
Jään odottamaan henkilökohtaista kantaa edes teiltä, kun nykyinen puheenjohtaja ei välitä eikä halua puuttua tähän halveksittavan röyhkeään laittomaan toimeen Suomen valtion toimesta! Pyydän, ettette vetoa olemalla PRO-ammattiliiton puheenjohtaja, kysyn teiltä tulevana SDP:n puheenjohtaja ehdokkaana!

ystävällisin terveisin,
Petri Alastalo, Lahti

Kirjoitus on lukijamme lähettämä näkökulma, ei Nykysuomen toimituksen tekemä.

https://nykysuomi.com/janne-rysky-riihelainen-menetti-kaikki-tyot-uskottavuus-propagandistina-meni/

Näkökulma

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

https://nykysuomi.com/lukijan-kynasta-riihelaiset-ja-muut-maalittajat-ovat-joko-ex-narkkareita-tai-sarjaepaonnistujia/

Näkökulma

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

https://nykysuomi.com/kirja-arvostelu-jessikka-aro-putinin-usa/

Näkökulma

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

https://nykysuomi.com/maalittaminen-ja-vaaran-tiedon-agitaattorit-uhkaavat-ihmisten-turvallisuutta/

Näkökulma

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/