Jouko Piho – Ihmissalakuljetuksella rikastuu

Päivitetty 2.3.2017, Julkaistu 13.2.2017 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 4 minuuttia

Helsingin Sanomissa on tänään 13.2.2017 Annamari Sipilän kirjoittama asiallinen artikkeli ihmissalakuljetuksesta. Yleensä Hesari puolustelee maahanmuuttoa, joten oli rohkaiseva yllätys, että tässä kirjoituksessa ”Terroristi ansaitsee toisten hädällä” tuodaan esille myös maahanmuuton kielteisiä puolia.

Artikkeli alkaa toteamuksella, että Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän islamistiterroristit eivät toimi vain aatteen ajamina, vaan he hankkivat rahaa toimintansa pyörittämiseen rikollisin keinoin. Rahan lähteinä ovat esim. huumekauppa, rahanpesu, sieppaukset ja merirosvous. Tällä hetkellä paras bisnes on ihmissalakuljetus, jossa kysyntä ylittää moninkertaisesti tarjonnan. Pohjois-Afrikassa riittää loputtomasti väkeä, joka haluaa Eurooppaan hinnalla millä hyvänsä.

Sipilä on käyttänyt asiantuntijana terrorismin rahoitusta tutkinutta italialaista Loretta Napoleonia, jonka tietojen mukaan Libyasta Italiaan pääsy maksaa 4000 dollaria tai lento Turkista Tukholmaan maksaa 10 000 dollaria.

Valtaosa eli 90 % Välimeren yli yrittävistä tulee Libyasta, Egyptistä tulee 7 % ja Turkista 2 %. Läheskään kaikki asiakkaat eivät pääse perille. Välimereen hukkui viime vuonna lähes 5000 siirtolaista. Tässä Sipilä käyttää sanaa ”siirtolainen”. Minusta se on väärä sana, kun kyseessä on laiton maahantunkeutuja.

Loretta Napoleonilla on tilanteesta selvä käsitys: ”Jos olisin Pohjoismaista, panisin rajanne kiinni. Italialla ei ole rahaa eikä halua tukkia siirtolaisvirtaa.”

Napoleonin mukaan asiaan pitäisi suhtautua paitsi humanitaarisena ongelmana myös turvallisuusongelmana. Tulijoiden sekaan voi soluttautua esimerkiksi terroristeja. Napoleon sanookin suoraan: ”Rajojen avaaminen on väärin. Ei voi ajatella, että kaikki avoimuus on hyväksi. Täytyy löytyä tasapaino.” Napoleonin mukaan paras keino olisikin auttaa ihmisiä Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.

Olen samaa mieltä. Suomenkin hallitus unohtaa turvallisuusnäkökohdat ja katsoo vain humanitaariseen hätään näkemättä sitäkään, että joukossa on hyvin paljon vain parempaa elintasoa ilmaiseksi Euroopan sosiaaliturvasta hakevia henkilöitä, joilla ei ole mitään hätää kotimaassaan. Olisi ehdottomasti parempi auttaa oikeita pakolaisia lähempänä kotimaitaan ja oman kulttuurinsa parissa.

Presidenttiehdokas Pekka Haavisto ei tiennyt, mitä Välimeren venepakolaisille pitäisi tehdä, mitä minä ihmettelen suuresti. Ainoa vaihtoehto ei ole ottaa kaikki Eurooppaan änkeävät ihmiset vastaan ikään kuin Euroopan mailla itsellään ei olisi asiaan mitään sananvaltaa. Toinen vaihtoehto on palauttaa merellä tavatut kumiveneläiset takaisin lähtömaihinsa ja antaa siten selvä signaali, että Eurooppaan ei voi tulla kuka tahansa, joka haluaa tänne tulla.

Euroopan maiden hallitusten tulisi suojella omia kansalaisiaan. Nyt sitä ei tapahdu. Harjoitettu politiikka on vastuutonta ja skandaalimaisen typerää.

Jouko Piho

(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});

1,930 total views, 2 views today

The whimsy of Davy Crockett pulling faces apart doesn't do justice to the visceral horror of these fights or how commonplace they were. For instance, here is a passage from Gouge And Bite, Pull Hair And Scratch, a Fake Oakleys book documenting Southern mutilation karate. Realize that immediate hospital admission is a must for individuals with serious head injuries. The individual may need to be closely monitored by probes that are surgically attached Baratas Replicas Ray Ban to the brain. You're the commissioner, aren't you? They'll do what you tell them, won't they?"'I suggested we do it in Chicago, somewhere in the center of the country.'He said all the players had to do was bring clean uniforms, and show up. They set a date, and he flew out to Chicago a week early to rent a studio.Morse practiced every day that week with a local high school football team.'We practiced all sorts Fake ray bans of scenarios until we had one that worked the guys in front tossing the ball underhand, the guys in back throwing overhand,' he said.'We also set up a sheet of plexiglass with a hole cut in it for the camera lens to poke through, so I wouldn't get creamed by 14 footballs coming at me.'When the 14 rival quarterbacks arrived on the scheduled day, Morse had the whole thing figured out ahead of time.'These guys were famous. A Raider, Barret Robbins, he had psychological problems. He just disappeared. Sexual violence and intimate partner violence (IPV) are like weeds that keep sprouting up from the garden of professional and college football. Executives, coaches, players themselves, and even police keep trying to stomp out the weeds, but they keep growing back. Consumption is the cheap china jerseys principal driver of Internet GDP in most countries, typically representing more than 50 per cent Cheap Jerseys of the total in 2010. It will remain the largest single driver through 2016. Nevertheless, one channel had long looked impervious to the trouble: ESPN. Even as other channels suffered losses in subscriptions, the sports network was sitting pretty for one simple reason: People want to watch sports live."You're not going to wait two years to watch your football game," says Shalini Ramachandran, who reports on the cable industry for The Wall Street Journal. Cowboys owner Jerry hockey jerseys Jones is trying to turn his new stadium, which has the largest video screen in the world, into a cheap oakleys miniature version of Las Vegas. During the past year the stadium hosted a fight between Manny Pacquiao and Joshua Clottey and hosted the NBA All Star game. Whether he knew it or not, Richardson's altruistic behavior may have drawn from a fundamental psychological law: The importance of helping others is associated with an emotional reward for yourself. George Burton Adams, an American educator and historian, said it nicely: "Note how good you feel after you have encouraged someone else.

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/