Jari Ronkainen: Yle:n – Kohu-uutisista uutisankoiksi

Päivitetty 2.3.2017, Julkaistu 2.2.2017 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 5 minuuttia

Seura-lehden Isän pikajuna –blogia pitävä Jussi Korhonen on tutkinut Yleisradion hallintoneuvoston pöytäkirjoja ja havainnut, että kokouksissa on käsitelty myös yksittäisiä uutistapahtumia. Hallintoneuvoston puheenjohtaja, perussuomalaiskollegani Kimmo Kivelä on kommentoinut, että aikoo jatkossakin sallia ajankohtaiskeskustelun ja jopa yksittäisten uutistapahtumien esille otot neuvoston kokouksissa, eikä pidä tätä minkäänlaisena painostuksena Ylen toimitusta tai sen tekemiä uutisia kohtaan. Aivan oikeassa hän onkin!

Kyseessä olevat pöytäkirjamerkinnät koskevat minun toimiani ja katson, että minulla on hallintoneuvoston jäsenenä oikeus nostaa keskusteluun toimituksellisia linjauksia, vaikka neuvostolla ei olekaan operatiivista vastuuta Ylen toteuttamasta journalismista eikä näin ollen edes mahdollisuutta vaikuttaa uutissisältöön. Hallintoneuvoston kokouksessa on paikalla laaja skaala Yleisradion toimintaa tuntevia henkilöitä, mukaan lukien Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja Atte Jääskeläinen, joka pitää sisältöasioiden esille ottamista neuvoston kokouksissa jopa suotavana.

Asioiden selvittäminen ja keskustelut hallintoneuvostossa ovat jatkumoa kansanedustajan työlleni, jossa olen pyrkinyt vaikuttamaan sen eteen, että tasapuolisuus Ylen uutisoinnissa lisääntyisi.  Perussuomalaisen paikallispoliitikko Terhi Kiemungin tapauksessa asiasta uutisoitiin laajasti ja pitkään, mutta vastaavissa tapauksissa joissa syytettyjen penkillä oli esimerkiksi demari, mediassa joko ohimennen mainittiin asiasta tai vaiettiin tyystin. Forssan tapauksessa Ylen toimittaja oli tullut tapahtumapaikalle niin myöhään, että haastateltavana oli ainoastaan konfliktin toinen osapuoli, mistä syystä seurannut uutisointi oli kaikkea muuta kuin tasapuolista.

(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});
Ylen uutisointi vaikuttaa kerta toisensa jälkeen olevan tarkoitushakuista siten, että se jättää kertomatta, vääristelee tai tuo oman mielipiteensä julki tasapuolisen tiedottamisen sijaan. Esimerkkinä jo ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja aloitettu Donald Trumpin mustamaalaaminen, joka tulee räikeästi esille hänen ulkomaalaisten terroristien maahantulon estävän presidentillisen määräyksen uutisoinnissa otsikolla ’Trump rajoittaa muslimien maahantuloa’. Verkkouutiset oikoi uutisen sisältöä ansiokkaasti. Muslimeja ei siinä mainita sanallakaan! Määräys on lähinnä jatkumoa presidentti Barack Obaman aloittamalle politiikalle, jolla hän esti irakilaisten pakolaisten maahantulon Yhdysvaltoihin 6 kuukauden ajan vuonna 2013 ja valitsi vuonna 2015 Trumpinkin määräyksessä olevat maat erityistä huolta aiheuttaviksi ja erityisen viisumimenettelyn piiriin.

Yle alentuu Seuran-kaltaiseen kohujutun kalasteluun myös toimittaja Päivi Happosen tekemässä uutisessa. Siinä väitetään, että Suomi—Venäjä-kaksoiskansalaisia koskisi erilaiset ohjeet tiettyihin Puolustusvoimien virkoihin tai varusmiespalvelutehtäviin pääsemiseen. Puolustusministeri Jussi Niinistö on kiistänyt tällaisen epävirallisen ohjeistuksen olemassaolon ja epäillyt jopa Ylen joutuneen informaatio-operaation välikappaleeksi, mutta silti Ylen päätoimittaja Riikka Venäläinen inttää vastaan ja perustelee uutisen todenperäisyyttä viittaamalla ”puolustusvoimien sisällä olevaan luotettavan lähteeseen” ja siihen, että Ylen toimittajat ovat ohjeistuksen nähneet. Todistustaakka on Ylen puolella ja mikäli lähteitä ei ala löytyä, on Ylellä vähintäänkin nöyrän anteeksipyynnön paikka.

Tulen jatkossakin tuomaan julki blogissani, neuvoston kokouksissa ja jopa istuntosalissa kohtaamiani vääryyksiä. Ylen toimittajien on pystyttävä ottamaan vastaan kritiikkiä heidän tekemistä journalistisista valinnoistaan ilman, että kokevat sen poliittiseksi painostukseksi.  Minä puolestani painostan Yleä tasapuoliseen ja totuudenmukaiseen uutisointiin, minkä pitäisi olla ei ainoastaan Ylen omien, vaan myös journalististen ohjeiden johtotähti jota seurata.

 

Jari Ronkainen Blogi

Helsingissä 1.2.2017

1,403 total views, 2 views today

american football's nfl to make sure women get interviewsMike McCarthy says he'll never give up play calling again.Enteringhis 11th season as coach of theGreen Bay Packers,McCarthy is cheap oakleys going back to the way he built their powerhouse offense: calling the plays for cheap mlb jerseys two time NFL MVP Aaron Rodgers, attending nearly every quarterback meeting and communicating more with Rodgers than he did the past couple years when McCarthy divided his attention with other segments of the team.It's not an emotional move, nor was handing over play calling to assistant Tom Clements before last season. "I'm not a knee jerker," McCarthy told USA TODAY Sports before a recent training camp practice. The T7 TetO promoter expresses T7 RNAP, creating a positive feedback loop (PFL) that becomes activated when a small amount of T7 RNAP is initially expressed. cheap nfl jerseys To provide this initial amount of T7 RNAP expression, we use the priming promoter, which is a 456 bp sequence of eukaryotic origin that contains many bacterial promoter like elements (Supplementary Fig. Mark Richt, like many of us, came to Christ a bit later in life. While many get saved younger in life; in sunday school, or perhaps vacation bible school, the truth is, many of us find Christ only after living life on our own terms for a while, convinced we are our own person, and we are at the top of the mountain. You are going to start out in your horse stance, X block, X block down. Then you are going to step left, down block, forward stance. Additionally, we analyzed small sample size, especially in normal control group. Bigger sample size should be analyzed in future investigation. 5: If you're up on your golf trivia, then you know pro golfer Wayne Levi was the first PGA pro to win a golf tournament with an orange ball. This would have probably been cheered endlessly by these Roald Dahl inspired movie characters since they too play with orange balls given that there don't seem to be any women around.. I've seen all types of hubs out there, but I've never seen one on popcorn comparisons. So I decided to pop a hub on out about popcorn. We don't want to overplay the importance of this initiative as it's early in the life of these titles, but overall, this represents a modest investment on our NFL Jerseys China part. And Cheap Jerseys from china if these games are well received, we plan to roll out more games in an app form.. The 4th Circuit's ruling dooms Hamdi to legal limbo unless and until the appeals court reconsiders its ruling or the Supreme Court reverses it.But the Hamdi ruling already is affecting, in immediate and practical ways, Replica Oakleys the fate of Jose Padilla, the "other" replica oakleys American citizen designated an enemy combatant by President Bush. Padilla was captured in Chicago and initially labeled a "dirty bomb" suspect.

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/