Mainos:

Genomilaki tapetilla- Jokaisen suomalaisen genomitieto talletettaisiin ”vain terveyden edistämiseksi”

Julkaistu 10.6.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi uudeksi genomilaiksi. Ehdotuksessa esitetään säädettäväksi genomilaki ja Suomeen perustettavaksi kansallinen genomikeskus, Suomen Genomikeskus. Keskuksen toiminta alkaisi 1.1.2019 ja kattaisi koko Suomen maantieteellisen alueen. 

Genomikeskuksen toiminta olisi tarkoitus rakentaa olemassa olevien organisaatioiden, osaamisen ja asiantuntijuuden ympärille. Suomen asukkaita koskeva genomitieto tallennettaisiin perustettavaan kansalliseen genomitietorekisteriin, jossa sen säilytys tapahtuisi keskitetysti ja korkeita tietoturvavaatimuksia noudattaen.

Kansalainen voisi kieltää tiedon luovuttamisen, ei tallentamista

Tallentaminen kattaisi terveydenhuollon, biopankkitoiminnan, lääketieteellisen tutkimuksen ja genomitietopalveluja tarjoavan yritystoiminnan piirissä syntyvän genomitiedon, silloin kun toimintaa harjoitetaan Suomessa, Suomen lainsäädännön mukaisesti. Lisäksi ihmiset voisivat tallentaa itse ostamiensa genomitietopalvelujen tietoja genomikeskukseen.

Genomikeskukselle ei syntyisi tallentamisen myötä itsenäistä oikeutta luovuttaa sen rekisterissä olevaa genomitietoa tieteellisen tutkimuksen tai kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tarkoituksiin. Genomikeskus ei käsittelisi ihmisperäisiä näytteitä eikä tuottaisi genomitietoa. Genomikeskus saisi luovuttaa genomitietoa terveydenhuollon palvelujen antajalle potilaan hoitotarkoituksia varten. Genomikeskus saisi käsitellä genomitietoja myös muiden asiantuntijuuteen liittyvien tehtävien hoitamiseksi.

Ihmiset voisivat kieltää itseään koskevan tiedon luovuttamisen genomitietorekisteristä, mutta eivät sen sinne tallentamista.

Mainos:

Kansalaisilla mahdollisuus osallistua lain valmisteluun

Genomilakiehdotus on tarkoitus antaa syyskuussa budjettilakina eduskunnalle. Genomilain aikataulu on sidoksissa eduskunnan käsiteltävänä olevaan ehdotukseen laiksi sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä eli ns. toisiolakiin, kansallisen tietosuojalain toimenpanoon ja biopankkilain kokonaisuudistukseen. Luonnos hallituksen esitykseksi ja lausuntopyyntö on julkaistu STM:n lausuntopyynnöt-sivulla sekä Lausuntopalvelussa.

STM avaa myös Ota kantaa -verkkopalveluun kyselyn, jonka kautta kansalaiset voivat kertoa mielipiteensä valmisteilla olevan genomikeskuksen tavoitteista sekä ehdotuksista sen tehtäviksi ja toimintatavoiksi. Kansalaiskysely löytyy Otakantaa-palvelusta

Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

8 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Peku
Peku
8 years ago

Suomi on jo täynnä ihmisten yksityisyyteen liittyvien tietojen keräämiseksi tehtyjä rekistereitä, jotta jokaista yksilöä voidaan tarpeen tullen valvoa erittäin tiukasti kaikilta osin. Miksi näitä rekistereitä tulee koko ajan lisää? Pelkääkö hallinto/valvontakoneisto, että joku voisi toimia ilman ettei jää kiinni?

Miksi jokainen ei voisi itse kieltää tietojen tallettamisen ja säilyttämisen?

juuda
juuda
8 years ago
Reply to  Peku

tismalleen, mistähän saisi jonkun turistin antamaan genominsa sijastani?

JKH1975
JKH1975
8 years ago

Todellinen syy tietojen keräämiseen on aina joku muu kuin mitä ilmoittavat.

Mandy
Mandy
8 years ago

Genomitieto eli käytännössä DNA. Ensin säädetään laki, jossa pakotetusti tallennetaan kaikkien DNA-tiedot rekisteriin. Kun rekisteri on valmis, niin säädetään uusi laki, jossa rekisterissä olevaa tietoa voidaan luovuttaa esim. poliisin käyttöön, puhumattakaan luovutuksesta USA:n viranomaisille, niinkuin kaikkien passisormenjälkitiedot luovutetaan nyt. Sitten voidaankin NKVD-tyyliin todeta, että ei ole mitään pelättävää jollei ole mitään piiloteltavaa.

Kuinka herkullinen tilaisuus myös vakuutusyhtiöille pakottaa ihmiset luovuttamaan sille DNA-tietonsa. Yhtiöt voivat hinnoitella vakuutuksensa perinnöllisten sairauksien riskien perusteella. Joku voisi tietenkin sanoa, ettei tietoa ole pakko luovuttaa, mutta vakuutusyhtiöllä ei ole velvoitetta myöntää vakuutusta ja se voi aivan hyvin vaatia DNA-tietojen luovutusta osana terveystietoja.

Joku salaliittoteoreetikko voisi kehitellä tästä vielä tulevaisuudenkuvan, jossa kaikki jonkun ”väärän” DNA.n ominaisuuden vuoksi eliminoidaan eli tehdään ”rodunjalostusta”.

anonymous racist
anonymous racist
8 years ago
Reply to  Mandy

Eikös ne jo tuolla Ruottissa tätä jalostusta tee, vaalea ihonväri on poistossa. Samaa alotellaan Suomessa.

"Charlie"
"Charlie"
8 years ago

Juuri näin, jos omaa vaalean ihon on olemassaolo kuulemma rasistista ja pitäisi lakata olemasta.
Siksi suvakit kehottavat abortoimaan valkoiset sikiöt ja ryhtymään hautomakoneiksi rikastajille…

JokuVaan
JokuVaan
8 years ago

Hah. Tietoa käytettäisiin taatusti joskus tulevaisuudessa johonkin ihan muuhun kuin nyt kerrotaan.

juha.
juha.
8 years ago

”Iso veli valvoo”. Mm. Yhdysvalloissa v. 2001 kaksoistornien iskujen jälkeen hallitus ajoi läpi terrori-iskun jälki tohinassa lakeja ”maan turvallisuuden parantamiseksii” ja samantapaisten terroristi-iskujen estämiseksi tulevaisuudessa, jota kansalaiset yhteistuumin ja vakavalla mielellä kannattivat. Jälkeenpäin tosin ”huuman” mentyä ohi. Huomasivat erinäiset tahot, jotka valvovat kansalaisten yksityisyyden suojaa ja erityisesti Yhdysvalloissa korkeassa arvossa olevaa ”vapautta” sen, että säädettyjen lakien antamat oikeudet valtiovallalle olivat niin suuria ja tavallisten peruskansalaistenkin yksityisyyttä rikkovia ja tietoja kerääviä, että kyse oli selvästä ylimitoitetusta urkinnasta, josta ei ollut puhettakaan ennen noita muslimiterroristien tekemiä kauhuntekoja.
Eli normioloissa sen kaltaisia lakeja ei olisi purematta nielty, vaan erilaiset kansalaisjärjestöt USA:ssa olisivat nostaneet niistä aika äläkän siitä, että uidaan kansalaisten liiveihin tavalla, joka on tunnettua demarisissa pohjoismaissa ja etenkin nyk.kaltaisessa EU:ssa. Sillä Amerikan Yhdysvallat yhä yrittää pitää kiinni edes rivenen siitä vapauden sanomasta, jota kohti niin monet siirtolaiset Euroopasta lähtivät kokiessaan itsensä vainotuiksi ja yliholhotuiksi eikä yksinomaan ”vuolemaan kultaa” niin kuin pelkästään annetaan ymmärtää.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.