Joka viides peruskoulun opettaja Suomessa kertoo joutuneensa oppilaan väkivallan kohteeksi. Opetusalan ammattijärjestö OAJ varoittaa suuntauksen pahentuneen kahden vuoden aikana ja vaatii valtakunnallisia toimenpiteitä.
Opetusalan ammattijärjestö OAJ raportoi vuoden 2026 työolobarometrissaan, että 14 prosenttia vastaajista oli joutunut työpaikkaväkivallan kohteeksi edellisen vuoden aikana. Edellisessä, vuonna 2024 tehdyssä kyselyssä vastaava luku oli 10 prosenttia.
Kasvu on erityisen selvää peruskouluissa. Siellä 21 prosenttia ilmoitti joutuneensa oppilaan väkivallan kohteeksi, kun vuonna 2024 luku oli 17 prosenttia. Varhaiskasvatuksessa kolmasosa vastaajista sanoi joutuneensa lasten tekemän väkivallan kohteeksi.
Väkivalta oli lähes täysin oppilassidonnaista. 99 prosentissa tapauksista, joissa opettajat ilmoittivat joutuneensa väkivallan kohteeksi, tekijänä oli lapsi tai oppilas.
Erityisopettajat erityisen alttiina
Erot ovat huomattavia. OAJ nimeää erityisopettajat ja erityisluokanopettajat ryhmiksi, jotka joutuvat useimmin väkivallan kohteeksi. Väkivalta on yleisintä varhaiskasvatuksessa, mutta se on lisääntynyt eniten peruskouluissa viimeisen kahden vuoden aikana.
Sitä vastoin lukioissa työskentelevillä ei barometrin mukaan ollut kokemuksia väkivallasta. Tilanne eroaa siis selvästi eri koulutusmuotojen välillä.
— Oppimis- ja työympäristöjen turvattomuuteen on puututtava. Nykyinen suuntaus on erittäin huolestuttava, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto.
Monet harkitsevat alanvaihtoa
Seuraukset voivat olla vakavia kohteeksi joutuneelle henkilöstölle: kuudessa prosentissa tapauksista väkivalta oli johtanut sairauslomaan.
Vastaajista 42 prosenttia oli harkinnut alanvaihtoa edellisen vuoden aikana. Alle 51-vuotiaiden keskuudessa luku oli noin puolet.
Väkivalta ei ole ainoa syy, miksi opettajat harkitsevat ammatin jättämistä. Samalla 75 prosenttia kertoi kokevansa vähintään toisinaan työperäistä stressiä.
OAJ vaatii valtakunnallisia toimintamalleja väkivallan ja uhkatilanteiden ehkäisemiseksi kouluissa ja päiväkodeissa. Järjestö haluaa myös opetusalalle suunnatun erillisen työsuojeluohjelman.
— Jäsenemme ovat peräänkuuluttaneet valtakunnallisia toimintamalleja, joilla voidaan ehkäistä väkivaltaa ja uhkatilanteita, sanoo Katarina Murto.
Jos tuon Li Anderssonin silmien väliä mitaisi mauserilla ja vertaisi sitä kallon leveyteen, otsan korkeuteen sekä aivojen kokoon niin voi saada ajatuksen siitä miksi tuosta päästä tulee kerta toisensa jälkeen aivopieruja.
Hyvinvointivaltiossa kaikki on hyvin = pienet verot. Koska ei ole paljoakaan korjattavaa eikä paranneltavaa.
Banaanitasavallassa kaikki on huonosti. Diktaattori (tässä tapauksessa EU) ryöstää kansalta suurimman osan heidän työnsä hedelmistä. Ja suuren osan valtion varoistakin. Siksi maan työläiset joutuvat tekemään alipalkattuina ja suurella veroprosentilla töitä diktaattorille.
Andersson (vaikkei olekkaan Anderin poika) elää ehkä e-pilleireiden värittämässä/vääristämässä maailmassa. Jossa ei nähdä todellisuutta. Josta yhtenä esimerkkinä juuri edellä kuvattu vääristynyt maailmankuva ja sen seurauksena tulevat aivopierut.
Kattava sosiaaliturva,joo, mutta kenelle?!
Koko kolmannen maailman ylijäämäväestölle!
Ei kuule paljon kiinnosta maksaa!
Mikä on hyvinvointiyhteiskunta? Se että muutama voi hyvin? Että päättäjät voi hyvin? Muualta tulleet voi hyvin? Vähäosaiset köyhtyy entisestään? Paljon työttömiä? Leipäjono pitkä? Pakkoa ja keppiä? Jotenkin tuntuu että politiikoilla on tuo hyvinvointi hämärtynyt ja varsinkin määritelmä hyvinvointi yhteiskunta. Kun katsoo leipäjonoja, työttömiä, verotusta, keppiä(jota verhotaan törkeästi auttamiseksi), veronmaksajien varojen suoranaista kavaltamista ja omaisuuden hukkaamista, vanhusten hoitoa ja terveyskeskuspalveluja yleensä niin hyvinvointi on todellakin kaukana ja sanoisin tämän olevan enemmänkin PAHOINVOINTIYHTEISKUNTA.
Mitä suurempi veroaste, sitä parempi hyvinvointiyhteiskunta?
Lissulla on ajatusvirhe siinä, että hän näkee hyvinvointipalvelut, kuten oikein onkin, mutta ei näe julkista sektoria paisuttavaa vapaamatkustajien joukkoa.
Meillä on yksi kotimainen vero-elätettävä jokaista kahta reaalitaloudessa työskentelevää kohti. Tämä *huoltosuhde* ei ole välttämätön hyvinvoinnin tuottamiselle, eikä kansantalous sitä tule kestämään.
Siksi meillä on vasemmistokuoro joka kannustaa korottamaan veroja ja ottamaan velkaa. Ne itse elää siitä julkistalouden hukkakäynnistä, so. syö reaalitaloudessa työskentelevien taskusta.
Siksi vasemmisto puolustaa korkeita veroja ja velanottoa.