Mainos:

Hapansilakka: Ruotsin kuuluisa ja pistävä perinne

Julkaistu 20.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Elokuun kolmas torstai merkitsee perinteisesti sesongin alkua voimakkaan tuoksuiselle ruotsalaiselle hapansilakalle (surströmming). Ruotsalaisten sekä rakastama että vihaama fermentoitu kala omaa pitkän historian – erityisesti Pohjois-Ruotsissa.

Fermentointi eli hapattaminen on yksi ihmiskunnan vanhimmista tavoista valmistaa ja säilöä ruokaa. Esimerkiksi Ruotsin eteläosista löydetyt arkeologiset löydöt hapatustoiminnoista ajoittuvat 9 000 vuoden taakse.

Erityisesti kalan hapattaminen on ollut pitkään yleistä etenkin Pohjois- ja Länsi-Ruotsissa, Living Cultural Heritage -arkisto kirjoittaa. Suolattu ja hapatettu kala mainittiin jo vuonna 1572, ja vanhin tallennettu maininta sanasta surströmming on vuodelta 1732. Oli luonnollista valmistaa hapatettua kalaa silakasta, mutta myös muita kaloja käytettiin: särkeä, ahventa, siikaa, taimenta ja nieriää.

Vaikka hapansilakalla on hyvin ominainen haju, sana ”hapan” ei tarkoita, että tuote olisi pilalla tai mätä, vaan yksinkertaisesti sitä, että se on fermentoitu.

Mainos:

Suolattua ja hapatettua silakkaa

Suolaus oli myös yleinen tapa säilöä kalaa. Ero suolauksen ja hapattamisen välillä on suolan määrässä sekä itse käymisprosessissa. Suolasilakka sisältää suuren määrän suolaa, mikä estää kalan bakteereita käymästä ja siten säilöö sen. Hapansilakka taas sisältää vähemmän suolaa, jolloin sen annetaan fermentoitua.

Kustaa Vaasan suolapula

1500-luvulla Ruotsi kärsi suolapulasta, koska kuningas Kustaa Vaasan sanotaan hoitaneen huonosti luottonsa kauppakumppani Lyypekin kanssa, kertoo Hapansilakka-akatemia (Surströmming Academy). Rangaistuksena suolatoimituksia Ruotsiin rajoitettiin. Tämä puolestaan johti hapatetun kalan ja hapansilakan tuotannon huomattavaan kasvuun, koska niiden valmistukseen tarvittiin vähemmän suolaa.

Ruotsia koetteli toinen suolapula 1700-luvulla Englannin kanssa vallinneiden jännitteiden vuoksi. Pula johti suolasilakan tuotannon vähenemiseen ja hapansilakan lisääntymiseen.

Koivun tuohia ja tynnyreitä

Hapansilakan valmistamiseksi kala ensin puhdistettiin, suolattiin kevyesti tynnyrissä ja peitettiin koivun tuohella. Tynnyri suljettiin tiiviillä kannella. On viitteitä siitä, että tynnyri usein haudattiin maahan ja käymisprosessin annettiin tapahtua näin, minkä vuoksi kalaa kutsuttiin joskus ”haudatuksi kalaksi”. Muutoin tynnyreitä säilytettiin usein venevajoissa. Kala fermentoitui kesän aikana ja se syötiin syksyllä.

Hapansilakkakauden avajaiset Tennstopet-ravintolassa vuonna 1950.
Hapansilakkakauden avajaiset Tennstopet-ravintolassa vuonna 1950. Kuva: Gunnar Lantz

Arkiruasta herkuksi

Hapansilakka oli aiemmin arkiruokaa, jota syötiin tavallisissa ja köyhissä kotitalouksissa, pääasiassa Pohjois-Ruotsin rannikolla. Aluksi sitä myytiin tynnyreissä, joissa se oli valmistettu, tai avoimissa astioissa, mutta Ruotsin teollistuessa kalaa alettiin myydä säilykepurkeissa.

1900-luvun jälkipuoliskolla ruotsalaiset alkoivat pitää hapansilakkaa herkkuna. Vuonna 1940 elokuun kolmas torstai säädettiin lailla hapansilakkapremiääriksi eli kauden avajaispäiväksi. Viranomaiset halusivat varmistaa, että kala oli fermentoitunut riittävästi ennen kuin sitä myytiin ja yleisö söi sitä. Laki pysyi voimassa vuoteen 1988 asti, mutta perinne säilyy edelleen, erityisesti Pohjois-Ruotsissa.

Ulvöniä kutsutaan usein hapansilakan saareksi, sillä siellä kalaa alettiin tuottaa suuremmassa mittakaavassa. Nykyään saarella ei ole teollista tuotantoa, mutta sen henki elää asukkaiden keskuudessa. Esimerkiksi Hapansilakka-akatemia perustettiin vuonna 1999 perinnön säilyttämiseksi. Nykyään saarella on museo, ja sesongin avaus on perinteinen kohokohta.

Myös muut kaupungit ylläpitävät perinteisiä juhlia. Nykyään Ruotsissa on yhdeksän suolaamoa, jotka tuottavat hapansilakkaa.

Nykyään puolet kaikesta hapansilakasta kulutetaan Dalälven-joen pohjoispuolella ja toinen puoli sen eteläpuolella, erityisesti Tukholmassa. Yli puolet hapansilakkaa syövistä tekee niin vain kerran vuodessa.

Brännvin kuuluu pöytään

Hapansilakan syöminen on juhlallinen tilaisuus, jolloin perhe ja ystävät kokoontuvat yhteen nauttimaan fermentoitua kalaa. Perinne elää, eikä syömistavassa ole tapahtunut suuria muutoksia.

Voimakkaan hajun vuoksi suositellaan, että purkki avataan ulkona, mutta näin ei tehty menneisyydessä. Kielen ja kansanperinteen laitoksen (Isof) tallennetun aineiston mukaan tämä ei olisi tehnyt kenestäkään ”aitoa hapansilakan syöjää”.

Kansi avattiin ja annettiin miellyttävän ’sihinän’ levitä. Sitten hapansilakka otettiin suoraan purkista ja syötiin sellaisenaan, muistelivat Karin Wedin (s. 1884), Per Persson (s. 1891) ja Anders Liiv (s. 1881) Hedesundassa ja Valbossa, Gästriklandissa vuonna 1973 (Isof Uppsala, ULMA 29063).

Suoraan purkista syömisen ohella oli yleistä nauttia kalaa lisukkeiden kanssa. Niitä käytetään edelleen: keitettyä puikulaperunaa, rieskaa (tunnbröd), sipulisilppua ja kermaviiliä. Hapansilakka asetetaan usein rieskan päälle lisukkeiden kanssa, tai siitä voidaan tehdä hapansilakkarulla: leipä voidellaan ja kääritään kokoon.

Usein sen kanssa tarjoillaan snapseja, mutta myös olutta – toinen tapa, joka on säilynyt.

Koko ajan sen kanssa juodaan brännviniä. Sanotaan, että todelliset hapansilakan ystävät syövät jopa 20 silakkaa, samat kertojat todistivat.

Perinteinen hapansilakka-annos lisukkeineen.
Perinteinen hapansilakkatarjoilu. Kuva: Robert Anders / CC BY 2.0

”Surströmming Challenge”

2010-luvulla hapansilakka tavoitti ulkomaisen yleisön, ei niinkään ruotsalaisena herkkuna, vaan sen ”haisevan” luonteen vuoksi. Sosiaalisessa mediassa hashtag ”stinkyfishchallenge” tuli suosituksi, kun ihmiset kuvasivat itseään avaamassa hapansilakkapurkkeja ja syömässä niitä.

Viraalileviäminen on tehnyt hapansilakasta tunnetumman osan ruotsalaista ruokakulttuuria, mikä on houkutellut ruokaharrastajia ja turisteja hapansilakkatapahtumiin.

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

0 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät

He kasvattavat ruoan – ja tulevat myrkytetyiksi työssään

Julkaistu tänään 10:52 – Kirjoittaja Toimitus

Maanviljelijät ja maataloustyöntekijät, jotka kasvattavat maailman ruoan, kuuluvat niihin, jotka kärsivät eniten pelloille ruiskutetuista kemikaaleista. Uusi maailmanlaajuinen tutkimuskatsaus arvioi, että akuutti torjunta-ainemyrkytys koskettaa suurta osaa maailman maanviljelijöistä vuosittain.

Pesticide Action Network (PAN) -verkoston tutkijat tarkastelivat akuuttia torjunta-ainemyrkytystä käsittelevää tutkimusta. Analysoidut tieteelliset artikkelit kattavat 62 maata. Tutkijat täydensivät näitä WHO:n kuolinsyytilastoilla 77 muusta maasta – yhteensä 139 maasta.

Tulokset, jotka julkaistiin Frontiers in Public Health -lehdessä, arvioivat tahattomien akuuttien torjunta-ainemyrkytystapausten määräksi 402–433 miljoonaa vuodessa, mikä vastaa noin 46 prosenttia maailman maanviljelijöistä. Kyseessä ei ole suora laskenta: laskelma on ekstrapoloitu kansallisista luvuista ja maailman alueiden väestötiedoista, ei jokaisessa maassa tehdyistä mittauksista.

Kyse on työolosuhteista. Taakka lankeaa niille, jotka sekoittavat, kantavat ja levittävät torjunta-aineita pelloilla, ja tutkimus nimeää suoriksi seurauksiksi työkyvyn menetyksen ja heikentyneen elämänlaadun.

Mainos:

Emme voi enää hyväksyä sitä, että ne, jotka työskentelevät pelloilla ja kasvattavat ruokamme, altistuvat haitallisille torjunta-aineille ja sairastuvat, sanoo Susan Haffmans, PAN Saksan vanhempi neuvonantaja.

Hoito ulottumattomissa

Monet tapaukset puuttuvat terveydenhuollon tilastoista, koska sairastuneilla ei ole aina varaa tai mahdollisuutta hoitoon. Sairastuneilta saattaa puuttua rahaa ja sairausvakuutus, he saattavat asua kaukana lähimmästä terveysasemasta tai heillä ei ole varaa pitää vapaapäivää menettämättä palkkaansa tai työpaikkaansa.

Tämän lisäksi lääkärit saattavat tulkita oireet merkkeinä muista sairauksista. Joistakin maista puuttuu myös velvollisuus raportoida myrkytyksistä tai keskitetty rekisteri tapausten keräämiseksi.

Suurin määrä ei-kuolettavia tapauksia löytyy Etelä-Aasiasta, jota seuraavat Kaakkois-Aasia ja Itä-Afrikka. Nämä ovat tapausten määriä, eivät todisteita siitä, että sairastuneiden osuus olisi välttämättä korkein juuri näillä alueilla.

Epävarmuus vaikuttaa molempiin suuntiin. Akuutin myrkytyksen määritelmät vaihtelevat tutkimusten välillä, useimmat maanviljelijöille suunnatut kyselyt perustuvat itse ilmoitettuihin oireisiin, ja luvuissa lasketaan myrkytystapauksia – ei yksittäisiä henkilöitä. Sama viljelijä voi tulla myrkytetyksi useita kertoja yhden kauden aikana.

Tutkijat korostavat, että maanviljelijät tarvitsevat vaihtoehtoja erityisen vaarallisille torjunta-aineille.

Nyt kun kärsimyksen laajuus on paljastunut, maanviljelijöitä on tuettava saamaan käyttöönsä turvallisempia vaihtoehtoja heidän ja heidän perheidensä terveyden suojelemiseksi, sanoo Sheila Willis, PAN UK:n kansainvälisten ohjelmien johtaja.

Harrastaja löysi Suomen suurimman viikinkiaikaisen kolikkokätkön

Julkaistu tänään 08:47 – Kirjoittaja Toimitus

Metallinetsijä on löytänyt kohteen, jota museo kutsuu Suomen suurimmaksi tunnetuksi viikinkiaikaiseksi kolikkokätköksi. Aluksi löytäjä luuli ilmaisimen reagoivan vain malmiin ja lopetti kaivamisen.

Metallinetsijä Kalle Lappinen teki löydön 3. syyskuuta 2026 lähellä Sysmän kylää. Arkeologit saapuivat paikalle seuraavana päivänä ja ottivat kätkön talteen.

Kaikki esineet oli sijoitettu kahteen tuohirasiaan noin 45 senttimetrin syvyyteen maanpinnan alapuolelle. Kätköpaikkojen välinen etäisyys oli noin 12 metriä, Lahden museot raportoi.

Kolikoiden joukossa oli myös palahopeaa, hopeinen rannerengas, hopeinen hela ja hopeahelmi.

Mainos:

On epätavallista, että tuohirasia on säilynyt. Esihistoriallinen orgaaninen materiaali säilyy Suomen olosuhteissa harvoin, museonjohtaja Tuulia Tuomi kertoo Ylelle.

Toinen rasioista kuitenkin rikkoutui kätkön ylöskaivamisen yhteydessä.

Kolikoita ei ole vielä puhdistettu, eroteltu tai laskettu. Niiden tarkka paino, lukumäärä ja täsmällisempi ajoitus selviävät myöhemmissä tutkimuksissa. On kuitenkin selvää, että kolikoita on tuhansia.

Signaali, joka vaikutti tulevan malmista

Lappinen on harrastanut metallinetsintää useita vuosia ja oli etsinyt tältä samalta paikalta aiemminkin ilman tulosta. Signaali tuli niin syvältä maan alta, että hän ensin sivuutti sen – kunnes hän sai samanlaisen signaalin lyhyen matkan päästä ja päätti kaivaa pohjaan asti.

Aluksi oli vähän vaikea uskoa, sitten tuli adrenaliini ja onnistumisen tunne. Työ palkittiin jälleen kerran, hän kertoo Ylelle.

Tähän asti ennätystä oli pitänyt hallussaan Nousiaisista vuonna 1895 löytynyt kätkö. Se sisältää noin 1 700 kolikkoa sekä muita esineitä, painaen yhteensä noin 2,2 kilogrammaa, ja sitä on tähän saakka pidetty Suomen suurimpana tunnettuna viikinkiaikaisena kolikkokätkönä.

Sysmän löydössä pelkät kolikot painavat noin 4,5 kilogrammaa. Tämän lisäksi tulevat palahopeat, rannerengas, hela ja hopeahelmi, jotka makasivat tuohirasioissa kivien välissä.

Klassikot jäivät Latvian tuontikiellon jalkoihin

Julkaistu 8.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Latvian hallitus haluaa pysäyttää kuvailemansa venäläisen ”propagandan”, mutta sulkee samalla tuontireitin Venäjältä ja Valko-Venäjältä peräisin olevilta klassikkokirjallisuuden painoksilta. Kirjojen sisällöllä ei ole merkitystä. Alkuperään perustuvalla kiellolla on siten sensuurin kaltainen vaikutus jopa klassikkokirjallisuuteen — vaikka kirjakauppiaat odottavat lähetysten jatkuvan muiden EU-maiden kautta.

Tuontikielto astui voimaan 1. syyskuuta 2026, kun hallitus oli hyväksynyt lopullisen tuoteluettelon 25. elokuuta. Latvian julkisen yleisradion LSM:n mukaan kielto koskee kirjoja, sanomalehtiä ja muita painotuotteita. Asetus on voimassa 1. heinäkuuta 2027 asti, ja se on tarkoitus tarkistaa vuosittain.

Kielto koskee myös Venäjältä tai Valko-Venäjältä peräisin olevia tuotteita, joita tuodaan muista EU:n ulkopuolisista maista. Niiden kierrättäminen EU:n ulkopuolisen maan kautta ei siis tee tuonnista laillista. Kielto menee EU:n yhteisiä pakotteita pidemmälle ja kattaa tuotteita, jotka eivät vielä ole niiden piirissä.

Alkuperämaa ratkaisee – ei kirjan sisältö

Ulkoministeriö listaa kolme tavoitetta: Latvian turvallisuusintressien suojaaminen, Venäjän ja Valko-Venäjän vientitulojen vähentäminen sekä ministeriön ”propagandamateriaaliksi” kutsuman aineiston virran rajoittaminen. AFP:n jatkoraportoinnissa ministeriö kuvailee toimenpidettä suojautumiseksi ”disinformaatiota” ja ”sotapropagandaa” vastaan.

Mainos:

Hallitus ei kuitenkaan tee eroa klassikon ja kuvailemansa ”propagandajulkaisun” välillä. Kulttuuripoliittisesti kielto toimii kattavana tuontisensuurina: jopa venäläisen klassikkokirjallisuuden painokset joutuvat listalle, jos ne ovat peräisin kummasta tahansa kyseisestä maasta. Kirjailija tai kieli ei määrittele sitä, mitkä kirjat pysäytetään rajalla.

Oikeudellisesti kyseessä on tuotteen alkuperään perustuva tuontikielto, ei sisällön tarkastus tai teoskohtainen kielto. Se ei kiellä venäjän kieltä, kirjojen hallussapitoa eikä myyntiä nykyisistä varastoista.

Kirjakauppiaat odottavat kiertoreittejä ja hinnannousuja

Kirjakauppias Rihards Jerums sanoo Meduzalle, että lähetykset voivat tullata toisessa EU-maassa ja liikkua sen jälkeen unionin sisällä. Hän painottaa myös, ettei myynti ole kiellettyä. Kirjakauppiaat uskovatkin, että kirjat voivat edelleen päätyä latvialaisille hyllyille, mutta eri toimitusreittien kautta.

Riikalaisen Vilki Books -kirjakaupan omistaja Arina Lindanen odottaa logistiikan monimutkaistuvan ja hintojen nousevan noin 1–2 prosenttia. Sekä hän että Jerums kuvailevat venäjänkielisten klassikoiden kysyntää voimakkaaksi ja sanovat, ettei tällaisia painoksia usein paineta kaupallisesti Venäjän ja Valko-Venäjän ulkopuolella. Jerums mainitsee Fjodor Dostojevskin ja Mihail Bulgakovin ikuisina myyntimenestyksinä.

Tämä on ristiriidassa ulkoministeriön lausunnon kanssa, jonka mukaan tuotteet eivät ole ainutlaatuisia ja riittäviä vaihtoehtoja on saatavilla muilta markkinoilta. Ulkoministeri Baiba Braže on Meduzan mukaan myöntänyt hintojen voivan nousta, mutta pysyy kannassaan, että kirjat voidaan korvata muista maista tulevilla tuotteilla.

Ruotsin maidontuotannon turvaverkko kutistuu

Julkaistu 8.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus

Vaikka valtio sanoo rakentavansa elintarvikehuollon valmiutta, maitotilojen määrä on laskenut jyrkästi samalla kun karjakoot ovat kasvaneet entisestään. Örebron yliopiston ja Ruotsin maatalousyliopiston (SLU) tutkijat sanovat, että rahoitus- ja tukijärjestelmät soveltuvat parhaiten suurille tiloille – ja varoittavat, että tämä keskittyminen voi tehdä ruoan huoltovarmuudesta haavoittuvamman.

Maitotilojen määrä on vähentynyt voimakkaasti vuosituhannen vaihteesta lähtien Ruotsin maatalousviraston (Jordbruksverket) tilastojen mukaan. Vuonna 2000 Ruotsissa oli 12 700 lypsykarjatilaa. Kesäkuuhun 2025 mennessä niitä oli jäljellä alle 2 500.

Samanaikaisesti jäljellä olevat tilat ovat kasvaneet huomattavasti suuremmiksi. Keskimääräisellä maitotilalla oli 33,7 lehmää vuonna 2000 ja 117,9 lehmää vuonna 2025. Ruotsissa oli vuonna 2025 yhteensä 292 900 lypsylehmää, mikä on lähes 32 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2000. Ne 13,5 prosenttia tiloista, joilla on yli 200 lypsylehmää, omistivat noin 40 prosenttia maan kaikista lypsylehmistä.

Lyhyellä aikavälillä lypsylehmien määrä kehittyi päinvastaiseen suuntaan. Se nousi 1,2 prosenttia vuosien 2024 ja 2025 välillä.

Mainos:

Vahva elintarvikehuolto rakennetaan normaalioloissa, ja se lepää kannattavien tilojen ja toimivan kotieläintuotannon varassa, Ruotsin maatalousvirasto korostaa Ruotsin elintarvikevalmiutta käsittelevällä sivullaan. Virasto ei kuitenkaan ota kantaa siihen, mitä tuotannon keskittyminen harvemmille ja suuremmille tiloille tarkoittaa – tai miten haavoittuvuuteen vaikuttaa se, missä päin maata tuotanto sijaitsee.

Tutkijat: Monimuotoisuus on itsessään varautumista

Lisa Ekman, Örebron yliopiston tutkija, osallistuu tutkimukseen yhdessä Ruotsin maatalousyliopiston (SLU) tutkijoiden kanssa.

Vankka elintarvikejärjestelmä rakentuu monimuotoisuudelle. Jos ruokaa tuotetaan erityyppisillä tiloilla eri puolilla maata, olemme vähemmän haavoittuvia ilmastonmuutokselle ja kriiseille. Siksi meidän on luotava edellytykset sekä pienille että suurille tiloille, hän sanoo lehdistötiedotteessa.

Tutkijat mainitsevat tautiepidemiat, pitkittyneet sähkökatkot ja tulvat esimerkkeinä tilanteista, joissa keskittyneellä tuotannolla voi olla vakavammat seuraukset.

Journal of Rural Studies -lehdessä julkaistu tutkimus perustuu valtakunnalliseen kyselyyn, johon vastasi 326 aktiivista ruotsalaista maitotilaa. Tilat jaettiin pienempiin (enintään 79 lehmää) ja suurempiin (80–1 200 lehmää) tiloihin. Vastauksia analysoitiin kuuden teeman kautta, jotka vaihtelivat työoloista ja sukupolvenvaihdoksesta talouteen ja politiikkaan.

Toimintamallit eroavat toisistaan. Pienemmät tilat painottivat useammin työn ja yksityiselämän tasapainoa, sukupolvenvaihdosta sekä ympäristö- ja kulttuuriarvojen tunnustamista. Suuremmat tilat priorisoivat työvoimaa, toiminnan tehokkuutta ja joustavampaa sääntelyä. Kannattavuus oli keskeistä kaikille.

Tutkijat kirjoittavat, että tukijärjestelmät ja muut institutionaaliset rakenteet näyttävät soveltuvan paremmin suurten tilojen tarpeisiin ja saattavat syrjäyttää pienempiä toimijoita. He väittävät, että erikokoisia tiloja tarvitaan joustavan ja alueellisesti hajautetun maitosektorin ylläpitämiseksi. Tutkimus mittaa viljelijöiden kokemia tarpeita, ei sitä, miten tilat tosiasiassa kestävät kriisin.

Tilat kertovat: Pankit haluavat nähdä enemmän eläimiä

Policy brief -katsauksessa tutkijat kuvaavat, kuinka pienemmät tilat voivat kohdata laajentumisvaatimuksia hakiessaan lainaa toimintansa nykyaikaistamiseen, esimerkiksi uuden navetan rakentamiseen. He nostavat esiin jämtlantilaisen tilan, jolla on noin 50 lehmää. Viljelijä kertoi pankin kehottaneen rakentamaan tilat 120 lehmälle – vaikka maa-ala riitti hädin tuskin 50 lehmälle.

Rahoituksen saaminen voi siten olla vaikeaa tiloille, joiden on nykyaikaistettava tilojaan tai siirryttävä pihattokasvatukseen ilman lehmämäärän lisäämistä. Yleinen investointituki kattaa normaalisti 30 prosenttia, mutta viraston julkisesti saatavilla olevista tiedoista ei käy ilmi, että jokainen nykyinen pisteytysmalli suosisi suurempaa lehmämäärää.

Monet pienemmät maidontuottajat eivät halua kasvaa tai lisätä lehmien määrää. He ovat mukauttaneet tilansa perheilleen, sijaintiinsa ja siellä käytettävissä oleviin resursseihin. Samalla useat kokevat, että pankit ja muut toimijat odottavat tilan kasvavan, jotta se voisi kehittyä, sanoo Ekman.

Tutkijat haluavatkin nähdä toimenpiteitä, kuten valtion lainatakuita, valmiusmaksuja, kohdennettua tukea pihattomuutoksiin ja hallinnollisen työn vähentämistä. Heidän pointtinsa on, että maantieteellisesti hajautetun tuotannon on oltava olemassa jo ennen kriisiä – sitä ei voida rakentaa nopeasti enää häiriötilanteen iskettäviin.

Uppsalan lääni avaa omat arkunsa

Eräässä osassa maata viesti on mennyt perille. Uppsalan lääninhallitus tarjoaa 12 miljoonaa kruunua käytettäväksi 1. syyskuuta ja 31. lokakuuta 2026 välisenä aikana navetoihin ja pihattojärjestelmiin tiloilla, joilla on investoinnin jälkeenkin enintään 75 lypsylehmää.

Kyseessä on kuitenkin vain yksi lääni. Rahoituskierros osoittaa, että kysymys tilakoosta on päätynyt viranomaisen pöydälle, ei sitä, että valtakunnallinen rakennemuutos olisi kääntynyt. Jos tilojen määrä jatkaa laskuaan, myös maantieteellinen hajoaminen, jonka tutkijat yhdistävät valmiuteen, voi heikentyä.

Tilojen monimuotoisuus on tärkeää ruokahuollon valmiudelle, luonnon monimuotoisuudelle ja elävälle maaseudulle, tutkija sanoo.