https://nykysuomi.com/valtiosihteeri-martti-hetemaen-kolumni-aktiivimallin-toiminta-tausta-ja-kritiikki/

Näkökulma

Valtiosihteeri Martti Hetemäen kolumni: Aktiivimallin toiminta, tausta ja kritiikki

Julkaistu 11.1.2018 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Aktiivimallin tavoite on estää työttömyyden pitkittymistä ja lisätä työllisyyttä. Se lievittää väistämätöntä ristiriitaa hyvän työttömyysturvan ja työn kannustimien välillä.

Ristiriita hyvän työttömyysturvan ja työn kannustimien välillä liittyy etuuden tasoon ja kestoon seuraavasti:

Etuustaso: korkea etuus = hyvä turva, huonot työn kannustimet, matala etuus = huono turva, hyvät työn kannustimet.

Etuuden kesto: pitkä kesto = riittävästi aikaa etsiä työtä, huonot työn kannustimet, lyhyt kesto = liian vähän aikaa etsiä työtä, hyvät työn kannustimet.

Suomen ja Tanskan aktiivimallit lievittävät työttömyysturvan tavoiteristiriitoja kytkemällä etuuden tason työttömän aktiivisuuteen. Ne kannustavat työelämäkytkennän säilyttämiseen työttömyyden pitkittyessä.

Tanskassa aktiivisuusehdon täyttäminen vaatii kuusinkertaisen määrän työtunteja kuukautta kohti: Tanskassa vähintään 148 tuntia 4 kuukauden aikana ja Suomessa 18 tuntia 3 kuukauden aikana.

Suomessa aktiivisuusehdon voi täyttää myös yrittäjänä, kun ansaitsee vähintään 241 euroa 3 kuukauden aikana. Tämän vuoden alusta alkaen työtön saa kokeilla yrittäjyyttä 4 kuukautta säilyttäen työttömyysetuuden.

Etuuden alenema on Tanskassa 1,2 prosenttia ja Suomessa 4,65 prosenttia. Nämä alenemat ovat pieniä muiden maiden tyypillisiin työttömyysturvan porrastuksiin nähden. Tanskan uudistuksen valmistellut komitea esitti siellä toteutunutta suurempaa alenemaa.

Suomessa aleneman voi välttää osallistumalla työllistymistä edistäviin palveluihin. Tanskassa alenemaa ei voi välttää palveluihin osallistumalla, minkä takia palveluhenkilöstön määrä ei liity Tanskan aktiivimalliin.

Suomessa työtön voi täyttää työehdon ilman, että työttömyysturva alenee, koska työtön voi ansaita kuukaudessa 300 euroa ilman, että se alentaa etuutta.

Suomen uudistus parantaa työttömyyden alun etuutta, kun alun omavastuupäivät vähenevät kahdella. Etuus pysyy kuitenkin työttömyyden pitkittyessä aina korkeammalla tasolla kuin työttömyyden alussa keskimäärin. Olen havainnollistanut nämä asiat liitteenä olevan esityksen diassa 3.

Aktiivimallin arvioidaan lisäävän työllisyyttä 5 000 henkilöllä, jos yksikään työtön ei osallistu lainkaan työhön, ja 12 000 henkilöllä, jos kaikki tekevät vähimmäismäärän töitä (dia 4). Tuo 12 000 ei ota huomioon aktiivisuuden työllistymistä lisäävää vaikutusta.

Aktiivimalli kannustaa pysymään kiinni työelämässä ja hakeutumaan palveluihin. Tämä on erittäin tärkeää. Työttömän pienituloisuusriski on Suomessa 10 kertaa suurempi kuin töissä olevan (kuvio 6). Työllisten köyhyysriski on Euroopan matalin (dia 7).

Aktiivimallin tausta

Työttömyyden kestoa on pitkään yritetty lyhentää monin keinoin mutta heikoin tuloksin. Työ- ja elinkeinoministeriö julkisti 1.9.2016 ylijohtaja Oivon johtaman virkamiestyöryhmän raportin, joka esitti, että ansiopäivärahaa alennetaan 15 prosenttia sen jälkeen, kun päivärahaa on maksettu 125 päivältä (noin 6 kuukautta).

Monissa maissa työttömyysetuuden porrastuksen on havaittu lyhentävän työttömyyden kestoa. Työttömyysturvan porrastus lisää työllistymisen todennäköisyyttä portaan lähestyessä, muttei sen jälkeen. Aleneman pitäisi olla myös varsin suuri, jotta päästäisiin samaan vaikutukseen kuin aktiivimallissa.

Aktiivimallissa päästään samaa suuruusluokkaa olevaan työllisyysvaikutukseen kuin työttömyysturvan 15 prosentin alenemalla. Aktiivimallissa alenema on kuitenkin vain kolmasosa 15 prosentin alenemasta. Sen voi välttää aktiivisuudella, ja täyden työttömyysetuuden tasolle pääsee aina, jos täyttää edes yhden aktiivisuusehdon.

Hallitus asetti budjettiriihessä 2016 kolmikantaisen työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus työllisyyden lisäämiseksi vähintään 10 000 henkilöllä. Työryhmä laati ehdotuksen aktiivimallista, jonka taakse työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen edustajat eivät kuitenkaan lopulta voineet asettua.

Hallitus ja työmarkkinajärjestöt käsittelivät 5.10.2016 aktiivimallia osana laajempaa kokonaisuutta. Käsittelyn perusteella hallitus päätti 10 kohdan kokonaisuudesta, jonka osana aktiivimalli on. Tämä kokonaisuus sisältää monia työmarkkinajärjestöille tärkeitä asioita.

Aktiivimallin kritiikki

Aktiivimallin kritiikki on kohdistunut muun muassa siihen, ettei aktiivisuutta voi osoittaa osallistumalla kolmannen sektorin vapaaehtoistyöhön. Tutkimustulosten perusteella vain muutama prosentti kolmannen sektorin toimintaan osallistuvista työttömistä pääsee töihin avoimille työmarkkinoille. Mitä pidempään henkilö on pois työmarkkinoilta, sitä todennäköisemmin hän jää pysyvästi pienituloiseksi.

Aktiivimallin ehkä kovin kritiikki on kohdistunut siihen, ettei työttömillä ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua palveluihin, joilla vältetään työttömyysturvan alenema. Tähän liittyen ensin seuraavat huomiot:

Työvoimapalveluissa oli marraskuun lopussa 127 627 henkilöä.

Määrärahat jaetaan niin, että palvelut voidaan järjestää hyvin kaikkien ELY-keskusten alueilla.

Aktiivimalli ottaa luonnollisesti huomioon tilanteet, joissa henkilö ei voi esimerkiksi sairauden takia osallistua palveluihin. Voi kuitenkin syntyä tilanteita, ettei henkilö halustaan huolimatta pääse osallistumaan mihinkään palveluun edes 5 päivän ajaksi 3 kuukauden aikana.

Täyttä yhdenvertaisuutta ei siis käytännössä voi saavuttaa, mutta tämä ei ole uusi asia. Esimerkiksi työttömäksi jouduttuaan henkilö voi välttää alun omavastuupäivät osallistumalla irtisanomisaikana työvoimapalveluihin. Kaikki työttömät eivät kuitenkaan pääse näihin palveluihin. Samoin perus- ja ansiopäivärahan työssäoloehto luo periaatteessa eriarvoisuutta, sillä kaikilla työttömillä ei välttämättä ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia uusia työssäoloehtoa työttömyyden alettua. Harva kuitenkin lienee sitä mieltä, että tuetun työnteon ei tulisi johtaa sosiaaliturvan kertymiseen.

Miksi yhdenvertaisuus palveluihin pääsystä on noussut aktiivimallin yhteydessä esille? Kysymyksen vaikeutta lisää se, että vuonna 2017 astui voimaan lainmuutos, jonka mukaan työvoimaviranomaiset ovat yhteydessä työttömiin 3 kuukauden välein, jolloin palveluja tarjotaan. Palvelujen määrärahoja on myös lisätty niin, että niitä jäi viime vuonnakin paljon käyttämättä. Työllisyysmäärärahojen kehityksessä on otettava huomioon, että osa palveluista on siirtynyt hoidettavaksi opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokasta.

Jyrkän yhdenvertaisuuden kannalta olisi parempi, että alenema tulisi, vaikka työtön osallistuisi palveluihin. Tämän logiikan perusteella olisi vielä parempi, ettei myöskään työllä voisi välttää alenemaa, koska työnsaantimahdollisuudet eivät ole yhdenvertaiset. Toisaalta tämä logiikka ei kuitenkaan selitä, miksi työttömyysturva voi poiketa monilta muilta osin palveluihin osallistumisesta riippuen. Kysymys ei olekaan ehkä yhdenvertaisuudesta vaan siitä, mitä pidetään kohtuullisena. Käsitykset kohtuullisuudesta ovat ehkä muuttuneet. Aikoinaan työttömyysturvassa oli aktiivimallia neljä kertaa suurempi ja pysyvä etuuden porrastus.

Käsitykset kohtuullisuudesta voivat muuttua myös nopeasti. Vuosi sitten monet pitivät 3 kuukauden haastatteluja kohtuuttomina työttömien kannalta. Puhuttiin pakkohaastatteluista. TE-toimistoilta saatujen tietojen perusteella työttömät ovat kuitenkin olleet valtaosin tyytyväisiä, kun heihin otetaan yhteyttä ja tarjotaan palveluja. TE-toimistojen työ onkin tuottanut hyviä tuloksia. Ne näkyvät työttömyyslukujen lisäksi nyt myös työllisyysluvuissa.

Ongelmana ei ole ollut palvelujen tai niiden määrärahojen puute, mutta tieto tarjolla olevista palveluista pitää kulkea entistä paremmin niitä tarvitseville. Olisi onnetonta, jos hyvä työllisyyskasvu tukahtuisi siihen, ettei työttömiä saataisi autettua avoimiin työpaikkoihin ja työllistymistä edistäviin palveluihin.

Työttömyysturvan aktiivimallista

Martti Hetemäki

valtiosihteeri kansliapäällikkönä

Lähde: Valtiovarainministeriö

Katso myös:

https://www.nykysuomi.com/2018/01/10/nakokulma-avoin-tyonhakukirje-jari-lindstromille/

https://nykysuomi.com/janne-rysky-riihelainen-menetti-kaikki-tyot-uskottavuus-propagandistina-meni/

Näkökulma

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

https://nykysuomi.com/lukijan-kynasta-riihelaiset-ja-muut-maalittajat-ovat-joko-ex-narkkareita-tai-sarjaepaonnistujia/

Näkökulma

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

https://nykysuomi.com/kirja-arvostelu-jessikka-aro-putinin-usa/

Näkökulma

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

https://nykysuomi.com/maalittaminen-ja-vaaran-tiedon-agitaattorit-uhkaavat-ihmisten-turvallisuutta/

Näkökulma

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/