Trump – Maailman ensimmäinen some-presidentti

Päivitetty 18.12.2017, Julkaistu 17.12.2017 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 8 minuuttia

”hiljainen enemmistö, unohdetut yhdysvaltalaiset. Olen lain ja järjestyksen ehdokas.”

Donald Trump on syyttänyt Yhdysvaltojen poliittista järjestelmää korruptiosta, kritisoinut mediaa, islamilaista terrorismia, laitonta maahanmuuttoa, Yhdysvaltojen solmimia vapaakauppasopimuksia, jäsenmaiden alhaisia Nato-maksuja, poliittista korrektiutta ja Yhdysvaltain sotilaallista puuttumista maailman tapahtumiin. Hän lupasi tehdä Amerikasta jälleen parhaimman. ”Minä kerron teille - amerikkalainen unelma on kuollut, mutta minä tuon sen takaisin, uskokaa minua”.

Trump ei ollut se kaikkein soveliain ehdokas, vaan politiikassa korruptoitumaton, rääväsuinen miljardööri ja mediapersoona. Miten hän pystyi päihittämään Clintonin puolta pienemmällä budjetilla? Käyttihän Clinton kampanjointiinsa käsittämättömät 521 miljoonaa dollaria. Pelkästään hänen tv-mainos budjetti oli samaa suuruus luokkaa Trumpin kokonaisbudjetin kanssa.

Roger Stone loi uskomattomimman viestintästrategian, jota hänen kollegansa Paul Manafort toteutti onnistuneesti kampanjapäällikkönä. Tätä varmasti yritetään käyttää jatkossa muissakin kampanjoissa. Trump yritti ensikerran presidentiksi jo vuonna 2000 reformipuolueen ehdokkaana, mutta silloin hän jätti leikin kesken jo esivaaleissa. Vuonna 2011 järjestetyissä kyselyissä Trumpilla oli paljon kannatusta republikaanipuolueen vuoden 2012 presidenttiehdokkaaksi. mutta hän ilmoitti että ei hae ehdokkuutta. Sanottakoon, että kummassakaan tapauksessa aika ei ollut kypsä, jotain puuttui?

Puuttuvalenkki

Tärkein kysymys on miten saavuttaa hiljainen enemmistö ja unohdetut amerikkalaiset? Mikä on se väline jolla heidät saavutetaan, nämä ihmiset, jotka mieluummin lukevat uutiset vaihtoehtomedioista ja karttavat amerikkalaista liberaalimediaa. Vuonna 2000 ei ollut vielä sosiaalista mediaa, vaikka Amerikassa on vahva vaihtoehtomedioiden kirjo, se ei riittänyt saavuttamaan haluttua väestön osaa. Tämä on syy miksi Trump luopui taistelusta jo Kalifornian esivaaleissa. 2011 oli jo Facebook ja Twitter, mutta sen käyttäjät eivät olleet toivotusta väestön osasta.

Sosiaaliset mediat kasvoivat Obaman kauden aikana merkittävästi ja edullisten älypuhelimien ansiosta se tavoitti kaikki sosiaaliset luokat Amerikassa. Trump ei ollut ensimmäinen presidentti joka käytti sosiaalista mediaa kampanjassaan. Obama2012 – kampanjassa käytettiin Twitteriä onnistuneesti ja Yhdysvallat olivat ensimmäinen valtio maassa joka kävi informaatiosotaa livenä Twitterissä.

Yhdysvaltain presidentillä Donald Trumpilla on Twitter seuraajia 44,7 miljoonaa omalla tilillä ja presidentti tilillä 21,4 miljoonaa, tällä hetkellä. Näin se toimii: laadi vetoomus, mobilisoi tukijoukot, toteuta muutos kuulostaa helpolta. Siitä huolimatta vanhat viestinnän lainalaisuudet pätee edelleen strategian mukainen suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus, johdonmukaisuus ja reaktionopeus. Mikään muu viestintäväline ei ole pystynyt tarjoamaan reaaliaikaista reaktionopeutta ja tämä oli viestinnän viimeinen puuttuva lenkki.


Debattia livenä

Ennen vanhaan ehdokkaat valmistautuivat tv-väittelyyn huolella. Strategioita hiottiin viikko tolkulla ja se kumpi oli vakuuttavampi, oli yleensä vahvoilla. Tämän jälkeen lehdistö arvioi miten ehdokkaat olivat onnistuneet tärkeissä kysymyksissä ja aiheissa ja tuottivat mielipidemittauksia väitteilleen. Kaikki muistaa miten ensimmäisessä tv-väittelyssä nuori Kennedy teki amerikkalaisiin paremman vaikutuksen, kuin Nixon joka oli kameroiden edessä hyvinkin epävarma.

Siinä missä Nixon hävisi Kennedylle, niin Twitter debatin voitti Trump. Kalifornian San Diegossa kesäkuussa 2016 Hillary Clinton teki ulkopoliittisen linjapuheensa tai niinhän sitä oltiin sellaisena markkinoitu. Hän päätti hyökätä Trumpia vastaan, vaikka Trumpia ei vielä silloin ollut valittu republikaanienehdokkaaksi.

  • hänellä on samanlaisia taipumuksia kuin Venäjän presidentillä Vladimir Putinilla, Kiinan kommunistijohtajilla ja Pohjois-Korean diktaattorilla Kim Jong-unilla. Hän sanoi jättävänsä Trumpin tyranniviehätyksen psykiatrien tutkittavaksi.
  • Me emme voi antaa lastemme ja lastenlastemme turvallisuutta Donald Trumpin käsiin. Me emme saa antaa hänen pelata arpapeliä Amerikalla
  • Trump sanoo omaavansa ulkopoliittista kokemusta sillä perusteella, että hän on pyörittänyt Miss Universum -kilpailuja Venäjällä
  • Kuvitelkaa hänet päättämässä puolisoittenne ja lapsienne lähettämisestä taisteluun. Kuvitelkaa, että hänellä ei olisi vihaisena pelkkää Twitter-tiliään käytössään, vaan koko Amerikan ydinasearsenaali. Haluammeko hänet tekemään niitä päätöksiä? Jonkun niin herkkänahkaisen ja äkkipikaisen, joka suuttuu pienimmästäkin kritiikistä? Haluammeko hänen sormensa lähellekään laukaisunappia?
    Ja niin Clintonin avoimesta vastaiskusta alkoi, Trump vastaan Clinton Twitter-sota. Sosiaalinen media mahdollisti Trumpille välittömän vastauksen, jota seuraamaan lähti, niin tavallinen kansa kuin media ja muut poliitikot. Ainekset kunnon kahden keskeiseen debattiin oli valmiina ja tämähän oli manna yleisölle. Seuraavassa Trumpin vastauksia.
  • Miksi ketään ei panna syytteeseen? Etsikää vuotaja NYT!
  • Hillaryn henkilökunta ajatteli että sähköpostiskandaali vain katoaa. Kuka näille ihmisille uskoisi kansallista turvallisuutta?
  • Wikileaks todistaa, että jopa Clintonin oma kampanja tiesi että Kavala käytti salaista tietoa väärin, mutta ketään ei panna syytteeseen? HUIJAUSTA!
  • CNN on pian epäluotettavin nimi uutisissa, jos he jatkavat Hillary Clintonin lehdistötoimistona.
  • CNN:n ankkurit ovat täysin irti tavallisen ihmisen todellisuudesta, nousevasta rikollisuudesta, epäonnistuneista kouluista ja katoavista työpaikoista
    ”Kun he (Trumpin vastustajat) kirjoittavat tai sanovat jotain totaalisen virheellistä tv-ohjelmissa, kirjoitan twiitin ja te näette sen heti televisiossa - viime hetken uutisena. Saatan twiitata sängystäkin” Trump kertoi kampanjansa aikana.
    Trump oli jo pitkään haastanut Clintonia, mediaa ja aiheuttanut pahennusta monilla twiiteillään varsinkin liberaalien riveissä. Taas unohdetun enemmistön edessä Trump edusti amerikkalaisia ja puhui juuri sitä mitä he halusivat kuulla. Twiitit olivat suorapuheisia ja antoivat seuraajille sekä medialle runsaasti uutis- ja viihdearvoa. Twiitit ja videot nousivat otsikoihin valtamedioissa, ja Trumpin nimi pysyi esillä ja sai ilmaista media aikaa.
    Trump oli käytettävissä niin kannattajille, kuin vihaajillekin sekä niille, jotka eivät olleet vielä valinneet suosikkiaan. Amerikkalaiset luottivat siihen, että Trumpin twiitit olivat hänen henkilökohtaisia, eikä minkään viestintätoimiston laatimia. Trumpin seuraajat odottavat milloin, hän lähtee poliittiseen tai henkilökohtaiseen hyökkäykseen jotakin tai jotakuta vastaan.
    Kaiken väittelyiden, hyökkäysten keskellä Trump ei unohtanut sitä tärkeintä eli tavallista kansaa, vaan julkaisi kuvia ja viestejä kampankiertueeltaan.
    ” Hieno iltapäivä Ohiossa ja ilta Pennsylvaniassa – juuri lähdössä. Nähdään huomenna Virginia!”
    ”Valtavia määriä teollisuustyöpaikkoja on muuttanut Pennsylvaniasta on muuttanut Meksikoon ja muihin maihin. Se loppuu kun minä voitan!”

Facebook algoritmi takasi näkyvyyden

Trump hyödynsi algoritmia sumeilematta, jotta hän näkyi mahdollisimman monen uutisvirrassa. Varsinkin ratkaisevina hetkinä, kuten vaaliväittelyissä, Trumpin viesti sai Facebookissa valtavasti enemmän vastakaikua kuin kilpailijansa. Parhaimmillaan hänen julkaisuihinsa sitoutuneita oli kolmin tai nelinkertainen määrä Clintoniin verrattuna. Sitoutuminen kertoo Trumpin tukijoiden aktiivisuudesta ja intohimosta. Nämä vaalit voitettiin tunteilla ja niihin vetoamalla.

Neljä tärkeintä tekijää:

Ensimmäisenä vetoa tunteisiin. Varsinkin vihaiset viestit sitouttivat ihmiset julkaisuihin intohimoisemmin ”She would be in jail", joka viittasi Clintoniin liittyneeseen rikostutkintaan. Näin hän sai reaktioita vihaisilta ja intohimoisilta ihmisiltä, joiden mielestä perinteinen media ei edusta heitä.

Toisena hän hyödynsi facebookin suosimia julkaisutapoja. Facebook antaa lisänäkyvyyttä videoille ja suorille videolähetyksille, koska haluaa houkutella videoiden julkaisijat käyttäjikseen. Trumpin kampanjatiimi käytti tätä etua kuitenkin rohkeammin hyödyksi ja julkaisi runsaasti livevideoita.

Kolmantena oikea aikaisuus, Trump julkaisi monin verroin enemmän postauksia silloin, kun sillä oli kaikkein eniten merkitystä. Esimerkiksi vaaliväittelyiden jälkeen hän sai valtavasti reaktioita Facebookissa, vaikka itse väittely ei välttämättä ollut mikään menestys. Lisäksi vaaliväittelyiden aikana oli runsaasti somekäyttäjiä liikkeellä. Tämän lisäksi algoritmi korostaa sellaisten julkaisujen näkyvyyttä, jotka liittyvät muutenkin suosittuun aiheeseen.

Neljäntenä vaihtoehtomedian käyttö ja tuki. Roger Stonen sanoin ”Älä kuuntele liberaalia mediaa”. Amerikassa on nähty sama ilmiö kuin Suomessakin: poliittista äärilaitaa edustavan vale- tai vastamedian huima nousu. Yksi suurimmista menestystarinoista on oikeistolainen Breitbart, joka oli osa Trumpin kampanjatiimiä. Tämän lisäksi on kymmeniä merkittäviä ja satoja pienempiä medioita ja niitä seuraa suuri joukko ihmisiä, jotka eivät pidä valtamediaa käypänä uutisten lähteenä.


Facebookin algoritmi siis tarjoaa jokaiselle käyttäjälle sisältöä, jonka uskoo käyttäjän haluavan nähdä – ja samalla siivoaa näkymättömiin muuta sisältöä.

Aikaisemmin puhuin puuttuvasta lenkistä miten tavoittaa kansan syvät ja hiljaiset rivit. Ne löytyivät Facebookin luomasta somekuplasta. Kupla syntyy kun ihmiset kokee perinteisen median hyljeksivän ja nöyryyttävän heitä. Tämä työntää heitä yhä kauemmaksi median valtavirrasta. Kuilu kahden osapuolen, jotka eivät kuuntele toisiaan, välillä kasvaa.

Trump voitti vaalit, koska pystyi viemään viestinsä hiljaiselle ja unohdetulle enemmistölle, joka ei enää luottanut hallitukseen, eikä mediaan. Näin tapahtuu aina kun mediasta tulee vallanpitäjä ja väline. Aikanaan media oli riippumaton ja julkisenvallan vahtikoira. Raha ja poliittiset suhteet on korruptoinut monet mediat ja ne eivät enää edusta vapaata mielipidettä, vaan puhuvat aina jonkun muun suulla.

Laadukkaan viestinnän ainekset ovat edelleen strategian mukainen suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus ja johdonmukaisuus. Niiden lisäksi reaktionopeus, ja erityisesti kokonaisuudenhallinta, vaikka aika ajoittain näytti, että Trumpin sosiaalisenmedian viestintä on sekavaa, niin jokainen twiitti ja postaus, hyökkäys tai puolustus oli tietoinen riski, vaikka sanoma ei ollutkaan tarkkaan harkittua.

Trump ei olisi koskaan pystynyt tuomaan asioitaan esille sillä media olisi jättänyt osan julkaisematta tai vääntänyt sanoman eri muotoon. Siksi kesti kuusitoista vuotta ennen kuin aika oli kypsä.

Putin ja venäjä korttia on monesti heiluteltu Trumpin kampanjan aikana ja myös sen jälkeen, mutta kuka muistaa wikileaksin? Sekin oli Trumpin syy ja tätä vastaehdokas Hillary Clinton käytti aseenaan ja media tuki häntä, vaikka Clintonin säätiö löytyi kyseisestä vuodosta. Olisiko Trump päässyt hyökkäämään Clintonia vastaan perinteisillä mediavälineillä? Tuskin, media olisi pikku hiljaa vaientanut ja unohtanut tapahtuman.
Olisiko Trump pystynyt puolustautumaan esimerkiksi 1.8.2016 eri medioissa esitettyihin syytöksiin ja hyökkäyksiin. Tämähän taisi olla ihan sattumaa, että kaikki tapahtuu samaan aikaan eri medioissa, eri aiheina.

Sankari vainajan vanhemmat arvostelivat Trumpin ajamaa muslimien maahantulokieltoa. Trump joutui selittelemään aiempia lausuntojaan Venäjä ja Ukraina lausunnoista, jossa hyökättiin ulkopoliittista kokemattomuutta vastaan. CNN hyökkäsi Trumpia vastaan ja ajoitti omat raportit juuri samaan kuin Trump twiittasi. CNN on raportoinut Trumpin kampanjasta usein ja vain negatiiviseen sävyyn.

Aikanaan sanottiin, että se kellä on eniten rahaa voittaa vaalit. Trump ja brexit todisti toisin, vaikka valtamedia oli vastaan ja vastustajilla oli enemmän rahaa kampanjassaan, silti lopputulos oli jotain muuta mitä odotettiin ja toivottiin. Älä kuvittele, että liberaali-vasemmistolainen media olisi vain suomalaisten yksinoikeus. Kyllä sitä tapahtuu muuallakin.

Miksi EU vihaa kansanäänestyksiä kysyi Laura Huhtasaari presidentinvaalikampanjassaan? Miksi sosiaalista mediaa vahditaan ja valvotaan? Miksi kehitellään hakukoneita, jotka etsivät sosiaalisesta mediasta epäsovinnaisia keskusteluja joita vihapuheeksi kutsutaan? Minkä takia sananvapautta halutaan rajoittaa? Miksi valtamedia ja hallinto hyökkäävät vaihtoehtomedioiden kimppuun? Siksi koska Trump muutti maailmaa kerralla ja osoitti, että vanhamedia ei ole enää yksin jakamassa mielipiteen muodostamisen valtaa. Aikanaan sanottiin, että lehdistö on neljäs valtiomahti. Nyt se pelkää koska sosiaalinen media on viemässä sen paikkaa.

Ensi kerralla Jykällä on taas asiaa ja aiheena – Onko meillä enää vapaata lehdistöä?

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.

Maalittaminen ja väärän tiedon agitaattorit uhkaavat ihmisten turvallisuutta

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Yhä useammin sosiaalisessa mediassa näemme ilmiön, jossa jotakuta ihmistä aletaan yhteisvoimin painostaa, leimata ja häpäistä. Tätä kutsutaan maalittamiseksi – ja se on yksi aikamme vaarallisimmista keskustelukulttuurin sairauksista.

Maalittamisen ydin on yksinkertainen: joku vaikuttaja tai näkyvä henkilö jakaa valikoitua tai virheellistä tietoa jostain yksilöstä tavalla, joka saa joukon ihmisiä hyökkäämään tämän kimppuun. Tuloksena on somemyrsky, uhkailua, ja monesti kohteen henkilökohtainen ja ammatillinen maine tuhoutuu hetkessä.

Tämä ei ole sattumanvaraista. Se on osa laajempaa agitaatiokulttuuria, jossa viestintää käytetään poliittisena tai ideologisena aseena. Ikävä kyllä, myös Suomessa tällaisia toimintatapoja on omaksuttu – ja niihin on toisinaan liittynyt jopa julkisin varoin tuettuja hankkeita tai projekteja.

Kun vaikuttajasta tulee yllyttäjä

Yksi esimerkki tästä kehityksestä on viestintävaikuttaja Janne Riiheläinen, joka on toiminut näkyvästi julkisessa keskustelussa ja saanut tukea myös erilaisilta yhteisöiltä, kuten Aalto-yliopistosta. Riiheläisen toiminta sosiaalisessa mediassa on herättänyt laajaa huolta: hänen päivityksissään toistuu kaava, jossa yksittäisistä ihmisistä tai ryhmistä annetaan vääristeleviä väitteitä, minkä jälkeen seuraajat käyvät hyökkäykseen, jopa väkivataan kehoitetaan ihmisiä.

Ongelma ei ole pelkästään Riiheläisessä henkilönä – vaan ilmiössä, jota hän edustaa. Kun valta-asemassa oleva vaikuttaja käyttää sananvapauttaan toisten leimaamiseen, hän asettaa itsensä viestinnän agitaattoriksi, ei keskustelijaksi. Tällainen toiminta murentaa yhteiskunnallista luottamusta ja normalisoi vihamielistä käytöstä.

Julkinen raha ja vastuu

Erityisen ongelmallista on, jos julkista rahaa kanavoidaan henkilöille tai hankkeille, joiden toiminta synnyttää maalittamista tai sen kaltaista sosiaalista painostusta. Tiede ja koulutus ovat arvokkaita vain silloin, kun ne rakentavat luottamusta ja yhteisöllisyyttä – eivätkä toimi välineenä muiden hiljentämiseen.

Jos yliopisto tai muu julkinen taho tukee toimijoita, jotka toistuvasti lietsoivat someraivoa, on syytä pysähtyä ja kysyä: mitä me oikein rahoitamme?

Sananvapaus ei ole hyökkäysoikeus

Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan kulmakivi. Mutta se ei tarkoita oikeutta vääristellä tietoa tai lietsoa ihmisiä toisia vastaan. Jokainen, jolla on suuri seuraajakunta ja vaikutusvaltaa, kantaa myös moraalisen vastuun siitä, miten hänen sanansa vaikuttavat.

Jos haluamme säilyttää vapauden puhua, meidän on suojeltava myös vapautta olla joutumatta joukkohyvittelyn kohteeksi. On aika lopettaa maalittamisen normalisointi – riippumatta siitä, kuka sitä tekee.

https://nykysuomi.com/2025/06/10/aalto-yliopisto-faktabaari-ja-janne-riihelainen-rikostutkinnan-kohteena-syytoksia-laajasta-vihamaalittamisesta-ja-valheellisesta-mustamaalauksesta/