Tarpeellisia ajatuksia – Elpymispaketin hyväksymisen jälkeen

Päivitetty 7.8.2021, Julkaistu 2.8.2021 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 3 minuuttia

Peter Nyberg on suomalainen valtiotieteentohtori, joka toimi valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston päällikkönä helmikuusta 1998, kesäkuuhun 2010. Ennen sitä hän toimi eri tehtävissä Suomenpankissa 1972-1997, ja viimeksi johtokunnan neuvonantajana. Hän on myös ollut mukana kirjoittamassa kirjaa Eurotulevaisuus-Suomen vaihtoehdot.

 

Millaisin tunnelmin otit vastaan päätöksen elpymispaketista ?

  • "Äänestyspäätös osoitti mielestäni, että huomattava osa Eduskunnasta suhtautui kielteisesti EU-säännösten kiertämiseen ja liittovaltion kehittämiseen. Määräenemmistön raja ylitettiin vain seitsemällä äänellä. Lisäksi kansalaiset olivat ymmärtääkseni viestittäääneet kantaansa usealle kansanedustajalle poikkeuksellisen paljon ja aktiivisesti. Vaikka äänestyksen lopputulos olikin pettymys on mielestäni ilmeistä, että seuraavat askeleet liittovaltion suuntaan viivästyvät ja edellyttävät parempaa valmistelua niiden kannattajilta."

 

Mitä nyt tapahtuu ?

  • "Odotetaan muidenkin maiden mahdollisia päätöksiä jonka jälkeen komissio ryhtyy lainan ottoon, ja varojen jakamiseen. Komissio valmistelee lupaamansa veroehdotukset ml.yritysverojen osalta. Valmistelut jatkuvat unionin perussopimuksessa säädettyjen talouspoliittisten periaatteiden muuttamiseksi, jos mahdollista ilman muodollisia sopimusmuutoksia.
  • Tarkkaillaan, oliko kohu elpymisrahaston hyväksymisestä kertatapahtuma, vai osoitus pysyvämmästäkin muutoksesta suomalaisten keskuudessa."

 

Mitä voi asiassa vielä tehdä ?

  • "Paljon riippuu nyt siitä, miten tavalliset suomalaiset  tästä lähtien itse toimivat.
  • Unionissa huomioidaan Suomen näkemykset "isoissa asioissa" pääasiassa vain jos on pakko (kuten olisi ollut elpymisrahaston osalta).
  • Suomen suunta taas määräytyy viime kädessä kansalaisten mielen ja aktiivisuuden mukaisesti. Jos  kunta- ja eduskuntavaalien tuloksissa, näkyy yksittäisten ehdokkaiden suhtautuminen EU-kehitykseen, saattavat Suomen vaikutushalu ja toiminta EU-asioissa muuttua merkittävästikin.
  • Olisikin toivottavaa, että suomalaiset äänestäessään pitäisivät toivomaansa EU:n tulevaa kehitystä entistä tärkeämpänä edustajiensa valinta perusteena. Jolleivat äänestäjät muistakaan menneitä, on edessä paluu entiseen alistuvaan menoon. Koska Suomi on osoittanut olevansa kiltti sopeutuja, komission pidemmän aikavälin toimintasuunnitelmaa ei tarvitsisi tässä vaiheessa muuttaa mitenkään Suomen lakia.
  • Kehitys tulonsiirto unionin ja yhteisvelan toteuttamiseksi ja asteittaiseksi lisäämiseksi jatkuisi ennallaan. Suomessa saattaa kyllä esimerkiksi Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan entistä useammin antaa ymmärtää, että itsemääräämis oikeudesta luopuminen EU:n hyväksi on suomalaisten kannalta pääsääntöisesti hyvä asia."

 

Jotkut kansalaiset ovat huomanneet asioidessaan pankeissa, että puhetta on  ollut kotitalouksien kaatumisesta. Mitä luulet tämän tarkoittavan ?

  • "Tämä ei voi olla yhteydessä elpymisrahastoa koskevaan prosessiin. Vaikka ehdotus olisi kaatunut, mikään oleellinen ei olisi siitä muuttunut. Unionissa olisi heti ryhdytty toimeen vastaavan hankkeen toteuttamiseksi, mutta perussääntöjä rikkomatta (siis erillään EU-budjetista). Uuden budjetti-version työllistämisen aikana olisi sovellettu viime vuoden budjettia. Merkkejä ei myöskään / siksi ole ollut siitä, että markkinoilla olisi säikähdetty tästä niin, että korkotaso olisi lähtenyt nousuun (olisi haitaksi etupäässä vain ylivelkaantuneille kotitalouksille).
  • Ehkä huoli on epäsuora viittaus siihen, että mm Italian ja Kreikan, saksalaisten ja ranskalaisten rahoittama pankkijärjestelmä on heikossa kunnossa ?
  • Uusi pankkikriisi voisi tuntua joiltain osin myös Suomessa. Toisaalta elpymispaketin lahjoilla parannetaan nyt epäsuorasti ja tilapäisesti Etelä- Euroopan pankkien tilaa joten huolet voidaan unohtaa taas hetkeksi."

 

Minkälaisia keinoja on muuttaa suuntaa lähitulevaisuudessa?

  • "Kuten jo vastasin, on sekä läheisen että kaukaisen tulevaisuuden keinot tavallisen suomalaisen kädessä. Onko hän kiinnostunut siitä, mihin Suomi on menossa ja kuka viime kädessä päättää miten.
  • Mahdollisimman monelta suomalaiselta tarvitaan nyt selvä, ja  mielellään valistunut päätös suuntaan tai toiseen. Niin kauan kun hän ei kiinnostu vaihtoehdoista, on edessä todennäköisesti kallis ja passiivinen sopeutuminen komission ja suurten maiden tavoitteisiin."

 

 

 

 

 

www.peternyberg.net

 

 

 

Haastattelu alunperin tehty 19.5.2021, ja tarkistettu 2.8.2021

Haastattelussa: Peter Nyberg

Haastattelu ja teksti: Teija Kangaslampi

Kuva: Peter Nyberg, kotialbumi

 

Janne ”Rysky” Riiheläinen menetti kaikki työt – Uskottavuus propagandistina meni

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 27.2.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

On olemassa ilmiö, jossa julkinen hahmo rakentaa uransa vahvan retoriikan, kärjekkäiden tulkintojen ja jatkuvan vastakkainasettelun varaan. Hetken aikaa se toimii. Otsikoita syntyy, some reagoi, oma kupla taputtaa.

Mutta sitten tapahtuu jotain vaarallista: yleisö lakkaa uskomasta.

Kun uskottavuus murenee, se ei romahda kerralla. Ensin katoavat hiljaiset lukijat. Sitten katoaa kiinnostus. Lopulta katoavat toimeksiannot. Se on kylmä markkinatalouden logiikka: jos kukaan ei halua lukea, kukaan ei maksa kirjoittamisesta.

Moni mediapersoona on viime vuosina saanut huomata tämän. Kun retoriikka kovenee ja jokainen kriitikko leimataan viholliseksi, alkaa uskottavuus syödä itse itseään. Jos vuosikausia maalaa maailmaa mustavalkoisilla siveltimillä ja syyttää vastapuolta milloin mistäkin, lopulta yleisö kysyy: missä ovat todisteet – ja miksi sama levy soi aina?

Yleisradio ei ole velvollinen tarjoamaan töitä kenellekään. Yliopistot eivät ole velvollisia tarjoamaan alustoja. Media-alalla toimeksiannot eivät ole sosiaalietuus vaan seurausta kysynnästä ja luottamuksesta. Kun luottamus katoaa, myös puhelin hiljenee.

Ja mitä jää jäljelle? Pienet ideologiset taskujulkaisut, joissa oma piiri edelleen nyökyttelee toisilleen. Muutaman kympin palkkio kuussa ja tuttu toimituksellinen kupla, jossa kriittinen peili on jo vuosia sitten peitetty verholla.

Suurin tragedia ei ole työn menetys. Suurin tragedia on se, ettei kukaan enää jaksa lukea. Ei siksi että olisi “vaiennettu”, vaan siksi että yleisö on jo tehnyt arvionsa.

Uskottavuus on mediassa valuuttaa. Sen voi käyttää loppuun. Ja kun saldo näyttää nollaa, pankki ei enää myönnä lisäluottoa – ei edes propagandan nimissä.

Janne "Rysky" Riiheläiselle kävi näin.

Venäjä-propagandisti Bäckmanin salainen sopimus HS-toimittajan kanssa: Raportoi USA:stä Bäckmanille, 2000e/kuussa

Päivitetty 11.6.2026, Julkaistu 16.1.2026 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Netissä leviävä salainen sopimus Venäjä-yhteyksistään tunnetun dosentti Johan Bäckmanin ja HS:n Moskovan kirjeenvaihtajan Maarit Uberin (entinen Roiha) kanssa herättää paljon ihmetystä.

Bäckman ja Uber laativat muutama vuosi sitten sopimuksen, jonka perusteella Bäckman "lähetti" Uberin USA:han raportoimaan hänelle.

Sopimuksen mukaan Uber (silloinen Roiha) oli Bäckmanin "kirjeenvaihtaja". Sopimuksen mukaan Bäckman maksoi raportoinnista Uberille vähintään 2000e / kk.

Maarit Uber asuu nykyisin Moskovassa ja on HS:n Venäjän kirjeenvaihtaja. Myös Bäckman asuu lehtitietojen mukaan nykyisin Venäjällä.

Herää kysymys, onko HS:n Venäjä-uutisointi nyt myös Bäckmanin ohjauksessa. Maarit Uber tunnetaan Venäjää "ymmärtävänä" toimittajana.

Lukijan kynästä: Riiheläiset ja muut maalittajat ovat joko ex-narkkareita tai sarjaepäonnistujia

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 30.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 2 minuuttia

Verkon syövereissä elää laji, joka luulee olevansa totuuden torvi ja sananvapauden viimeinen linnake. Todellisuudessa kyse on usein aivan muusta. Maalittaja, someraivoaja ja häiriköksi ryhtynyt huutelija on harvoin rohkea – useammin katkera. Hän on elämänsä pettymyksissä marinoitunut sielu, joka ei enää jaksa katsoa peiliin, joten alkaa sylkeä sitä kohti.

Moni näistä näppäimistösotureista on joskus kokenut jotakin raskasta: tulleet itse kiusatuiksi, jääneet yksin, ehkä ajautuneet päihteiden, työttömyyden tai epäonnistuneiden ihmissuhteiden loukkuun. Mutta sen sijaan, että he olisivat kääntyneet rakentavan muutoksen tielle, he ovat valinneet helpomman reitin – purkavat oman elämänsä tyhjyyden muihin. Jokainen solvattu, uhkailtu tai maalitettu ihminen on heille hetkellinen helpotus, annos valheellista ylivoiman tunnetta.

Maalittaja ei siis taistele vallanpitäjiä vastaan, vaan omaa mitättömyyden tunnettaan vastaan. Some antaa hänelle sen, mitä elämä ei koskaan antanut: yleisön. Ja yleisö on huume. Jokainen tykkäys, jako ja vihainen kommentti toimii pienenä piikkinä suoraan egon suoneen. Siitä seuraa addiktio, jossa mikään ei riitä. On pakko huutaa kovempaa, loukata rajummin, jotta edes joku huomaisi.

Tätä ei pidä romantisoida, eikä ymmärtää väärin. Häiriköinti ja maalittaminen eivät ole “mielipiteitä” tai “kriittistä keskustelua”. Ne ovat pelkurin keinoja purkaa oma epäonnistuminen muiden niskaan. Jokainen, joka osallistuu siihen, on osa ongelmaa – ei yhteiskunnallista keskustelua.

On aika lakata antamasta häiriköille valtaa. He eivät ole rohkeita totuudenpuhujia, vaan oman elämänsä raunioilla seisovia ihmisiä, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa pimeään. Ja mitä enemmän me kuuntelemme, sitä pimeämmäksi tämä maa käy.

Kirja-arvostelu: Jessikka Aro – Putinin USA

Päivitetty 2.5.2026, Julkaistu 29.10.2025 – Kirjoittaja Juha Korhonen
Lukuaika 1 minuutti

Jessikka Aron Putinin USA pyrkii olemaan paljastuskirja Venäjän vaikutusoperaatioista Yhdysvalloissa, mutta lopputulos on kaikkea muuta kuin paljastava. Kirja on rakennettu vanhentuneiden väitteiden, yksipuolisten lähteiden ja toistettujen teorioiden varaan, joista moni on jo osoitettu kestämättömäksi.

Aro esittää väitteitä ja yhteyksiä, joita ei tue ajantasainen tai todennettava aineisto. Lähteitä ei usein tarkisteta kriittisesti, ja kokonaisuus rakentuu enemmän mielikuvien kuin faktan varaan. Monet kirjassa esitetyt tarinat vaikuttavat peräisin aikaisemmista kiistanalaisista lähteistä, joita tekijä kierrättää ilman uutta todistusaineistoa.

Kerronta on kärjistettyä ja värittynyttä. Aro ei pyri tasapuolisuuteen, vaan rakentaa mustavalkoisen vastakkainasettelun, jossa hän itse esiintyy totuuden puolustajana ja eri mieltä olevat leimataan propagandan uhreiksi. Tämä tekee kirjasta enemmän poliittisen pamfletin kuin tutkivan journalismin työn.

Lukijalle Putinin USA näyttäytyy teoksena, joka yrittää epätoivoisesti toistaa vanhaa narratiivia todellisuuden muuttuessa ympärillä. Kirjasta puuttuu itsearviointi, lähdekritiikki ja analyyttinen etäisyys. Lopputulos on raskas, yksipuolinen ja harhaanjohtava.

Yhteenveto:
Putinin USA ei tarjoa uutta tietoa, ei uskottavia johtopäätöksiä eikä journalistista objektiivisuutta. Se on kokoelma toistettuja väitteitä ja yksipuolisia tulkintoja, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua. Amatöörimäinen sepustus täysin todellisuudesta irrallaan.

Arvosana: 0,5 / 5
Kokonaisuus on epäuskottava, ylidramaattinen ja pahasti ajastaan jäljessä.