Mainos:

Simon Elo: Hallitus on onnistunut työllisyyden kasvussa jopa yli odotusten

Julkaistu 12.4.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo kertaa Facebook-sivullaan hallituksen ja sinisten saavutuksia etenkin kehysriiheen liittyen.

Elo kirjoittaa:

"Hallitus on onnistunut työllisyyden kasvussa jopa yli odotusten. Tämän vaalikauden aikana on tullut jo lähes 90 000 uutta työllistä. Totta on silti myös, että kaikkia kasvu ei vielä ole tavoittanut.

Eriarvoisuus vähenee, kun työllisyys kohenee. Suomessa on silti paljon myös sellaisia vähävaraisia, jotka eivät kykene työhön, ja heidän hyvinvoinnistaan on yhteiskunnan pidettävä huolta. Siksi, kuten Siniset ennen kehysriihtä vaativat, nyt on aika jakaa kasvusta reilusti kaikille.

Me halusimme etenkin kohdentaa tukea heille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Ja kehysriihessä siinä onnistuimmekin.

Tässä on viisi poimintaa niistä päätöksistä, jotka kohentavat nimenomaan pienituloisimpien asemaa:

1. Hallitus ottaa käyttöön Sinisen tulevaisuuden puheenjohtaja Sampo Terhon ehdottaman oppimateriaalilisän vähävaraisten perheiden lukiolaisille ja ammattikoululaisille. Kenenkään koulutie ei saa katketa perheen varojen puutteeseen. Vähävarainen opiskelija saa päätöksen myötä opintotukeensa lisää 46 euroa kuussa. Koskee 40 000 alle 20-vuotiasta nuorta.

2. Hallitus tekee vielä yhden lisäkorotuksen takuueläkkeisiin. Takuueläkkeitä on korotettu jo monesti aikaisemmin hallituskauden aikana yhteensä noin 30 eurolla kuussa.

3. Lääkekattoa alennetaan. Omavastuu laskee nyt alle 600 euron. Lääkkeiden koko ajan kallistuessa lääkekaton laskemisella on merkittävä vaikutus pienituloisille. Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin) on pitkään ajanut lääkekaton laskemista ja vei sen myös riihessä läpi.

4. Vähimmäispäivärahoihin eli äitiys-, vanhempain- ja sairauspäivärahoihin tulee korotus. Tällä päätöksellä tuetaan kaikkein pienituloisimpia lapsiperheitä. Korotus on tuntuva, eli noin 80 euroa kuussa.

5. Ylivelkaantuneiden talous- ja velkaneuvontaan panostetaan ja asunnottomuuden ehkäisemiseen satsataan."

Lähde: Facebook

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

8 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Hupsista
Hupsista
8 years ago

Tältä kasvonpiirteiltään juutalaisen näköiseltä henkilöltä on jäänyt huomaamatta se tosiasia että työttömyys ja köyhyys kasvavat kiihtyvällä tahdiolla, jota hyvin kuvastaa kiihtyvä valtiomme velkaantuminen. Niin että ei tässä hirvittävästi kannata henkseleitä paukutella.

Nina Elo
Nina Elo
8 years ago

Tempputyöllistettyjä…aktiivimallin 18h/kk muka oikeasti työllistynyt…..Uskooko nuo oikeasti omia juttujaan….?

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Tilastot saadaan näyttämään juuri siltä kuin halutaan. Kulloisenkin poliittisen pyrkimyksen tai näytön mukaisesti. Työttömiä on piilotettu yhden päivän kursseille, työhön tututumiseen, harjoitteluun ja katkaistu työn haku työvoimapoliittisella mhti lausunnolla. Ja kas työtömyys näyttää alentuneen.
Vuoden 2007 jälkeen Suomesta on kadonnut toista sataa tuhatta työpaikkaa pelkästään teollisuudesta. Digitalisaatio ja automaatio hävittää koko ajan vienti teollisuuden työpaikkoja. Siis niitä työpaikkoja jotka tuovat oikeasti rahaa Suomeen.
Lopuksi: 1980 luvulla kun koulussa oli vielä isänmaalliset opettajat, niin he varoittivat että älkää uskoko kaikkea mitä lehdissä ja tv:ssä sanotaan, kyseenalaistakaa, tutkikaa, opiskelkaa, sillä totalitaarisen yhteiskunnan kaava on vale- emävale -tilasto.

Lisää valheita
Lisää valheita
8 years ago

Tämä roska hallitus on onnistunut viemään terveydenhoidon, lääkkeet, ruuan, autoilun, ja ihan peruselämisen mahdollisuuden Suomalaisilta, ja etenkin pienituloisilta. Niinhän minäkin sain automaattisen tuloleikkurin aktiivimallin myötä, työkykyä ei ole, eikä edes te keskus tiedä, mitä saisin sairauksieni ja rajoitusteni kanssa tehdä, vaan enpä tiedä sitä itsekkään. Natut on tärkeämpiä, omalla kansall ei ole varaa edes lääkäriin saati lääkkeisiin, ja eriarvoistuminen kasvaa räjähdysmäisesti. Onneksi sitä virhettä en ole tehnyt, että kakaroita alkaisin tähän asuinkelvottomaan maahan tekemään, enkä tee, muutkin miettikööt, laittavatko kakaroita alulle kärsimään näiden kusipäiden toimista. Älkööt kukaan äänestäkö näitä Suomen vihollisia eli kepua, kokoomusta, saati näitä vitun smurffeja, vaan äänet näitä paskoja vastaan.

Kimboy
Kimboy
8 years ago

Suomen talouskasvu on seurausta Yhdysvaltojen talouskasvusta.

jördis
jördis
8 years ago

Pitäisi tutkia tilastot työttömistä työn hakijoista jotka ovat oikeasti työttömiä työnhakijoita. Itse olen työtön työnhakija vaikkakin olen tehnyt yhtäjaksoisesti marraskuun alusta samaa työtä. Loppuu kesäkuun loppuun määräaikaisena. Oikeastihan olen työtön.

juha.
juha.
8 years ago

Kun vain pääsee kukoksi tunkiolle on sieltä hyvä kiekua mitä tahansa ja varsinkin mitä tahansa. Onneksi ei ole miehen kokoinen. Mahtuu hyvin virka-auton takakonttiin. ”Periaatteet” ja ”aate” kulkevat auton tuhkakupissa.

Suomi 100
Suomi 100
8 years ago

Tästä paskiaisesta ei jää kuin muisto vaalien jälkeen.

Suomi saattaa asettaa lakisääteisen ikärajan energiajuomille

Julkaistu eilen 07:33 – Kirjoittaja Toimitus
Henkilö pitelemässä energiajuomatölkkiä.
Suomen esittämä 16 vuoden vähimmäisikä koskisi sekä energiajuomien myyntiä että ilmaista jakamista. Arkistokuva.

Alle 16-vuotiaat lapset Suomessa saatetaan pian käännyttää kassalta energiajuomia ostettaessa. Hallitus haluaa ottaa käyttöön ikärajan, mutta eduskunta ei ole vielä tehnyt päätöstä.

Ehdotus kattaa muutakin kuin myynnin. Jokaiselta, joka jakaa ilmaisia energiajuomia esimerkiksi festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, kiellettäisiin myös niiden antaminen alle 16-vuotiaille. Suomessa ei ole tähän asti ollut lakisääteistä ikärajaa juomille.

Vähittäiskauppiaille elintarvikelain muutos tarkoittaisi selkeitä opasteita sekä vaatimusta henkilöllisyystodistuksesta tai digitaalisesta iän varmentamisesta ostohetkellä. Kassahenkilökunnan olisi myös kieltäydyttävä myynnistä, jos on syytä uskoa, että juoma luovutetaan edelleen alle 16-vuotiaalle.

Lakiesitys on nyt eduskunnan käsiteltävänä, Yle raportoi. Jos lainsäätäjät hyväksyvät sen, kiellon odotetaan tulevan voimaan loppuvuodesta 2027.

Mainos:

Ehdotuksen taustalla ovat huolet kofeiinin vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Puolet kaikista 12–17-vuotiaista juo energiajuomia vähintään kerran viikossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksen mukaan. Jotkut nuoret, pääasiassa pojat, kuluttavat päivässä enemmän kofeiinia kuin mitä pidetään turvallisena saman tutkimuksen mukaan.

Nuoret suomenruotsalaiset kriittisempiä maahanmuuton lisäämiselle

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Suomen lippuja tumman patsaan edessä puolipilvisen sinisen taivaan alla.
Maahanmuuton lisäämisen vastustus on nyt suurempaa kuin sen kannatus suomenruotsalaisten teini-ikäisten keskuudessa Magman tutkimuksen mukaan. Arkistokuva Suomesta.

Yhä harvempi ruotsinkielinen nuori Suomessa haluaa nähdä lisää maahanmuuttajia maassa. Uudessa nuorisobarometrissa lisääntynyttä maahanmuuttoa vastustavien määrä ylittää nyt sen myönteisesti suhtautuvien määrän.

Ajatushautomo Magman ruotsinkielinen nuorisobarometri seuraa, miten ruotsinkieliset nuoret näkevät elämänsä, hyvinvointinsa, tulevaisuutensa ja yhteiskunnalliset kysymykset. Kysely on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 2018 lähtien. Tämänvuotisen kyselyn, jonka Magma on nyt julkaissut, täytti keväällä 2026 yhteensä 1 373 ruotsinkieliseksi rekisteröityä 15–19-vuotiasta nuorta.

Tänä vuonna 40 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väittämän "Lisää maahanmuuttajia on tervetullut Suomeen" kanssa. Samaa mieltä olevien osuus on 31 prosenttia.

Edellisessä kyselyssä vuonna 2024 tilanne oli päinvastainen. Tuolloin 40 prosenttia toivotti lisää maahanmuuttajia tervetulleeksi, kun taas 29 prosenttia vastusti sitä.

Mainos:

Muutos on nähtävissä sekä poikien että tyttöjen keskuudessa, mutta tasot eroavat jyrkästi. Pojista 53 prosenttia vastustaa useampia maahanmuuttajia, kun taas tytöillä vastaava luku on 29 prosenttia.

Monet nuoret yhdistävät maahanmuuton myös turvattomuuden tunteeseen. Hieman yli puolet, 52 prosenttia, on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että lisääntynyt maahanmuutto johtaa yhä vakavampiin konflikteihin ja lisääntyvään väkivaltaan yhteiskunnassa.

Samaan aikaan niiden osuus, jotka uskovat rasismin lisääntyneen ruotsinkielisten nuorten keskuudessa viime vuosina, pysyy suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2024: 41 prosenttia verrattuna silloiseen 39 prosenttiin.

Lia Markelin, Magman yhteiskunta-analyytikko ja yksi raportin kirjoittajista, yhdistää muutoksen julkiseen keskusteluun.

— Näen sen suorana heijastuksena yhteiskunnallisesta ilmastosta, jossa elämme, ja huomiosta, jota aihe saa, Markelin sanoo Ylelle.

Googlen datakeskushanke Suomessa tutkinnassa ympäristövahinkojen vuoksi

Julkaistu 30.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Avohakkuualuetta Laukaalla Hietasyrjänkankaalla, jossa näkyy yksittäisiä säästöpuita, hakkuujätettä ja metsää horisontissa sinisen taivaan alla.
Avohakkuualuetta Laukaassa huhtikuussa 2025. Tämä arkistokuva ei esitä Googlen rakennustyömaata Muhoksella, missä poliisi tutkii epäiltyä ympäristövahinkoa koskien ojitusta ja vesienhallintaa.

Googlen suunnittelema datakeskus Muhoksella on jo herättänyt kritiikkiä laajojen metsänhakkuiden vuoksi. Poliisi tutkii nyt epäiltyä ympäristövahinkoa rakennustyömaalla keskittyen ojitukseen ja vesien hallintaan.

Hankkeen takana oleva yritys on Tuike Finland, Googlen tytäryhtiö. Lokakuun alussa uutisoitiin, että yhtiö oli raivannut metsää ennen rakentamista ennen kuin ympäristövaikutusten arviointi oli valmistunut. Tuike kutsui työtä tuolloin "täysin lailliseksi ja asianmukaiseksi" metsälakiin viitaten.

Esitutkinta alkoi tällä viikolla Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) pyynnöstä, poliisi kertoi torstaina. Viisi hanketta koskevaa tutkintapyyntöä käsitellään yhdessä, ja poliisi viittaa "epävarmuustekijöihin ja puutteisiin" ojituksessa ja vesien hallinnassa. Esitutkinnan odotetaan jatkuvan vuoteen 2027 asti, ja siinä selvitetään, onko asiassa tapahtunut rikosta.

Tuike jätti ilmoituksen ojitustyöstä 18. syyskuuta. Tuolloin yhtiö kuvaili noin yhdeksää kilometriä uusia ojia, joista suurin osa oli jo kaivettu. Ilmoitus olisi pitänyt jättää vähintään 60 päivää ennen töiden aloittamista, ELY-keskus kirjoittaa.

Mainos:

Maaperä voi tehdä vedestä hapanta

Rakennustyömaa sijaitsee alueella, jolla on mustaliusketta, rikkiyhdisteitä sisältävää kivilajia. Kun maata kaivetaan ja se altistuu ilmalle, se voi tuottaa happoa, jolloin valumavesi muuttuu happamammaksi ja kuljettaa mukanaan metalleja. Yhtiön omat mittaukset osoittavat jo merkkejä happamoitumisesta.

ELY-keskus pitää kalkitusta ja kalkkisuodatin-altaita riittämättöminä ja sanoo, että ojat edellyttävät vesilain mukaista lupaa. Yhtiön on toimitettava yksityiskohtainen vesienhallintasuunnitelma 5. marraskuuta mennessä tai se kohtaa toimintamääräyksen sakon uhalla. Työt Muhoksella on keskeytetty lokakuusta lähtien viranomaisen pyynnöstä.

Googlen sävy on muuttunut. Yhtiön Suomen maajohtaja Antti Järvinen pyysi anteeksi Ylen haastattelussa ja viittasi yhtiön tulkintaan metsälaista.

— Näyttää siltä, ettemme ole toimineet lainmukaisesti, ja tulemme korjaamaan tämän, hän sanoi.

Suomen uusi hälytysjärjestelmä pyrkii tavoittamaan useampia ihmisiä suoraan

Julkaistu 29.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva naisesta pitelemässä vaaleansinistä matkapuhelinta pehmeästi sumennettua vaaleaa taustaa vasten.
FI-Alert lähettää varoitukset suoraan puhelimiin vaara-alueella ilman sovellusta tai rekisteröitymistä. Kuvituskuva.

Suomalaiset eivät enää tarvitse sovellusta vastaanottaakseen hälytyksen. Marraskuussa maa ottaa käyttöön FI-Alert-palvelun, joka lähettää varoitukset suoraan matkapuhelimiin.

Toukokuussa ukrainalainen lennokki harhautui Suomen ilmatilaan. Monet ihmiset eivät saaneet puhelimiinsa lennokkivaroitusta, ja maan varoitusjärjestelmä keräsi kritiikkiä.

Sisäministeriö ilmoittaa nyt, että FI-Alert otetaan käyttöön marraskuussa. Hallitus osoitti rahoituksen järjestelmälle viime vuonna. Tekniikka, cell broadcast, lähettää varoitukset matkapuhelinverkon kautta 4G- ja 5G-puhelimiin määritellyllä alueella. Myös Suomessa olevat ulkomaiset vierailijat vastaanottavat ne.

Viranomaiset voivat käyttää kanavaa, kun kyseessä on uhka hengelle, terveydelle tai huomattavalle omaisuudelle. Radio, televisio, 112 Suomi -sovellus ja tietyt verkkosivustot säilyvät edelleen käytössä varoituskanavina.

Mainos:

— On erittäin tärkeää, että jatkossa väestöä voidaan varoittaa entistä nopeammin, kohdennetummin ja kattavammin, sisäministeri Mari Rantanen (ps) sanoo tiedotteessa.