Keskeisimpiä marraskuun 1917 suurlakon vaatimuksia oli ollut kahdeksan tunnin työpäivä. Laki säädettiin ja vahvistettiin heti lakon päätyttyä 27. marraskuuta 1917. Muiden valtion laitosten mukana myös Tulli kuului kahdeksan tunnin työajan piiriin. Lain mukaan ylimenevästä ajasta tuli maksaa ylityökorvausta.
Aloilla, joilla uusi työaikalaki kohtasi ”voittamattomia esteitä”, voitiin myöntää enintään puolen vuoden siirtymäaika, jos sitä anottiin 27. helmikuuta 1918 mennessä. Tullihallitus toimitti anomuksensa senaatin sosiaalitoimituskunnalle 8. tammikuuta 1918.
Tullin mukaan uusi työaika olisi johtanut melkoisiin ongelmiin, ”kun ottaa huomioon tullitoimistoissa ja -vartioissa tullipalvelijoiden työn laadun ja paljouden, joka useinkin vaatii vuorokauden ympäriinsä yhtä mittaa kestävää vartioimis- ja palvelustointa”. Vaikka myös satamat olivat työaikalain piirissä, ulkomaisen tavaran purkamista ei voinut rajoittaa kahdeksaan tuntiin. Lisäksi tullaamattoman tavaran piti tullilainsäädännön mukaan olla aina Tullin vartioinnin alaisena. Tullimiesten työtunteja ei siis voitu vähentää ”tuottamatta sekaannusta ja haittaa tavarakollien laskemisessa ja merkitsemisessä”.
Myös tullilaitoksen budjetin kannalta vaikutukset arvioitiin isoiksi. Vaikka ulkomaankauppa oli toistaiseksi lähes kokonaan poikki, Tullissa katsottiin kahdeksan tunnin työajan vuoksi tarvittavan melkoista henkilökunnan lisäystä. Lain noudattaminen näytti sillä hetkellä suorastaan ”mahdottomalta toteuttaa”. Niinpä Tullihallitus esitti, että työaikalain soveltamista Tulliin lykättäisiin 27. elokuuta 1918 saakka.
Tullivirkailijat olivat saaneet liikennöitsijöiltä korvausta tullikamarin virka-ajan ulkopuolisesta tavaravalvonnasta. Tullivalvontahenkilökunnan osalta kahdeksan tunnin työaikaa alettiin lopulta soveltaa vasta vuonna 1956.
Lähde: Tulli. Kuva: Tullimuseo (Helsingin Eteläsatamaa 1900-luvun alussa)
