Nykysuomi.com – Selkeästi. Itsenäisesti. Suomesta.

Lähtönopea Virin Camilla

Urheilu Ravi- ja suoritus varmana tunnettu Virin Camilla on Kuningatar kilpailuissa mukana viidettä kertaa peräkkäin. Sillä on ansiokkaat saavutukset aiemmilta vuosilta: kahdesti kolmas ja kahdesti neljäs.


Kinderi on Pikku Prinssi 2020

Urheilu Eilisen Pikku Prinssi kilpailun voitti Kinderi, Hannu Torvisen ohjastamana. Hannu tutustui Kinderiin jo reilu vuosi sitten kun kuuli kummisedältä, Aimo Vuorisalolta, sen olevan lahjakas nuori


Caijuksella itseluottamus kohdallaan

Urheilu Ensimmäisen Kuninkuus kilpailun lähdön toiseksi hienosti tuli Mika Mäkelän valmennettava Caijus. Caijus debytoi ensi kertaa viime vuonna Lahdessa ja tuli kolmanneksi. Lähdöissä sillä on nopean


Viikon kysymys

Google ostaa puolet suomalaisen ydinvoimalan sähköstä vuoteen 2049 asti. Miten Pohjoismaiden pitäisi toimia, kun suuret teknologiayhtiöt sitovat kotimaista sähköä pitkiin sopimuksiin?

Mainos:

Arvonsa tunteva Aurotar

Urheilu Eilisessä Kuningatar mittelössä Aurotar tuli tiukassa juoksussa toiseksi. Se on Kuningatar kilvassa mukana ensi kertaa. Matti Koskinen on kasvattaja ja omistaja sekä valmentaja ja saanut


Seppo Suuronen kehuu Tähtituulaa

Urheilu Tähtituula on yksi Ravikuningatar ehdokkaista ja ollut mm Seppo Suurosella viime syksynä valmennuksessa. Seppo Suuronen tunnetaan kasvatus puolen ja valmennuksen suurmiehenä ympäri Suomea. Leppoisa ja


Aukeaako Ovi tänään Santtu Raitala ?

Urheilu Ammatti ohjastajana viime vuonna ansiokkaasta urastaan palkittu nuori mies, Santtu Raitala starttaa tänään mm kolmella Suomenhevosella Kuninkuuskilpailuissa Seinäjoella. Kuningatar kilvassa mukana Lakan Leija. Nuori Suomenhevonen


Ravikuningatar 2019 Vieskerin Virvan kuulumisia

Urheilu Vieskerin Virva pitää  Suomen ennätystä tammojen yli 3000 metrin matkalla ja on vielä vähän aikaa hallitseva Ravikuningatar. Hevonen tuli 3 vuotiaana Sanna Päivikkeen valmennukseen. Vieskerin


Hallitseva Kuningas Tähen Toivomus

Urheilu Hallitseva Ravikuningas Tähen Toivomus on ihastuttanut Suomalaisia kuninkuus vuotenaan. Tavoitimme Pauli Raivion tänä aamuna pienelle haastattelulle tulevaa koitosta ja Kuninkuus kilpailua ajatellen. Pauli kertoo, että


Kuningatar ehdokas Hetviina

Urheilu Haastattelussa tulevaa viikonlopun koitosta koskien valmentaja, ohjastaja Antti Tupamäki:   Tämän kesän vahvat suoritukset ovat nostaneet Hetviinan Kuningatar kisan selkeäksi suosikiksi. Millainen persoona Hetviina on


Ravikuningas ehdokas Sheikki

Urheilu Sheikki on ollut suosikkina jo pitkään ja osallistuu nyt viikonloppuna ajettaviin Kuninkuusraveihin yhtenä kilpailijoista. Sheikistä on kirjoitettu eri ammatti lehdissä pitkin vuotta ja sen persoonallisuus


SEINÄJOEN KUNINKUUSRAVIT 2020

Urheilu Hiki pisaroi hevosen kuin ohjastajan otsalla. Kehot ovat äärimmilleen haastettu. Hevonen ja ohjastaja ovat kuin samaa lihaa ja verta. Kavioiden kopse täyttää niin radan kuin




Suomi osaksi Kansainvälistä rokoteinstituuttia

Yleinen Valtioneuvoston asetuksella saatetaan voimaan Kansainvälisen rokoteinstituutin perustamisesta tehty sopimus. Asetus ja sitä myötä Suomen jäsenyys tulevat voimaan 1.8.2020. Jäsenenä Suomella on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa pitkäjänteisessä



Eurooppalaisten aikuisten varallisuus kuvana

EU Suomen pääministeri Sanna Marinin pyrähdys Brysseliin poiki Suomelle maksuvastuita pitkäksi aikaa. Credit Suisse -pankin kuva viime vuodelta kertoo, miten varallisuus on jakaantunut Euroopan aikuisväestön kesken.